Kirjan nimi: Toivoa versovat päivät (Les lendemains)
Kirjailija: Mélissa Da Costa, suomentanut Saana Rusi
Lukija: Anna Paavilainen
Julkaisija: Tammi
Julkaisija: Tammi
Julkaisuvuosi: 2020, suomennos ja äänikirja 2025
Kesto: 9h 31min
Mistä: Äänikirjapalvelusta
Amanden maailma on romahtanut. Hän on menettänyt yllättäen niin miehensä kuin kohdussa kantaman lapsensa. Hän ei kykene palaamaan vanhaan elämäänsä. Hänen on päästävä pois. Sopiva piilopirtti löytyykin Auvergenen maaseudulta. Vanha talonrötiskö, jota kukaan ei halua vuokrata - paitsi Amande. Sinne hän linnoittautuu. Sulkee ikkunaluukut. Käpertyy suruunsa.
Sattumalta Amande löytää kuitenkin talon entisen omistajan kalenterit, joiden päivät ovat täynnä merkintöjä siitä kuinka sipulit tulee istuttaa ja porkkanat suojata. Talon pihalla on nimittäin suuri nyt jo villiintynyt puutarha. Ja hiljalleen näistä kalenterimerkinnöistä tulee myös Amanden köysi takaisin maailmaan. Hän rupeaa hiljalleen päästämään taas valon sisään. Ja lopulta myös ihmiset.
Da Costan Kaikki taivaan sini-romaanista on muodostunut varsinainen hitti. Minuakin se kosketti, vaikkei se yltänytkään minun makuuni aivan kaiken sen ympärille kehkeytyneen hypen tasolle. Sen verran kuitenkin pidin hänen herkästä kerronnastaan, että päätin ottaa tämän hänen uutuuden myös kuunteluun. Enkä tälläkään kertaa rakastunut varauksetta.
Meillä on suuri kasvamaa pihalla ja koko pieni perheemme nauttii siitä, kun sormet saa upotettua multaan. Siinä vain on jotakin niin rentouttavan meditatiivista. Tästä syystä ajattelin tämän romaanin olevan juuri täydellinen minulle. Puutarhanhoidon parantavaa voimaa koskettavassa paketissa - kyllä kiitos!
En kuitenkaan ollut varautunut aivan näin surumieliseen tarinaan. Toisin kuin Kaikki taivaan sinessä tässä romaanissa ei päähenkilön tragedia keriytynyt hiljalleen auki tarinan myötä. Sen sijaan kaikki alkaa heti tuolta syvimmistä surun syövereistä. Päähenkilön kärsimys ja alakulo leimasi koko tarinaa. Vaikka kerronta olikin kaunista, niin paranemisprosessi tuollaisesta menetyksestä vie aikaa. Toivonkipinä takaisin elämään rupesi nousemaan kuin hennoin taimi multakuorensa läpi. Minä jäin kuitenkin kaipaamaan hiukan enemmän tuota toivoa sinne toivottomuuden keskelle jo hiukan aiemmin. Ehkä kaipasin eräänlaista aikuisten satua. Herkkä ja koskettava, mutta myös hyvin surumielinen pieni tarina.
Tähdet: 3 / 5
Muualla luettu: Kirjasähkökäyrä, Leevi levitoi, Annelin lukuvinkit ja Sheferijm
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti