Kirjan nimi: Kohtalon miekka (Miecz przeznaczenia)Kirjoittaja: Andrzej Sapkowski, suomentanut Tapani Kärkkäinen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1993, suomennos 2011
Sivumäärä: 404
Mistä: Kirjastosta
' Valkotukkainen mies kumartui ja kampesi aukosta ylös oudon rohjakkeen, jonkin kummallisen muotoisen, pölyyn ja vereen tuhriutuneen ruumiin. Mies piteli otusta sen pitkästä, liskomaisesta hännästä ja heitti sen sitten sanaakaan sanomatta oltermannin jalkojen juureen. Oltermanni hypähti taaksepäin niin että törmäsi sortuneeseen muurinpätkään ja jäi sitten tuijottamaan olion käyrää linnunnokkaa, kalvomaisia siipiä ja suomujen peittämistä jalkateristä törröttäviä sirppimäisiä kynsiä. Pulleaa kaulaa, joka oli joskus ollut kirkkaanpunainen mutta oli nyt ruosteenruskea. Lasimaisia, syvälle painuneita silmiä.
"Tässä on basiliskinne", valkotukka sanoi ja pudisteli tomua housuistaan. "Niin kuin oli sovittu. Ottaisin nyt ne kaksisataa lintaaria, jos vain sopii. Hyväkuntoisina, kiitos, ei kovin järsittyinä. Varoitan jo nyt, että tulen tarkistamaan niiden kunnon. '
s. 7-8
Kohtalon miekka jatkaa Viimeisessä toivomuksessa tutuksi tulleen noituri Geraltin tarinaa. Viime osassa jo tutuksi tulleen naispuoleisen velho Yenneferin ja Geraltin tiet ovat päätyneet katkeransuloiseen eroon. Vaikka Geralt olikin se joka pakeni yönselkään, ei hän voi unohtaa Yenneferiä. Kuin tilauksesta basiliskin tappamisen jälkeen Geralt päätyy kohtalon oikusta lohikäärmejahtiin (vaikka hän ei voisi ikinä kuvitellakaan surmaavansa niin jaloa ja harvinaislaatuista otusta kuin lohikäärme). Täällä hän tapaa ensin monissa sattumuksissa hänen mukana kulkeneen trubaduuri Valvettin ja lopulta myös Yenneferin. Olisiko onni tällä kertaa suosiollisempi Geraltille joka palvoo ristiriitaista Yenneferiä?
Lohikäärmeiden lisäksi noiturimme tulee kohtaamaan matkoillaan niin kaatopaikan asukki zeuglin, toisen hahmon ja ominaisuudet kopioivia miimikkoja, merenneitoja sekä tyttölapsia ryösteleviä puuhengettäriä. Myös eräällä Geraltin kohtaamalla nirppanokkaisella mutta kuninkaallisella orpotyttö Cirillä on oleva mullistavat vaikutukset Geraltin kohtaloon. Kaikkea näitä ja monia muita sattumuksia on luvassa tässä Sapkowskin toisessa noituri novellikokoelmassa.
' "Minäpä kerron. Olen kuullut, että teidän noiturien kanssa on viime aikoina ollut vaikea päästä yhteisymmärrykseen. Aina kun joku näyttää noiturille, mikä hirviö hänen pitäisi nirhiä, tämä ei tartukaan miekkaansa ja ala hakata, vaan ryhtyykin mietiskelemään, onko se sittenkään sopivaa, ei kai se sittenkään ylitä mahdollisuuksien rajoja tai ole ristiriidassa säännöstön kanssa, tai onko hirviö sittenkään oikea, ihan kuin sitä ei voisi nähdä ensi silmäyksellä. Minusta näyttää, että teikäläisillä on yksinkertaisesti alkanut mennä liian hyvin. Minun aikanani noiturit eivät löyhkänneet rahalta vaan yksinomaan jalkaräteiltä. He eivät jaaritelleet vaan silppusivat sen mitä käskettiin, oli se sitten ihmissusi, lohikäärme tai verokarhu. Ainoa mikä merkitsi oli se, tuliko hakkeluksesta tarpeeksi hienoa. Mitä sanotte, Geralt?" '
s. 45-46
Pakko hehkuttaa heti kättelyssä, että olen aivan koukussa tähän sarjaan! Sapkowskin luoma maailma on niin herkullinen, että sitä ei malttaisi päästää käsistään millään. Tykästyin jo ensimmäisen osan kohdalla, mutta jotenkin tämä toinen osa onnistui vielä parantamaan kierroksiaan. Tällä kertaa kertomusten hirviöt olivat enemmän Sapkowskilta itseltään, eivätkä tarinat nojanneet enää niin paljon klassikkosatuihin. Tuntuikin että sarja rupesi kasvamaan omilla jaloillaan kuin merenneito Sh'eenaz konsanaan. Näin kylterille myös tuo miimikoista kertova novelli oli mainiota herkkua. Mitkä bisnesvaistot se onnistuikaan kopioimaan! Hekotin paikoin ääneen mökin terassilla seuratessani näitä tohelluksia.
Luultavasti se syy miksi tämä Sapkowskin luoma sarja vetoaa minuun niin hyvin on tuo tarinan (paikoin melonkolisen satiirin höystämä) lämminhenkisyys yhdistettynä toiminnalliseen sattuu ja tapahtuu mentaliteettiin, jossa asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin alkujaan luulisi. Hirviöt eivät suinkaan ole aina pahoja ja ihmiset hyviä, vaan usein inhimillisyyttä löytyykin juuri noista mutanteista ja muun yhteiskunnan sorsimista jäsenistä. Vaikka tällä kertaa kehyskertomusta ei ollutkaan, tuntuivat novellit rullaavan eteenpäin tiiviinä kokonaisuutena. En malta odottaa seuraavien osien lukemista, jolloin itse sarja varsinaisesti pääsee käyntiin romaanimuodossa.
Tähdet: 4.5 / 5
Muut sarjasta lukemani osat:
Muualla luettu: Lukijatar, Kirjojen pyörteissä, Luettuja maailmoja, Taikakirjaimet, Puolisilmä, Kirjamielellä, Booking it some more, Kirjojen rakastaja, Kadonneet kirjanmerkit, Himen kirjava elämä, Tuhat elämää ja Tuntemattomiin maailmoihin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti