Sinuhe egyptiläinen - Mika Waltari

Kirjan nimi: Sinuhe egyptiläinen
Kirjailija: Mika Waltari
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1945/1974
Sivumäärä: 786
Mistä: Isältä lainassa

' Minä, Sinuhe, Senmutin ja hänen vaimonsa Kipan poika, kirjoitan tämän. En ylistääkseni Kemin maan jumalia, sillä jumaliin olen kyllästynyt. Vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan. En mairitellakseni jumalia, en mairitellakseni kuninkaita, en pelosta enkä tulevaisuuden toivosta. Sillä elämäni aikana olen niin paljon kokenut ja menettänyt, ettei turha pelko minua vaivaa, ja kuolemattomuuden toivoon olen kyllästynyt, niinkuin olen kyllästynyt jumaliin ja kuninkaihin. Vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan ja siinä luulen eroavani kaikista kirjoittajista niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessa. '
s. 9 - 10

Sinuhe egyptiläinen sijoittuu vuosiin 1390 - 1335 e.Kr.. Se on tarina lääkäri Sinuhen elämästä, jota hän kirjoittaa katkerana vanhuutensa päivinä maanpaossa. Hän kirjoittaa elämäntarinansa ylös viiteentoista kirjaan, ja aikoo saada siten synninpäästön. Hän on päättänyt kirjoittaa vain ja ainoastaan totuuden mitään kaunistelematta tai uskomatta tarinoihin. Sillä kaikki mitä hän on nähnyt ja kokenut on johtanut siihen, että hän ei enää usko jumaliin, kuninkaisiin tai edes kirjoituksiin. Totuus on asia mitä monet pakenevat, mutta Sinuhella ei ole enää mitään hävittävää. Tämä on hänen tarinansa.

Sinuhe syntyi suuren farao Amenhotep III hallitessa, samana vuonna kuin faraon poikalapsi, joka oli tuleva saattamaan koko Egyptin maan lähelle tuhoa. Sinuhe saapui iäkkäille vanhemmilleen köyhien lääkäri Senmutille ja tämän Kipa vaimolle kaislaveneellä Niiliä pitkin. Senmutille ja Kipalle tämä oli kuin lahja taivaasta, ja poikalapsi annettiin kirjata heidän viralliseksi lapsekseen. Jo lapsena Sinuhe seurasi tarkkaavaisena isänsä lääkärin työtä, ja lopulta päätyi seuraamaan tämän jalanjälkiä kouluttautumalla ensimmäisen asteen Ammon papiksi ja lääkäriksi. Sinuhe ei kuitenkaan sopinut täysin joukkoon, sillä häntä oli aina askarruttanut kysymys: miksi? Kun lääketiede oli vahvasti sidottuna pappisarvoon ei moisia kysymyksiä katsottu hyvällä. Onnekkaan sattuman kautta Sinuhe pääsee kuitenkin avustamaan faraon kallonporauksessa. Tämä tapahtuma tulee sitomaan Sinuhen tiettämättä hänen kohtalonsa langat tiiviisti yhteen vallanperijä Ekhnatonin ja sotilas Horemhebin kohtalonpolkujen kanssa. 

Nuoruutensa kiihkossa Sinuhe tulee tehneeksi hyvin typeriä päätöksiä, joiden seurauksina hän lähtee maailmalle orjansa Kaptahin kanssa tutkimaan viereisiä valtakuntia. Näillä matkoillaan hän parantaa ihmisiä, oppii paikallisesta lääketieteestä ja tapaa vieraita hallitsijoita. Jokaisella maalla on omat tapansa ja jumalansa, mutta epäilyksen siemen on jo päässyt tekemään pesän Sinuhen sydämeen. Aikaa kuluu ja Sinuhe kiertää, rikastuu ja rakastuu, kunnes on viimein aika palata takaisin Thebaan. Täällä hän kohtaa jälleen Ekhnatonin ja Horemhebin, jotka tulevat sotkemaan Sinuhen elämän tiiviiseen yhteyteen kultaisen palatsin tapahtumien kanssa. Kun totuus ja valta, rauha ja sota sekä jumalat ottavat yhteen, ei kukaan pysty välttymään näiden tapahtumien kulun kauheilta seurauksilta.

' Mutta Kaptah sanoi: >>Vannomatta paras, herrani, sillä huomisesta päivästä ei tiedä kukaan, ja mies, joka on kerran juonut Niilin vettä, ei saa janoaan sammutetuksi muulla vedellä. Mutta muuten ajatuksesi ja päätöksesi on viisas, ja vielä viisaammin teet, kun otat minut mukaasi, sillä ilman minua olet kuin lapsi, joka ei itse pysty kapaloitaan sitomaan. Enkä tiedä, mitä pahaa olet tehnyt, vaikka silmäsi menevätkin nurin siitä puhuessasi, mutta olet vielä nuori ja unohdat kerran. Ihmisen teko on näet kuin kivi, joka viskataan veteen. Se polskahtaa kovin ja vesi kuohahtaa, mutta tuokion kuluttua vesi on jälleen tasainen eikä kivestä näy jälkeäkään. Sellainen on myös ihmisten muisti. Kun aikaa on riittävästi kulunut, ovat kaikki unohtaneet sinut ja tekosi ja voit palata ja toivon, että olet niin mhatava ja rikas silloin, että voit varjella myös minua [- -]>> '
s. 152

Olen rakastunut! Kun aluksi tartuin Sinuheen odotin jotain suht kuivaa klassikkoa, mutta sen sijaan sainkin hiukean lukukokemuksen muinaiseen Egyptiin. Olen kävellyt Theban kujilla, nähnyt muinaisen Babylonian elämää, kohdannut Kreetan jumalat, tuntenut tuulen tuiverruksen sotavaunuissa ja kokenut menetyksiä Sinuhen matkassa. Sinuhe egyptiläinen on tarina yhden miehen elämästä, mutta samalla se valottaa koko tuota aikakautta. Sinuhessa on niin arjen hetkiä, matkustamista, bisneksiä, valtapeliä, sotaa ja traagisia rakkaustarinoita. Samalla se on tarina Sinuhen ja Kaptahnin omanlaatuisesta ystävyydestä, joka ylitti isännän ja palvelijan roolit. Voi mitä seikkailuita he kokivatkaan yhdessä. Kuitenkin kaikesta huolimatta Sinuhen jo nuorena saama lisänimi yksinäinen, kuvastaa pitkälti hänen elämäänsä. Kuinka nuoruuden kiihko muuttuu aikuisen tiedonjanoksi ja lopulta vanhuuden katkeruudeksi. Sinuhe ehti kokemaan elämässään niin paljon ja tutustumaan niin moniin merkittäviin ihmisiin, mutta samalla hän lopulta kirjoittaa elämäntarinaansa maanpaossa - yksin. 

Sinuhe egyptiläinen on varsinainen tiiliskivi. Se ei ole teos, jonka lukasee nopeasti, vaan se vaatii paljon aikaa. Aikaa sille kannattaakin antaa, sillä Sinuhen tarina on hyvin koskettava. Teoksen henkilöistä saa paljon irti. Nämä henkilöt ovat hyvin monisyisiä, ja tarinan edetessä heistä paljastui uusia puolia kuin sipulia kuorisi. Tässä teoksessa ei ole sankareita valkoisine ratsuineen. Vaan ihmisiä virheineen ja omine motiiveineen. Erityisesti tykästyin Kaptahniin, joka taisi loistavan bisnesvainun ja asioiden hallinnantaidon, vaikka olikin syntynyt orjaksi. Hänen puheenpartensa olivat välillä syvällisiä ja välillä huvittavia, mutta varmaa oli, että sitä puhetta kyllä aina riitti. Muutenkin Sinuhe on kirjoitettu hyvin mielenkiintoisella tavalla. Sen kieli on erilaista, mutta jotenkin hyvin kaunista ja rauhallista. Asiat ottavat aikansa, mutta se oli hyvä. Tämä kauniisti soljuva teksti sopi saumottomasti yhteen muun teoksen kanssa luoden eheän kokonaisuuden.

Sinuhe oli minulle siis lähes täydellinen lukukokemus. Se laittoi pohtimaan ihmisluontoa ja meidän tomintaamme. Vaikka monet tarkoittivat hyvää, oli lopputulos usein jotain aivan muuta kuin oli tarkoitettu. Elämä ei ole helppoa tai vailla tragedioita, josta Sinuhen elämäntarina on yksi kertomus. Tietysti lukiessa paikoin tekstin hitaus tai hiukan itseään toistavat sotakuvaukset turhauttivat, sillä olisin halunnut vain ahmia ja tietää miten Sinuhen elämä etenee. Toisaalta tämä pakotettu rauhoittuminen oli myös hyvä, sillä sen avulla Sinuhen kertomukselle oli pakko antaa sen tarvitsema aika ilman kiirehtimistä. Voisin pohtia tämän teoksen asioita vaikka kuinka pitkään, mutta pelkään, että paljastaisin silloin liikaa tapahtumista. Itse nautin eniten juuri siitä, että aloitin puhtaalta pöydältä tietämättä liikaa. Siksi en paneudu tässä sen syvällisimin henkilöihin tai tematiikkoihin. Toivottavasti monet muutkin pääsevät nauttimaan niistä itse.

' Tämän kirjoitti Sinuhe, egyptiläinen, hän, joka eli yksinäisenä kaikki elämänsä päivät.'
s. 786 

Tähdet: * * * * *

Muualle luettu: Sallan lukupäiväkirja, Kulttuuri kukoistaa, Jeenin kirjablogi, Tarukirja, Kirjan pauloissa, Luettua, Kirjahullun päiväkirja ja Eniten minua kiinnostaa tie
 

Lukija aamujunassa - Jean-Paul Didierlaurent

 
Kirjan nimi: Lukija aamujunassa (Le liseur de 6h27)
Kirjailija: Jean-Paul Didierlaurent, suomentanut Kira Poutanen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2014, suomennos 2015
Sivumäärä: 189
Mistä: Omasta hyllystä

' Tyhjän tanssiaissalin tunnelma, joka tehtaassa tähän aikaan päivästä vallitsi, oli veret seisauttava. Edeltävän päivän tapahtumista ei näkynyt enää jälkeäkään. Ilmassa ei ollut ainuttakaan merkkiä siitäkään raivokkuudesta ja melusta, joka täällä hetken kuluttua kaikuisi. Jälkiä ei jätetty. Se oli yksi johtaja Félix Kowalskin päähänpinttymistä. Ilta illan jälkeen hän vaati, että rikospaikka siivottiin moitteettoman puhtaaksi. Rikos toistettiin loputtomia kertoja vuoden jokaisena päivänä, viikonloppuja ja pyhäpäiviä lukuun ottamatta. '
s. 22

Lukija aamujunassa on kertomus Guylainista, jonka elämä toistaa samoja ahdistavia rutiineja päivästä toiseen. Hän on töissä kirjojen kierrätyslaitoksessa, jossa suuri ja valtava kone ahmii ja raastaa ammottavaan kitaansa kirjoja päivästä ja vuodesta toiseen. Guylainille tämä on maanpäällinen helvetti, jossa hän todistaa tätä veritekoa uudestaan ja uudestaan. Kone tummentaa hänen elämäänsä niin vahvasti, että kaikki ruokakin maistuu vain vetiselle pahville. Ainut päivän kohokohta, jolloin hän pääsee irtautumaan elämänsä synkkyydestä on työmatka aamujunalla, jossa hän lukee ääneen yksittäisiä irtosivuja, jotka ovat selvinneet kuin ihmeen kaupalla koneen verenhimoisista leuoista. 

Guylainilla on oma kuuntelijakuntansa, jotka kuuntelevat mielenkiinnolla päivän sivuja, jotka voivat pompata raa'asta murhakuvauksesta keittokirjan ohjeeseen täysin varoittamatta. Yht'äkkiä Guylainin elämä rupeaa kuitenkin saamaan uusia värejä. Alati vallannut harmaa verho rupeaa pikkuhiljaa raottumaan niin uusien tuttavuuksien kuin hänen junasta löytämänsä muistitikun avulla. Mahtuisiko hänen elämäänsä muutakin kuin vain kammottavan koneen täyttämät päivät...

' Ja totta kai, kuten joka vuosi, näyttöön ilmestyi sama toivoton numero 14 717. Toivon aina loppusummaksi lämpimämpää, pyöreämpää, jotenkin kauniimpaa lukua. Lukua, jossa olisi edes pari pulleaa nollaa, tai mukavan pyöreää kahdeksikkoa, kuutosta tai yhdeksikköä. Yksikin kaunis, imettäjän rintamusta muistuttava rehevä kolmonen tekisi minut onnelliseksi. Mutta luku 14 717 on pelkkä luuta. Sen laihuus on paljas, terävät kulmat iskeytyvät suoraan verkkokalvoon. Paperilla luku näyttää pelkältä sarjalta rikottuja viivoja. Yksikin laatta enemmän tai vähemmän riittäisi muuttamaan epämiellyttävän luvun mukavamman pyöreäksi. '
s. 105   

Didierlaurent on luonut mielenkiintoisen henkilökaartin, johon kuului Guylainin lisäksi muun muassa vanha Guiseppe, joka metsästää jalkojaan sekä vahtimestari Yvon, joka rakastaa puhua kaksitoistatavuisilla aleksandriini-runomittaisilla riimeillä. Näissä henkilöissä samoin kuin muistitikun päiväkirjamerkinnöissä oli jotakin hyvin omanlaistaan elämäniloa, joka kiehtoi minua lukijana paljon. He olivat hyvin erilaisia henkilöitä mihin on tottunut, mutta ehkä juuri sen takia he kiehtoivat aivan omalla tavallaan.

Harmi vain, että itse päähenkilö Guylain ei puolestaan vedonnut minuun juuri ollenkaan. Tämä tiivistyi erityisesti teoksen alkupuolella, joka oli hyvin synkkää ja angstista täynnä erilaisia harmaan sävyjä. Kaikki oli niin raastavaa ja inhottavaa, että lukijana etäännyin jo tästä teoksesta ja Guylainista inhoten. Päätin kuitenkin jatkaa eteenpäin, koska noh tässä ei ole edes kahtasataa sivua. Sitten puolessa välissä tapahtui kuin ihme kun kaiken sen synkkyyden keskelle rupesi löytymään valonsäteitä. Aurinko tuli esiin myrskypilvien takaa, ja tällöin teoksen kielellinen kauneus veti minut täysin lumoihinsa. Rupesin ymmärtämään, miksi tätä teosta on kehuttu ja kuinka upea kertomus se on. Kaikki vain naksahti kohdilleen ja olin lumottu. Asiat vain olivat niin kuin olivat, eikä niitä tarvinnut avata sen enempää, kun kaunis kieli kuljetti eteenpäin matkalla.

Minun on siis hyvin haastavaa arvostella Lukijaa aamujunassa, koska olen kokenut sen matkassa niin ääripäiset tuntemukset. Inhosin sen alkuosaa ja rakastin palavasti loppuosaa. Näissä ristiriitaisissa tunnelmissa en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata tämän teoksen puolesta tai vastaan. Olen hyvin hämilläni. Oi miksi teoksen alussa ei voinut olla niitä arjen kauniita hetkiä, mitä loppuosa oli tulvillaan. Alulle en antaisi juurikaan tähtiä, mutta loppupuolelle taas vaikka kuinka paljon. Pakko siis tehdä kompromissi, joka ei sinäänsä kuvaa teosta, mutta en tiedä mitä muutakaan antaa. Voi Didierlaurent minkä menitkään tekemään.

Tähdet: * * *

Muualla luettu: Kirjainten virrassa, Kirjakaapin kummitus, Reader, why did I marry him?, Kirja hyllyssä, Kannesta kanteen, Järjellä ja tunteella, Hemulin kirjahylly, Kirjahilla, Luetut, lukemattomat, Kirjoihin kadonnut, Paljon melua kirjoista, Kirjakirsu ja Kirjahullun päiväkirja  

Veden muoto - Andrea Camilleri

Kirjan nimi: Veden muoto (La forma dell'acqua)
Kirjailija: Andrea Camilleri, suomentanut Helinä Kangas
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1994, suomennos 2003
Sivumäärä: 167
Mistä: Kirjaston Ota tai jätä -hyllystä

' Pino, joka oli valinnut Mánnaran rannanpuoleisen osan, näki auton nokan pistävän pensaikosta esiin parinkymmenen metrin päässä, missä alueen kasvillisuus oli tavallista rehevämpää. Hän pysähtyi kummastuneena. Ei kai ollut mahdollista, että joku oli vielä kello seitsemältä aamulla huoraa painamassa? '
s.10

Omapäinen ja tinkimätön komisario Montalbano työskentelee Sisilialaisessa Vigátan kaupungissa, jossa korruptio ja mafia ovat arkipäivää. Tässä Montalbano-sarjan ensimmäisessä osassa kaupungin laitamilta prostituoitujen suosimalta Mánnaran rannalta löydetään aamulla mies edelleen autosta housut nilkoissa. Hän on kuollut. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että tämä mies on juuri maakuntasihteeriksi valittu insinööri Luparello, joka on kuuluisa suoraselkäisyydestään. Miten tämä kunniallinen ja maineestaan tarkkaan huolehtiva mies olisi päätynyt sellaiseen paikkaan kuin Mánnaran ranta? Lähes kaikki arvostetut virkamiehet pyrkivät painamaan tapausta villasella ja painostamaan Montalbanoa lopettamaan tutkinnan. Jokin tapauksessa ei kuitenkaan täsmää, eikä Montalbano aio taipua painostuksen alla, ennen kuin saa selville mitä on todella tapahtunut.  

' Poliisipäällikön Elisa-rouvan uuden mustekalareseptin täytyi olla jumalaisen inspiraation tulosta, sillä maku ylitti Montalbanon suurimmatkin odotukset. Hän täytti lautasen kukkuroilleen jo toista kertaa ja huomatessaan annoksen olevan taas loppumassa rupesi pureskelemaan hitaammin pitkittääkseen makunautintoa edes hetken. '
s. 149


Ikävöin jo Italiaan komisario Montalbanon pariin, joten lievittääkseni tätä ikävää päätin tarttua kerrankin Camillerin kirjoihin tv-sarjan sijasta. Ilokseni huomasin kuitenkin, että Yle rupesi tässä samaan aikaan lähettämään uutta kautta Komisario Montalbanon elokuvamittaisia jaksoja, joten huoli sikseen. Nimittäin Veden muotoa lukiessa huomasin kuinka se sarjan ihastuttava italialaisuus on pitkälti seurausta henkilöiden puhetavoista, eleistä sekä maiseman ja ruuan kuvauksista. Kirjan sivuilta nämä eivät välittyneet samallalailla, mitä jäin kaipaamaan. Jäi vähän sellainen kutina, että Camilleri ei ole  kirjoissaan yrittänyt tuoda Sisiliaa ja sen tapoja esiin mitenkään erityisemmin, vaan se on vain pieni osa muutenkin lyhyttä dekkaria. Sarja sitä vastoin on selkeästi tehty kansainväliselle yleisölle, joka haluaa päästä fiilistelemään italialaista tunnelmaa syvemmin.

Veden muoto on ihan mielenkiintoinen juoneltaan, ja edustaa ehkä enemmän näitä perinteisempiä dekkareita kuin modernia jännitystä. En edes jäänyt kaipaamaan mitään suurta jännitystä, koska korruption koneistojen linkityksiä oli varsin mielenkiintoista seurata itsessään. Olen vain niin tykästynyt tuohon sarjaan ja sen tapaan kuvata hahmoja, että tässä kaikki tuntuivat jäävän vain varjoiksi näiden sarjan luomien mielikuvien rinnoilla. Tämän lisäksi teoksen kieli oli yllättävän ronskia välillä, mutta en tiedä oliko teoksen sijoittuminen prostituution maailmaan syy vai seuraus tälle. Ehkä olen vain liikaa kiinni Komisario Montalbano sarjassa, mutta ei tämä sille oikein pärjännyt vertailussa. Jäin edelleen kaipaamaan niitä suuria eleitä ja tulistuneita keskusteluja. Onneksi lauantaina tulee taas uusi jakso Yleltä, jolloin pääsen taas syventymään Montalbanon tutkimuksiin.

Tähdet: * * +

Muualla luettu: Kirjojen lumo ja Valopolku
 

Elokuun lukumaratoni

 

Kooste

Lukumaratonin aikana lukemani teokset:

- Sinuhe Egyptiläinen, Mika Waltari

- Siilo, Hugh Howey

Sivuja: 554

Lukumaratonini on nyt siis tullut päätökseen ja saldona oli kahden jo kesken olleen tiiliskivikirjan saattaminen loppuun. Vuorokausi kului loppujen lopuksi yllättävän nopeasti ja tuntuu omituiselta palata takaisin arkeen, kun on noinkin pitkän ajan ollut uppoutuneena kirjojen maailmoihin.

Mitä tästä jäi siis käteen? Ainakin mielenkiintoinen kokemus ja lukupinon edistäminen. Maratoni voisi olla helpompi suorittaa lyhyemmillä teoksilla, jolloin kokisi edistyvänsä. Varsinkin Sinuhe oli hyvin hidasta lukemista, mikä ei sinäänsä haitannut, mutta tuntui oudolta lukea useampi tunti putkeen ja tajuta edenneensä vain sata sivua. Huomasin myös lukemisen jaksottamisen tärkeyden, sillä kun keskittyminen herpaantui, niin pieni jaloittelu ja muun puuhailu toi sitten taas lukupuhdin takasin.

Lukumaratoni oli siis varsin hyvä kokemus, vaikka suorituksessani ja kirjojen soveltuvuuden valinnassa juuri tähän tarkoitukseen voisikin vielä parantaa. Otan ehdottomasti osaa vielä toistekin, vaikka aivan joka viikko tällaista rupeamaa tuskin jaksaisikaan.

- - -

Alkutunnelmia

Parin vuoden hiljaiselon jälkeen päätin palata takaisin lukemisen ja kirjablogien maailmaan. Nyt kun tämä lukuinto on viimein palannut, tuntuu kuin haluaisin vain lukea koko ajan, ja ottaa kiinni kaiken tuon ajan, jolloin ainoat kirjat joihin jaksoin tarttua olivat yliopiston kurssien oppikirjoja. Tämän vuoksi Aletheian blogia lukiessani innoistuin valtavasti, kun kuulin Yöpöydän kirjojen järjestävän elokuussa lukumaratonin. Tässäpä siis oiva tilaisuus päästä purkamaan lukupinojani seuraavan 24h aikana. 

klo 12.30  

Hiukan jännittää tämä edessä oleva urakka. Eniten pohdituttaa mitenköhän keskittymiseni käy näin pitkän lukurupean edessä. Tämän vuoksi en ole valmistellut mitään valmista lukupinoa, joka loisi suorituspaineita, vaan aion poimia ennen kaikkea fiilispohjalta luettavia teoksi. Ensimmäisenä tartun nyt Hugh Howeyn Siiloon, jonka olenkin jo aloittanut aiemmin. Näillä helteillä veikkaan keskittymisen nimittäin pysyvän paremmin kasassa juonivetoisilla teoksilla.

Klo 15.20

Hiukan alle 3 tuntia lukemista takana, ja hitaan alun jälkeen Siilon tapahtumat veivät mukanaan. Olen koitenkin yllättynyt, että vain 159 sivua takana. Nyt pieni lukutauko ja liikuntaa niin jaksaa taas uudella innolla lukea palatessa.

Klo 17.20

Ja takaisin lukemisen pariin. Nyt lukuvuorossa on Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen, jonka viimeiset parisataa sivua olisi tarkoitus saada luettua tämän maratonin puitteissa. Katsotaan miten käy. Ainakin ulkolämpötila on jo hiukan miellyttävämpi, joten voi siirtyä parvekkeelle lukemaan.

Klo 22.45

Sinuhe on nyt saatetty päätökseen  ja pakko sanoa, että oli kyllä aikamoinen lukukokemus. Muinainen Egypti heräsi eloon Waltarin tekstissä upeasti. Toisaalta nyt myös huomasin kuinka hidaslukuinen tämä teos on, sillä tässä ajassa sain siis luettua nuo viimeiset 175 sivua, jotka minulla oli jäljellä. Yllättävän nopeasti aika kuluu ja vähän sivuja kertyy tämän maratonin tiimoilta. Nyt aika laittaa kirjat syrjään, ja siirtyä unten maille. Huomenna aamupäivällä maratoni jatkukoot.

Klo 8.40

Uusi päivä ja lukuaikaa vielä pari tuntia jäljellä. Yöunet onneksi tässä välissä jaksottamassa luku-urakkaa, sillä Sinuhe jätti hyvin vahvan ajatusryöpyn eilen. Nyt kuitenkin takaisin Siilon pariin.

Klo 12.15

Huhu nyt on luku-urakka saatu päätökseen. Sain käännettyä Siilon viimeisen sivun ja lopetan lukumaratonini tähän, sillä haluan makustella hetken nyt aamulla lukemaani 220 sivua. Siilo oli varsin ajatuksia herättävä teos, vaikka Sinuhen rinnalla se jää kyllä aika pahasti paitsioon. Mielenkiintoista kuitenkin lukea näitä erilaisia tulevaisuudenkuvia, vaikka osa voikin tuntua vähän kaukaa haetulta.

Salaisuuksia ilmassa - Sophie Kinsella

Kirjan nimi: Salaisuuksia ilmassa (Can You Keep A Secret?)
Kirjailija: Sophie Kinsella, suomentanut Ulla Selkälä
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2003, suomennos 2008
Sivumäärä: 336
Mistä: Omasta hyllystä

' Tässä esimerkiksi on minun listaltani muutama summamutikassa valittu salaisuus, joka tulee ensimmäisenä mieleen:
1. Kate Spaden laukkuni on jäljitelmä.
2. Rakastan makeaa sherryä, vaikka se on maailmankaikkeuden juntein juoma.
3. Minulla ei ole hajuakaan mistä sanoista NATO tulee. Tai edes mikä se on.
4. Painan 58,5 kiloa. En 50,5 niin kuin poikaystäväni Conor luulee. (Vaikka puolustukseksi sanottakoon, että minulla oli aikomus ruveta dietille, kun valehtelin hänelle. Ja kaiken kohtuuden nimissä haluan huomauttaa, että luvuissa on vain yksi eri numero.) '
s. 9

Emma on 25-vuotias horoskooppeihin ja muotiin hurahtanut nuori nainen, joka lähes huomaamattaan tulee jatkuvasti lipsauttaneeksi pieniä valkoisia valheita vaikuttaakseen paremmalta muiden silmissä. Tai siis ketä se nyt haittaa, vaikka sanoo harrastavansa potkunyrkkeilyä tai valehtelee ostavansa vaatteensa kalliista merkkiliikkeistä kirppisten sijasta. Poikaystävä Conorkin on aina niin iloinen kun Emma käyttää lahjaksi saamiaan stringejä, vaikka todellisuudessa ne ovat kaksi kokoa liian pienet ja hiertävät aivan mahdottomasti. Emman ura kuitenkin junnaa paikallaan, vaikka hänestä olisi niin hienoa saada ylennys markkinointihenkilöksi. Katastrofaalisen kokouksen jälkeen lentopelkoinen Emma tulee juoneeksi muutaman liikaa lentokentän baarissa. Turbulenssin sattuessa Emma on aivan sata prosenttisen varma, että se oli siinä ja he kaikki kuolevat. Tämän seurauksena hän tulee hädissään lörpötelleeksi kaikki elämänsä salaisuudet ja kertomansa valkoiset valheet vieressä istuvalle miehelle.

Lennon laskeuduttua kuitenkin turvallisesti Emma huokaisee helpotuksesta ja on valmis jättämään koko tapahtuman taakseen. Kohtalolla on kuitenkin omat kierot suunnitelmansa, sillä samainen mies ilmestyykin hänen työpaikalleen parin päivän päästä. Tämä mies on koko valtaisan yhtiön perustaja ja monimiljonääri Jack Harper. Miehen kommenteista Emma tajuaa, että tämä myös muistaa liiankin hyvin kaikki hänen salaisuutensa. Välttelystä ei ole hyötyä, sillä jostain kumman syystä tuo salaperäinen liikemies vaikuttaa kiinnostuneen Emmasta. Emma joutuukin pohtimaan, mitä hän loppupeleissä haluaa, ja myös mitkä ovat Jackin motiivit.

' Kuulen pääni sisällä miten oma ääneni pälpättää viattomasti lentokoneessa.
>>... lukaisin takakansitekstin ja sanoin, että olin lukenut kirjan...>>
>>Loistava tulevaisuus>>, Jack Harper sanoi mietteliäästi. >>Mitä sinä pidit siitä, Emma?>>
Ei voi olla totta, että hän kysyy tuota.
En saa hetkeen sanaa suustani.
>>Noo!>> ryin lopulta kurkkuani. >>Minusta se oli... se oli todella... tavattoman...>> '
s. 88

Näillä heinäkuun helteillä ajatuskaan ei oikein jaksa juosta, joten päätin tarttua Kinsellaan, sillä tiesin sen takuuvarmaksi huvittavaksi hömpäksi, joka ei vaadi liian suurta aivotoimintaa. Tähän tarpeeseen Salaisuuksia ilmassa sopi varsin mainiosti, vaikkei ehkä olekaan Kinsellan parhain teos. Emma on yllättävän sympaattinen päähenkilö, sillä kuten hän sanoi niin kaikilla on salaisuuksia. Helpostihan pieniin valkoisiin valheisiin tai asioiden pieneen liioitteluun tulee joskus sorruttua. Tämän vuoksi olikin hauska lukea Emman salaisuuksista ja valkoisista valheista, jotka Jackin tiesi, ja nähdä minkälaisia herisyttäviä tilanteita tästä seurasi. Toisaalta Emma oli myös aina elänyt menestyvän serkkunsa Kerryn varjossa, jota Emman vanhemmat palvoivat. Tästä seurasi, että Emman saavutukset jäivät aina Kerryn saavutusten jalkoihin, jolloin Emma ikuisena kakkosena ei saanut vanhemmiltaan tarvitsemaansa huomiota. Tämä seikka varmasti vaikutti Emman koskettamiseen hahmona.

Kinsellalle tyypillisesti tässäkään teoksessa ei juurikaan paneuduttu vakavampiin asioihin, vaan pysttiin turvallisessa nollailuhömpässä paria pientä mutkaa unohtamatta. Tästä huolimatta pidin kirjan lähtökohtaa hyvin mielenkiintoisena, koska onhan kiinnostus salaisuuksia kohtaan aika luontaista. Emman kommelluksille oli myös paikoin pakko hihittää ääneen. Salaisuuksia ilmassa ei ole siis mitenkään mullistava tai mieleenpainuva lukukokemus, mutta viihdyttävänä välipalana nollailutarpeeseen se sopii mainiosti. 

Tähdet: * * *

Muualla luettu: Kannesta kanteen, Kirjahullun päiväkirja, Kirjojen keskellä, 
To Another World ja  Kirjan viemää
 

Uusikuu - Stephenie Meyer

Kirjan nimi: Uusikuu (New Moon)
Kirjailija: Stephenie Meyer, suomentanut Tiina Ohinmaa
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2008
Sivumäärä: 455
Mistä: Omasta hyllystä

' Otin pikku paketin ja katsoin moittivasti Edwardiin samalla kun työnsin sormeni käärepaperin reunan alle ja repäisin teipin kohdalta.
>> Voi hemmetti >>, minulta pääsi, kun paperi viilsi sormeeni. Nostin sen pystyyn nähdäkseni, tuliko haavaa. Pikku viiltoon kihosi yksittäinen veripisara. '
s. 31

Houkutuksen toisessa osassa Bella viettää vastentahtoisesti syntymäpäiviään. Tämä nomaalisti iloa herättävä päivä tuo vain ahdistusta Bellalle, koska ajatus ikääntyä samalla kun Edward pysyy aina seitsemäntoista vuotiaana on kestämätön. Syntymäpäiväjuhlissa vampyyriperhe Culleneiden luoda tapahtuu kuitenkin käänne, joka muuttaa kaiken vielä paljon pahemmaksi. Bella saa lahjapaperista haavan sormeensa, eivätkä kaikki perheenjäsenet pysty hillitsemään tuota herkullisen veren kutsua. Tämä tapaus vahvistaa Edwardin pahimmat pelot toteen siitä, että Bellan on parempi ja ennen kaikkea turvallisempi ilman heitä. 

Edwardin hylkäyksen jälkeen Bella vaipuu kuin syvään transsiin. Painajaiseen josta ei voi herätä. Bellan elämään palaa kuitenkin reservaatissa asuva lapsuudenystävä Jacob. Jacobin jatkuva iloisuus ja innostus rupeaa pikkuhiljaa herättelemään Bellaakin ylös horroksestaan. Sitten reservaatissa alkaa tapahtua kummia. Forksin poliisi rupeaa saamaan yhä enemmän ilmoituksia jättiläismäisestä eläimestä ja retkeilijöiden katoamisista. Vaikka Bellaa painaakin huoli Jacobista, kaipuu Edwardin perään ei kuitenkaan ota laantuakseen. Hän haluaa epätoivoisesti kuulla Edwardin äänen uudestaan - kohtalokkain seurauksin. 

' Minussa oli jotakin pahasti vialla. Miten muuten elämäni voisi vilistä kauhuelokuvista karanneita hahmoja? Miksi muuten minä välittäisin heistä niin paljon, että rintaani repeäisi isoja aukkoja, kun he jatkaisivat tarunhohtoisija retkiään jossakin muualla? '
s. 243

Uusikuu on selkeästi edeltäjäänsä angstimpi kirja. Siinä missä ensimmäisessä osassa seurattiin Bellan ja Edwardin kiihkeää rakastumisprosessia niin tässä vajottiin vastaavasti syvyyksiin sen menetettyä. Tämä tunteiden uskomaton vahvuus suuntaan tai toiseen taitaa olla Meyerin tapa korostaa Bellan ja Edwardin rakkaustarinan ainutlaatuisuutta ja kuinka niin on määrätty ja se on heidän kohtalonsa. Edelleen tämä tuntuu vähän noh liialta draamalta. Jos jotakin niin ärsyynnyin vielä pahemmin Bellaan ja Edwardiin, ja heidän toimintaansa. 

Uusikuun pelastus on puolestaan sen sivuhenkilöt. Houkutuksessa esiin nousivat vampyyrit ja Culleneiden tarinat, jotka kiinnostivat, mutta jotka jäivät käytännössä täysin paitsioon Uusikuussa. Sen sijaan esille nostettiin intiaanien tarustot sekä nuori ihmissusilauma. Ahminkin siis kaiken tiedon tähän liittyen, ja harmittelin kun tuolta lämmöstä piti palata takaisin seuraamaan Bellan ja Edwardin tarinaa. 

Nostalgiaan Uusikuu toimi ihan ok:sti, vaikka ei Houkutuksen tavoin olekaan mikään kirjallinen mestariteos tai oikeastaan mitenkään kummoinen. Tuntuu, että jo näistä kahdesta osasta olen saanut Bellan ja Edwardin ylitunteellisesta rakkaustarinasta yliannostuksen. Kai se sarja pitäisi loppuun asti lukea, kun kerran aloitti, mutta ehkä pidän hiukan taukoa. Tämä ylitunteilu ja synkistely vei vähän mehut. Olisivatpa sivuhenkilöt suuremmassa keskiössä tarinoineen... Ja mitä siihen nuoruuden suureen kysymykseen taas tulee, niin edelleen liputan positiivisen, hellän ja innokkaan Jacobin puolesta. 

Tähdet: * *

Muualla luettu: Akateemisen ja populaarin välimaastossa, Cillan kirjablogi, Narseskan kirjanurkkaus ja Kirjaston kummitus 
  

Sapiens: Ihmisen lyhyt historia - Yuval Noah Harari

Kirjan nimi: Sapiens: ihmisen lyhyt historia (Sapiens. A Brief History of Humankind)
Kirjailija: Yuval Noah Harari, suomentanut Jaana Iso-Markku
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2011, suomennos 2017
Sivumäärä: 461
Mistä: Joululahja

' Historian kulkua ovat muovanneet kolme merkittävää vallankumousta. Kognitiivinen vallankumous pani historian alulle noin 70 000 vuotta sitten. Maanviljelyn vallankumous vauhditti sitä noin 12 000 vuotta sitten. Tietellinen vallankumous, joka alkoi vasta 500 vuotta sitten, saattaa hyvinkin lopettaa historian ja aloittaa jotain aivan muuta. Tämä kirja kertoo siitä, miten nämä kolme vallankumousta ovat vaikuttaneet ihmisiin ja niiden eliökumppaneihin. '    s. 13

Hararin teos alkaa aivan alusta noin 13.5 miljardin vuoden takaisesta alkuräjähdyksestä, josta pikakelataan ihmisten alkuun eli noin 2.5 miljoonan vuoden taakse, jolloin ihmisen sukupuu on ruvennut kasvattamaan omaa haaraansa sukulaisistaan. Tuolloin Homo Sapiens ei vielä ollut yksin, vaan tämä oksa haarautui edelleen erilaisiksi ihmislajeiksi. Yksitellen muut kuitenkin katosivat historiaan ja sapiensien haara jatkoi ainoana matkaansa maapallon kamaralla. Ensimmäisenä vallankumouksellisena muutoksena tuli ihmisten kognitiivisten taitojen kehittyminen. Monikäyttöinen kieli johti voimakkaampaan mahdollisuuteen kommunikoida ympäröivistä asioista ja juoruilla heimon jäsenten välisistä suhteista. Tämä mahdollisti tiiviimmän yhteistyön ja sitä kautta ensimmäinen askel kohti sapiensien voittokulkua oli otettu. 

Tätä seurasi maanviljelyn vallankumous, joka sai sidottua ihmiset tiiviimmin yhteen paikkaan. Heimojen jäsenmäärät kasvoivat ja yhteiskuntia rupesi muotoutumaan. Ajan saatossa yhteiskunnat kasvoivat ja ihmiskunta rupesi yhdentymään niin rahan, suurvaltojen kuin uskontojenkin avulla. Ja lopulta päästäänkin viimeisimpään suureen vallankumoukseen eli tieteelliseen vallankumoukseen, kun tietämättömyys hyväksyttiin ja uudesta tiedosta tuli valtaa. Tästä vallankumouksesta olikin enää vain pieni askel kapitalismin ja teollisin maailmanhallinnan polulle, jolla tiellä ihminen edelleen on. Tosin oven takana jo kurkistaa mahdollinen uusi vallankumous. Mihin suuntaan se meidän kehityksemme johtaa ei voida tietää. Voimme vain spekuloida.

' Monet lukijat vääntelehtivät todennäköisesti kiusaantuneina tuoleissaan edellisia sivuja lukiessaan. [- -] On helppo hyväksyä Hammurabin laki myytiksi, mutta emme halua kuulla, että myös ihmisoikeudet ovat myytti. Jos ihmiset tajuavat, että ihmisoikeudet ovat olemassa vain mielikuvituksessa, eikö silloin ole olemassa riski, että yhteiskuntamme luhistuu? '
s. 131

Harari kirjoittaa historiasta hyvin helppolukuisesti, ja hänen tekstinsä pitää otteessaan alkusivuista lähtien. Jotkut ovat kritisoineet Sapiensia sen provokatiivisista näkemyksistä, kuten että ihmisoikeudet tai yleisemminkin yhteiskuntien monet rakennuspalikat olisivat vain myyttejä ja osa kollektiivista mielikuvitusta. Täytyy myöntää, että itselläkin nousi niskakarvat pystyyn muutamaan otteeseen, kun hän ensimmäisen kerran läjäytti valtavirrasta poikkeavia näkemyksiään paperille. Toisaalta tällaista sprovokatiivista näkemystä seurasi aina hyvin tehokkaasti perusteltua argumentointia, joka sai ymmärtämään Hararin pointteja. Itse pidin äärimmäisen paljon tästä, sillä se haastoi minua lukijana kyseenalaistamaan omien ajatusteni kulmakivet ja näkemään laajempaa kuvaa. Kuvaa jonka voi hyväksyä tai ei, mutta joka ainakin herättelee lukijaa ajattelemaan uudella tavalla.

Sapiens ei myöskään ole tavallinen historiankirja, joka etenisi niiden samojen, jo vaikka kuinka monta kertaa historiantunneillakin käytyjen, tapahtumien kautta. Tämän sijaan Harari lähestyy aihetta näiden suurien muutosta aiheuttaneiden vallankumousten kautta ja pohtii niihin johtaneita syitä, etenemistä ja vaikutuksia niin yksilön kuin laajemman yhteisön kannalta. Pidin siitä, että Sapiensissa esiteltiin erilaisia teorioita, joita Harari kommentoi tuoden vielä lisäperspektiivin aiheisiin. Tätä keskustelua oli jännittävä seurata, ja samalla itsekin oppia. Harari myös sitoo historian ilmiöitä jännästi nykyaikaisiin ilmiöihin, joiden kautta aihetta käsitellään lukijalle havainnollisemmalla tavalla. Erityisesti mieleen jäi tuo yleellisyysloukku, johon ihmiset jäivät siirtyessään maanviljelyyn. Maanviljely johti ihmisten kehityksessä suurempaan työntekoon, kotitöihin ja riskeihin sadon menetyksistä. Silti kun sille tielle oli lähdetty ei enää ollut paluuta takaisin metsästäjä-keräilijä elämäntyyliin. Onko kehitys tuonut lopulta ihmisille lisää onnellisuutta?  

' Yksi historian harvoista rautaisista laeista on se, että yleellisyyksillä on taipumus muuttua välttämättömyydeksi ja että ne synnyttävät uusia velvollisuuksia. [- -] Aikaisemmin viestintä oli vaivalloista. [- -] Nykyisin saan joka päivä kymmeniä sähköposteja, ja kaikkien lähettäjät odottavat minun vastaavan viesteihin saman tien. Luulimme säästävämme aikaa, mutta sen sijaan olemmekin virittäneet oravanpyörän pyörimään kymmenkertaisella vauhdilla ja tehneet elämästämme entistä ahdistavampaa ja levottamampaa. '
s. 106-107

Sapiens oli kokonaisuutena hyvin avartava lukukokemus. Samaan aikaan se ei ole mikään historiankirja järkäle vaan kirjoitettu hyvin lukijaa koukuttavasti. Tällaiselle historiafanille Sapiens oli kyllä napakymppi. Paitsi, että loppua kohti puhti oli kuitenkin loppua. Lopussa, kun ollaan jo lähes nykyajassa ja ruvetaan spekuloimaan tulevaisuuden kehitystä, niin noh se ei kuitenkaan iskenyt niin hyvin, vaikka edelleen Harari esitteli mielenkiintoisia näkemyksiä. Mielestäni Harari olikin siis parhaimmillaan ehdottomasti historiankuvauksessa ja niitä koskevissa pohdinnoissaan. Tästä pienestä lopun töyssystä huolimatta suosittelen Sapiensia lämpimästi kaikille, koska sen verran huima ja ajatuksiaherättävä lukekokemus se oli.

Tähdet: * * * * +

Muualla luettu:  Kaisa_Reetta_T, Lukuisa, Kirjavarkaan_tunnustuksia, Nipvet, Tekstiluola,  Iltaluvut, Kirjojen_Pyörteissä ja Hannan_kirjokansi