Kirjan nimi: Kristuksen toinen tuleminen
Kirjoittaja: Aki Ollikainen
Kustantaja: Siltala
Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2022
Sivumäärä: 158
Mistä: Kirjastosta
' Niin helposti kävi nyt lääkäreiltä se, mitä Aarne oli omin päin koko ikänsä turhaan yrittänyt. He katsoivat hänen sisälleen, näkivät kaiken. Tarvittiin vain röntgenkoje. Se näytti tuulenpesän koivun oksistossa.
Sielun lääkäri taisi löytää jo stetoskoopilla, paikansi sen oikeaan keuhkoon yläkärkeen. Se piti pahaa rahinaa. '
s. 18
On vuosi 1914. Tenorilaulaja Aarne on kiertueella, kun veriyskökset pysäyttävät hänet. Lääkärin tuomio on musertava: tuberkuloosi. Muut seurueen laulajat jatkavat elämäänsä ja leikkaavat sairaan Aarnen pois mielestään, myös rakas sopraano Ida. Aarnen kohtalo on sinetöity. Viikatemiehen varjo väijyy hänen kuihtuvan kehonsa yllä. Hänen tiensä vie parantolaan. Josko siellä raittiissa ilmassa voisi tapahtua muutos. Ainakaan ulkomaailmassa ei ole hänelle enää mitään. Parantolassa hän kohtaa muita kohtalotovereitaan. Onnekkaimmat pääsevät pois yskösten loputtua, mutta suurimmalle osalle on edessä toisenlainen kohtalo.
Pohjois-Suomen perämetsissä on myös pieni kylä. Siellä saarnamies Kustaa paasaa tuomionpäivän koittavan. Enkelien vaskiset pasuunat jo soivat. Euroopan sotatantereet ovat varma merkki tulevasta. Kesken erään saarnansa hän kohtaa itse Kristuksen, joka on tullut kuuntelemaan hänen messuamistaan kyläläisille. Siellä tuo Jumalan poika kurkistaa ikkunasta. Kustaa on vakuuttunut tästä ihmeestä. Kaiken lisäksi Kristus on ottanut kaikista alhaisimman hahmon näyttäytyen kylähullu Viljamin kautta. Tämä on Kustaan viimeinen koetus. On aika sovittaa synnit Kristus-Viljamille ennen kuin Euroopan hulluus tuo tuomionpäivän myös suomenmaalle. Mihin kaikkeen hurmos vielä ajaakaan väen.
' Kustaa heristi postillaa kädessään. Hän avasi suunsa jatkaakseen saarnaa, kun yllättäen ristin päälle ilmestyi varjo. Kustaa katsoi ikkunaan. Hän näki ruudun takana kaitakasvoisen, parrakkaan miehen. Kasvot jäivät piirteettömiksi, sillä aurinko loi liekehtivän kruunun hahmon pään ympärille.
"Kristus!" Kustaa kiekaisi.
Hän tunsi polttavan peukalon painalluksen otsassaan. Silmät menivät kieroon. Kustaa kavahti taaksepäin. Kuin ämpärillinen kiehuvaa vettä olisi kaadettu hänen kehonsa läpi. Se solahti hetkessä päälaesta varpaisiin. Kustaa lyyhistyi lattialle. '
s. 35
Ollikaisen kieli on omanlaisensa. Sen lyyrinen kerronta vetää kuin magneetin lailla puoleensa. Lukiessa pääsee melkein kuin eräänlaiseen transsiin kerronnan aalloilla seilatessa. Tämän pienen romaanin saa luettua melkein yhdeltä istumalta. Hienosti kuvattuja hetkiä on tavoitettu. Tämä teos on ilmaisultaan hiottu, mutta silti kallistumatta liikaan kikkailuun. Nyt muistan miksi kymmenisen vuotta sitten Ollikaisen Nälkävuosi teki minuun niin suuren vaikutuksen. Jotkut sen hetket ovat nimittäin painuneet mieleni sopukoihin niin vahvasti, että edelleen ne toisinaan nousevat ajatusteni pintaan.
Vaikka kieli olikin Ollikaisella hallussa, niin silti tämä lukukokemus ei päässyt samoihin sfääreihin Nälkävuoden kanssa. Esikoisessaan Ollikaisen aihe oli myös hyvin koskettava ja siihen yhdistettynä tuo kuvaus järisyttävä. Nyt itse aihepiiri ei tehnyt samanlaista vaikutusta. On tuberkuloosia ja varmaa kuolemantuomiota sekä peräkylillä vastaavasti maailmanloppua ennustava uskossaan syvässä päädyssä olevaa saarnamiestä. Taiturimaisesti Ollikainen on kylläkin saanut yhdistettyä nämä alkujaan hyvinkin irrallisilta vaikuttavat tarinat, ja loppu jäi varmasti tämän lukijan mieleen pidemmäksikin aikaa. Toisaalta en voinut välttyä ajatukselta, että minulta jäi jotakin tajuamatta tästä teoksesta. Jokin syvempi merkitys ei auennut ja siten lukukokemukseni jäi hiukan vajaaksi. Kiinnostava kertoja Ollikainen yhtä kaikki on, ja mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä kaikkea muuta hän tuleekaan vielä kirjoittamaan.
' "Yksin me olemme pieniä puroja! Mutta yhdessä me olemme koski!" '
s. 8
Tähdet: 3.5 / 5
Muualla luettu: Tuijata, Lukutuulia ja Donna mobilen kirjat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti