Kirjoittaja: Laura Esquivel, suomentanut Sanna Pernu
Kustantaja: WsoyJulkaisuvuosi: 1989, suomennos 1993
Sivumäärä: 215
Mistä: Kirjastosta
' Tita oli kuulemma niin herkkä, että jo isoäidin äidin vatsassa hän itki itkemistään aina kun tämä silppusi sipulia; hänen itkunsa oli niin äänekästä että talon keittäjätär, puolikuuro Nachakin, kuuli sen selvästi. Eräänä päivänä itku oli niin voimallista että se käynnisti synnytyksen ennen aikojaan. Eikä isoäidin äiti ehtinyt päästää ääntäkään, kun Tita oli jo ilmestynyt maailmaan, keittiönpöydälle, keskelle hellalla kiehuvaan makaronikeiton, timjamin, laakerin, korianterin, kiehuvan maidon, valkosipuleiden - ja tietenkin sipuleiden - tuoksua. Kuten saatatte arvata, Titaa ei tarvinnut läimäyttää niin kuin tapoihin kuului sillä hän itki jo tullessaan, ehkä siksi että hän tiesi kohtalostaan, joka määräsi että avioliitto olisi häneltä tässä elämässä kielletty. Nachan kertoman mukaan rajusti virtavat kyyneleet kirjaimellisesti työnsivät Titan maailmaan, ja lainehtivat sitten keittiön pöydälle ja lattialle. '
s. 9-10
1900-luvun alun Meksikossa aivan Texasin rajan tuntumassa sijaitsee De la Garzan perheen karjatila. Sinne syntyy pieni Tita keskelle keittiön patoja ja pannuja. Vaikka hän onkin talon rautaisen emännän Mamá Elenan nuorin kolmesta tyttärestä, kasvaa pieni Tita käytännössä keittiössä keittäjä Nunchakin hoivissa. Ruuanlaitosta tulee hänelle kuin toinen luonto ja Nuncha jakaa hänelle vanhoja ruuanvalmistuksen salaisuuksiaan.
Nuoreksi naiseksi kasvaessaan Tita rakastuu Pedroon. Ikuisen onnen ja rakkauden tiellä on kuitenkin suvun vanha traditio siitä, että perheen nuorimman tyttären on avioitumisen sijaan jäätävä taloon huolehtimaan äidistään tämän kuolemaan saakka. Ja Mamá Elena on päättänyt lujasti noudattaa tätä perinnettä. Epätoivoissaan Pedro päätyykin naimaan Titan isosisko Rosauran, jotta hän voisi päästä elämään lähelle rakastamaansa Titaa. Mamán valvovan silmän alla he eivät voi kohdata, mutta ruoka on Titan rakkauden kieli ja sen avulla hän kertoo Pedrolle tunteistaan. Toisaalta Titan kokkailuissa rupeaa myös ilmenemään muitakin sivuvaikutuksia. Aivan kuin hän välittäisi tunteen kuin tunteen kokkaamansa ruuan kautta syöjilleen.
' VALMISTUSOHJE
Paloitellut häränhännät pannaan kiehumaan sipulinlohkojen ja valkosipulin kynnen kanssa, ja maustetaan suolalla ja pippurilla maun mukaan. Vettä kannattaa lisätä enemmän kuin normaaliin keittoon, koska nyt valmistetaan lihalientä, ja kunnon lihaliemen on oltava riittoisaa mutta ei kuitenkaan vetistä.
Lihaliemi parantaa kaikenlaiset henkiset tai ruumiilliset vaivat; siihen Chencha ja Tita ainakin olivat uskoneet, vaikka Tita ei ollut sitä pitkään aikaan oikein todesta ottanutkaan. Nyt hänen oli pakko myöntää, että se piti paikkansa. '
s. 109
En ole juurikaan lukenut Latinalaisen Amerikan kirjallisuutta. Näistä usein maagisella realismilla höystetyistä teoksista tuli kuitenkin kerran puhetta kirjallisuusiltamissa, ja sain suosituksen aloittaa tutustumismatkan tästä Esquivelin teoksesta. Parempi olisi kuulema aloittaa näin kevyemmästä päästä eikä hypätä pää edellä heti syvänteisiin. Sen verran omintakeista tuon alueen tyypillinen kirjallisuus kuulema on. Olenkin todella iloinen tästä suosituksesta, sillä varmaan ilman sitä en olisi koskaan törmännyt Pöytään ja vuoteeseen. Lähikirjastossammekin se oli jo haudattu varastoon, josta se piti erikseen kysellä lainaan.
Pöytään ja vuoteeseen on tosiaan eräänlainen keittokirjan ja rakkaustarinan sekoitus. Se koostuu kahdestatoista luvusta, jotka kaikki alkavat reseptillä joka jatkaa matkaansa luontevasti osaksi tarinan jatkumoa. Tita eli ja hengitti kokkaamista ja ruoka myös rytmitti erilaisia juhlia ja tapahtumia henkilöiden arjessa. Hienosti Esquivel onkin siis tuonut tämän kokkaamisen aivan konkreettisesti kirjan sivuille näillä resepteillään. Itselleni myös kokkaaminen on lähellä sydäntä, ja teemmekin itse luuliemet, leivät ja oikeastaan kaikki ruuat mahdollisimman vähän prosessoiduista raaka-aineista. Olinkin aivan tohkeissani näistä Esquivelin resepteistä. Mitä inspiraatioita näistä saikaan!
Teoksen miljöö on myös kiehtova. Se sijoittuu Meksikon ja Yhdysvaltain rajalle, kun tilanne oli vielä varsin erilainen kuin nykyään. Hienovaraisesti myös tuotiin esiin taustalla kuohuvaa Meksikon vallankumousta, josta en ollut ikinä kuullutkaan. Piti oikein lähteä netistä lukemaan lisää aiheesta, että teoksen pystyi sijoittamaan oikeaan kontekstiinsa 1910-luvun kuohuavaan Meksikoon. Ei siis ihme, että resepteissäkin oli ihanaa vanhanajan havinaa, kun kaikki tehtiin kanan kynimisestä ja tulitikuista lähtien itse.
Kaiken keskiössä oli kuitenkin tuo Titan ja Pedron elämää suurempi kielletty rakkaus. Siitä tarina alkaa ja lopulta päättyy. Lukijana sydäntä kivisti, kun he eivät voineet saada toisiaan tyhmän vanhan tradition vuoksi! Ja voi mikä kohtalo Pedron esikoiselle kävikään. Jyrä Mamá Elena kyllä nostatti epäreiluuden kyyneleet moniin silmiin. Kaiken tuon draaman keskelle oikeastaan sopi varsin kivasti nuo pienet maagisen realismin nyanssit. Titan kokkailuissa todellakin oli pientä taikaa. Kiinnostavan erilainen teos, vaikka en uskokaan sen jättämän muistijäljen kantavan läpi vuosien. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa tutustumista lattarikirjallisuuteen.
Tähdet: 3.5 / 5
Muualla luettu: Tarukirjat, Luettua elämää, P.S. Rakastan kirjoja, Jotakin syötäväksi kelvotonta, Kirjojen lumo ja Kirja vieköön!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti