tiistai 15. syyskuuta 2020

Stylesin tapaus - Agatha Christie


Kirjan nimi:
Stylesin tapaus (The Mysterious Affair at Styles)
Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Paavo Lehtonen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1920, suomennos 1989
Sivumäärä: 207
Mistä: Omasta hyllystä

' Aikanaan "Stylesin tapauksen" nimellä tunnetun jutun herättämä kohu on nyttemmin hieman laantunut. Se saavutti kuitenkin niin huomattavan laajaa kuuluisuutta että sekä ystäväni Poirot että itse sukukin ovat pyytäneet minua panemaan tapahtumat paperille. Uskomme että tämä pystyy tehokkaasti vaimentamaan sensaatiokäryiset huhut, joita tapauksen tiimoilta on yhä liikkeellä. '
s. 5
 
 
Ensimmäisen maailmansodan aikaan kapteeni Hastings on loukkaantunut rintamalla ja kotiutettu. Toipilaskodissa takaisin Englannin maaperällä hän törmää kuitenkin vanhaan tuttuunsa John Cavendishiin, joka kutsuu hänet vierailulle Stylesin kartanoon. Stylesissä onkin sekalainen poppoo koossa. Johnin leskeksi jäänyt äitipuoli Emily Inglethorp on avioitunut uudelleen aika varman onnenonkijan Alfredin kanssa, jota kukaan talossa ei voi sietää. Sitten on kartanon tuleva perijä John vaimonsa Maryn kanssa sekä Johnin omissa oloissaan viihtyvä veli Lawrence. Mary on myös viihtynyt viime aikoina tiiviisti yhdessä kylässä oleskelevan johtavan myrkkyekspertin tohtori Bauersteinin kanssa. Rouva Inglethorp on myös ottanut hoiteisiinsa köyhän mutta kauniin nyttemmin jo parikymppisen orpotyttön Cynthia Murdockin. 
 
Erityisesti rouva Inglethorpin seuraneitinä toimiva Evelyn Howardilla on omat huolestuttavat epäilyksensä emäntänsä turvallisuuden suhteen. Hän varoittaakin Hastingsia pitämään silmät ja korvat avoimina, sillä kaikki rouvan ympärillä häärivät ovat kirpeästi rahantarpeessa olevia haita, jotka voivat koska vain iskeä varakkaan vanhan rouvan kimppuun. Pian Evelynin pahimmat pelot tulevatkin toteen, kun rouva Inglethorp löydetään aamuvarhaisella myrkytettynä strykniinillä. Katseet kääntyväy automaattisesti epämääräiseen aviomieheen. Kylässä oleskeleva belgialainen salapoliisi Hercule Poirot voi kuitenkin todistaa Alfredilla olleen vedenpitävän alibin. Kuka siis on voinut surmata rouvan? Melkein kaikilla oli mahdollisuus päästä käsiksi strykniiniin, joten kukaan ei ole turvassa Poirotin tarkan silmän alaisuudessa. On aika etsiä niitä vähäpätöisiä yksityiskohtia, joista lopulta yhdistyy kokonainen palapeli tapahtumien kuluista. Poirotin on laitettava harmaat aivosolunsa liikkeelle kapteeni Hastingsin innokkaan avustuksen siivittäminä.
 
 
' - Niin, minulla on aina ollut salainen haave ryhtyä salapoliisiksi.
- Oikeaksi etsiväksikö, Scotland Yardiin? Vai Sherlock Holmesiksi?
- Sherlock Holmesiksi tietenkin. Mutta vakavasti puhuen, salapoliisin ammatti todella kiinnostaa minua kauheasti. Tapasin kerran Belgiassa erään miehen, hyvin kuuluisan salapoliisin, ja hän sai minut innostumaan alasta. Hän oli suurenmoinen pikku mies. Hänen oli tapana sanoa että todellinen salapoliisintyö perustuu yksinomaan metodiin. Minun menetelmäni perustuu hänen metodiinsa, vaikka olen tietenkin kehitellyt sitä edelleen. Hän on hupaisa pikku mies, melkoinen keikari, mutta ihmeen älykäs. '
s. 11-12


Stylesin tapaus on Christien ensimmäinen dekkari, joka juhlii tänä vuonna 100-vuotispäiväänsä. Selkeästi lähtökohdissa on haettu hiukan Sherlock Holmes ja tohtori Watson asetelmaan. Kapteeni Hastings nimittäin kirjaa jälkikäteen ylös nämä murhan tapahtumat ja toimii tasapainottavana ja usein hiukan kujalla olevana aisaparina itse suurelle salapoliisimielelle Hercule Poirotille. Näin Poirot fanina olikin nautinnollista päästä lukemaan nämä Poirotin ensiesittelyt. En ollutkaan ennen tajunnut Poirotin olevan vain 160 senttinen ja ontuvan. Keikarimaisuus ja tarkka järjestelmällisyys kaikessa tekemisessä aina ulkonäköön asti oli myös jo vahvasti läsnä heti alusta lähtien, mitkä ovatkin pysyneet hänen pääpiirteinään läpi loisteikkaan uran. Stylesin tapauksessa Poirot on itseasiassa juuri saapunut pakolaisena Belgiasta Englannin maaperälle ja itse rouva Inglethorp oli ollut tuo hyväntekijä, joka oli avustanut näitä belgialaispakolaisia. Mielenkiintoinen nyanssi oli myös, että Hastings ja Poirot olivat tavanneet jo aiemmin Belgian maaperällä Poirotin ollessa vielä Belgian poliisivoimien vainukoira. Näin ollen heidän kohtaamisensa Stylesin kartanon läheisyydessä olikin lämmin jälleennäkeminen eikä ensitutustuminen.

Stylesin tapaus on klassista Christietä, sillä se pitää sisällään suljetun tilan (rouva inglethorp oli lukitussa huoneessa) sekä tarkkaan rajatun kokoelman herkullisia henkilöhahmoja, joista kaikkia voisi vuorollaan epäillä syylliseksi. Jälleen kerran teoriat viuhuivat vain mielessäni, mutta kuten niin usein, niin jälleen kerran Christie onnistuu lopussa vielä viimeisellä twistillään vetämään maton lukijan jalkojen alta, kun Poirot selostaa mitä oikeasti tapahtuikaan. Teoksen hiukan suoraviivaisemmasta otteesta saattaa kuitenkin paistaa sen oleva esikoinen. Samoin kuin Poirotin normaalia aktiivisemmasta innosta keräillä niitä kuuluisia tupakantumppeja, kun taas myöhäisemmissä tuotannoissa hän varaa vahvemmin vain harmaiden aivosolujensa voimaan selvitystyössä. Kiehtovan murhamysteerin Christie on joka tapauksessa jo heti näin kättelyssä kyhäillyt kasaan.


Tähdet: 3.5 / 5
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti