Kun kyyhkyset katosivat - Sofi Oksanen

Kirjan nimi: Kun kyyhkyset katosivat
Kirjailija: Sofi Oksanen
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 361
Mistä: Omasta hyllystä

' Serkku oli saanut anteeksi paljon, koska oli luontainen suunsoittaja. Kun Suomen kenraalikunnasta oli alkanut tulla luennoitsijoita, hän oli päässyt esittelemään puna-armeijan natsatuntemustaan, sujuvaksi hioutunutta venäjän kieltään ja yrittänyt opettaa muille jopa laskuvarjohyppyä, vaikka itse ei ollut hypännyt kertaakaan. Illat hän oli kuluttanut Viroon paluun vuoksi tarvittavien väärennettyjen papereiden mestaroinnissa, minulle hän oli supattanut suunnittelevansa ideaaliryhmää, jonka pohja olisi rakennettu saarella. Olin antanut serkun löpistä, olin tottunut kasvinkumppanini sepittelevään luonteeseen toisin kuin muut. He taas olivat kuunnelleet Edgarin höpinöitä valppain korvin '

s. 20

Kun kyyhkyset katosivat on kolmen ihmisen selviytymistarina Virosta vuosilta 1941-1966 kun Neuvostavalta siirtyy ensin saksalaisvalloittajien käsiin ja sitten takaisin osaksi kommunistista Neuvostoliittoa. On Roland, joka haluaisi jo palata metsän sissiliikkeestä nuorikko Rosalien tykö tavalliseen maatilan arkeen. Hän kuitenkin ymmärtää heti, että juhlitut saksalaisvapauttajat ovat vain samanlainen sorto uusissa vaatteissa. Rosalien ennenaikaisen poismenon seurauksena, jokin hänen sisällään murtuu. Jotain on tehtävä. Onko hänelle enää lopulta tilaa muualla kuin varjoissa, piilossa vallassaolijoilta.

Sitten on Rolandin serkku Edgar ja tämän vaimo Juudit. Juuditin suuret odotuksen avioliitosta ovat murentuneet, kuin hauras paperi kosketuksesta. He ovat naimisissa vailla minkäänlaista kanssakäymistä. Yksin, vailla minkäänlaista tietoa aviomiehestään, Juudit hakeutuu turvaan saksalaisvalloittajan käsivarsille. Onko tämä kuitenkaan kestävää? Edgar on puolestaan selviytyjä. Hän on kameleontti, joka muuntaa identiteettiään ja tarkoitusperiään aina kulloisenkin valloittajan mukaan. Vain statuksella on merkitystä. Saksalaisten seuraussa hän onkin Eggert, suuri fasismin ystävä. Mutta kun neuvostosotilaat palaavat Viroon on aika luoda uudelleen nahkansa ja palata Edgariksi, toveri Partsiksi, saksalaisten raakuuksien todistajaksi ja kommunistien nuoleskijaksi. Hän haluaa olla jotakin - ja selviytyjä. Maksoi mitä maksoi.

' Parts oli päättänyt olla hätääntymättä. Hän selvittäisi asian, ajattelisi, opettelisi tuntemaan Rolandin kuin itsensä, hänen olisi oltava kuin Roland. Vain sillä tavalla hän pääsisi jäljille. Mitä nopeammin hän ymmärtäisi illegaalien päiväkirjojen ja muistiinpanojen tekijöitä, sitä nopeammin hän pääsisi maan alle kadonneiden miesten perään ja juuri tämän päiväkirjan pitäjän. Hänen pitäisi ymmärtää heidän ajatuskulkunsa paremmin kuin omansa. Sillä vaikka ihminen onnistuisi hankkimaan uuden henkilöllisyyden, uuden nimen, rakentamaan itselleen uuden taustan, jokin vanhasta elämästä paljastaisi aina. Toveri Parts jos kuka tiesi tämän todeksi. '

s. 120 - 121

Olen samaan aikaan vaikuttunut, hämmentynyt ja ärtynyt. Vaikuttunut, koska Oksanen toi eteeni poikkileikkauksen Viron historiaan. Hän kuljetti minua mukanaan virolaisten tuskaisella tiellä vaihtuvien valloittajien ja pelon alla. Hän loi silmieni eteen tuon ajan, ja henkilöiden kautta toi esiin sen epätoivon jota koettiin. Epätoivon, joka johti päätöksiin ja tekoihin, joita on haastava hyväksyä. Selviytyä voi niin monin tavoin. En ole edes varma selviytyivätkö Kun kyyhkyset katosivat henkilöt todella. Onko se enää selviytymistä, jos menettää kaiken? Jopa itsensä.

Vaikka olenkin vaikuttunut Oksasen teoksen monista puolista, en kuitenkaan pysty päästämään irti näistä kahdesta muusta sen herättämästä tunnetilasta. Teoksella oli kaikki potentiaali toimia, mutta silti se onnistui kompastumaan sekavuuteen. Tarinan kaikki kolme päähenkilö saavat suunvuoroa, mutta en edelleenkään täysin ymmärrä, miksi vain Rolandin osat olivat minä-kertajana. Aivan kuin hänellä olisi pitänyt olla suurempi rooli, jonka Edgar onnistui kuitenkin ryöväämään häneltä.

Varsinaista sekavuutta loivat kuitenkin kaikki ne sivuhenkilöt eri aikoina eri henkilöiden ympäristöissä, joissa oli aivan mahdotonta pysyä perässä kuka oli nyt kukakin ja mikä hänen roolinsa on. Aivan liikaa nimiä, termejä ja tarkkaa selitystä vallasta varsinkin, kun ajassakin pompittiin jonkin verran edestakaisin. Onneksi joka luvun alun vuosiluvulliset postimerkit auttoivat pysymän kartalla, että missäs vuodessa mennään ja kenen vallan alla. Ymmärrän, että Viron historia on Oksasta lähellä sydäntä, jonka vuoksi hän on halunnut vuodattaa sivuille niin paljon noista ajoista kuin voi, mutta liika on liikaa. Kyseessä on kuitenkin kaunokirjallinen teos eikä tietokirja tarkkoine nimineen, titteleineen, rooleineen jne.

En oikein tiedä mitä kirjoittaa tästä teoksesta. Koen hyvin ristiriitaisi tuntemuksia. Kun kyyhkyset katosivat henkilöt eivät ole rakastettavia sankareita, mutta kaikista niistä kamalista päätöksistä huolimatta heidän tarinansa koskettivat. Viron kansan huudot kuuluivat. Muistan muinoin pettyneeni Puhdistukseen, jonka vuoksi olin hiukan ennakkoluuloinen tarttuessani tähän teokseen. En edelleenkään ole vakuuttunut, että Oksanen on minun kirjailijani, mutta se täytyy myöntää, että hänen kertomansa tarinat kyllä herättelevät. Täytyy myös antaa propsit kirjan kansikuvalle. Se kertoo oman raadollisen tarinansa siitä, kuinka oli rakennettava itsensä uudestaan sopivista paloista selviytyäkseen.

' Hän ei ollut kuka tahansa.

Kohta hän voisi olla kuka tahansa.

Hän voisi olla ei-kukaan. '

takakansi

Tähdet: * * *

Muualla luettu: Jokken kirjanurkka, Maailman ääreen, Kirjasähkökäyrä, Luettua elämää, Hemulin kirjahylly, Sanoissa ja sivuilla, Luettua, Kulttuuri kukoistaa, Opus eka, Saran kirjat, Tarukirja, Täällä toisen tähden alla, Pieni kirjasto, Janikan pieni maailma, Lukutuulia ja Mustikkakummun Anna