Kirjoittaja: Kate Morton
Kustantaja: Pan Books
Julkaisuvuosi: 2006/2007
Sivumäärä: 593
Mistä: Omasta hyllystä
Vau! Siinä ensivaikutelma, kun suljin kirjan kannet. Olin järkyttynyt ja haltioissani. Mistä ihmeestä tälläisiä kirjoja oikein tulee? Ja ostin tämän vielä punnalla Oxfordin hyväntekeväisyyskaupasta (tuotot menivät kehitysvammaisten lasten ja nuorten hoitoon). Näitä oli hyllyssä peräti kaksi kappaletta ja ihmettelempä vain miten joku on raaskinut luopua omasta kappaleestaan. Näin hyvää kirjaa luulisi vaalivan omassa kirjahyllyssään! Minä ainakin tulen tekemään niin.
Kirja siis kertoo Gracestä, joka toimi ennen palvelijana Rivertonin talossa, joka tuli myöhemmin kuuluisaksi 1924 tapahtuneesta murhenäytelmästä, jossa nuori runoilija ampui itsensä. Tämän teon todistajina toimivat talon sisarukset Hannah ja Emmeline, jotka eivät enää koskaan puhu toisilleen tämän jälkeen. Mutta tapaukseen liittyy muutakin, mikä selviää vasta aivan kirjan lopussa. Se on se suuri H-hetki, jota kohti kirjassa mennään. Tämä ei ole spoilaus, koska se lukee jo takakannessa ja selviää muutenkin jo kirjan alkumetreillä. Kirja nimittäin tapahtuu kahdessa ajassa. Toinen alkaa 1914 ja jossa seurataan Gracen elämää. Kuinka hän päätyi Rivertoniin töihin jne. Siinä seurataan niin Gracen kuin yläkerrankin elämää ja kehitystä aina vuoteen1924, jolloin tämä suuri tragedia tapahtui.
Toinen aikataso on vuosi 1999, jolloin Grace on jo 98-vuotias ja elää viimeisiä vuosiaan. Tässä ajassa elokuva-ohjaaja Ursula on tekemässä elokuvaa Rivertonin tapahtumista, ja Grace on ainut vielä elossa oleva ihminen, joka oli silloin talossa. Nyt Ursula ottaa yhteyttä Graceen, mikä saa aikaan muistivyöryn, jota Grace ei pysty pysäyttämään. Grace rupeaa muistamaan asioita, jotka hän halusi unohtaa, ja jotka olisivat muuten menneet hautaan hänen mukanaan. Kirjan kannessa oleva teksti kuvaa mielestäni tätä tilannetta hyvin:
''Within its four
walls lay a secret
that would last
a lifetime''
Tämä salaisuus selviää vasta viimeisillä sivuilla. Kirja todellakin piti jännitystä yllä aivan viimeiselle sivulle asti.
Mutta kirja ei ollut jännityskirja, niinkuin tästä selostuksestani voisi olettaa. Se oli enemmänkin kurkistus 1900-luvun alun englantilaisen kartanon elämään. Kirjaa lukiessa minulle tuli usein Downton Abbey mieleen. Tässikin nimittäin seurattiin 1900-luvun alun kartanon elämää niin ylä- kuin alakerrassakin, sekä heidä eroavaisuuksiaan kuin yhtenäisyyksiäänkin. Välillä tosin tuntui, että ovatko jotkut kohtaukset vähän liiankin samankaltaisia, mutta sitten Morton johdatti hahmot taas takaisin omille poloilleen.
Gracen äidin perhesalaisuus tosin oli aika ilmiselvä alusta asti ja sen selviäminen Gracelle oli tuskallisen hidas... Se tosin olikin ainut miinus koko kirjassa, joten ei minulla paljoa valittamista ole. Kirjassa olisi ollut mahdollisuus kompastua kahden aikatason vaihtuvuuteen (sen saaminen sulavaksi on hankalampaa kuin uskoisi), mutta se sujui niin vaivattomasti ja sujuvasti, mutta kuitenkin aina oli selvillä missä ajassa mennään. Rakastin suorastaan sitä tapaa, jolla Grace nykyajassa vajoaa muistoihinsa ja sitten ollaankin taas hänen nuoruudessaan. Sitä ei olisi voinut paremmin tehdä.
On varmaan aika selvää, että rakastuin tähän kirjaan. Sen sujuvuus, hahmot, aika ja paikka olivat kuin luotu minulle, ja tämän päälle vielä se miten rauhallinen tunnelma kirjassa oli, vaikka se loppua kohti muuttuikin hyvin jännettäväksi. Myös ne pienet humoristiset kohtaukset toivat ihanan lisän kirjaan. Esim. itse tykkäsin, kun Grace oli pyyhkimässä pölyjä kirjastossa:
''What must it feel like, I wonderd, to belong somewhere, to face the world a member of a tribe, with ready-made allies? I was pondering this, brushing absently at the armchair, when something moved beneath my duster. A blanket flapped and a female voice croaked: ´What? What´s all this? Hannah? David?´ ''
s. 42-43
Minulla meni kaksi viikkoa kirjan lukemiseen (minun mittapuullani suht. hitaasti siis), mutta se johtui siitä, että jouduin aina välillä pysähtelemään ja miettimään kirjaa ja sen tapahtumia. Hyvin vaikuttavaa tekstiä ja pidin myös hyvin paljon Mortonin kirjoitustyylistä. Kyllä on tämä kirja kaikki kehunsa ansainnut.
Tahdet: * * * * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti