Kirjoittaja: Alexandre Dumas nuorempi, suomentanut Kyllikki Villa
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1848, suomennos 1971
Sivumäärä: 297
Mistä: Omasta hyllystä
' Marguerite oli läsnä kaikissa ensiesityksissä ja vietti aina iltansa teattereissa tai tanssiaisissa. Saattoi olla varma siitä, että näkisi hänet jokaisen uuden näytelmän ensi-illassa, ja hänellä oli aina mukanaan kolme esinettä, jotka hän laski permantoaitionsa reunalle: teatterikiikari, pussillinen makeisia ja kameliakimppu. '
s. 30
On vuosi 1847 ja nimetön kertojamme on nähnyt lehdessä ilmoituksen Pariisin halutuimman kurtisaanin kuolinpesän huutokaupasta. Huutokaupassa on kova vilinä sillä ylhäiset pariisittaret haluavat nähdä tuon jännittävän paheenpesän ja toisaalta muut kurtisaanit haluavat oman palansa entisen kilpasisarensa loistosta. Täältä huutokaupasta kertojamme tulee ostaneeksi mielitekona erään Margueritelle lahjoitetun kirjan. Jonkin ajan päästä kirjan lahjoittaja kuitenkin ilmestyy kertojamme ovelle. Surunmurtama nuorukainen ystävystyy kertojamme kanssa ja lopulta hän kertoo traagisen rakkaustarinansa vaiheista Margueriten kanssa.
Marguerite oli vertaansa vailla oleva kurtisaani. Hänen kauneutensa oli kuulu ja hän oli niin hyvässä asemassa, että pystyi valitsemaan rakastajikseen vain kaikista varakkaimpia herrasmiehiä. Eräs vanhempi herttua huolehti hänestä kuin tyttärestään, mutta tältä salaa Marguerite piti vielä edelleen myös rakastajaa. Margueriten elämä näytti ulospäin olevan vain yhtä huvitusta toisensa perään, mutta todellisuudessa hänen terveytensä oli heikko eikä kestänyt hänen rankkaa elämäntyyliään. Armand kuitenkin rakastuu heti ensisilmäyksellä. Hän haluaa Margueriten itselleen, eikä vain hänen ruumistaan vaan myös tämän rakkauden. Heidän onnensa tiellä on kuitenkin lukuisia esteitä, sillä kuinka Margueriten kaltainen yltäkylläisyyteen ja loistoon tottunut kurtisaani voisi osata tyytyä vaatimattomaan rooliin vähävaraisemman Armandin rinnalla. Toisaalta voiko Armand ohittaa mustasukkaisuuttaan Margueriten menneisyyttä ja muita rakastajia kohtaan?
' "Kuuntele minua", Marguerite sanoi hänelle, "sinun on aina sanottava tuolle typerykselle, etten ole kotona tai etten ota häntä vastaan. Olen lopullisesti kyllästynyt lakkaamatta näkemään miehiä, jotka kaikki tulevat pyytämään samaa asiaa, maksavat minulle ja kuvittelevat että olemme kuitit. Jos ne jotka ryhtyvät tähän häpeälliseen ammattiin tietäisivät millaista se on, he rupeaisivat mieluummin kamarineidoiksi. Mutta ei, meitä ajaa turhamainen halu saada pukuja, vaunuja, jalokiviä; itsekukin uskoo siihen mitä kuulemme puhuttavan, sillä prostituutiollakin on uskonsa. Niin saa nainen vähä vähältä kuluttaa loppuun sydämensä, ruumiinsa, kauneutensa; peloissaan kuin riistaeläin, halveksittuna kuin paaria, ympärillään miehiä jotka aina ottavat enemmän kuin antavat. Ja jonakin kauniina päivänä saa kuolla koiran tavoin, kun kaikki ovat kaikonneet ja itse tietää olevansa kadotettu." '
s. 127-128
Voisin pohtia ummet ja lammet Margueriten traagista kohtaloa ja elämänpolkua, mutta yllä oleva lainaus kiteyttää sen mielestäni loistavasti. Kuinka turhamaiset halut kamppailivat terveyden ja aidon rakkauden nälän kanssa. Toisaalta kuinka hän edes osaisi rakastaa aidosti, sillä hänen ammattiinsa on kuulunut sanoa aina ne oikeat sanat. Hän on myös nähnyt jo kaikki miesten liehittely-yritykset ja tyhjät lupaukset ikuisesta rakkaudesta, kunnes he kyllästyvät tai menevät vararikkoon Margueriten oikkuja rahoittaessaan. Olikin uskomatonta seurata kuinka valtaiset menot Margueritella oli ja kaikista lahjoituksista huolimatta hän oli jatkuvasti suurissa veloissa. Armand kuitenkin pääsi pureutumaan tämän esitetyn pinnan läpi, mutta silti aina se ei vain riitä. Kurtisaanin elämä on yksinäistä. Todelliset ihmissuhteet ovat harvassa, ja kuka jäisi rinnalle, kun sairaus ja velat painavat päälle. Miehiä ei juurikaan näy Margueriten hautajaisissa.
Kamelianainen on mielenkiintoinen teos, jossa fiktiiviseen kertomukseen on upotettu myös paljon todellisesta elämästä. Teoksen tultua julki 1800-luvun seurapiireissä nimittäin kuohahti ja kaikkien huulilla oli arvuutella, kuka oli kenenkin hahmon esikuva. Kuten esipuheessa kerrotaan, Kamelianaisen innoittajana on toiminut neiti Marie Duplessin traaginen tarina. Tietäen siis että Kamelianaisen perustuvan todelliseen henkilöön, lisäsi se minulle lukijana teoksen vaikuttavuutta ja vetovoimaa. Tällaista elämä on siis ollut seurapiireissä. Nautin tuosta 1800-luvun ajankuvasta, joka otti kuitenkin kerrontaan rohkeasti erilaisen lähestymistavan kuin Austenin romantiikka tai Dickensin köyhäinkuvat. Tässä kurtisaania samalla ihaillaan nuoren Armadin rakastunein silmin, mutta tuodaan myös samalla esiin Marguoriten vaikeuksia luottaa ja uskoa aitoon rakkauteen
Dumas nuoremmalla on selkeästi omanlaisensa kertojaääni myös isänsä klassikkoihin verrattuna. Nuorempi on ottanut totuuden vahvasti lähtökohdakseen ollen enemmänkin tarinan kertoja kuin keksijä. Olin aiemmin lukenut vanhemman Dumaksen teoksia ja olinkin odottanut jälleen jotakin Monte-Criston kreivin kaltaista jännittävää menoa tai Kolmen muskettisoturin kaltaisia seikkailuja. Kamelianainen on kuitenkin ennen kaikkea kaunis kertomus, mutta en siltikään osaa sanoa kuinka pitkäaikaisen muistijäljen tämä rakkaustarina lopulta onnistui minuun jättämään. Jostain syystä tämä traaginen rakkaussuhde tuntui jäävän muiden 1800-luvun klassikoiden jalkoihin, jotka käsittelevät ehkä hiukan laajemmin aikaansa. Olen kuitenkin iloinen, että luin tämän Dumas nuoremman pääteoksen. Margueriten elämäntarina on syystäkin toiminut inspiraationa monille.
Tähdet: 3 / 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti