Sarja: Bar Lumen murhat #1
Kirjailija: Marco Malvaldi, suomentanut Inkeri Koskinen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2007, suomennos 2014
Sivumäärä: 229
Mistä: Kirjastosta
' Massimo pysyi hiljaa. Mielessään hän hoki "se-ei-kuulu-sinulle-se-ei-kuulu-sinulle-se-ei-kuulu-sinulle-se-ei..." Hän oli päättänyt vastustaa kiusausta, vaikka ihmettelikin, miten oikein oli joutunut tähän tilanteeseen. Ja miksi hän tunsi itsensä niin uteliaaksi?
Ukkojen seura tekee kaltaisekseen, hän ajatteli, alan selvästi muuttua vanhaksi juoruämmäksi. No niin, Massimo, pidä huoli omista asioistasi ja palaa baariin, työt odottavat.
"Ja miksi siis arvelet, että se olisi veljesi?" kysyi hän lopulta, samalla kun hänen mieleensä ilmestyi epätodennäköinen mutta osuva kuva stadionin valotaulusta, jolla luki "F.C. Kiusaus 3671 - Massimo 0." '
s. 96 - 97
Italiassa Pinetan idyllinen rantakylä on kokenut murroksen, kun perinteiset kuppilat ovat saaneet väistyä nuorison trendipaikkojen ja kirkkaiden valotaulujen tieltä. Äreä baarinpitäjä Massimo kunnioittaa kuitenkin vielä perinteitä, joten ei ole ihme, että neljän miehen eläkeläisporukka on ottanut hänen baarinsa kantapaikakseen, jossa kuunnella kylän juoruja ja pelata korttia päivät pitkät. Koko kylä kuohuaakin, kun roskalaatikosta löydetään nuoren naisen ruumis, ja mikä ukoille sen parempaa kuin kuulla ensikäden tietoja Massimolta, joka oli mukana löytämässä ruumiin!
Omissa oloissa viihtyvä Massimo ei haluaisi olla tekemisissä koko jutun kanssa, kun olisi se baarikin pyöritettävänä. Kuitenkin kylän täysin toivottoman poliisin tutkimusten mennessä väärään suuntaa, ei Massimo voi katsoa vierestä. Ukkot tutisevat innosta, kun Bar Lumenesta tulee epävirallisen tutkimuksen hermokeskus, jossa pieninkin yksityiskohta tai juorunpoikanen voi olla avainasemassa, koko jutun ratkaisemisen kannalta. Tietenkin kaiken tämä ohessa pitää myös ehtiä pelata kortti - erityisesti viiden briscolaa Massimon kanssa.
' "Olisitko ystävällinen ja tekisit minulle makean aperitiivin?"
"En."
"Anteeksi?"
"En, sellaista minä en tee. Se on sulaa mielettömyyttä, aperitiivi lounasaikaan. Hyvässä lykyssä se on vielä alkoholipitoinen, niin että siitä tulee sitten ryypättyä tyhjään vatsaan. Sitten aistit sumeina ulos, ilmastoidusta kahdestakymmenestäviidestä asteesta jalkakäytävän neljäänkymmeneen, ja sitten syytetään tyrmäävää kuumuutta siitä, että lähtee taju. Ja te sentään olette lääkäri, anteeksi nyt vain."
s. 75
Aah Massimo tuo äreä baarinpitäjä, jolla on aina oma mielipide, mitä asiakkaat saisivat kulloinkin tilata. Lounaalla hän kieltäytyy aperitiivien teosta ja kuumina päivinä capuccinojen tarjoilusta vain asiakkaiden paras mielessään - vaikka he tuskin olisivatkaan asiasta samaa mieltä. Lounasleipiin hän päättää täytteet ja isoisän jäätelötilaukseen maut menevät vaihtoon. Massimosta huolimatta tai juuri sen vuoksi, baarille on kuitenkin syntynyt monia kanta-asiakkaita, jotka aina kuitenkin yrittävät josko tälä kertaa saisi sen oman tahtonsa läpi. Tuo eläkeläisporukka oli myös aivan mahtava. Kuinka heistä henkikään sellainen kujeileva poikamaisuus vanhojen kuorien sisällä, ja voi pojat heidän kykyään pysyä perillä kaikista juoruista. Näiden ukkojen ja Massimon sanavaihdot olivat myös aina yhtä nautinnollisia, täynnä pieniä piikkejä, mutta silti niistä paistoi heidän keskinäinen vahva kiintymyssiteensä.
Ylipäätänsä vaikka kyseessä on murhatutkimus ja teos löytyy jännitysosastolta, niin tämä on ennen kaikkea hyvän olon kirja. Hihittelin hyvin usein tarinan sananvaihdoille ja pienille kommelluksille. Sanailu on kyllä kirjailijalla ollut hallussa täytyy myöntää. Koko teoksen ilmapiirikin on nin raikas, vaikka se ei välttämättä tulisikaan ensimmäisenä mieleen äreästä baarinpitäjästä ja ryhmästä vanhoja ukkoja. Murhaa nyt sitten pystyttiin selvittelemään siinä kortinpeluun ohessa. Onhan se kuitenkin tärkein osa päivää istua alas, jakaa kortit ja aloittaa arkipäiväinen nahistelu toistensa pelistartegioista. Viiden korttipelissä pystyi tuntemaan tuon Italian lämmön poskillaan ja viilentävän cociksen (koska kahviahan ei päivällä tilata!) huulillaan samalla kun istuu rauhassa kahvilan pöydässä ja nauttii ympäröivästä menosta.
Viiden korttipeli on ihanan rento dekkari, jonka värikäs huumori ja jatkuva sanailu toimivat loistavana stressin karkottajana. Päähenkilöt myös lumosivat minut aivan mahdottomilla luonteillaan. Tätä lukiessa ei voi välttyä hymyilemästä. Oikeastaan myös itse se murhan loppuratkaisukin oli loppujen lopuksi aika mielenkiintoinen, vaikka en ole siitä paljoa puhunutkaan. Kaikin puolin oikein viihdyttävä teos, mikäli kestää hyvin myös kaksimielisyyksiä. Ukot kun pysyvät poikina, vaikka ikää tulisi.
' Hiljaisuuden vallitessa Massimo tulee baarista, ottaa tuolin ja liittyy pikku seurueeseen.
Hän sytyttää savukkeen, ottaa kortit ja sanoo: "Jätin tytön sisään yksin, tähän aikaan siellä ei kuitenkaan ole ketään. Kävisikö viiden briscola?"
Muita ei tarvitse edes vilkaista; silmät kirkastuvat, lasit tyhjennetään, kyynärpäät pöydälle ja menoksi.
Viiden briscola käy aina. '
s. 26
Tähdet: * * * * +
Muualla luettu: Ullan Luetut kirjat, Oksan hyllyltä, Mari A:n kirjablogi, Kirjoihin kadonnut ja Anna minun lukea enemmän
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti