sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Americanah - Chimamanda Ngozi Adichie

Kirjan nimi: Americanah
Kirjoittaja: Chimamanda Ngozi Adichie
Kustantaja: Fourth Estate
Julkaisuvuosi:  2013/2014
Sivumäärä: 477
Mistä: Omasta hyllystä

' Her blog was doing well, with thousands of unique visitors each month, and she was earning good speaking fees, and she had a fellowship at Princeton and a relationship with Blaine - "You are the absolute love of my life," he'd written in her last birthday card - and yet there was cement in her soul. It had been there for a while, an early morning disease of fatigue, a bleakness and borderlessness. It brought with it amorphous longings, shapeless desires, brief imaginary glints of the other lives she could be living, that over the months melded into a piercing homesickness. [- -] Nigeria became where she was supposed to be, the only place she could sink her roots in without the constant urge to tug them out and shake off the soil. And, of course, there was also Obinze. '
s. 6 

Americanah (suom. Kotiinpalaajat) kertoo nigerialaisesta Ifemelusta, joka on muuttanut Amerikkaan kolmetoista vuotta aiemmin. Ifemelu kirjoittaa menestyksekästä rotublogia tummien ihmisten elämästä Amerikassa ja periaatteessa kaikki on viimein mallillaan hänen elämässään. Ifemelu on kuitenkin levoton. Kaipuu kotiin juurilleen polttelee jo jalkapohjissa, ja lopulta hän tekee raskaan päätöksen pakata Amerikan elämänsä ja palata Nigeriaan. Istuessaan kampaajan tuolissa odottamassa usean tunnin letitysoperaation valmistumista ottaa hän viimein yhteyttä myös ensirakkauteensa Obinzeen, joka on myös omalta taholtaan päätynyt palaamaan Nigeriaan.

Köyhässä lapsuudessaan Nigeriassa Ifemelu ei ollut perinteinen kuuliainen pikkutyttö. Toisaalta juuri tämä Ifemelun omapäisyys viehätti yliopistoperheestä tulevaa Obinzea ja aloittaessaan opintonsa Nsukan yliopistossa he ovat jo erottamattomat. Epävakaassa Nigeriassa arkinen elämä ei kuitenkaan  suju ongelmitta. Jatkuvat lakot estävät nuoren parin opiskelut, joten stipendin hakeminen Amerikan yliopistoista alkaa näkyä ainoana mahdollisuutena. Ifemelua onnistaakin ja matka kohti Yhdysvaltoja voi alkaa.

Amerikassa Ifemelu huomaa, että kaikki ei olekaan niin hohdokasta kuin hän on kuvitellut. Mielikuvat lasisista pilvenpiirtäjistä vaihtuvat pian huonomaineiseen lähiöön torakoiden naapuriksi. Jostain pitäisi myös saada rahaa elämiseen, mutta opiskelijaviisumilla se on mahdotonta. Amerikkalainen unelma on kaukana. Ifemelu joutuu myös ensimmäistä kertaa kohtaamaan ihonvärinsä. Afrikassa rodulla ei ollut väliä, mutta Amerikassa hän on yhtäkkiä muuttunut mustaksi - hierarkian pahnan pohjimmaiseksi. Siinä missä Ifemelu koittaa rakentaa uuttaa elämäänsä Amerikassa, Obinze ei saa viisumia. Koska Nigerialla ei ole enää mitään tarjottavaa ja ovi Amerikkaan pysyy suljettuna, lähtee hän Britteihin laittomaksi siirtolaiseksi. Mutta onko varjoissa eläminen myöskään elämää?

' The only reason you say that race was not an issue is because you wish it was not. We all wish it was not. But it's a lie. I came from a country where race was not an issue; I did not think myself as black and I only became black when I came to America. When you are black in America and you fall in love with a white person, race doesn't matter when you're alone together because it's just you and your love. But the minute you step outside, race matters. But we don't talk about it. We don't even tell our white partners the small things that piss us off and the things we wish they understood better, because we're worried they will say we're overreacting, or we're being too sensitive. And we don't want them to say, Look how far we've come, just forty years ago it would have been illegal for us to even be a couple blah blah blah, because you know what we're thinking when they say that? We're thinking why the fuck should it ever have been illegal anyway? '
s. 290-291 

Heti aluksi on sanottava, että Adichie on tehnyt sen jälleen! Hän on lumonnut minut koskettavalla ja silmät avaavalla tarinalla afrikkalaisten siirtolaisten vaikeuksista ja tummien rotusyrjinnästä Amerikassa. Vaikka kertojina toimivat niin Ifemelu kuin Obinze, on tämä silti vahvasti Ifemelun tarina. Obinzen laiton siirtolaisuus Briteissä vain antaa lisäperspektiiviä. Heti ensisivuista lähtien tykästyin Ifemelun tarkkaavaiseen ja terävään ääneen josta ei kuitenkaan puutu itseironiaa ja lämmintä huumoria. Useampaan otteeseen tulee hän laittaneeksi myös luun kurkkuun arvostelijoilleen. Vahva naispäähenkilö siis minun makuuni.

Adichin teoksen vahvoina teemoina kulkevat niin vieraassa maassa selviytyminen kuin rotuasiat. Vaikka Yhdysvaltojen luulisi olevan eri kulttuurien sulatusuuni, niin todellisuudessa rotujako on ilmeisesti edelleen vahvoilla. Kulttuurillisilta yhteentörmäyksiltä ja syrjinnältä ei siis voida välttyä. Teoksessa on varmasti myös omakohtaista ääntä taustalla, sillä Adichie on itse myös Nigeriasta lähtöisin ja lähtenyt Amerikkaan opiskelemaan viestintää, aivan kuin tarinamme päähenkiö Ifemelu. 

Tarinan välissä on myös otteita Ifemelun rotublogin teksteistä, jotka olivat hyvin silmät avaavia mutta myös alleviivaavia: tällaisia epäkohtia nykyamerikan yhteiskunnassa on ja näin rasismia ilmenee. Monia asioita, esimerkiksi erilaisesta hiustyypistä ja sen semimyrkillisilla aineilla suoristamista sopivaksi länsimaalaiseen yhteiskuntaan, en ole edes tullut ajatelleeksi. Kaikesta tästä huolimatta Ifemelun elämään kuuluu myös aivan tavallisia iloja ja suruja. Vaikka Americanah ravisteleekin lukijaa näkemään rotusyrjinnän, ei se silti ole ahdistava teos. Sen sivuilta paistaa samaan aikaan henkilöhahmojensa lämminhenkisyys ja toivo. Tätä teosta ja sen kuvaamia asioita voisi ruotia vaikka kuinka paljon, mutta uskon että niistä saa kuitenkin eniten irti itse lukemalla. Todella upea vuoden aloitus siis.

Tähdet: * * * * +


2 kommenttia:

  1. Luin tämän kirjn muutama vuosi sitten ja se nousi kirkkaasti vuoden parhaimpiin kirjoihin. Olen sen jälkeen lukenut muutakin Adichielta, mutta Kotiinpalaajat on edelleen yksi suosikeistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arviosi Kotiinpalaajista oli kyllä todella inspiroiva! Vaikka onkin vielä hiukan aikaista ennustaa vuoden top kirjoja, niin uskon kyllä vahvasti että tämä nousee minullakin kärkisijoille. Adichien teokset ovat kyllä aina tehneet suuren vaikutuksen. Luin Puolikas keltaista aurinkoa sekä Huominen on liian kaukana jo ennen blogini perustamista, mutta edelleen muista niiden jättämät vahvat jäljet.

      Poista