Kirjoittaja: Nicholas Nicastro
Kustantaja: A Signet Book
Julkaisuvuosi: 2004
Sivumäärä: 364
Mistä: Ostettu
Julkaisuvuosi: 2004
Sivumäärä: 364
Mistä: Ostettu
'' ´´Big trial today. It's listed right in the middle of the dias. And it's not just some crappy inheritance case....´´ - -
´´The defendant is Machon.´´
´´Alexander's boy?´´
´´The same. And the prosecutor is Aeschines.´´
´´What, he's back?´´
´´Apparently. The charges are 'betrayal of the public trust' and 'impiety' - or something.´´ - -
´´ - - Just to be safe, we should probably vote 'guilty' if we get on the jury, right?´´
Deuteros looked around furtively. ´´You asking me?´´
´´Who else is standing here?´´
´´Sure, guilty - I guess.´´
´´There he stands, an adept of Themis herself!´´ Swallow laughed, clapping his friend on the shoulder. ´´Athenian justice is safe with men like you Deuteros!´´ ''
s. 11-12
On vuosi 323 eaa. Aleksanteri Suuri on kuollut ja hänen lähipiiriinsä kuulunut Machon on päätynyt tuomioistuimen eteen. Tämä on suuri ja jännittävä tapahtuma ateenalaisille, ja arpaonni suosiikin Swallowia ja Deuterosta. He pääsevät oikeudenkäynnin juryyn kuulemaan kaksi vaihtoehtoista tarinaa Aleksanteri suuren elämästä ja Machonin roolista siinä.
Syyttajä Aeschines kertoo tarinan suuresta ja voimakkaasta keisarista, joka voittamattomana valtasi suuria alueita. Machonin versio on erilainen. Siinä nuori runopoika Aleksanteri vapauttaa sotavanki Machonin nostaen hänet lähipiiriinsä. Sitten kertomus jatkuu lukuisilla kuvauksilla Aleksanteri Suuren sotaponnisteluista, kuitenkin vieden sitä kunniaa pois Aleksanterin harteilta: sotataktiikat ja neronleimaukset olivatkin lähtöisin Aleksanterin autistiselta velipuolelta Arridaeuselta. Oikeastaan mahtava Aleksanteri Suuri vaikutti tyhmänrohkealta yllytyshullulta, joka piti itseään jumalana, Zeuksen poikana, Herkuleen veroisena. Machonin antaman kuvan perusteella kutsuisin Aleksanteria aika brutaaliksi ja itsetuhoiseksi juopoksi.
Odotin tältä kirjalta pureutumista Aleksanteri Suuren elämään ja sen tapahtumiin tai ainakin henkilöhahmona syvemmin. Tällainen lukukokemus oli Margaret George:n romaani Elisabeth I. Ikäväkyllä tämä lukukokemus oli kaukana siitä. Romaanissa oli vain sotakuvausta sotakuvauksen perään aina välillä viitaten Aleksanterin juominkeihin tai rakastaja Hephaestioniin. Oikeastaan kehenkään henkilöön ei menty sen syvällisemmin. Pidin suunnattomasti tuosta oikeudenkäynti ideasta, vaikkakin sitä ei osattukaan hyödyntää loppujen lopuksi tarpeeksi, mutta uskoakseni juuri se oli syynä kaiken syvyyden puuttumiseen. Koko romaani oli nimittäin Machonin (tai Aeschinesin) kertomaa niistä tapahtumista, eikä jonkun toisen kertomus siitä mitä joku toinen teki, kerro sen syvällisemmin näiden henkilöiden motiiveista tai ajatuksista. Aikamoista tervanjuontia oli tämän lukeminen...
Tähdet: * +
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti