Emma - Jane Austen

Kirjan nimi: Emma (Emma)
Kirjoittaja: Jane Austen, suomentanut Aune Brotherus
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1815, suomennos 1960

Sivumäärä: 462

Mistä: Isältä lainassa

' Emma Woodhouse oli kaunis, älykäs ja rikas; hänellä oli viihtyisä koti ja onnellinen luonne; hänessä tuntuivat yhtyvän elämän parhaat lahjat. Hän oli elänyt miltei kaksikymmentäyksi vuotta minkään häntä sanottavasti häiritsemättä tai suututtamatta.'

s. 5

Emma Woodhouse on varakkaan perheen toinen tytär. Äitinsä hän on menettänyt jo nuorena ja isosiskonkin jo lähdettyä Lontooseen miehensä kanssa, on Emma Hartfieldin kartanon emäntä. Hän on vannoutunut, ettei ikinä mene naimisiin, mikä passaa hänen vanhalle isäukolleen enemmän kuin hyvin. Talossa on nyt tyhjempää kuin ennen, sillä tyttöjen pitkäaikainen kotiopettajatar ja siten jo perheenjäseneksi muotoutunut neiti Taylor on juuri mennyt naimisiin herra Westonin kanssa. Emma ottaa kunnian tästä parittamisesta, josta hän saa lisäponttia ruveta suunnittelemaan myös muiden kylän naimaikäisten herrasmiesten avioliittoja. Eihän pienestä amorin avusta voi olla haittaa?

Ensimmäisenä Emma iskee silmänsä pappilan kohteliaaseen herra Eltoniin. Korkeampisäätyisistä naimaikäisistä naisista on kylällä hiukan pulaa, mutta eiköhän nokkela Emma jotakin keksi. Emma ystävystyykin Harriet Smithin kanssa - nuoren tytön, joka on selkeästi jonkin ylimysmiehen lehtolapsi, sillä kukaan ei tiedä hänen vanhempiaan, mutta silti hänen ylläpitonsa on taattu. Emma päättää ottaa projektikseen tehdä Harrietista ladyn ja kohottaa tämän asemaa ystävättärenään. Eikös Harriet olisikin aivan täydellinen kumppani herra Eltonille! Tämä ei myöskään ole ainut liitto, jota Emma lähtee edistämään ja samalla tulee sotkeneeksi useammankin kyläläisen elämät pahemman kerran.

' "Olette unohtanut vielä erään ilon aiheen, mikä minulla on", sanoi Emma, "sen, että minä itse olen aikaansaanut tämän liiton. Minä sen, nähkääs, panin alulle neljä vuotta sitten. Ja se, että sain sen toimeksi ja osoitin olevani oikeassa, vaikka niin monet ihmiset väittivät, ettei herra Weston koskaan mene uusiin naimisiin korvaa minulle kaiken."

Herra Knightley pudisti hänelle päätään. Hänen isänsä vastasi hellästi: "Voi kultaseni, toivon, ettet suunnittelisi avioliittoja ja ennustaisi asioita, sillä se, mitä sanot, tapahtuu aina. Älä enää suunnittele mitään avioliittoja." '

s. 11

Tällä kertaa Austenin sankaritar on aika rasittava. Emmalla on nimittäin kovat luulot omasta tietämyksestään siitä, kuka sopii kellekin ja mikä on parasta, mutta samalla hän on niin sokea omien toimiensa haitoista. Hän ei siis ole pahansuopa, vaikka onkin tärkeilevä ja vahvasti luokkajaottelun mukaiseen ennakkoluuloisuuteen taipuvainen, mutta tarkastellessaan maailman vain omasta vinkkelistään, tulee hän puuttuneeksi ja sotkeneeksi yhden jos toisenkin suhteet. Kuinka ylimielinen ihminen voikaan olla luulleessaan tietävänsä paremmin kuin ihmiset itse, mikä heille on hyväksi. Onneksi Woodhousen perheen naapuri viereisestä kartanosta ja Emman siskon aviomiehen veli herra Knightley oli perheen läheinen ystävä ja paikalla koittamassa takoa Emmalle järkeä päähän, sillä hän oli ainut joka näki Emmassa myös vikoja. Näiden kahden sanailuja olikin oikein nautinnollista seurata, sillä kumpaisellakin oli omat vahvat näkemyksensä ja usko omaan parempaan tietämykseen.

Austenin tekstit ovat ihastuttaneet lukijoita sukupolvi toisensa jälkeen. Tämä ei ole ihme, sillä jokin tuossa hänen tavassaan kirjoittaa pilke silmäkulmassa oman aikansa avioliittomaniasta on ihastuttavaa. Hänellä todella on ironisen humoristinen, mutta samalla rakastava ote omapäisiin henkilöhahmoihinsa. Kuten muissakin Austeneissa, niin tässäkin pyöritään 1800-luvun maalaiskartanoidyllissä ylemmän säädyn piireissä, joissa naimakaupat ovat tärkeintä mitä nuorten naisten mielessä pyörii. Emma oli siinä poikkeuksellinen, että hän ei itse halunnut mennä naimisiin, vaikka muuten nauttikin suunnattomasti suhteiden punomisesta. Aikamoista tuo aika kyllä ollut, kun säätyläisnaisten elämät pyörivät noin vahvasti vain miesten ympärillä. Tuo kontrasti siis nykyaikaan on aika suuri, mikä tekeekin näistä nojatuolimatkoista myös osittain niin herkullisia.

 

Koska Austenin teokset on kirjoitettu 1800-luvulla, on hyvä varautua nykymuotoisiin rakkausromaaneihin verrattuna huomattavasti hitaampaan vauhtiin. Henkilöiden välisillä nokkelilla sanailuilla ilakoidaan ja suurien tapahtumien sijasta käydään loputtomilla illallisilla, kävelyillä ja muilla tervehdyskäynneillä. Austenille tyypillisesti myös niitä kuuluisia vääriä tulkintoja tehdään, vaikkei legendaarisen Ylpeyden ja ennakkoluulon tasolle kivutakaan. Teoksen paritukset olivat nähtävissä jo aika aikaisessa vaiheessa, mutta idea olikin enempi siinä, kuinka monen mutkan kautta niihin päädytään. Austenin kiepautuksen pitävät siis otteessaan ja aina sitä jää lukijana ihmettelemään kuinka paljon ylpeys ja väärät tulkinnat voivatkaan sekoittaa pakkaa ennen onnellisia loppuja. Sanoisin tämän Austenin olevan herkullisempi kokonaisuus kuin epätasainen novellikokoelma Uskollinen ystävänne, mutta silti jäävän jälkeen esimerkiksi Viisastelevan sydämen keskittyneemmästä juonilangasta ja miellyttävämmästä päähenkilöstä. Joka tapauksessa Emma on romantiikkakirjallisuutta, johon voi rauhassa uppoutua.

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Kasoittain kirjoja, Cillan kirjablogi, Sabinan knalli, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Tavaus - Jaakon kirjablogi, Luettua ja Hurjan Hassu Lukija