Muumipappa ja meri - Tove Jansson

Kirjan nimi: Muumipappa ja meri (Pappan och Havet)

Sarja: Muumit #8
Kirjailija: Tove Jansson, suomentanut Laila Järvinen
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1965, suomennos 2016

Sivumäärä: 186

Mistä: Kirjastosta

 

' Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa.

Isä tassutteli umpimähkään ympäri puutarhaa, ja perässä laahasi hänen häntänsä alakuloisena yli kuivan maan. '

s. 6

 

Muumipappaa vaivaa kriisi. Hän ei löydä tarkoitusta elämälleen. Kaikki on aivan liian mukavaa Muumilaaksossa eikä mitään tehtävää enää ole. Kukaan ei tarvitse häntä. Mistä saada taas mielekkyyttä ja seikkailua elämään? Ratkaisuksi muumiperhe pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtee seilaamaan kohti pienen pientä kärpäsenlian kokoista majakkasaarta kartan reunalla. Siellä keskellä hurjaa merta Muumipappa uskoo löytävänsä taas itsensä. 

Elämä majakkasaarella ei kuitenkaan ala kovin auvoisesti. He löytävät majakan hylättynä ja lampun sammuneena, mutta yrityksistään huolimatta Muumipappa ei millään saa majakanvaloa takaisin palamaan. Muumipappa ottaa kunniatehtäväkseen huolehtia kaikesta, mikä puolestaan sysää Muumimamman aivan uuteen ja outoon tilanteeseen. Varsinkin kun Pappa juoksentelee ympäriinsä omien projektiensa perässä unohtaen monet käytännön kannalta välttämättömämmät asiat. Samaan aikaan Muumipeikko koittaa myös sopeutua uuteen karuun asuinsaareensa. Hän löytää merihevosen kengän ja ihastuu ikihyviksi. Myy tuntuu olevan ainoa joka sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Saarella asuu myös eristäytynyt ja omituinen kalastaja. Ja onpahan myös mörkö, joka on salaa seurannut muumeja majakkasaarelle.

 

' Tässä majakanvartija oli varmaan istunut. Hän oli istunut tässä usein. Isä sulki silmänsä, kaikki hänen ympärillään oli pyörryttävän suurta ja herneet rapisivat hänen päässään pahemmin kuin konsanaan. Välistä majakanvartija oli tullut tänne, kun aallokko oli kova. Hän oli nähnyt lokkien purjehtivan tuuleen myrskytaivaalla ja tyrskyjen roiskeet olivat ryöpynneet hänen alapuolellaan ja edessään kuin lumipilvi. Pyöreät vesihelmet olivat lennähtäneet hänen eteensä ja levänneet hetken ilmassa ennen kuin olivat vajonneet tuonne alas mustaan ja jymisevään...

Isä aukaisi silmänsä ja värähti. '

s. 42 

 

Muumipappa ja meri kirjassa tuntui olevan keskiössä Muumipapan keski-iän identiteettikriisi. Hän kokee pakottavaa tarvetta tuntea itsensä hyödylliseksi. Hän ei kuitenkaan halua nikkaroida ja korjailla mitään pientä. Hän kaipaa jotakin suurta ja konkreettista. Miehekästä puuhaa, jolla huolehtia perheestään. Ei ole helppoa olla isä hän ajattelee. Ja tämän tohinan keskellä myös Mamma kokee oman kriisinsä, kun tältä huolehtijalta viedään myös hänen oma roolinsa Papan kriisin myötä. Hän koittaa keksiä jotakin puuhattavaa, mutta aika alakuloiselta hänenkin toimensa kuulostavat. En ollut osannut lainkaan odottaa tällaista melankolista tarinaa. Mutta toisaalta mitä pidemmälle luin teosta, sitä vahvemmin vaikutuin Janssonin kyvystä kuvata identiteettikriisejä ja niiden vaikutuksia koko perheeseen.

 

Toinen keskeinen teema teoksessa on luonnollisesti jo nimessäkin mainittu meri. Majakkasaari kun on eristyksissä tyrskyävän meren keskellä. Meri hallitsee vahvasti saaren arkea ja on kuin oma pahansisuinen henkilö. Eikä se todellakaan halua päästää muumeja liian helpolla. Muumipappakin päättää yhtenä projektinaan selvittää meren salaisuudet ja muistikirja kädessä hän kovasti koittaa tätä pähkinää ratkaista. Mutta jälleen taisi sekin olla hiukan liian suuri pala vain yhden muumin purtavaksi. Hienosti Jansson on kuitenkin tavoittanut meren kurittomuuden ja luonnon mahtavan voiman kuvauksessaan. 

 

Muumipappa ja meri yllätti minut monin tavoin. Mielikuvani perustuivat pitkälti tuohon vanhaan muumianimaatioon ja niin tunnelmassa kuin tapahtumissa oli kyllä paljon eroavaisuuksia. Tuo Muumipapan kriisin syvyys tuli minulle täysin puskista. Kuinka tämä periksiantamaton mieli yhtäkkiä laahasikin häntää maassa eikä tuntunut löytävän paikkaansa millään. Yllätyin myös Mörön suuresta roolista teoksessa. Muut varoittelevat, että Mörölle ei saa missään nimessä puhua tai edes puhua hänestä, mutta Muumipeikon empatia ei kestä moista. Eräänlainen mielenkiintoinen toveruus kehkeytyykin tämän parivaljakon välille. Alussa myös hämmennyin, kun teoksessa ei puhuttukaan Papasta ja Mammasta vaan pelkästään Isästä ja Äidistä. Ymmärrän tämän suomennosratkaisun, mutta samalla Papan ja Mamman nimitykset ovat jo niin vakiintuneet suomen kielessäkin, että olisin toivonut niiden jäävän. Alussa olikin siis hiukan totuttelemista teoksen kanssa, mutta loppujen lopuksi varsin palkitseva lukukokemus.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

2. Muumipeikko ja pyrstötähti   

4. Muumipapan urotyöt

5. Vaarallinen Juhannus 

6. Taikatalvi

 

Muualla luettu: Kirjakimara, Kirjan pauloissa, Villasukka kirjahyllyssä, Jokken kirjanurkka, Luettua, Cillan kirjablogi, Bibliofiilin päivänunia, Merenneidon kammarissa, Lukijatar, Paljon melua kirjoista, Ja kaikkea muuta ja Ei vain mustaa valkoisella