Mika Waltarin näytelmät - Mika Waltari

Kirjan nimi: Mika Waltarin näytelmät

Kirjoittaja: Mika Waltari
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1930-1959, kokoelmateos 1999

Sivumäärä: 842

Mistä: Omasta hyllystä

Mika Waltari on ollut varsin tuottelias suomalainen kirjailija, jonka tunnettuihin ja kiiteltyihin teoksiin kuuluu myös muun muassa upea Sinuhe egyptiläinen. Romaanien lisäksi hän kirjoitti kuitenkin myös paljon näytelmiä, mikä oli minulle uusi juttu. Tähän kokoelmateokseen on koottu 14 hänen kirjoittamaansa näytelmää vuosilta 1930-1959, joista osa on teatterilavoillakin nähtyjä ja osa pöytälaatikon kätköistä löydettyjä.

 

' APTEEKKARI  [- -] Jumala on antanut meille itse kullekin ammattimme ja siksi kärsivä ihminen on lääkärille ja apteekkarille Jumalan lahja, eritoten, jos hän on rikas.

PARACELSUS  Rienaaja, rienaaja! Mitä siis minulta pyydät?

APTEEKKARI  En toki mitään, mikä tuntoanne vaivaisi. Kirjoittakaa vain reseptejä, tohtori von Hohenheim, kirjoittakaa paljon reseptejä, kirjoittakaa kalliita lääkkeitä. Ja jos jotakin lääkettä ajattelette tarpeettomaksi, niin muistakaa aina, ettei se potilasta vahingoita, ellei häntä hyödytäkään, sen vakuutan.

PARACELSUS  Tehtävänäni on lieventää kärsimystä, kuivata äitien kyyneleet, parantaa kaikki sairaudet, joihin ihmisvoima ulottuu.

APTEEKKARI  Tietenkin, tietenkin, rakas tohtori! Mutta ei liian nopeasti, ei ainakaan silloin, jos potilas on rikas. Vakuutan teille tohtori, vuoden kuluttua teillä on oma talo, puolentoista jälkeen ajatte vainuilla. '

s. 179

Waltarin näytelmiä oli tässä kokoelmassa hyvin laidasta laitaan. Paracelsuksen matkassa olimme 1500-luvun Baselissa kun taas Viimeisissä ihmisissä pääsemme aina maailmanlopun saattelemana kuun pinnalle. Ajankohtaisten poliittisten näytelmien rinnalla kulkevat hersyvät komediat. Alkupään tuotannossa 30-luvulla ote oli synkempi ja kantaaottavampi. Sotien jälkeen taas kansa kaipasi naurua ja komedioita pulppusi jos jonkinlaista. Sen jälkeen taas siirryttiin käsittelemään identiteettikriisejä ja elämään mielettömyyksiä eri keinoin. Hyvin monipuolisen kokoelman tähän valtavaan tiiliskiveen oli siis saatu valittua, vaikka monia varmasti hyviä näytelmiä on jouduttu jättämään ulkopuolelle.

 

' KAINO  Ai niin - naiset. Niistähän meidän pitikin puhua.

SETÄ  Naisista?

JUSSI  Naisista?

KAINO  Niin - asessori sanoi, että te Siimekset jaksatte puhua naisista vaikka loputtomiin.

SETÄ  Saakelin irvileuka! Minun täytyy sanoa niin, vaikka hän onkin sukulaisenne.

JUSSI  Me koetamme tosiaan parhaamme mukaan välttää epämiellyttäviä keskustelunaiheita.

KAINO  Mikäs naisissa on vikana?

SETÄ  Kuulkaahan nuorukainen! Tässä talossa ei puhuta naisista! Ei koskaan!

JUSSI  Painakaa se kalloonne.

SETÄ  Painakaan se kalloonne alusta alkaen - kotirauhan vuoksi.

KAINO  Anteeksi, anteeksi, taitaa olla tulenarka aihe, kun noin kiihdytte molemmat.

SETÄ  Minä en kiihdy. Minä en kiihdy koskaan. Minä säilytän malttini ja harkintani, niinkuin miehen sopii. Mutta en tahdo kuulla puhuttavan naisista. En tahdo. Se kiusaa minua, se ärsyttää minua, se hermostuttaa minua.

KAINO  Ei sitten. Hiiteen naiset! Se ohjelma sopii minullekin.

SETÄ  Mitä?

JUSSI  Kuinka?

KAINO  Sanoin, että hiiteen naiset. Saakelinmoisia kiusankappaleita kaikki.

SETÄ  Herra Itkonen, sallitteko, että puristan kättänne. Jussi! Tee sinä samoin. (kättelevät juhlallisesti Kainoa) Nimeni on Aabel. '

s. 292

 

Pakko sanoa, että kokonaisuutena tämä oli hyvin laadukas kokoelmateos. Tuntui, että joka näytelmässä oli jotakin joka kolahti. Edellinen lainaus on esimerkiksi näytelmästä Rakas lurjus, jossa setä ja Jussi saavatkin aikamoisen näpäytyksen, kun heidän kämppäkaverikseen muuttaa Kaino. Nuorimies - vaiko sittenkin nainen, joka on tullut antamaan heille opetuksen. Historiallisessa Paracelsus Baselissa puolestaan vanha ja uusi lääketiede joutuvat nokakkain ja koko kaupunki joutuu hurmoksen kouriin. Sympaattisia huijareita löytyi myös komedioista Omena putoaa ja Gabriel, tule takaisin, joissa on myös omat opetuksensa. Noita palaa elämään oli minun makuuni jo hiukan liiankin jännittävä, kun muukalainen rupeaa huolestuttavasti muistuttamaan entisaikojen suohon upotettua noitaa. Viimeinen näytelmä Miljoonavaillinki oli myös hervoton, kun liikemaailmassa koitetaan keksiä jos jonkinlaista juonta miten konkurssi saataisiin vältettyä.

Jo Sinuhessa sen näki, että Waltarilla on tarinankerronta hyppysissään. Näin aikuisiällä olen myös tutustunut Waltarin romaaneihin perustuviin Komisario Palmu elokuviin, ja nautin suunnattomasti hänen henkilöidensä hauskasta dialogista. Sitä samaa tunteen paloa ja jopa nykysilmään karikatyyrisiä hahmoja oli myös näissä näytelmissä nähtävillä. Oikeastaan tätä lukiessa ihan rupesi pohtimaan kuinka vaniljaa ja tasaisia nykyihmiset ovat jos vertaa näihin vahvasti omannäköisiin ja anteeksipyytelemättömiin henkilöihin, joita näissä vanhoissa tarinoissa vielä näkyy. 

 

Kuinka paljon nautinkaan tämän kokoelman matkassa. Paikoin se sai minut nauramaan melkein kyyneleet silmissä ja paikoin se pysäytti ajattelemaan. Ideaa on Waltarilla ollut kynäillessään. Miten ennen olenkaan voinut pitää Waltaria tylsältä ja kalskealta kuulostavana. Jopa siinä määrin, että tämäkin teos on kiikkunut lukemattomana hyllyssäni lahjakirjana hyvinkin sen kymmenisen vuotta, ja aina sen nähdessäni olen pohtinut, että tuleekohan tuohon tiiliskiveen ikinä tartuttua. Onneksi siis rohkaistuin ja tartuin! Kaikki tuttavuuteni Waltarin tuotantoon ovat nyt olleet aika napakymppejä omalla tavallaan, joten pitää ehdottomasti jatkossakin tutustua laajemminkin hänen tuotantoonsa. 

Tähdet: 5 / 5