Vainajaiset - Marja Kyllönen

Kirjan nimi: Vainajaiset 

Kirjoittaja: Marja Kyllönen

Kustantaja: Teos

Julkaisuvuosi: 2022

Sivumäärä: 350

Mistä: Kirjastosta

 

' Minä olen kaikki ja koskematon, eikä minuun mikään palo pysty, ei mikään kirous kajoa vaan kuulee ja kumartaa, sillä minä olen monta, olen tulta ja tuhoa, kylmänä kytevää kadotusta, ja minä nauran ja nauruni karkaa äitiini kuin tuhat tuhkanuolta ja sata sadatuksen vasamaa, eikä hän ikinä minua unohda, kuunaan noitapiiristäni pääse; ja minä hiillän häntä sisältä kuin ehtymätön ikävä, hyinen virva ja valkia jota alati vaalia, ja äitini on muistava senkin, mitä ei muistettavaksi ole, minut, sillä minun on väki, ja valta, ja väen valtava häpeä siitä mitä ei ole, mitä ei tule, '

s. 7-8

 

50-luvun Kainuussa peltojen, soiden ja siitossonnien keskellä nuorikko kohtaa toisensa. Aluksi vähän vilkuillaan, sitten ihastutaan ja ujosti lähestytään. Sekaannuksen vuoksi perheiden välit menevät, mutta nuori lempi vain odottaa omaa aikaansa päästä puhkeamaan. Viimein koittaakin Raunon ja Inarin aika. Pian yhteisen elon onni kuitenkin lakastuu ja vettyy. Vuodet vierivät eikä jälkikasvu millään suostu tarttumaan Inarin kohdun seinään. Haaveet tummuvat. Tätäkö kurjuutta elämä on?

 

Raunon ja Inarin tarinassa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään kipeästä lapsettomuudesta. On nimittäin olemassa se aivan ensimmäinen sikiö, virva, vanhojen kansanrunojen vainajainen, joka ei koskaan päässyt syntymään, mutta joka jäi jumiin kahden maailman väliin. Tämä kuollut sikiö on kuin pahuuden ilmentymä, joka ottaa omansa ja syöttää sappensa niin Inariin, Raunoon, naapurin yksinäiseen tyttölapseen kuin kylän hunningolle ajautuneeseen teinipoikaankin. Virva on päättänyt tunkeutua heidän elämäänsä ja tehdä siitä yhtä mädältä löyhkäävän ja pimeän kuin hänen oma paholaisen sielunsa on. Pala palalta hän syövyttää kaikki iloiset hetken tomuksi. Kun jokin näin paha koskettaa, voiko sen vallasta enää vapautua?

 

' Laimi kiikutti keitontähteet laskiämpäriin. Hän lotrasi kooliin liukasveden ja kävi harja äkeästi harillaan tiskien kimppuun. Rauno kuunteli astioiden kalinaa ja tuijotti vaimonsa penseää selkää, koki turhaan lukea siitä mitä heille oli tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta, mikä oli kajonnut rakkauteen ja turmellut sen, mihin onni oli tärvätty ja milloin tämä nääntymys oli alkanut. Rauno ei saattanut muistaa. '

s. 106 

 

Huhhuh mitä tulikaan luettua. Kun viime vuoden Finlandia-ehdokkaat julkaistiin, laitoin hetimmiten varaukseen niin Kännön moninaisesta Ihmishämärä eepoksen kuin tämän Kyllösen Vainajaiset. Tässä Kyllösen teoksessa kiinnosti erityisesti sen kansanrunoudesta inspiraatiota saanut kieli ja tarina. Rakastuin viime vuonna Kamulan suomalaisesta kansanperinteestä ammentavaan historialliseen romaanisarjaan ja jostain syystä odotin jotakin samankaltaista. Voi kuinka väärässä olinkaan. Onhan tässä tuo virva, paha henki kuin suoraan suosta noussut, mutta muuten ollaan kyllä jalat vankasti 1950-90-luvun suomalaisessa maaseutuelossa ja vuosikymmenien tuomassa muutoksessa.

 

En oikeastaan tiedä mitä edes kertoa tästä teoksesta. Ei sitä parane kiistää, että Kyllösen murteinen kieli on taidokasta, omaperäistä ja hiottua läpi teoksen. Tuntui kuin sanat oikein olisi aseteltu paikoilleen. Ei tällaista lukumatkaa ja kielellistä ilottelua pääse käännöksissä tavoittamaan. Jotakin hyvin kotimaista tässä paikoin vyöryttävässäkin kielessä oli. Silti olisin halunnut jättää kirjan kesken jo heti ensisivuilla. Tekstissä nimittäin pomppasivat aina välissä esiin kuolleen sikiön lihavoidut sappea syöksevät osiot. Tuntui että näiden sivujen sisällä hänen osioissan oli niin paljon pahuutta, että koin ihan fyysistä pahoinvointia tätä lukiessa. En siis tarkoita, että itse tapahtumat olisivat niinkään olleet raakoja. En vain osaa selittää kuinka vahvasti nuo virvan sapekkaat osiot minuun vaikuttivat. Jatkoin kuitenkin eteenpäin ajatuksella kyllä se tästä vielä muuttuu, luvattiinhan takakannessa keventävää mustaa huumoria, mutta ne menivät minulta kyllä täysin ohi. Helpotuksen sijaan teos vain sai lisäkierroksia ja syveni synkkyyteensä. Jos siis haluat hyvin vahvan lukukokemuksen niin tässä olisi sellainen tarjolla. Vahva lukukokemus ei kuitenkaan aina tarkoita hyvää lukukokemusta. Itse olen iloinen, että saan tämän teoksen pois käsistäni ja myös asunnostani. En haluaisi olla sen pahuuden keskittämässä vaikutuspiirissä enää hetkeäkään pidempää.

 

Tähdet: 1.5 / 5

 

Muualla luettu: Tuijata, Marjatan kirjat ja mietteet, Anun ihmeelliset matkat ja Morren kirjablogi