Kirjan nimi: Seitsemän veljestä
Kirjoittaja: Aleksis Kivi
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1870, nide 1964
Sivumäärä: 567
Mistä: Isältä lainassa
' Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Ovat heistä Tuomas ja Aapo kaksoispari ja samoin Timo ja Lauri. Juhanin, vanhimman veljen, ikä on kaksikymmentä ja viisi vuotta, mutta Eero, nuorin heistä, on tuskin nähnyt kahdeksantoista auringon kierrosta. Ruumiin vartalo heillä on tukeva ja harteva, pituus kohtalainen, paitsi Eeron, joko vielä on kovin lyhyt. Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan hartevin. Tämä jälkimmäinen etu ja kunnia on Tuomaan, joka oikein on kuuluisa hartioittensa levyyden tähden. '
s. 3
Seitsemän veljestä on klassikkokertomus Jukolan veljeskatraasta 1800-luvun Suomessa. Kun molemmat vanhemmat ovat astuneet jo haudan lepoon jäävät parikymppiset veljekset yksin vastuuseen Jukolan tilastaan. Vaikka he ovat ulkoisesti jo kypsiä miehiä, ei heidän taloudenpitonsa oikein ota sujuakseen. Pellot ovat hoitamatta, lukemisen oppiminen ei ota juurtuakseen koviin päihin ja kaiken lisäksi saunakin palaa poroksi. Naapuripitäjän poikien kanssa on myös kärhämää jos toisenkin laista, niin että yhä useammin Jukolan veljekset saapuvat takaisin kotiinsa nenät vinossa ja mustelmista värikkäinä. Ei siis ihmekään, että Laurin ehdotus luontoa läheisemmästä elosta rupeaa saamaan kannatusta.
Veljekset laittavatkin rakkaan lapsuudenkoti Jukolansa vuokralle kymmeneksi vuodeksi ja lähtevät itse kohti uutta alkua metsän siimeksessä. Eihän se ensimmäisellä yrittämällä suju, mutta toinen kerta toden sanoo. Aluksi nämä äkkipikaiset veljekset kokevat jos jonkinlaisia seikkailuja, mutta lopulta Impivaaraan kohoaa uusi pirtti ja peltojakin tulee raivattua. Tässä kasvukertomuksessa kymmenessä vuodessa Jukolankin toivottomista veijareista kasvaa (suhteellisen) vastuuntuntoisia miehiä.
' Tullut on jo neljäs päivä, veljesten ollessa kivellä, mutta alati vielä härkien piirittäminä he istuvat. Tuolloin tällöin siirtyivät elikot kauemmaskin, mutta ainapa käyskeli näkyvistä yksi ja toinen, antain myristen kohta kumppaneillensa tiedon, jos veljekset yrittivät pyrkimään pois vankeudestansa. '
s. 282
Seitsemän veljestä on suomalaisen kirjallisuuden Klassikko isolla K:lla. Aleksis Kivi oli yksiä ensimmäisiä kirjoittaessaan romaanimuotoisen teoksen perinteisemmän kansanrunoperinteen sijasta. Seitsemän veljestä on myös paikkansa ansainnut realistisen 1800-luvun kansanrivien kuvauksensa ansiosta. En siis ihmettele miten monilla tämä on luetettu jo koulun penkillä. Jostain syystä minulle ei kuitenkaan koskaan tullut tämä klassikkoa vastaan joitakin äidinkielen kirjassa olleita lyhyitä katkelmia lukuun ottamatta. Nyt kun teoksen julkaisusta on kulunut kunnioitettavat 150 vuotta, päätin viimein sivistää itseäni tällä suomalaisen kirjallisuuden klassikolla. Teos löytyikin isältäni vanhoilla aakkosilla kirjoitettuna, jota lukiessa oikein tunsi, että nyt luetaan vanhempaa teosta. Tämä olikin siis kiva lisänyanssi, vaikka hetki menikin alussa totutella näihin uusiin aakkosiin. Gallen-Kallela oli myös kuvittanut teosta, joten klassinen suomitunnelma oli taattu.
Veljeksistä vahvimmin mieleeni jäivät itsepäinen ja riidanhaluinen perheenpää Juhani, pohtiva ja sovitteleva Aapo sekä muita nokkelampi epeli Eero, joka oli aina saamassa selkäänsä muilta veljiltään (olihan hän ollut äidin lellikki ja siten säästynyt vitsalta nuorena). Myös metsäelämästä haaveilevalla Laurilla oli omat mieleenpainuvat hetkensä. Ikävä kyllä muut veljekset menivät minulla kyllä iloisesti sekaisin luonteenpiirteineen, joten heistä ja heidän toljailluistaan en saanut samalla lailla otetta. Ylipäätänsä Seitsemästä veljeksestä jäi päälle ihmetys siitä, kuinka hanakasti veljekset olivatkaan halukkaita ratkaisemaan väkivallalla ja tappelulla kaikki ongelmat. Onneksi Aapolla oli kuitenkin hiukkasen enempi järkeä päässä, joten hän aina välillä sai muut huomaamaan muunkinlaisen lähestymistavan mahdollisuuden. Älyllä ei siis seitsemää veljestä ollut liiaksi pilattu, mutta voi pojat minkälaisiin tilanteisiin he aina joutuivatkaan. Kiiltokuvien sijasta kansan syvemmät rivit ovat päässeet mukaan estradille tähän veijariromaaniin.
Seitsemällä veljeksellä on ehdottomasti omat hetkensä kuvatessaan 1800-luvun maalaiselämää. Kuinka kaikki olikaan niin paljon yksinkertaisempaa ja luonto lähellä. Kuitenkin harmikseni joudun myöntämään, että enimmäkseen tämä luku-urakka oli suo jossa tarpoa hitaasti eteenpäin. Hyvin pian kävi nimittäin selväksi, että samantyyppiset tapahtumat, palot ja tappelut seurasivat toisiaan. Typistämisen varaa olisi siis ollut näissä samankaltaisissa kuvauksissa. Onneksi kuitenkin loppua kohden nämä hulivili veljekset myös kasvoivat miehinä, jolloin tarinaan saatiin hiukan sen kaipaamaa kasvukertomusta tuon tappelu ja sekoilu rungon ympärille. Olen kuitenkin iloinen, että luin tämän klassikon, vaikka en uskokaan enää palaavani Jukolan ja Impivaaran metsille ja pelloille.
' Kiljukoon nyt kaikkein kaula,
Koska mielin virren laulaa,
Voimasta seitsemän miehen.
Tähtiä kuin otavassa,
Poikia on Jukolassa,
Laiskanpulskeja jallii.
Juho pauhaa, pirtti roikaa;
Hän on talon aika poika,
Ankara, "Poika-Jussi".
Tuomas seisoo niinkuin tammi,
Koska saarnaa Aaprahammi,
Jukolan Salomon suuri.
Simeoni, liuhuparta,
Valittaa "Se ihmisparka,
Syntinen, saatana, kurja".
Simeoni herneet keittää,
Timo sekaan rasvat heittää:
Patahan kuohuvaan sylkee.
Lauri poika metsäs' häärii,
Katselevi puita väärii,
Mäyränä nummia tonkii.
Viimein tulee hännän huippu,
Pikku-Eero, liukas luikku,
Jukolan tiuskea rakki.
Siinä onpi velisarja,
Jalo niinkuin sonnikarja,
Voimalla seitsemän miehen. '
s. 51-52
Tähdet: 2.5 / 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti