Pikku murha vain - Carin Hjulström

Kirjan nimi: Pikku murha vain (Bara ett litet mord)

Sarja: Taimitarhamurhat #1
Kirjailija: Carin Hjulström, suomentanut Nina Mäki-Kihniä
Kustantaja: Tammi

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2024

Sivumäärä: 398

Mistä: Kirjastosta

 

' "Koko vuoden!" Anton huudahti. "Miten se muka on mahdollista? Olet aina teatterilla!"

"Totta. Mutta niinhän sitä sanotaan, että elämässä on muitakin arvoja. Päätin selvittää, pitääkö se paikkansa." 

"Mutta... mutta et voi lakata ajattelemasta kuin näyttelijä", Anton sanoi.

"Mitä tarkoitat?"

"Muistan kun kerran pikkupoikana kysyin, miten voi esittää jotakuta toista. Ja sinä vastasit, että näyttelijä tarkkailee kaikkia ympärillään, heidän liikkeitään ja olemustaan, ja kerroit, että sinäkin panet aina merkille, mitä ihmiset tekevät ja millä tavalla. Ja ennen kaikkea yrität ratkaista muiden salaisuudet, Koska kaikilla on salaisuuksia, niin sinä sanoit. En unohda sitä ikinä. Se kuulosti jännältä." '

s. 30

 

Kuusikymppinen Siri on omistanut koko elämänsä teatterille. Menestykäs ura näyttelijättärenä sekä 35 vuotta kestänyt salasuhde teatterinjohtaja Egilin kanssa ovat pitkälti määrittäneet häntä. Nyt kuitenkin kaikki muuttuu. Egil on löytänyt uuden nuoremman tähtösen itselleen eikä vanhemmalle naiselle enää löydy oikein roolejakaan. Sirin koko elämä menee palasiksi. Hänen veljenpoikansa Anton puolestaan ei ole elämässään juuri kulkenut kaidalla tiellä, mutta nyt hän on saanut omistuksiinsa ränsistyneen taimitarhan. Ehkä Sirin olisi hyvä mennä auttelemaan ainoaa sukulaistaan tämän yrityksen kanssa ja samalla päästä nuolemaan omia haavojaan pois Tukholman sykkeestä maaseudulle.

 

Taimitarha on aivan kauheassa kunnossa. Pieni asunto on törkyinen, kasvihuoneista puuttuu laseja ja ulkonakin näyttää melkein kuin kaatopaikalta. Yhteistuumin he kuitenkin päättävät yrittää, vaikka kummallakaan ei ole harmainta aavistusta kuinka edes lähteä liikkeelle. Paikka on kuitenkin upea. Taimitarha sijaitsee komean linnan vieressä, jossa järjestetään iltapäiväteitä ja metsästysretkiä. Potentiaalia olisi siis saada asiakkaita näiden vieraista. Maalaisidylli kokee kuitenkin kolauksen, kun linnan mailta löydetään metsästyksenvalvoja kuolleena. Onko kaiken takana alueella pesineet mahtavat kotkat vaiko ihmisen kädenjälki? Paikallispoliisi Olle ryhtyy tekemään tutkimuksia, sillä kaupungin isoilla pojilla ei tunnu olevan resursseja eikä mielenkiintoa pienen maalaispitäjän vain mahdolliseen murhaan. Myös tarkkanäköisen Siri apua saatetaan tarvita palasten loksahtamiseen paikalleen... 

 

' "Joku voi luulla maalaiselämää tylsäksi ja paikalleen jässähtäneeksi, mutta tavallaan se on täsmälleen sellaista, millaiseksi sen tekee. Voi leipoa, kasvattaa kasveja, perustaa panimon, ruokkia eläimiä..." Siri heittäytyi filosofiseksi.

"Eikö viiriäisparvi riitä? Haluatko perustaa panimon?" Anton sanoi puoliksi leikillään, puoliksi tosissaan. '

s. 321 

 

Kuten olenkin useasti maininnut niin dekkarien saralla cozy crime on minun valintani. Ei mitään liian raakaa tai veristä vaan sen sijaa leppoista tutkintaa mieluusti vielä suloisessa maalaispitäjässä. Itsellämmekin kun on vielä iso kasvimaa juuri pystyyn laitettu, niin pitihän tämä uutuusdekkari taimitarhalta ottaa lukuun. Maalaismiljöötä, kartanoita, kasveja ja ihan hippusellinen myös murhia? Kyllä kiitos! Harmillisesti tämä ei aivan ehtinyt kirjaston varausjonoista dekkariviikolle, mutta mainiota kesälukemista joka tapauksessa.

 

Hjulströmmin sarja on todellista COZY crimea. Oikeastaan paikoin tuntui, että olisin lukenut perus kesäkirjaa kuinka muutetaan maalle, perustetaan uusi yritys sinne ja sitten vastoinkäymisten kautta voittoon. Olihan aina välissä vähän tuosta murhajuonestakin, mutta pääpaino oli pitkälti ihmisissä ja maalaismiljöössä. Siri paranteli sydänsurujaan ja hiukan yksinkertainen Anton harjoitteli kaidalla tiellä pysymistä. Ja ennen kaikkea kuinka taimitarha laitetaankaan pystyyn! Onneksi kylästä löytyy ihmisiä, jotka jaksoivat uskoa tähän parivaljakkoon ja auttaa heitä aina tarvittaessa.

 

Kokonaisuutena Pikku murha vain oli varsin sympaattinen. Juuri sopivan leppoisa välipalakirja luettavaksi, kun haluaa vain rentoutua mutta silti samalla vähän sivussa lueskella murhamysteeriä. Sanailu oli mukavan kepeää ja kylän eri henkilöt tulivat hiljalleen tutuiksi. Ei mitään ihmeellistä, mutta aina ei tarvitsekaan mitään sen kummempaa. Tämän sarjan parissa voisi jopa jatkaa. Pitäähän se saada tietää mitä taimitarhalle käy - ja ehkä siinä sivussa ratkaista jokin murhajuttukin.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettua: Kirjan jos toisenkin ja Annelin lukuvinkit