Nefrin tytär - Erika Vik

Kirjan nimi: Nefrin tytär

Sarja: Kaksosauringot #3

Kirjoittaja: Erika Vik
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2018

Sivumäärä: 560

Mistä: Kirjastosta

 

' Mustasilmäinen mies oli viimein löytänyt hänet.

Ry. Sillä nimellä tämä oli esitellyt itsensä.

Kaikista kiihkeimmin Aleia vihasi noita kahta kirjainta ja miestä, joka tuota nimeä kantoi. Ry oli tunteeton murhaaja. Hän oli surmannut Edeanan ja Eyralin vain siksi, että nämä olivat sattuneet kohtaamaan Aleian Pohjoislinjan pikajunassa. Ry oli jäljittänyt Aleian valtameren yli, hyökännyt hänen kimppuunsa Soleidassa, tainnuttanut salvealla ja kuljettanut lentoaluksellaan tähän kelluvaan vankilaan, jonka kurssista Aleialla ei ollut muuta tietoa kuin se että he etenivät selvästi kohti itää. 

Ry oli väittänyt vievänsä hänet kotiin. Kotiin Thellurothiin. '

s. 60

 

Kaksosauringot trilogian päätösosassa lähdetään liikkeelle siitä mihin Seleesian näkijä jäi. Elementtejä hallitsevat seleesit ovat sodassa tulilintujen kanssa ja taisteluiden tiimellyksessä Aleia on onnistuttu kidnappaamaan. Nyt Klaani on kuljettamassa Aleiaa kauas itään kohti ihmisten hallitsemaa ihmeellistä Thellurothia. Paikkaan, jossa tekniikka on aivan omalla tasollaan. Nämä idän suuret hallitsijat ovat nimittäin ne tahot, jotka ovat palkanneet Klaanin löytämään valkoisen ovaalin haltijat - legendojen mahtavat Nefrit, joiden kyvyillä ihmiset uskovat voivansa valjastaa aivan uudenlaiset mahdit käyttöönsä. Vaikka Aleian väitetäänkin olevan kotoisin Thellurohtista, ei se muuta hänen sisäistä levottomuuttaan. Hän on ehdottomasti menossa väärään suuntaan. Vaikka hän ei muistakaan lumouksen vuoksi menneisyyttään, tämä on paikka jonne hänellä ei pitäisi olla asiaa. Mutta sinne Klaanin Ry häntä on kuitenkin viemässä.

 

Samaan aikaan seleesi Corildon on kokoamassa retkiseuruetta, joka on lähdössä Aleian perään. Corildorilla on palava tarve suojella tuota lumottua ihmistyttöä, joka aikoinaan tuupertui hänen portailleen kaukana pohjoisessa. Pelastusoperaatioon hän saa avukseen seleesien Seuran Varjo-osaston sekä lukkojen kanssa näppärän ja Aleian perään haikailevan Mateon. Onpahan myös vaihtuvakasvoinen Aleian veli Erien sinisen fennekki ketun kanssa, jotka myös pyrkivät epätoivoisesti löytämään Aleian. Pystyvätkö he pelastamaan Aleian ennen kuin on liian myöhäistä? Jokin Aleian lumouksen alla on ruvennut heräilemään eikä kukaan ole pian turvassa.

 

' Erien ei voinut hallita päiväperhosen naamiotaan, tätä muotoa muuttavaa nahkaansa. Lumous oli kuin maalipinta, joka varisisi hänen yltään sitten kun sitä ei enää tarvittaisi. Sisar oli enemmän. Ja nyt hän oli seurueen puheista päätellen matkalla juuri sinne minne oli kiellettyä mennä yksin, kohti myrskynsilmää, josta vaiston olisi kuulunut pakottaa häntä kauemmas. Oliko sisar vankina, koska kulki väärään suuntaan?

Äkkiä Erien ei ollut enää lainkaan varma toimisiko sisaren lumous yhä kuten sen piti.

Sisar saattoi olla kaapattu, heidän salaisuutensa oli voinut vuotaa. Jos sisar oli todella viety Thellurothiin, sen täytyi tarkoittaa sitä, että taho joka oli hänet löytänyt ei tiennyt lainkaan mitä oli tekemässä. 

Tai ehkä he tiesivätkin liikaa ja yrittäisivät käyttää hänen kykyään hyväkseen. '

s. 142-143 

 

Tämä herkullinen kotimainen fantasiasarja on siis viimein tullut päätökseensä. Ensimmäisessä osassa esiteltiin Vikin luomaa kaksosaurinkojen maailmaa ja keskeisiä henkilöitä samalla matkaten junassa. Toisessa osassa keskityttiin puolestaan maagisiin seleeseihin ja heidän yhteiskuntaansa. Nyt kolmannessa osassa painopiste oli taas keikahtanut selkeästi Aleiaan ja hänen lumoukseensa. Miten hänen sisällään voi elää voimakas lumous, joka peittää alleen hänen muistonsa? Mikä on tuo mystinen valkoinen ovaali, josta hän ei voi luopua vaikka yrittäisi? Mitä ovat tarujen nefrit? Entä miten huonot tuulet liittyvät tähän kaikkeen? Herkullisia paljastuksia oli siis luvassa, kun tämä kiehtova tarina eteni kohti arvoistaan loppuhuipennusta.

 

Kuten olenkin jo aiempien osien postauksiin kirjoittanut, rakastan tätä Vikin luomaa steampunk henkistä fantasiamaailmaa. Olen ihastunut seleeseihin niin paljon, että edelleen lemppari osani trilogiasta on ehdottomasti tuo toinen, jossa nämä elementtejä käskevät oliot olivat keskiössä. Herrasmiesmäinen Corildon on varmasti vienyt monen muunkin lukija sydämen. Oikeastaan tässä osassa avattiin myös hiukan verhoa tuota varjoissa liikkuvaa Klaania kohtaan. Melkein jään toivomaan, että Vik joku päivä kirjoittaisi oman spinoff-sarjan Klaanista, sillä sen verran kiehtovalta tuo raotus kuulosti.

 

Oikeastaan on aika haikeata, että tämä sarja on nyt tullut päätökseensä. Vaikka en ole pitänyt kiirettä osia lukiessani, niin silti ehdin jo kiintyä sen maailmaan ja henkilöihin. Ehkä siinä on syynsä, miksi niin monet fantasiasarjat tyypillisesti vain jatkuvat jatkumistaan. Nefrin tytär alkoi hiukan haparoiden, sillä lukijana minulla meni hetki päästä taas tarinan jo niin monen erillisen juonilangan matkaan. Onneksi hiljalleen tarina löysi fokuksen ja sitten sitä jo taas mentiinkin. Loppupuolella sivut suorastaan jo lensivät eteenpäin kun olin niin kerronnan imussa. Lämmin suositus tälle fantasiasarjalle, joka seisoo rohkeasti omilla jaloillaan.

 

Tähdet: 4 / 5

 

 Muut sarjasta lukemani osat:

1. Hän sanoi nimekseen Aleia

2. Seleesian näkijä

 

Muualla luettu: Kirjaluotsi, Lukujonossa, Kirjamies, Siniset helmet, Aamusta yöhön... ja Eniten minua kiinnostaa tie