Havukka-ahon ajattelija - Veikko Huovinen

Kirjan nimi: Havukka-ahon ajattelija

Kirjoittaja: Veikko Huovinen

Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1942 / 2017

Sivumäärä: 211

Mistä: Kirjastosta

 

' Kuitenkin nuo oudot miehet rupesivat elämään niin kiehtovasti hänen mielikuvituksessaan, ettei hän voinut sitä itsellekään heti tunnustaa. Jokohan saisi vihdoinkin nähdä oikeita tutkijoita... '

s. 28

Konsta Pylkkänen on metsien työläinen, jonka mieli on poikkeuksellinen. Hänen suurin intohimonsa on pohtiminen. Aihe voi olla suuri kuin avaruuden äärettömät ulottuvuudet tai atomipommien seuraukset tai sitten aivan pienen pieni kuten mittarimadon sielunelo. Varmaa on vain se, että tämän mielen on päästävä pohtimaan maailman ihmeitä. Muut kyläläiset seurailevat Konstan toimia puolittain huvittuneina ja puolittain turhautuneina. Eihän tuon ukon jutuista oikein ota selkoa, mutta kovasti se laskee luikuria huuliltaan. 

 

Nyt tuonne Kainuun korpiin on kuitenkin saapunut peräti kaksi tutkijaa, ehkä jopa lisensiaatteja. He tarvitsisivat osaavaa eränkävijää ja apulaista kesän tutkimuksiinsa ja niin Havukka-ahon ajattelijaa lähdetään hakemaan. Luonnollisesti Konsta ei voi vastustaa kiusausta päästä turisemaan mieltä pohdituttavista asioistaan peräti oikeiden tutkijoiden kanssa. Mitä tapahtuu tutkijoiden kohdatessa merkillisen metsien ajattelijan, se selviää tässä pienoisteoksessa. 

 

' Matkallaan Havukka-ahoon Pylkkänen tunsi itsensä kumman levottomaksi. Hän oli varma siitä, että suuret ajatukset odottivat ulospääsyään hänen pääkopassaan. Ne jurottivat siellä kuin ukkospilvet ja painoivat mielen matalaksi. Hänen täytyisi juuri nyt saada rauhassa mietiskellä! Mutta kun ei saa olla rauhassa, akat huutavat auringonnoususta alkaen, ja töitä pitäisi tehdä. Ja täällä sydänmaan ryteikössä on niin ahdasta ja läkähdyttävää. Jos olisi iso järvenselkä, niin katse yltäisi pitemmälle ja saattaisi löytyä sininen ajatus... Täällä ne ovat kuin homehtunut lehmänrieska. Lehmänrieskan värisen ajatuksen hän kyllä tavallisesti jättää puoleen väliin, se on niin tympeätä...

Tämäkin päivä oli mennyt melkein hukkaan, ei tullut kunnolla käsitellyksi kuin mittarimato. '

s. 28 

 

Voi tuota korpifilosofia! Ei ajattelun vaadi maisterinpapereita eikä uteliaisuus koulutettua mieltä. Erityisesti kun päädyttiin ihmettelemään luonnon pieniä ihmeitä pysähdyin Havukka-ahon ajattelijan mukana niiden äärelle. Itsekin olen mökin terassilla tuijotellut tuntitolkulla, kun jokin öttimönkiäinen rakensi hiekkamaahan tunnelia, toi lopulta saaliin piiloon ja sitten huolella asetteli pienen pienet hiekanjyväset takaisin paikalleen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tai entäpä upeat jääkiteet joita syntyy veden jäätyessä lätäköissä! Luonnon ihmeet ovat upeita, kun vain malttaa irrottautua arjen posotuksesta ja pysähtyä niiden äärelle. Yksi lempikohtaukseni olikin Huovisen teoksessa, kun Havukka-ahon ajattelija menee sisälle onttoon honkaan. Vau se vasta olisikin kokemus!

 

Tämä Huovisen teos päätyin lukulistalleni oikeastaan siksi, että iäkäs tätini vertaa itseään aina pieneksi Havukka-ahon ajattelijaksi. Halusin viimein siis saada selon, minkäslaisesta tyypistä onkaan kyse. Kyllähän tästä klassikosta oli jokin mielikuva entuudestaan, mutta monia erityisesti kauhuklassikoita lukiessani olen huomannut, että mielikuva ei aina lopulta vastaakkaan sitä lopullista teoksen tarinaa. Suurena lukijan oli siis aika jättää tekosyyt sikseen ja ottaa itse opus kauniiseen käteen. Ja jälleen sen totean, että osittain sain sitä mitä tilasin ja toisaalta osittain en.

 

Lukukokemukseni Havukka-ahon ajattelijasta oli siis hiukan kahtiajakoinen. Toisaalta pidin paljon noista maailman ihmettelyistä, mutta teoksessa oli myös aspekteja, jotka hiukan latistivat lukukokemustani. Ensinnäkin, miksi näissä suomalaisissa klassikoissa niin usein miesten pitää keskittyä ryypiskelemään niin paljon. Itse en juo ja toistuvat ryyppykuvaukset rupeavat tympäisemään minua aika nopeasti. Toinen seikka taas oli Huovisen tekstin vaikeaselkoisuus. Joskus esimerkiksi kun henkilöt heittelivät huulta keskenään niin en tuntunut saavan tekstin päästä, jalasta tai edes hännänpäästä otetta. Ihmettelin vain mitä ihmettä tässä taas selitetään ja tuskailin eteenpäin, kunnes taas päästiin selkeämmille vesille. Ei koko teos siis ollut vaikeaselkoista tarpomista, mutta varsinkin aluksi meni hyvä tovi päästä Huovisen kerronnan imuun. Vaikka luontokuvaus ja pohdinnat siis herättivät tämän lukijan innostuksen ja Konstan kujeilevat velmuilut pitivät huumoria yllä, niin vähän pitää silti rokottaa lukukokemuksen mukavuuspisteistä. 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjakimara, Tavaus, Kirjarikas elämäni, Kartanon kruunaamaton lukija, Oksan hyllyltä, Kirjan pauloissa, Lukutoukan kulttuuriblogi, Ankin kirjablogi, Täydellisyys on ihmisen luomaa, Books by Taru ja Jokken kirjanurkka