Kuun sisar - Lucinda Riley

Kirjan nimi: Kuun sisar (The Moon Sister)

Sarja: Seitsemän sisarta #5
Kirjoittaja: Lucinda Riley, suomentanut Hilkka Pekkanen
Kustantaja: Bazar

Julkaisuvuosi: 2018, suomennos 2020

Sivumäärä: 773

Mistä: Siskolta lainassa

' Sisareni olisivat ilman muuta sanoneet, että olin hullu eristäytyessäni sinne ja että minun pitäisi viettää enemmän aikaa ihmisten - mieluiten soveliaiden miespuolisten kumppaneiden - seurassa, mutta sellainen ei houkutellut minua. Luonnon keskellä tunsin olevani elossa, aistini herkistyivät ja minusta tuntui että kohosin irti maasta ja muutuin osaksi maailmankaikkeutta. Kinnairdissa sisäinen minäni, jonka kätkin ulkomaailmalta, saattoi puhjeta kukkaan ja kasvaa, sillä siellä saisin joka ikinen aamu herätessäni lahjaksi tämän lumotun laakson. '

s. 36-37

 

Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta sarjassa on seuraavaksi vuorossa Tiggyn tarina. Tiggy on ottanut juuri vastaan työn Skotlannin syrjäseuduilta Kinnairdin kartanosta, jossa hänen vastuullaan on kotiuttaa harvinaisia metsäkissoja tiluksille. Työta ei ole paljon, mutta tilanhoitaja Calin kanssa puuhaillessa ei tule tylsää. Saapahan myös työnantaja Charlie aikaiseksi jokusen sydämentykytyksen. Eläimet ja luonto ovat kuitenkin ne alueet, joissa Tiggy on elementissään. Hän on aina ollut hiukan erilainen. Tiggyllä on eräänlainen vaisto, jonka kautta hän tuntee maailmankaikkeuden. Hän on oppinut piilottamaan tämän osan itsestään, sillä nykymaailmassa sitä pidettäisiin vain humpuukina. Adoptioisä Papa Saltin kirjeessä kuitenkin kerrotaan hänen periytyneen Espanjan mustalaisten Sacromontesta voimakkaiden näkijöiden suvusta. Ehkä tuolta yhteisöstä hän löytäisi oman paikkansa universumista?

Vuonna 1912 Sacromonten paahtavan auringon alla syntyy palavasieluinen tyttölapsi. Tuolla kallioluolissa asuu romaniyhteisö, jotka näkevät Alhambran ja Granadan kaupungin alapuolellaan, olematta kuitenkaan osa varsinaista valkoisten payojen yhteiskuntaa. Syntynyt tyttö on Lucía ja hän on kuin tulta ja tappuraa. Jo pikkutyttönä hän omaksuu romaniyhteisön tulisen flamencon rytmin. Hänen askeleitaan saattelevat suuremmat voimat. Tästä tytöstä on tuleva suuri ja tunnettu flamencotaiteilija, mutta matka huipulle on kaikkea muuta kuin helppo.

' Sinä iltana Meñique pani Lucían ankaralle koetukselle. Hän aloitti pettävän hitaasti, mutta polkaisi yhtäkkiä jakaa, huudahti: Olé! ja aloitti niin vauhdikkaat arpeggiot, että Lucíankin jalkojen oli vaikea pysyä mukana. Yleisö taputti, hurrasi ja tömisteli, kun molemmat taiturit yrittivät kilvan lyödä toisensa laudalta, toinen sormiaan ja toinen jalkojaan käyttämällä. Lucía muuttui tanssivaksi dervissiksi, kuumaksi ja kiihkeäksi tanssinpyörteeksi, ja lopetti vasta kun Meñique löi kitaransa kieliä viimeisen kerran, pudisti päätään ja nousi kumartamaan Lucíalle. '

s. 396

Ahh kuinka ihanaa oli taas pitkästä aikaa sukeltaa Rileyn takuuvarman viihdesarjan pariin. Edellistä osaa Helmen sisarta lukiessa rupesin tuntemaan jo pientä väsymystä sarjan toisintoa kohtaan. Päätinkin tuolloin pitää pienen tauon ja se ehdottomasti kannatti, sillä nyt olin taas täysin uudella innolla seuraamassa Tiggyn ja Lucían elämäntarinoita. Viimeiset päivät ovat olleet aika kuormittavia, joten oli ihana vain laittaa aivot narikkaan ja upota Tiggyn vetävän tarinan vietäväksi. Oli aivan kuin olisi päässyt lämpimän ystävän syleilyyn. Tämä oli juuri sitä mitä tarvitsin.

Tällä kertaa tarinassa vahvasti mukana kulkeva hengellisyys ja romanien mystiikka oli myös aivan mahtava lisä. Kaikkea ei tarvitse uskoa sellaisenaan, mutta koin hyvin kauniina tuon Tiggyn luontosuhteen. Helposti nykyaikana tulee eriytyneeksi luonnosta, joten oli rauhoittavaa lukea tuosta ylisukupolvellisesta yhteydestä ja tradioista. Kipuilin hiukan taas sen kanssa, kuinka on epäuskottavaa, että sisarukset sattuvat aina loistamaan samoissa asioissa kuin esivanhempansa, mutta ehkä sen avulla ollaan haluttu korostaa noita sukulaissuhteita. Tulisieluinen ja uhmapäinen Lucía ei kylläkään ollut lempeän Tiggyn kanssa luonteiltaan samankaltaisia...

Kuten sarjan muissakin osissa pelkän sukujuurien etsinnän ja hiukan romanttisuudenkin lisäksi kirjassa myös kuvataan vahvasti tuota kulttuuria ja aikaa mihin se sijoittuu. Romanien asema toisen luokan kansalaisina, jotka on heitetty syrjään kallioasumuksiinsa ilman juoksevaa vettä tai muita mukavuuksia, oli minulle uutta espanjan historiasta vielä 1900-luvulta. Ildefonso Falconesin Paljasjalkaisessa kuningattaressa kylläkin kuvattiin mustalaisten vainoja 1700-luvulla. Toinen mielenkiintoinen historiallinen osa oli Espanjan sisällisota, josta musikanttipiirit eivät halunneet tietää mitään, sillä politiikkahan on hirvittävän tylsää. Kuitenkin lehdet kertoivat karua tarinaa, kunnes Espanjaan ei ole enää turvallista jäädä. Sansomin Talvi Madridissa teoksessa valotettiin tuota aikaa vielä vahvemmin, mutta hyvin sen vainot kävivät myös selväksi Lucían perheen kautta.

 

Kuun sisar oli oikeastaan aika nappivalinta sen hetkiseen lukutarpeeseeni. Se on Rileyn muiden kirjojen tavoin sivumäärästään huolimatta hyvin helppolukuista ja otteessaan pitävää kerrontaa. Tiggy oli raikkaan erilainen päähenkilö ja niin Espanjan kuin Skotlannin miljööt toivat hienot lisänsä tarinaan. Tietyt hiukan liiankin epäuskottavat romantiikka käänteet voi siis antaa anteeksi. Tämä teos ei ollut tajuntaa räjäyttävä, mutta oikein mainio genrensä edustaja. Nyt jään taas innolla odottamaan milloin olisi sopiva hetki tarttua sarjan kuudenteen osaan!

 

' Luota vaistoosi, Tiggy, se ei petä koskaan. '

s. 25 

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Seitsemän sisarta

2. Myrskyn sisar

3. Varjon sisar

4. Helmen sisar

 

Muualla luettu: Elämä on ihanaa, Kirjarouvan elämää, Kirjanmerkkinä lentolippu, Kirjan jos toisenkin ja Tuulen havinaa