Pienen hauen pyydystys - Juhani Karila

Kirjan nimi: Pienen hauen pyydystys
Kirjoittaja: Juhani Karila
Kustantaja: Siltala

Julkaisuvuosi: 2019

Sivumäärä: 280

Mistä: Kirjastosta

' Jos Perälampi on matala, niin tämä on hirmuisen matala. Korkeintaan kolmekymmentä senttiä. Sekin on tulkinnanvaraista. Vesi on sakeaa kuin hernekeitto, ja jossain tuon liemen keskellä murjottaa hauki.

Tässä on tarinamme näyttämö, tuolla pohjalla limainen päähenkilö. Tai: yksi heistä.

Tätä varten me tulimme. '

s. 9

 

Tuolla Itä-Lapin soiden ja sääskien kansoittamilla harvaan asutuilla alueilla on entisaikojen mystiikka vielä voimissaan. Tuon alueen rajalla on rajavartion mökki, jossa vartija pyrkii käännyttämään jokaisen tuonne vaaralliselle alueelle pyrkivän. Elina Ylijaakko on tuolta kuitenkin kotoisin, ja joka vuosi ennen juhannusta hän saapuu vanhalle kotitilalleen. Eräiden epäonnisten sattumusten seurauksena Elinan tulee nostaa tietystä suolammesta hauki vuosittain. Mikäli hän epäonnistuu näiden muutaman päivän aikana ovat sen seuraukset hänelle kohtalokkaat. Tällä kertaa kaikki ei kuitenkaan suju toivotulla tavalla, sillä itse Näkki on päättänyt ryhtyä poikkiteloon. 

 

Toisaalta myös ylikonstaapeli Janatuinen ylittää tuon mystisen Lapin rajan. Hänellä on mukanaan pidätysmääräys Elinasta, jota epäillään murhasta. Janatuisen matka ei kuitenkaan suju ongelmitta, sillä pienessä kyläyhteisössä pitää ensin ansaita luottamus. Janatuinen päätyykin peikkomaisen otuksen peijoonin kanssa ongelle ja pari muutakin yliluonnollista mutkaa on selvitettävä matkalla. Alkaakin kilpajuoksu, jossa Elinan on saatava tuo hauki pyydystettyä keinolla millä hyvänsä, mutta Janatuinen myös aivan hänen kintereillään.

 

' Äijä oli jo menossa sisään, kun hän vilkaisi vielä kerran Janatuista.

- Tiesikkö että sulla on peijooni takapenkillä?

- Tiedän.

- Mennään sitte. '

s. 105

Karilan Pienen hauen pyydystyksessä Lapin mystiikka todella herää eloon. Näillä sivuilla kohdataan niin järven diktaattori Näkkiä, kauppiaan nakkikeittoa hotkivaa peijoonia, jälleen heränneitä kuolleita, ihmismieleen tunkeutuvaa hattaraa ja paljon muuta. Ei pidä myöskään unohtaa luonnon maagisuuden tuomista mahdollisuuksista tiettyjen ihmisten tehdä loitsujakin. Kuulostaako kiinnostavalta? Pakko nostaa Karilalle hattua hänen rikkaasta mielikuvituksestaan, joka on todella herättänyt Lapin tarustot henkiin.

 

Hesarin mielenkiintoisen jutun jälkeen minä, ja ilmeisesti moni muukin kirjaston varausjonoista päätellen, päätti tarttua tähän omalaatuiseen pikkuteokseen. Tuossa jutussa Karila kertoi, kuinka hän oli alkujaan kirjoittanut päähenkilön mieheksi, mutta myöhemmin kääntänyt asetelmat, jolloin palaset olivat loksahtaneet kohdilleen ja niin päähenkilöstä tulikin nainen. Lukiessa tuo Elinan sukupuoli tuntui varsin luontevalta valinnalta, joten sanoisin tämän olleen toimiva ratkaisu. Joskaan Elina ei ollut kaikista miellyttävin päähenkilö jatkuvine murjotuksineen ja itsesyytöksineen. Janatuisen seikkailut peijoonin kanssa olivatkin huomattavasti hupaisempaa seurattavaa.

Heti ensisivulta Karilan omalaatuinen kerrontatapa iskee esiin. Lukija oikein talutetaan kädestä pitäen näyttämölle, jossa hänelle esitellään Lappi, suo ja murjottava hauki. Lukijana pystyi tuntemaan nuo sääsket ihollaan ja tuntea pehmeän suonpohjan jalkojensa alla. Olin välittömästi koukussa! Tässä teoksessa nykyaika ja myytit elävät rinnatusten eikä hervottomilta hetkiltä voida välttyä. Harmikseni kuitenkin loppua kohden, kun kierrokset kasvoivat, niin rupesin jo kokemaan pienoista ähkyä teoksen outoudesta ja mystisistä olioista. En siis voi täysin varauksetta suositella tätä teosta kaikille, mutta ainakin virkistävän erilainen se on.

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjamuuri, Tuijata, Kirjahullun päiväkirja, Yöpöydän kirjat, Kirjanmerkkinä lentolippu, Kirja hyllyssä, Kirja vieköön!, Ruusun nimi, Luettua elämää, Kirjakuumeessa, Annelin lukuvinkit, Kirjahilla, Kirjareppu, Kirjojen keskellä, Kirjavaras Rere, Ja kaikkea muuta, Lumipalloja, Sivutiellä ja Bibliofiilin päiväunia