maanantai 18. elokuuta 2025

Taipumattomat - Emilia Hart


Kirjan nimi
: Taipumattomat (Weyward)
Kirjailija: Emilia Hart, suomentanut Viia Viitanen
Lukija: Karoliina Kudjoi
Julkaisija: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2023, suomennos ja äänikirja 2024
Kesto: 12h 14min
Mistä: Äänikirjapalvelusta
 
Vuonna 2019 Kate elää alisteisessa suhteessa väkivaltaisen ja kontrolloivan poikaystävänsä kanssa. Kaikki alkoi hyvin ja hurmaavasti, mutta hiljalleen Kate on luopunut työstään ja ystävistään poikaystävän painostamana. Nykyään hän ei enää edes poistu kotoaan ilman miehen mustasukkaisuuskohtauksia, joiden perusteella tämä taitaa jäljittää hänen liikkumisiaan jotenkin. Nyt kuitenkin Kate on viimein herännyt tilanteeseen. Hänen on paettava. Hän on salaa saanut perinnöksi pienen mökin omalaatuiselta erakoituneelta hyönteistutkijatädiltään Violetilta. Sinne hän päättää lähteä aloittamaan uuden elämän.
 
40-luvulla nuori Violet on puolestaan aina tuntenut olevansa hiukan erilainen. Hänen kontrolloiva isänsä ei anna hänen lähteä kartanon mailta. Mutta ennen kaikkea Violet tuntee erilaisuutensa kiinnostuksessaan luontoa kohtaan. Mehiläiset eivät häntä pistä ja linnut ovat hänen ystäviään. Kuusitoistavuotiaanakin hän mieluusti kiipeä puuhun kotiopettajansa kauhuksi. Sitten kartanolle tulee vierailulle komea serkku, mikä aikaansaa suuren muutoksen Violetin elämänpolussa.
 
Näiden kahden naisen esiäiti Altha elää puolestaan vuosisatoja aiemmin samaisessa mökissä. Hänen äitiään on jo syytetty noidaksi, sillä hän tunsi parantavat rohdot. Luonto myös kuunteli häntä. Linnut, hyönteiset... Ja Altha on perinyt nämä samaiset kyvyt. Nyt vuonna 1619 aikuinen Altha istuu odottamassa noitaoikeudenkäyntinsä alkua. Voiko hän selvitä? Entä kuinka tähän pisteeseen on päädytty, vaikka hän niin koitti pitää kykynsä piilossa edesmenneen äitinsä ohjeiden mukaisesti?
 
Taipumattomat on romaani kolmesta vahvasta ja omalaatuisesta naisesta eri vuosikymmeninä. Kuinka he löytävät itsensä ja kykynsä. Ja ennen kaikkea oppivat syleilemään todellista luontoaan. Vaikka maailma koittaa heitä sortaa ja nujertaa, he ovat taipumattomia. He ovat Weywardin naisia ja siten heidän veressään kulkee myös pisara luonnontaikaa. Ihastuin tuohon hienvaraiseen tapaan tuoda hippu maagista realismia tarinaan mukaan tuon vahvan luontoyhteyden kautta. Vain hyväksymällä itsensä he pystyivät vapautumaan kahleistaan.
 
Odotin paljon tältä teokselta, mutta jouduin kuitenkin ikävä kyllä pettymään. En vain voi ymmärtää miksi jokainen mies oli pitänyt luoda niin kammottavaksi. Parisuhdeväkivaltaa, kontrollointia, raiskauksia, alentamista... Ymmärrän, että kirjailija on halunnut luoda naisten kirjan, mutta olisiko vähempikin karuus ja miehisen väkivallan kuvaus voinut riittää? Tästä tuli paikoin ihan paha olo kun näitä luki, ja se vei turhaan huomiota tuolta naisten voimaantumistarinalta, jonka kuitenkin uskon olleen se teoksen pääsanoma. Näin lukukokemus ei ollut niin rentouttavan uppouduttava kuin olisin toivonut raskauden viimepäiviin.
 
Tähdet: 2.5 / 5
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti