The Snow Child - Eowyn Ivey

Kirjan nimi: The Snow Child

Kirjoittaja: Eowyn Ivey
Kustantaja: Headline

Julkaisuvuosi: 2012

Sivumäärä: 423

Mistä: Omasta hyllystä

' When Jack told his brothers he was moving to Alaska, they envied him. God´s country, they'd said. The land of milk and honey. Moose, caribou, and bears - game so thick you won't know what to shoot first. And the streams so full of salmon, you can walk across their backs to the other side.

What different truth he found. Alaska gave up nothing easily. It was lean and wild and indifferent to a man's struggle, and he had seen it in the eyes of that red fox. '

s. 63 

 

Jack ja Mabel ovat kokeneet kymmenen vuotta sitten suruista suurimman, kun heidän pienokaisensa kuoli ennen kuin ehti ensimmäistä henkäystäkään vetää. Suru asettui silloin taloksi, eikä ole lähtenyt sen jälkeen. Ikääkin heille on jo kertynyt sen verran, että viimeinen toivonkipinä vanhemmuudesta on sammunut. Päästäkseen pakoon sukulaisjuhlia ja ympärillä pyöriviä pienokaisia päättävät he muuttaa Alaskaan ja aloittaa kotitarveviljelyn uudisraivaajina. 1920-luvun Alaska ei kuitenkaan ole helpoin paikka elää. Kasvukausi on lyhyt ja talvet rankkoja. Lähimpään kylään on pitkä ratsastusmatka eikä tienistien mahdollisuutta juurikaan ole. Kuinka selvitä näillä jumalan hylkäämillä karuilla mailla, kun kaikki on pitänyt aloittaa alusta eikä satokaan ole ollut kummoinen?

 

Kun ensilumi valkaisee maan paksuun vaippaansa herättää se pariskunnan ainaisesta harmaudesta ja surun verhosta. He innostuvat kuin nuoret ja lähtevät ulos rakentamaan lumiukkoa. Tai tarkemmin sanottuna ihka omaa lumityttöä. Seuraavana aamuna heitä kohtaa kuitenkin omituinen näky. Pieni lumilapsi on kadonnut ja sen paikalta kipittää pienen pienet askeleet metsään. Pian he rupeavatkin näkemään vilauksia pienestä tytöstä, joka kurkkii heitä metsän suojasta. Voisiko vanha venäläinen satu olla totta? Olisiko kaipaus ja talven taika voinut herättää heidän pienen lumityttönsä henkiin ja tarjota heille viimein mahdollisuuden vanhemmuuteen ja eheytymiseen? Entä kuinka käy kun kevät viimein koittaa?

 

' "A girl. Let's make it a little girl," she said.

"All right."

She knelt and began shaping the bottom into a skirt that spread out from the snow girl. She slid her hands upward shaving away the snow and narrowing the outline until it looked like a little child. When she stood up, she saw Jack at work with a pocketknife.

"There," he said. He stepped back. Sculpted in the white snow were perfect, lovely eyes, a nose and small, white lips. She even thought she could see cheekbones and little chin. '

s. 45-46

 

Tämä talvinen tarina on loikoillut hyllyssäni varmaan kohta jo kymmenisen vuotta. Olen aina muistanut sen vääränä vuodenaikana, sillä minusta tuntui, että se tarvitsisi todelliset kinokset ympärilleen, jotta sen lumisesta maailmasta saisi kaiken irti. Nyt kuitenkin osui täydelliset talvikelit paukkupakkasineen ja nietoksineen, joten päätin sujahtaa tämän Iveyn teoksen matkaan. Tämähän on ilmestynyt myös suomeksi 2013 nimellä Lumilapsi, mutta päätin tarttua siihen alkuperäiskielellä. Onhan kirjailija itse Alaskalainen ja siten hän saattaisi herättää tuon karun mutta ihmeelliseen maan upeasti henkiin, jolloin kaipaisi alkuperäiskielen hienoja hetkiä ja vivahteita.

Kaikesta odotuksesta huolimatta Lumilapsi ei kuitenkaan noussut minulla siksi mahtavaksi lukukokemukseksi, mitä monissa blogeissa muinoin hehkutettiin. Olin odottanut maagista tarinaa, mutta Iveyn maaginen realismi oli jo sen verran hienovaraista, että melkein olisi voinut lukea vain tavallista romaania. Ei aivan, mutta melkein. Odotin siis jotakin hyvin erilaista kun tartuin tähän. Myöskin alun synkkyys Jackin ja Mabelin matkassa oli asia, johon en ollut varautunut. Sadunomaisen tunnelman sijasta sain paljon surua ja rankkoja hetkiä, kun koitettiin jotenkin sinnitellä elämän syrjässä kiinni. Kyllähän tuo tunnelma myös tuosta valaistui pikkuhiljaa lumilapsen ja naapurin toimeliaan rouva Estherin myötä, vaikka naapuri voikin olla hiukan venytetty käsite parin tunnin ratsastuksesta. 

 

Oikeastaan viimeisin tarinan kolmesta osiosta veti minut vasta kunnolla mukaansa Alaskan komeille ja jylhille maisemille. Ei alkukaan huono ollut, mutta jäin tosiaan kaipaamaan enemmän sitä saduntuntua mitä olin luullut teoksen pitävän sisällään. Mielenkiintoinen tarina silti. On se elämä ollut aikamoista 20-luvulla hevosella koittaa pyörittää maatilaa Alaskan oloissa. Pakko nostaa hattua noille sitkeille sisseille. Olisipa itsessäkin enemmän Estherin kaltaista voimapesää.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Kirjahullun päiväkirja, Illuusioita, Lumiomena, Kirjarikas elämäni, Kirjaluotsi, Järjellä ja tunteella, Villasukka kirjahyllyssä, Kirjakaapin kummitus, Kirjakaapin avain, Ullan luetut kirjat, Morren kirjablogi, Leena Lumi, Luettua, Cats, Books & Me, Kirjanmerkkinä lentolippu, Kirjoihin kadonnut, Tuhat ja yksi kirjaa, Olipa kerran kirjablogi, Hurjan Hassu Lukija, Sanoissa ja sivuilla, Sinisen linnan kirjasto, Kirjanainen ja Kirjasähkökäyrä