Päiväkirja - Anne Frank

Kirjan nimi: Päiväkirja (Het Achterhuis. Dagboekbrieven 12 juni 1942 - 1 august 1944)
Kirjoittaja: Anne Frank, suomentanut Anita Odé
Kustantaja: Tammi

Julkaisuvuosi: 1991, suomennos 2008

Sivumäärä: 421

Mistä: Kirjastosta

 

Anne Frank on Amsterdamissa asuva tyttö, joka saa 13-vuotis syntymäpäivälahjakseen päiväkirjan. Kukaan olisi silloin tuskin osannut arvata, että tuota samaista päiväkirjaa luetaan vielä vuosikymmenienkin päästä sen juutalaisvainojen aikalaiskuvan ja Annen traagisen kohtalon vuoksi. Aluksi Anne on kuin kuka tahansa tavallinen tyttö, joka käy koulua ja viettää aikaa kavereidensa kanssa - mitä nyt natsien säännöt rajoittavat aika paljon elämää ja mitä juutalaisena saa ja ei saa tehdä. Heinäkuussa 1942 tilanne on kuitenkin jo eskaloitunut siihen pisteeseen, että Frankien perhe päättää vetäytyä piilopaikkaan Annen isän entiseen toimistorakennuksen salaiseen lisäsiipeen yhdessä toisen perheen van Daanien kanssa. 

 

 ' Harhailen huoneesta toiseen, portaita alas ja jälleen ylös, ja tunnen olevani kuin laululintu, jolta on kovakouraisesti revitty siivet ja joka pyristelee täydellisessä pimeydessä ahtaan häkkinsä ristikoita vasten. "Haluan ulos, haluan hengittää raikasta ilmaa ja haluan nauraa!" sisimpäni huutaa. '

s. 177

Elämä salaisessa piilopaikassa ei ole luksusta. Ikkunat ovat peitetyt, jotta kukaan ei voisi nähdä sisälle, mutta asukkaat eivät siis myöskään saa raitista ilmaa. Toimistoaikoina ei voi päästää äännähdystäkään, ettei joku työntekijä tai naapuri sattuisi kuulemaan heitä. Ulos ei voi lähteä. Onneksi on myös monia, jotka auttavat näitä juutalaisperheitä toimittamalla heille ruokaa ja esimerkiksi kirjoja viihdykkeeksi. Toisaalta tilanteen pahentuessa edes näihin toimituksiin ei enää voi täysin luottaa ja homeinen ruoka varastosta on ravintoa siinä missä mikä tahansa muukin. Heillä on myös radio, josta kuunnella tilannekatsauksia: kuinka Neuvostoliitto rupeaa ottamaan niskalenkkiä natsijoukoista ja milloin se kauan odotettu Brittien maihinnousu ja vapautusarmeija saapuisi!

Anne on kuitenkin nuori tulisieluinen tyttö, jonka mieltä pohdituttavat pitkälti ihmissuhdeasiat. Aikuiset eivät kestä hänen juttujaan ja ovat aina vertaamassa aah niin täydelliseen Margot siskoon. Äitiään Anne ei voi sietää ja kokeekin tulleensa väärin kohdelluksi. Miksi kaikki ovat aina häntä vastaan? Vaikka Anne kasvaakin paljon henkisesti, niin salaisen siiven tunnelma kuitenkin kiristyy mitä pidempään he ovat lukittuina samoihin huoneisiin ilman mahdollisuutta omalle tilalle ja rauhalle. Yksityisyyttä ei ole. Toisaaltaa nuoren sopeutuvainen mieli löytää jopa tästä kurjuudesta hetkensä. Ihastuminen van Daanien poikaan luo omat kiihkeät vaiheensa päiväkirja Kittyn sivuille, jonne voi aina purkaa sydäntä, kun tarjolla ei ole ketään muutakaan joka voisi ymmärtää teinitytön tunteiden myllerrystä.  

 

' Vuoden 1940 toukokuun jälkeen hyvät ajat olivat lopussa: ensin alkoi sota, sitten seurasi Hollannin antautuminen, saksalaiset marssivat maahan, ja meidän juutalaisten kurjuus alkoi täälläkin. Juutalaislaki seurasi toinen toistaan, ja meidän vapautemme joutui hyvin ahtaalle. Juutalaisen pitää käyttää juutalaistähteä vaatteissaan ja luovuttaa polkupyöränsä. Juutalaiset eivät saa käyttää raitiovaunua. He eivät saa kulkea bussilla, eivät myöskään kenenkään yksityisellä autolla. He saavat tehdä ostoksia vain kello 15:n ja 17:n välisenä aikana ja käydä vain juutalaisella parturilla. Kello 20:n ja 6:n välisenä aikana juutalaisten pitää pysytellä poissa kaduilta. Juutalaiset eivät saa käydä teatterissa, elokuvissa tai muissa huvituksiin tarkoitetuissa paikoissa. Juutalaiset eivät pääse uimahalleihin, tennis-, hockey- tai muille kentille. He eivät saa harrastaa soutua, eivätkä he saa harjoittaa julkisesti minkäänlaista urheilua tai istua iltaisin kello kahdeksan jälkeen puutarhassa, ei kotona eikä tuttavien luona. Heidän pitää käydä juutalaisia kouluja, ja monia muita samanlaisia määräyksiä. Tällaista meidän elämämme on ollut siitä lähtien kun emme ole saaneet enää tehdä sitä tai tätä. '

s. 20

 

Ajatella tuota elämää jota Anne on joutunut viettämään. Juuri nuo lapsuuden ja nuoruuden vuodet menneet osana juutalaisvainojen mielipuolisuutta. Eipä se aika ennen salaiseen siipeenkään muuttamista ollut kovin auvoista, sillä juutalaisten elo oltiin tehty hyvin tukalaksi. Annen isältäkin menivät työt alta, sillä juutalainen tehtaanjohtaja tekisi toiminnasta mahdotonta erilaiset syrjivät rajoitukset huomioiden. Itseasiassa lukiessa näistä juutalaisten kieltolistoista en voinut olla näkemättä tiettyjä yhtäläisyyksiä nykyaikamme polarisoituneeseen keskusteluun. Osalla ei ole oikeutta osallistua elämän menoon (paikoin jopa töihin) ja toiset ehdottelevat jo pinssejä osoittamaan oletko 'safe'. Tällaisina aikoina tulisi vaalia lämpöä ja rakkautta - ei kahtiajakoa.

Yllätyin itseasiassa kuinka vetävää tekstiä Annen kerronta oli. Olin jostain syystä ajatellut, että tästä päiväkirjasta on tullut klassikko ja kaikkein tuntema teos enemmänkin sen dokumentaarisen arvon kuin kirjallisten meriittien pohjalta. Pakko on kuitenkin myöntää, että Annen rehellinen kuvaus teinitytön arjesta ja mielen myllerryksestä teki vaikutuksen aitoudellaan ja sujuvuudellaan. Tämä kasvutarina piti todella otteessaan! 

 

Annehan kirjoitti päiväkirjaansa omia ajatuksiaan kunnes 1944 keväällä kuuli radiosta, että kaikki todistuskappaleet Hollannin ajan kärsimyksistä, kuten päiväkirjat, tultaisiin julkaisemaan. Nuorelle tytölle, joka haaveili toimittajan ja kirjailijan urasta, tämä mahdollisuus saada omaa tekstiä julkaistuksi oli kuin odotettu tilaisuus. Hän jatkoi version A eli henkilökohtaisen päiväkirjansa kirjoittamista ja samalla mukaili versiota B, joka oli karsitumpi versio julkaisua varten (ajatellen mikä lukioita kiinnostaisi). Kun Annen isä Otto julkaisi tyttärensä päiväkirjat sodan jälkeen, hän sensuroi niistä vielä aimo annoksen Annen äitiin kohdistuvaa kritiikkiä (jota kyllä riitti nuoren tytön palolla!) sekä tiettyjä liian intiimeiksi luokiteltuja pohdintoja. Tämä minun lukemani versio sisälsikin siis neljänneksen enemmän tekstiä kuin tuolloin 50-luvulla julkaistu ensimmäinen painos, sillä teoksen kannet pitivät sisällään myös ennen julkaisematonta materiaalia.

Huhhuh aikamoinen kokemus tämän päiväkirjan lukeminen on ollut. Annen kerronta ei ole raakaa vaan enimmäkseen aika arkistakin. Aikamoista on kuitenkin ajatella, millaista onkaan ollut elää pienessä salasiivessä kahdeksan hengen voimin ilman mahdollisuutta omaan yksityisyyteen tai tilaan. Vuosiin ei päässyt ulos. Mitä tuollainen tekeekään psyykkeelle ja ruumiille. Ja kaiken päälle vielä takaraivossa jyskyttävät pelot löytymisestä, pommien putoamisesta ja ruuan riittävyydestä. Ei ihme että riitoja ja yhteenottoja on ollut paljon. Ja vähemmänkin stressaavassa ympäristössä toisen naama ja toiminta rupeaisi ärsyttämään, saati sitten tuollaisissa oloissa. Onneksi Anne kuitenkin kuvaa myös niitä arjen pieniä ihania hetkiä ja erityisesti lopun ihastuminen täydensi tämän lukukokemuksen. Upea ja tärkeä teos, jonka oppeja ei tulisi unohtaa.

' Minusta on kerta kaikkiaan mahdotonta rakentaa kaikkea kuoleman, kurjuuden ja sekasorron pohjalle. Näen kuinka maailma hitaasti muuttuu yhä enemmän erämaaksi, kuulen yhä kovempaa jyrisevän ukkosen nousevan ja pelkään, että se tappaa myös meidät, tunnen itsessäni miljoonien ihmisten kärsimyksen, ja kuitenkin, kun katson taivaalle, ajattelen, että tämä kaikki kääntyy jälleen parhain päin, että myös tämä julmuus loppuu pian, että rauha ja tasapaino palaavat maailmaan. Sillä välin minun täytyy pitää haaveitani yllä, ehkä tulevina aikoina voin sittenkin vielä toteuttaa ne!

Sinun Anne M. Frank '

s. 411

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Yöpöydän kirjat, Musteen jäljet, Jokken kirjanurkka, Kirjahullun päiväkirja, Eniten minua kiinnostaa tie, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Yksi luku vielä..., Sanoissa ja sivuilla, Luettua, Books, wine and nonsense ja Unelmien aika