Kirjoittaja: Anneli Kanto
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2021
Sivumäärä: 402
Mistä: Kirjastosta
' Kolme miestä kapuaa mäenrinnettä kohti kirkkoa. '
s. 5
On 1500-luvun alkupuoli ennen Kustaa Vaasan ja uskonpuhdistuksen aikaa. Suomen Hämeessä komea punatiilinen Hattulan Pyhän Ristin kirkko katselee mäeltä maalaismaisemaa. Sen vaaleaksi kalkitut seinät odottavat kuvia, joilla yksinkertaiselle kansalle voitaisiin opettaa uskonkappaleita ja Jeesuksen tarinaa. Hämeenlinnan linnanpäällikkö Åke Tott ja tämän vaimo Märta Bengtsdotter ovat lahjoittaneet varat ja kirkkoisäntä Klemetti Mikonpoika on laittanut nopeasti pyörät pyörimään - ettei ylhäisö vain ehtisi muuttaa mieltään. Kirkon taloudesta vastaavan Klemettin lisäksi myös pitäjän pappi kirkkoherra Petrus Herckepaeuks - tuttavallisemmin Mulli-Pekka, sillä edes vuodet Uppsalan yliopistossa eivät ole muuttaneet kansan muistia kujeilevasta pojankolttiaisesta - on saapunut kirkolle ottamaan vastaan kaksi pictoria ja yhden apupojan, jotka ovat tulleet maalaamaan kirkon kuvaloistoonsa.
Hattulan kylässä asustaa myös hiukan erikoinen orpotyttö Pelliina. Muut kyläläiset karsastavat häntä hänen omituisuutensa vuoksi eikä tilannetta yhtään auta, että hänet kasvattanut tiilimestari on opettanut hänellä miesten eikä suinkaan naisten taitoja ja tapoja. Nyt on kuitenkin aika jättänyt tiilimestarista, joten Pelliina on omillaan. Rahat ovat loppu, mutta ehkä seuravilla markkinoilla joku ostaisi hänen itse tekemiään ja koristelemiaan saviastioita.
Kohtalo puuttuu kuitenkin peliin. Kirkon maalaustyömaalla sattuu onnettomuus, jonka seurauksena tarvittaisiin ripeästi uusi käsipari auttamaan kirkon maalaamisessa, mikäli se mielitään saada valmiiksi kesän loppuun mennessä. Erinäisten mutkien kautta yksinkertainen ja kokematon Pelliina päätyy kirkkoon apulaiseksi, vaikka nainen kirkkomaalarina lähenteleekin jo jumalanpilkkaa. Pelliinalla on kuitenkin eräs poikkeuksellinen kyky - hän ymmärtää värejä ja kuvia.
' Kuvat piti maalata niin, että katsoja liikuttui, ymmärsi pyhimyksen ihmisluonnon mutta myös sen ylittävän rohkeuden ja uhrautumisen, uskon lujuuden. Katsojan piti kuvista ymmärtää Jumalan tarkoitus ihmiskunnan suhteen, mikä elämässä on tärkeää ja mikä pitää heittää pois ja mikä kaikkia kerran kohtaa. Katsojan oli nähtävä elämän tuska ja kärsimys, koko elämänmittainen ponnistelu, sen ilo ja onni ja vääjäämätön loppu, kuolema ja tuomio. Maalarin piti saada yhteys näkymättömään ja tehdä se näkyväksi, luoda kuvat siitä, mitä ei silmä tavoittanut. '
s. 33
Huhhuh minkä kertomuksen Kanto onkaan varannut meille lukijoille. Hän todella on herättänyt henkiin keskiaikaisen Hämeen. Vai kuinka moni olisi tiennyt, että papille annettiin palkaksi avioliittoon vihkimisestä villasukat ja palttiinapaita tai että tuolloin maalattiin oravanhäntäkarvoista tehdyillä siveltimillä? Kanto kuvaa tarkasti myös maalien valmistusprosessia sekä maalareiden tekniikkoja ja pyhimystulkintoja. Pakko nostaa hattua Kantolle ja hänen tekemälleen isolle taustatyölle. Tässä teoksessa on vahva faktapohjainen tausta, mutta luonnollisesti esimerkiksi kirkkomaalareista ei ole historiankirjoja, joten heidät on pitänyt värittää tarinaan.
Mökkimme on Hattulassa ja Pyhän Ristin kirkon kuuluisat keskiaikaiset maalaukset ovat sitä kautta tutut. Innostuinkin siis hyvin paljon tästä teoksen aiheesta, ja kun sain viimein varausjonoista teoksen käsiin, lumouduinkin heti ensisivuilta. Kannon kielessä oli sellaista rikkautta ja kerronnassa jokainen keskeinen henkilö omasi omanlaisensa uskottavan kertojaäänensä, että lukijana ei voinut muuta kuin antautua tarinan vietäväksi. Erityisesti ihastuin Pelliinaan ja hänen naiviin mutta uskottavaan havainnointiinsa ympäristöstään samalla kuitenkaan unohtamatta hänen tietynlaista nokkeluutta ja periksiantamattomuutta. Onhan se myös mielenkiintoista kuulla mitä noiden maalausten takana on voinut olla.
Toisin sanoen voin lämpimästi suositella tätä teosta kaikille edes vähän historiallisesta kirjallisuudesta kiinnostuneille. Sen verran taidokkaasti Kanto puhaltaa tuon miljöön henkiin. Tässä painittiin jo huomattavasti syvemmissä vesissä kuin esimerkiksi Harglan Apteekkari Melchiorin kanssa, muta silti kerronta ei ole missään vaiheessa raskasta vaan kaikki se tieto on kiedottu saumattomasti ja ilmavasti osaksi tarinaa. Kotimaisissa teoksissa on myös se rikkaus, että kielestä voi ottaa kaiken ilon irti ja tuota keskiaikaista lauseenparren kuvausta Kanto on käyttänyt elävöittämään teostaan. Ainut pienen pieni miinus oli Pellinan ehkä liiankin nopea kehityskulku maalauksen saralla, mutta juonen kuljettamisen kannalta ymmärrän tämän ratkaisun.
'
Kun uskalsin katsella tarkemmin hoksasin että Aatami ja Eeva olivat
saunasta tulossa ja siksi he olivat alasti ja pitelivät vihtoja
haarovälinsä peittona ja minua lakkasi pelottamasta kun he tekivät niin
tavallisia asioita kuin saunominen ja vihtominen ja vilvoitteleminen
saunan jälkeen. Melkein näin kuinka niiden iho kuumuudessa höyrysi ja
viileä ulkoilma tuntui mukavalta. '
s. 116-117
Itseasiassa en ollenkaan yllättyisi, mikäli tämä Rottien pyhimys löydettäisiin Finlandia ehdokkaana. Kannattaakin käydä katsastamassa nuo maalaukset myös ihan paikan päällä, mikäli kotimaanmatkailu innostaa. Kovat urakan ovat taiteilijat siellä tehneet ja on uskomatonta, että ne ovat säilyneet näin monet vuosisadat ihastuttamassa ja kauhistuttamassa ihmisiä. Tässä vielä linkki kirjailijan tekemään virtuaalikierrokseen!
Tähdet: 4.5 / 5
Muualla luettu: Kirsin Book Club, Tuijata, Kirja vieköön!, Amman lukuhetki, Kirjojen kuisketta, Kirjabrunssi, Hemulin kirjahylly, Annelin lukuvinkit, Ja taas kirja kädessä - Jorman lukunurkka, Kirjakko ruispellossa, Kirjoituksia 13. kerroksesta ja Kulttuuri kukoistaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti