Kirjan nimi: Sininen juna (The Mystery of the Blue Train)Kirjailija: Agatha Christie, suomentanut Aarre Pipinen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1928, suomennos 1973
Sivumäärä: 242
Mistä: Omasta hyllystä
' - [- -] Sivumennen sanoen, Ruth, minä en ottaisi noita rubiineja mukaani ulkomaille, jos olisin sinun sijassasi. Jätä ne pankkiin.
Mrs Kettering nyökkäsi.
- Emme halua, että sinut ryöstetään ja murhataan "Tulisydämen" tähden, sanoi miljonääri leikillisesti. '
s. 23
Amerikkalainen miljonääri Rufus Van Aldin on tottunut saamaan tahtonsa aina läpi, keinoja tai kukkaron nyörien avaamista kaihtamatta. Kun Katariina Suuren kuuluisa rubiinikaulakoru Tulensydän tulee mustaan pörssiin myyntii, päättää hän ostaa sen tyttärelleen Ruthille lahjaksi. Eihän tytöllä voi olla liikaa jalokiviä. Varsinkaan miljonääriperijättärellä, jonka aviomies on paljastunut täysin kelvottomaksi häntäheikiksi. Avioeroprosessin keskellä Ruth päättää lähteä Lontoosta Ranskan aurinkorannoille kuuluisalla Sinisellä junalla. Hän ei kuitenkaan koskaan pääse määränpäähänsä rakastajansa luo. Viikatemies vierailee nimittäin Sinisessä junassa.
Ruth ei kuitenkaan ole ainut joka on sattunut matkustamaan kyseisenä päivänä samaisella Sinisella junalla. Kuin sattumalta junassa on matkassa myös Ruthin aviomies Derek ja tämän rakastajatar Mirelle, vastikään perinnön saanut seuraneiti Katherine Grey sekä kuuluisa salapoliisi Hercule Poirot. Vanhan vainukoiran onkin mahdotonta jättää jälkiä seuraamatta, kun murha kehdataan tehdä hänen nenänsä edessä. Harmaiden aivosolujensa avulla Poirot rupeaa selvittämään oliko kaiken taustalla vain perinteinen ryöstö vai monimutkaisemmat ihmissuhdekuviot.
' - Näen, että olette kiinnostunut salapoliisiromaaneista, madame. Pidättekö sellaisista asioista?
- Ne huvittavat minua, Katherine myönsi. [- -]
- Jonakin päivänä, kuka tietää, te voitte olla keskellä tapahtumia, hän jatkoi. - Se kaikki riippuu sattumasta.
- Minä en luule niin käyvän, sanoi Katherine. -Minulle ei tapahdu mitään sellaista.
Mies kumartui eteenpäin.
- Haluaisitteko, että tapahtuisi? '
s. 69 - 70
Olen omistanut Sinisen junan jo monta vuotta luullen että olisin jo lukenut sen. Iloni olikin suuri kun nyt tarttuessa siihen tajusin pitäväni kädessäni Christietä jonka sisältö oli minulle vielä arvoitus. Christien useampihan tarina sijoittuu erilaisiin juniin, joten erehdys on varsin ymmärrettävä. Junat ovat niin oivallisia näihin suljetun tilan tapauksiin joiden viljelyssä Christie on vain mestarillinen. Sininen juna on aika takuuvarmaa viihdyttävää Christietä, jossa murhaajan selvittäminen ei jätä kylmäksi. Muista ehkä hiukan poiketen, Sininen juna alkoi hiukan hitaammin esitellen eri henkilöhahmoja sekä heidän tilanteitaan ja syitä astua tuona päivänä kyseiseen Siniseen junaan. Pidin paljon tästä ratkaisusta, sillä se auttoi hahmottamaan ihmisten välisiä suhteita ja motiiveja. Christien tarkkaavaista kuvailua onkin aina yhtä viihdyttävää seurata.
Kutkuttavaa oli joka tapauksessa seurata Poirotin tutkintaa jälleen kerran. Aika yläluokkaistahan tuo meno oli, mutta sitäkin viihdyttävämpää. Ja hauskana yksityiskohtana pääsimme vierailemaan jopa St. Mary Meadissa! Harmi, että nämä kaksi kuuluisaa salapoliisia eivät kuitenkaan kohdanneet, sillä se kohtaaminen olisi varmasti ollut legendaarinen. Vähän veikkaan, että hieno herra Poirot harmaine aivosoluineen olisi pitänyt itseään mummeli Marplea parempana. Molemmat ovat kuitenkin mestarillisia selvittämään monimutkaisija juonia murhien takana. Sen Poirot taas todisti Sinisessä junassakin.
Tähdet: * * * *
Muualla luettu: Järjellä ja tunteella, Kirjoihin kadonnut, Amman lukuhetki, Kirjavaras Rere ja Nipvet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti