Tulen perillinen - Sarah J. Maas

Kirjan nimi: Tulen perillinen (Heir of Fire)

Sarja: Throne of Glass #3
Kirjailija: Sarah J. Maas, suomentanut Sarianna Silvonen
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2014, suomennos 2018

Sivumäärä: 621 

Mistä: Kirjastosta

 

' Nykyään taas... hän ei oikeastaan tiennyt, mitä kaipasi. Mitä halusi. Hänen oli vaikea myöntää sitä itselleen, mutta hänellä ei ollut enää aavistustakaan siitä, kuka helvetissä hän oikein oli. Hän tiesi vain, että se, joka kiipeäisi ylös epätoivon ja surun kuilusta, ei olisi sama ihminen, joka oli syöksynyt sen syvyyksiin. Ehkä se oli hyvä asia. '

s. 443  

 

Lasipalatsissa salamurhaaja Celaenan piti taistella vapautensa puolesta ja Keskiyön kruunussa hän toteutti uutta tehtäväänsä inhoamansa kuninkaan käskyläisenä. Nyt sydän murtuneena hän on matkannut valtameren yli Wendlynin vihollisvaltioon ja päättänyt olla toteuttamatta kuninkaan antamaa salamurhauskäskyä. Sen sijaan hän hukuttaa murheensa halpaan viiniin ja itsesyytöksiin. Kaikki kuitenkin muuttuu kun hän kohtaa kadulla haltiasoturi Rowanin. Tämän avulla Celaena voisi viimein päästä haltioiden hallitsijan - tätinsä - juttusille ja anoa tältä tarvitsemaansa tietoa, jonka avulla toteuttaa kostonsa ja vapauttaa oma mantereensa julman kuninkaan ikeestä.

 

Samaan aikaan Adarlanin hovissa prinssi Dorianin ja vartioston kapteeni Chaolin välit ovat kylmenneet. Prinssi kamppailee pitääkseen sisältään nousseet taikavoimat piilossa, mutta tunnemyrskyissä se on haastavaa. Chaol taas koittaa pitää Celaenan salaisuuden, mutta kuinka olla kertomatta sitä Dorianille? Chaol myös päätyy tekemisiin valloitetun Terrasen kapinallisjoukkion kanssa, jotka etsivät kadonnutta kuningatartaan, mutta kenelle Chaolin tulisi olla lojaali? Kammottavat noitajoukkiot myös kerääntyvät vuorille kuninkaan pyynnöstä. He aloittavat harjoittelut liittyäkseen tämän sotajoukkoihin - lohikäärmeiden kera. 

 

' Celaena oli vannonut valan - hän oli vannonut vapauttavansa Eyllwen. Epätoivon, raivon ja surun hetkien välissä, Chaolia ja mahtiavaimia ja kaikkea taakseen jättämäänsä ja menettämäänsä koskevien ajatusten välissä Celaena oli päätynyt laatimaan suunnitelman, jota sauraisi maihin päästyään. Suunnitelma oli järjetön ja epätodennäköinen, mutta se vapauttaisi orjuutetun maan: hän aikoi etsiä ja tuhota mahtiavaimet, joiden avulla Adarlanin kuningas oli rakentanut kauhistuttavan valtakuntansa. Celaena oli valmis uhraamaan henkensä toteuttaakseen suunnitelmansa. '

s. 11

 

Nyt kun rupesin siskoni innostamana lukemaan tuota Maasin Valtakunta-sarjaa niin samalla mieleeni nousi halu palata myös tämän Throne of Glass -sarjan pariin. Huomasin usein vertailevani näitä sarjoja mielessäni, mutta siitähän olikin jo monta vuotta vierähtänyt kun viimeksi edes luin tätä sarjaa. Pohdinkin, pitivätköhän muistikuvani enää lainkaan paikkaansa tämän sarjan paremmuudesta. Onneksi Tulen perillinen lunasti kuitenkin odotukseni.

Vaikka nämä sarjat ovatkin omanlaisensa, huomasin silti niissä myös yllättäen tiettyjä samankaltaisia piirteitä. Niin Usvatuulen valtakunnassa kuin tässä Tulen perillisessä on aluksi päähenkilömme täysin rikki ja menettänyt elämänhaluaan traumaattisten kokemusten seurauksena. Sitten kuvioihin astuu uusi hyvin voimakas mies, jolla on kovan ulkokuoren alla omat haavansa. Päähenkilö sankaritar päätyy pohtimaan oliko aiempi rakkaus vain siihen haavoittuneeseen tilaan sopinut, ja nyt suuren muutoksen jälkeen hän ei enää itsekään tiedä mitä haluaa, vain että vanhaan ei ole paluuta. Sitten suuri pahuus uhkaa eikä lopulta sitä menneisyyttäkään voi jättää taakse.

On näissä Maasin sarjoissa myös paljon eroja. Kerrontaratkaisultaan Tulen perillinen poikkeaa, sillä suoran päähenkilön seurannan sijasta kertojanäkökulmia on lukuisia. Olikin mielenkiintoista päästä seuraamaan Celaenan valmennusta haltijaoppiin Wendylissä, mutta samalla seurata Andarlan tilannetta Dorianin ja Chaolin kautta. Ja kuinka kutkuttava lisä olikaan nuo julmat noidat sisäisine valtakamppailuineen ja lohikäärmeineen(!). Takaumien kautta taas syvennettiin Celaenan hahmon tarinaa. Aiempiin osiin verrattuna tuo teiniromanssimaisuus myös oli vähentynyt ja päästiin enempi sinne fantasiamaailman juonittelujen pariin. Kiinnostavaa kyllä seurata mihin Maas tarinaansa seuraavaksi vie. Niin paljon uutta ja yllättävää tässäkin osassa jo oli.

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Lasipalatsi 

2. Keskiyön kruunu 

Muualla luettu: Kirjahullun päiväkirja, Haaveena kirjailijan ura, Kaiken ei tarvitse olla totta, Tarinoiden syvyydet ja Lotta reads books

Varjojen kuningatar - Sarah J. Maas

Kirjan nimi: Varjojen kuningatar (Queen of Shadows)

Sarja: Throne of Glass #4

Kirjailija: Sarah J. Maas, suomentanut Sarianna Silvonen

Julkaisija: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2015, suomennos 2019

Sivumäärä: 740

Mistä: Kirjastosta

 

Lasipalatsissa kohtasimme nuoren salamurhaaja Celaenan, joka joutui taistelemaan henkensä edestä ansaitakseen vapautensa ja paikkansa julman kuninkaan miekkana. Kolmannessa osassa hänet lähetettiin meren yli hoitelemaan vihollisvaltion kuninkaallisia. Tehtävänsä sijasta hän kuitenkin lähti tutustumaan haltiapuoleen itsestään ja löytämään tavan vapauttaa valtakuntansa julman kuninkaan ikeen alta.

 

Nyt Celaena on palannut Adarlaniin ja ottanut vanhan nimensä takaisin. Hän on Aelin, Terrasenin oikea kuningatar. Hän joutuu kuitenkin toimimaan varjoissa pelastaakseen rakkaansa kuninkaan hirmuisista kynsistä. Demonien valtaamat sotilaat vahtivat kaupunkia ja vuorilla on rakenteillä jotakin vieläkin kammottavampaa. Siksi Aelin pitää vielä viimeisen kerran astua salamurhaaja Celaenan nahkoihin ja taistella tiensä kohti kansansa pelastusta. 

 

' Hetki oli koittanut.

Hän veti henkeä kerran - ja toisenkin.

Hän oli tulen perillinen.

Hän oli itse tuli ja valo, tuhka ja hiillos. Hän oli Aelin Tulisydän, eikä hän kumartanut ketään eikä mitään paitsi kruunua, joka kuului hänelle perintöoikeuden, eloonjäämisen ja voiton ansiosta.

Aelin ryhdistäytyi ja livahti korean juhlaväen joukkoon. '

s. 170  

 

Huomaan lukevani nyt paljon Maasin teoksia ja toistan varmasti itseäni kun kerta toisensa jälkeen totean kuinka koukuttavia ja laadukkaita romantasian teoksia nämä ovatkaan. Hän on todella genrensä kuningatar! Throne of glass löytyy kuitenkin kirjastosta nuortenosastolta eli tätä lukiessa kyllä kemiaa löytyy pääparin välillä, mutta yksityiskohtaisen aktin kuvauksen sijasta pysytään niissä kuumissa tunteissa ja jännitteen rakentamisessa. Ja minulle tämä itseasiassa sopi paremmin kuin hyvin, sillä tuo kemia tosiaan oli varsin kiistämätöntä näinkin! Joskus vähemmän on enemmän niin sanoakseni.

 

Maasilla on taito kirjoittaa näitä mammuttiromaanejaan, jotka silti pitävät otteessaan sata sivua toisensa jälkeen. Tylsää ei todellakaan ehdi tulla! Näitä lukiessa ei koskaan voi tietää minne suuntaan tarina lähtee seuraavaksi kaartumaan. Tässä oli jälleen kiinnostavasti monta eri näkökulmaa ja osa osalta tähän sarjaan kasvaa lisää kiinnostavia elementtejä. Salamurhaajia, haltijoita, noitia, lohikäärmeitä, demoneita, muodonmuuttajia ja muita taikaa hallitsevia. Jään kyllä mielenkiinnolla seuraamaan mitä kaikkea Maasilla onkaan tämän sarjan puitteissa keksinyt meidän lukijoiden pään menoksi. 

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Lasipalatsi

2. Keskiyön kruunu

3. Tulen perillinen

 

Muualla luettu: Haaveena kirjailijan ura, Kaiken ei tarvitse olla totta ja Lotta reads books   

 

Okaruusujen valtakunta - Sarah J. Maas

Kirjan nimi: Okaruusujen valtakunta (A Court of Thorns and Roses)

Sarja: Valtakunta #1
Kirjailija: Sarah J. Maas, suomentanut Sarianna Silvonen
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2015, suomennos 2019

Sivumäärä: 475  

Mistä: Kirjastosta

 

' Haltia nauraa puuskahti häijysti. "Hyväksytkö kohtalosi noin alistuneesti?" Kun vain jatkoin tuijottamista, olento jatkoi: "Koska sinulla on sisua nimetä paikka, jossa pyydät minut tappamaan itsesi, kerron sinulle salaisuuden, ihminen: Prythian vaatii henkeäsi jollain tavalla vastineeksi riistämästäsi hengestä. Kuolemattoman valtakunnan edustajana voin joko suolistaa sinut kuin elukan tai... voit ylittää muurin ja viettää loppuelämäsi Prythianissa."

Räpäytin silmiäni. "Mitä?"

Hitaasti, aivan kuin tosiaan olisin tyhmä elukka, olento toisti: "Voit joko kuolla nyt tai luovuttaa henkesi Prythianille elämällä siellä ikuisesti ja jättämällä ihmisten maailman taaksesi." '

s. 47-48

 

Maa on jaettu kahtia haltioiden suuriin valtakuntiin sekä eteläiseen pieneen kuolevaisten maahan. Tuolla etelässä elää myös nuori nainen Feyre. Hän asuu pienessä mökissä ramman isänsä ja kahden siskonsa kanssa, ja ilman Feyreä he olisivat jo kuolleet kaikki nälkään aikoja sitten. Feyre nimittäin metsästää. Nyt ankara talvi kuitenkin pakottaa hänet yhä syvemmälle metsään etsimään saalista. Ja siellä hän kohtaa suuren suden - jonka Feyre surmaa. Pian Feyre saa huomata tappaneensa tavallisen metsänpedon sijasta Prythianin valtakunnasta saapuneen haltijan. Suuri petomainen haltija tulee hakemaan hänet mukaansa haltioiden maille hintana surmatyöstä. 

 

Prythianissa Feyre saa kuitenkin huomata, että orjuuden sijasta häntä odottaakin haltijoiden mahtava kartano ja lähes hienostunut kohtelu. Hänen sisällään vallinnut pelko ja viha haltioita kohtaan rupeaa sulamaan. Jokin kuitenkin vaivaa haltiamaita. Jokin vitsaus joka heikentää heidän voimiaan. Onko mitään enää tehtävissä? Ja mikä on pienen ihmistytön rooli tässä kaikessa? 

 

' "Hmm", hän sanoi astumatta kauemmas. "Entä sinikellojen soitto? Auringonsäteestä tehty nauha? Tai kuunvalosta punottu seppele?" Hän virnisti pahankurisesti.

Tämäkö muka haltiavaltakunnan ylivaltias? Ylihupsuttelija pikemminkin. Hän tiesi - hän tiesi, että kieltäytyisin uinnista, että kiemurtelisin vaivaantuneena jo siitä hyvästä että jäin kaksin hänen kanssaan.

Ehei. En soisi hänelle sitä iloa että nolostuisin. Viime aikoina olin saanut siitä tarpeekseni. Olin kyllästynyt olemaan kylmä, katkera tyttö. Niinpä hymyilin hänelle herttaisesti ja yritin parhaani mukaan teeskennellä, ettei vatsani heittänyt volttia. "Uiminen kuulostaa ihanalta." '

s. 188  

 

Romantasiasta puhuttaessa nousevat kaksi naiskirjailijaa erityisesti esiin: Rebecca Yarros sekä Sarah J. Maas. Olen aivan koukussa Yarrosin Empyreum-sarjaan samoin kuin Maasin Crescent cityyn. Varsin vetävä on myös Maasin Throne of Glass-sarja. Päätin siis ottaa kokeiluun luonnollisena jatkumona myös tämän Maasin kehutun Valtakunta-sarjan. Ja oi että kuinka karvaasti petyinkään!

 

Pidän romantasian tavasta sekoittaa kiehtovia fantasiamaailmoja ja romantiikan juonilankoja, mutta kyllä jokin laatu pitää näissäkin olla. Okaruusujen valtakunta tuntui nimittäin enempi teinitytön naivilta kyhäelmältä. Enkä tiedä kuinka Maas oikein onnistui tässä, sillä Throne of Glass-sarjaa on jo julkaistu ennen tätä eli kyseessä ei suinkaan ole esikoisteos. Pääparin välinen kemia oli niin päälle liimattua ja epäuskottavaa. Myöskin Feyren alun viha haltioita kohtaan ja kuinka vaarallinen haltioiden maa on erilaisine pelottavine haltiakammotuksineen oli niin alleviivattua, että oksat pois. Ja kuinka helposti tästä sitten kiepsahdettiinkin niihin kuumiin katseisiin. Juu elikkäs...

 

Ei tämä lukumatka pelkkää kärsimystä kuitenkaan ollut. Maas osaa kirjoittaa vetävästi niin, että kaikesta huolimatta sivut rullasivat eteenpäin vaivatta. Kevään valtakunta ja sen kartano olivat varsin kiehtovat naamioineen, yllättäviä juonenkäänteitä oli ja lopussa saatiin myös jännitystä. Mutta jos henkilöhahmot ja heidän kehityksensä on näin epäuskottavaa, niin kyllä se pahasti syö lukukokemusta. Kotimaista S.K. Rostedtin Kahden veren tytärtä on paljon verrattu tähän sarjaan, ja pakko sanoa että Rostedtin teos kyllä vie tässä vertailussa kirkkaan kärkisijan minun silmissäni. Olin jo päättänyt unohtaa tämän Maasin epäonnistumisen ja keskittyä hänen muihin sarjoihinsa, mutta siskoni vakuuttaa, että tämäkin sarja paranee huomattavasti seuraavissa osissa. Pitäisikö siis vielä antaa yksi mahdollisuus...?

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Morren kirjablogi, Haaveena kirjailijan ura, Kirjahullun päiväkirja, Ruusunnuppuja, Yksi luku vielä..., Kirjasähkökäyrä, Kirjojen pyörteissä ja Kirjoihin kadonnut 

  

Lasipalatsi - Sarah J. Maas

Kirjan nimi: Lasipalatsi (Throne of Glass)

Sarja: Throne of Glass #1

Kirjoittaja: Sarah J. Maas, suomentanut Sarianna Silvonen

Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2012, suomennos 2017

Sivumäärä: 433

Mistä: Kirjastosta

 

' Hän oli usein kaivannut seikkailua, muinaisia loitsuja ja ilkeitä kuninkaita. Hän ei ollut kuitenkaan tajunnut, että seikkailu voisi olla tällaista - että hän joutuisi taistelemaan vapaudestaan. '

s. 238

 

Celaena Sardothien ei ole kuten kuka tahansa muu 18-vuotias tyttö. Hän on nimittäin maankuulu salamurhaaja Adarlan surma, jonka nimen kaikki tietävät, mutta jonka henkilöllisyydestä kenelläkään ei ole tietoa. Vuosi sitten hän jäi kuitenkin kiinni, ja kuningas passitti hänet Endovierin suolakaivoksille. Todelliselle kuolemanleirille, jossa vangit selviävät hengissä keskimäärin vain kuukauden. Celaena on kuitenkin vielä hengissä, vaikkakin kuihtuneena ja syvät arvet selkää peittävänä. Ja tänne Adarlan valtion synkkiin pohjoisosiin saapuu itse kruununprinssi Dorian häntä tapaamaan.

 

Adarlain julmuuksistaan tunnettu kuningas on päättänyt pitää kilpailut, jonka voittajasta on tuleva uusi Kuninkaan Miekka. Jokainen neuvoston jäsen saa asettaa oman kilpailijansa ehdolle, ja Dorian on päättänyt etsiä itse Adarlan surman käsiinsä. Vapaus ja satumaiset rikkaudet silmissään Celaena suostuu tarjoukseen, sillä Endovierissa häntä ei odota mikään muu kuin kuolema. Adarlan hovissa 23 varasta, salamurhaajaa ja sotilasta ottavat mittaa toisistaan erilaisissa haasteissa, mutta vain yksi voi selvitä voittajana. Celaenan tukena ovat prinssi Dorian sekä vartioston kapteeni Chaol, eikä tunteiden lämpenemiseltä voida välttyä. Haasteiden lisäksi pahuus on kuitenkin myös pesiytynyt hoviin teurastaen kilpailijoita yksi kerrallaan. Entä miksi palatsin pihalta löytyy ikiaikaisia mahtimerkkejä, vaikka kuningas on tuhonnut taikuuden koko valtakunnasta? Onko taikuus sittenkään täysin kuollutta?

 

' Kukkulan laelta Celaena tuijotti jalokiveä Adarlanin kruunussa: Riftholdin lasipalatsia. 

Se oli jättimäinen, korkeuksiin kohoava, kristallisina kimmeltävien tornien ja siltojen kaupunki täynnä kammioita, kupukattoisia tanssisaleja ja loputtoman pitkiä käytäviä. Se oli rakennettu alkuperäisen kivilinnan päälle, ja siihen oli uponnut kuningaskunnan verran vaurautta. '

s. 43 

 

 Lasipalatsi on kuin Salamurhaajan oppipoika olisi kohdannut Nälkäpelin. On perinteinen fantasiamaailma omine karttoineen, historioineen ja ilkeine kuninkaineen. Sitten on taikuutta, joka on tukahdutettu, mutta pinnan alla silti muhii vielä sen jäänteitä. On myös nuori salamurhaaja Celaena, joka on jo pienenä tyttönä päätynyt salamurhaajien kuninkaan oppiin. Vastaavasti nykyajassa Celaena joutuu mukaan kilpailuun, jossa on voitettava muut selviytyäkseen hengissä. Toisaalta tämän karuuden vastapainona on myös nuortenkirjoille tyypillinen kolmiodraama, unohtamatta tietenkään hovin yksityiskohtaisia henkeäsalpaavia pukuja. Niin Salamurhaajan oppipoika kuin Nälkäpeli nousivat molemmat vuoden 2020 parhaiden lukukokemusteni listalle, joten ei varmastikaan ole yllätys että heittäydyin myös innokkaasti Maasin luoman fantasiamaailman pyörteisiin.

 

Voin hyvin kuvitella, että mikäli olisin lukenut tämän kirjasarjan omassa nuoruudessani, olisi se noussut yhdeksi parhaista ever. Nyt vaikkakin teos tarjosi viihdyttäviä hetkiä, ei se pystynyt täysin kilpailemaan edellä mainittujen vastinpariensa rinnalla. Jäin ehkä kaipaamaan tiettyä syvyyttä itse fantasiamaailmaan, jossa oltaisiin pureuduttu vahvemmin sen historiaan ja logiikkoihin. Uskon kuitenkin vahvasti sarjan seuraavien osien aukaisevan näitä lisää, sillä vihjeitä viljeltiin kuitenkin jo paljon. Toisaalta teoksesta myös tuntui puuttuvat sellaiset tietyt koskettavat hetket jotka jäisivät mielen perukoille kummittelemaan tehden lukukokemuksesta vielä astetta vaikuttavamman. Veikkaan että ilman noita välittömästi syntyneitä assosiaatioitani Salamurhaajan oppipoikaan ja Nälkäpeliin olisin pystynyt olemaan tyytyväisempi teokseen vain sen viihdearvon ansiosta. Nyt kuitenkin jäin kaipaamaan sitä seuraavaa tasoa.

Kaikesta huolimatta Lasipalatsi oli kuitenkin kokonaisuutena varsin herkullinen teos. Erityisen kiehtovaa oli tuo ristiriitaisuus, jota Celaenasta ja myös muutenkin teoksen sivuilta paistoi. Celaena on nimittäin samalla pahamaineinen salamurhaaja, jonka taidot ovat vailla vertaa, mutta tuon väkivaltaisen mielen vastinparina hän on myös kuin kuka tahansa nuori nainen, joka punastuu kun hänelle flirttaillaan tai joka rakastaa ruokaa ja kirjojen lukemista yömyöhään. Vastaavasti teoksessa on tuo kilpailu meneillään, mutta silti vastapainona on myös hovin seuraelämän politiikkaa sekä mekkojen ja liivien kirjailujen yksityiskohtaisia kuvauksia. Lasipalatsi pitikin minua lukijana tiukasti otteessaan ja sormeni syyhysivät jatkuvasti päästä palaamaan teoksen pariin. Uskon että tässä sarjassa on paljon potentiaalia, joten jään innolla odottamaan seuraavan osan lukemiseen sopivaa hetkeä, jolloin taas kaipaan enemmän viihdettä ja hurjia tapahtumia.

Tähdet: 4 / 5

Muualla luettu: Kirjapöllön huhuiluja, Kirjahullun päiväkirja, Auringonlaskuissa, Kaiken ei tarvitse olla totta, Aamusta yöhön, Unelmien aika, Hurjan Hassu Lukija, Tarinoiden syvyydet ja Book The Way

 

Keskiyön kruunu - Sarah J. Maas

Kirjan nimi: Keskiyön kruunu (Crown of Midnight)

Sarja: Throne of Glass #2

Kirjoittaja: Sarah J. Maas, suomentanut Sarianna Silvonen
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2013, suomennos 2018

Sivumäärä: 451

Mistä: Kirjastosta

' Celaena tukahdutti vavahduksen. Hän pelasi nyt äärimmäisen tappavaa peliä. Nyt kun hänen kohteensa olivat Rifthholdissa - nyt kun hänen kohteenaan oli Archer... Hänen piti keksiä, miten hän voisi pelata taitavammin. Jos kuningas ikinä saisi selville totuuden, jos kuningas saisi tietää, mitä Celaena puuhasi...

Hän tuhoaisi Celaenan. '

s. 23

 

Sarjan ensimmäisessä osassa Lasipalatsissa kohtasimme kuuluisan nuoren salamurhaajan Celaenan, joka oli kuitenkin jäänyt kiinni ja joutunut pakkotyöleirille suolakaivoksille nääntymään. Kaikkien odotusten vastaisesti tämä juuri täysi-ikäiseksi varttunut nuori nainen voitti kuitenkin julman kuninkaan kilpailun siitä kuka olisi hänen seuraava Kuninkaan Miekka. Uudessa pestissään Celaena elelee mukavasti Lasipalatsissa saaden ruhtinaallisen korvauksen tehdyistä töistään. Ainut ongelma on, että Celaenaa ei suinkaan huvita avittaa kammottavaa kuningasta hänen juonissaan. Näin ollen aina kun hänet lähetetään surmaamaan joku, lavastaa hän tämän vain kuolleeksi ja auttaa maanpakoon. 

 

Tähän asti Celaena on selvinnyt tehtävistään eikä kuningas epäile mitään. Nyt tilanne kuitenkin hankaloituu. Kuningas epäilee, että aivan hänen silmiensä alla Rifthholdin kaupungissa pesii salaliitto, joka pyrkii sotkemaan hänen suunnitelmansa. Ensimmäinen nimi Celaenan tappolistalla onkin hänen vanha tuttunsa salamurhaajien killan ajoilta eli mieskurtisaanina toimiva Archer. Archer nyt sattuu vain olemaan koko valtakunnan tunnetuin ja halutuin kurtisaani, joten Celaenalla ei ole helppo tehtävä edessään. Toisaalta mikä ylipäätänsä on tämä kapinaliike, joka on nousemassa kuningasta vastaan? Ja mitä vielä kammottavampia suunnitelmia kuninkaalla onkaan jo orjuuttamiensa valtakuntien varalle? Aivan kuin valtakuntien asioissa ei vielä olisi tarpeeksi, niin sen lisäksi Celaena painii rakkaussuhteissaan. Toisaalla on vartioston vankka kapteeni Chaol, mutta myös kruununprinssi Dorian haikailee edelleen Celaenan perään. Vanha taikuus on myös heräämässä. Celaenan on aika valita puolensa.

' Celaena oli päästään pyörällä, mutta yritti rauhoittua ja sanoi: "Eihän taikuus enää toimi."

"Uusi taikuus ei toimi. Kuningas ei kuitenkaan pysty pyyhkimään pois vanhoja loitsuja, jotka hyödyntävät vanhempia voimia - kuten mahtimerkkejä. Muinaiset loitsut ovat yhä voimassa, etenkin ne, jotka herättävät kohteen eloon."

"Oletko sinä... elossa?"

Kolkutin naurahti. "Elossa? Olen pelkkää pronssia. En hengitä, syö tai juo. En siis ole elossa. En myöskään ole kuollut. Minä vain olen." '

s. 57

Sarjan avausosassa pidin erityisesti siitä kuinka monitahoinen sen päähenkilö oli. Celaena oli samanaikaisesti tappava Adarlain surma, mutta myös punastuva tyttö joka rakasti vaatteita ja kirjoja. Nyt kuitenkin kun Celaena on laitettu niin sanotusti tositoimiin niin minua rupesikin ärsyttämään aika paljon tuo kahtiajakoisuus ahh niin taitavan tappajan ja sen hemmotellun tytön välillä, joka vain ryntäsi kauppoihin tuhlaamaan palkkiorahansa toinen toistaan prameampiin vaatteisiin, kirjoihin ja suklaakakkuihin. Jotenkin en enää nähnyt kuinka kyseessä olisi sama henkilö ilman hyvinkin jakaantunutta persoonallisuutta. Toinen puoli missä teoksen nuortenosasto näkyi, oli sen ihmissuhdesopissa. Siis apua noita teinisuhdedraamoja! Jälleen kerran päädyn vertaamaan tätä Hobbin Salamurhaajan oppipoikaan ja onhan se pakko myöntää, että tuossa aikuisten fantasiassa on hiukkasen paremmin rakennetut hahmot, ihmissuhteet ja juonikuviot.

 

Nyt kun olen saanut purettua systeemini patoumat voin jatkaa toteamalla, että itseasiassa tuon alun hitaan ja liiankin teiniromanttisen alun jälkeen sarja kuitenkin imaisi minut taas aivan pyörteisiinsä. Salamurhaajia, salaisia kapinajärjestöjä, mystisiä salisuuksia, mahtimerkkejä ja taikuutta... kaikkea sitä mitä vetävältä kesälukemiselta voi toivoa fantasian alta. Itse asiassa se että kyseessä oli YA-fantasiaa oli myös toisaalta positiivista, sillä se teki kerronnasta helppolukuista ja sivut vain kääntyivät ilman että piti liiaksi uppoutua kuluttamaan aivosoluja perässä pysymiseen. Erityisesti kesällä on mukava lukea kaikkea rentoa ja helppolukuista ja tämä sivujenkääntäjä sopi siihen kyllä kuin nenä päähän. Pakko myös mainita tuo aivan ihastuttava kolkutin Mort, jonka näsäviisaat kommentit hukassa olevalla Celaenalle olivat aivan mahtavia. Jäipähän tarina taas myös sellaiseen cliffhangeriin paljastuksineen, että pakkohan sarjan parissa on jatkaa!

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Lasipalatsi

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu:  Kaiken ei tarvitse olla totta, Haaveena kirjailijan ura ja lotta reads books