Kirjoittaja: Affinity Konar, suomentanut Hanna Tarkka
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2016, suomennos 2017
Sivumäärä: 457
Mistä: Kirjastosta
' "Kumpi olisit mieluummin, avain paikkaan jossa pelastuisimme vai ase joka tuhoaisi vihollisemme?" '
s. 28
12-vuotiaat identtiset kaksoset Pearl ja Stasha kyyhottävät Maman ja isoisä Zyden kanssa karjavaunuissa piilossa. Kun natsisotilaat pysäyttävät vaunut, mitään ei ole enää tehtävissä. He ovat nimittäin juutalaisia, eikä heidän kaltaistensa tie voi johtaa kuin yhteen paikkaan - Auschwitziin. Leirillä Pearl ja Stasha pääsevät kuitenkin erityisasemaan, sillä kaksosista ja poikkeamista kiinnostunut tohtori Mengele haluaa heidät Tarhaansa. Tämän asemansa nojalla tytöt välttävät kaasukammiot, mutta millä hinnalla.
Tarhassa lapset joutuvat päivittäin epäinhimillisten tutkimusten kohteeksi. Tohtori Mengele on nimittäin päättänyt selvittää ja rikkoa kaksosia yhdistävät fyysiset siteet. Kaksoset ovat siis turvassa niin kauan kuin kumpikin osapuoli pysyy hengissä, sillä kaksonen ilman pariaan ei ole minkään arvoinen. Eräänä päivänä Pearl kuitenkin katoaa. Onko hän kuollut? Vai onko Mengele vienyt hänet? Parin kuukauden päästä kun venäläisjoukot saapuvat vapauttamaan vangit, päättää Stasha kostaa kadonneen Pearlin kohtalon. Mengelen on maksettava siitä mitä hän teki heille.
' [- - ] sydämeni oli jo vaipumassa sisusteni syvyyksiin, mustaan paikkaan, jota edes Setä ei tuntenut, ja siellä se loi nahkansa, rypi sapessa, kasvatti uuden kuoren ja piikit. Näin aseistautuneena neuvokas elimeni kiipesi ylös kylkiluutikkaita ja palasi paikalleen. '
s. 204
Tohtori Mengele, Auschwitzin kuolemanenkeli, Setä - tällä kammottavalla ihmisellä on monta nimeä. Hänen julmat lääketieteelliset kokeensa ovat tunnettu osa Auschwitzin karmeuksia. Kuinka hän halusi jäädä historiaan suurena perinnöllisyystieteilijänä joka auttoi jalostamaan ylivertaista arjalaistarotua, ja kuinka keskitysleireiltä löytyi sopivasti natsien mielestä arvottomia ihmisiä hänen kaameisiin ihmiskokeisiinsa. Joka toinen päivä kaksoset vietiin alasti huoneisiin, joissa heiltä
laskettiin silmäripsetkin ja verrattiin toiseen osapuoleensa. Näiden
välipäivinä heitä puolestaan vietiin laboratorioihin, missä heihin
pistettiin erilaisia aineita koemielessä. Se mitä Mengele teki on täyttä totta, mikä saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin lukiessa, vaikka kaameisiin yksityiskohtiin ei upotakaan Konarin romaanissa. Kaameata kuinka toisilta voidaan viedä heidän ihmisarvonsa täysin ja tehdä heistä vain eläimiä laboratorioon! Kaasukammio olisi saattanutkin olla loppujen lopuksi onnekkaampi kohtalo.
Elävien kirja jakaantuu siis kahteen osaan. Ensimmäinen koostuu kaksosten ajasta Mengelen Tarhassa, jossa kaikkien niiden pistosten välissä on myös elämää. Lapsien sopeutumiskykyä voi vain ihmetellä, sillä kaikesta siitä karmeudesta ja kokeista huolimatta ystävyyssuhteita syntyy. Toinen osa pitää sisällään taas toisenlaisen selviytymistarinan. Vaikka venäläiset vapauttavatkin vangit, alkaa siitä vain toinen selviytymistaisto luonnonarmoilla. Katkeruus ja tarve kostaa on suuri. Se mustaa nuoren Stashan sydämen. Toisaalta jos on nähnyt niin paljon pahuutta, mitä voi olettaakaan.
Konarin teosta on paikoin myös kritisoitu sen epäuskottavuudesta. Vaikka teos koskettikin vahvasti ja sen tarina ansaittsee tulla kuulluksi, en minäkään voinut ohittaa joitakin näitä seikkoja. Pearlin ja Stashan suhde on kuvailtu niin tiiviiksi, että he pystyvät tietämään toistensa unet, tuntemaan fyysiset kivut sekä piirtämään samat asiat näkemättä toista. Ymmärrän, että Konar on halunnut kuvailla tyttöjen välistä äärimmäisen vahvaa sidettä, sitä kuinka he ovat kuin yksi olento, mutta liika on liikaa. Stasha myös uskoo olevansa kuolematon kiitos Mengelen, mutta tämän laitan nyt 12-vuotiaan lapsen mielikuvituksen piikkiin. Varsinkin loppupuolella myös osa tapahtumista lipsui tuonne epäuskottavuuden rajoille, mutta toisalata kertomuksen sadunomaisuus oli samalla myös sen vahvuuksia.
Vaikka Elävien kirjassa on siis joitakin uskottavuudesta johtuvia kerronnasta etäännyttäviä elementtejä, on se kokonaisuutena kuitenkin varsin onnistunut teos. Sen aihe on puhutteleva ja herättelevä. Aluksi myös ihmettelin ratkaisua omistaa puolet kirjasta Auschwitzin jälkeiselle ajalle, mutta näin jälkikäteen ajatellen, tälläkin osalla oli oma tarkoituksena. Konarin kieli on myös hyvin kaunista mutta samalla helppolukuista, millä hän onnistuu kuvaamaan osuvasti tyttöjen tuntemuksia. Ainakin minulle tämä oli silmät avaava lukukokemus.
' Ja siellä se päätettiin, veikselin rannalla, lumihangessa katedraalimaisten puunoksien alla: me surmaisimme Mengelen Varsovassa. Me veisimme häneltä objektilasit, luut, numerot, näytteet. Me irrottaisimme hänestä palan kerrallaan kunnes jäljellä olisi yksi ainut viiksikarva todisteena hänen hirmutöistään.
Hän oli yrittänyt tehdä meistä hirviöitä. Mutta loppujen lopuksi hän oli itse oma epämuodostumansa. '
s. 276
Tähdet: * * * *
Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Yöpöydän kirjat, Kirja vieköön!, Rakkaudesta kirjoihin, Amman lukuhetki, Luetut kirjat, Kirjasähkökäyrä, Kirjakaapin kummitus, Kirjanmerkkinä lentolippu, Kirjojen kuisketta, Kirjoihin kadonnut, Kirjabrunssi, Opus eka ja Lukuaikaa etsimässä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti