Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Aune Suomalainen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1936, suomennos 1951
Sivumäärä: 256
Mistä: Omasta hyllystä
' Hän toimeenpani ihmeellisiä kutsuja - suuria kutsuja, pieniä kutsuja, ilveilykutsuja, arvokkaita kutsuja ja varsinkin "kummallisia" kutsuja.
Hän oli mies jota miltei jokainen vähän pelkäsi.
Oli tuskin mahdollista ilmaista selvin sanoin, miksi tämä viimeksi mainittu väite piti paikkansa. Ehkä se johtui tuntemuksesta, että hän tiesi hieman liian paljon jokaisesta. Ja jokaisesta tuntui hänen lähellään, että hänen huumorintajunsa oli hieman kummallinen. '
s. 7
Herra Shaitana on omalaatuinen mies. Hänen pöyhkeilevä tyylinsä herättää pahennusta perinteitä ja hyviä tapoja vaalivissa englantilaisissa. Kuitenkin hänen kutsunsa ovat tapauksia, joihin kaikki haluavat päästä osallisiksi herra Shaitanista huolimatta. Herra Shaitanilla on nimittäin hyvin omintakeinen huumorintaju, johon kuuluu kanssakeskustelijan testaaminen ja tämän salaisuuksien selvittely. Ei ihme, että monet pelkäävät mitä tämä mystinen herra voikaan päästää suustaan. Nuuskarasioiden näyttelyssä herra Shaitan kohtaa Poirotin. Tästä tapaamisesta hän keksii mainion idean seuraaville kutsuilleen. Hän on nimittäin kutsujenpitäjän lisäksi suuri keräilijä. Tällä kertaa hän haluaa päästä esittelemään Poirotille rikollisten parhaimmistoa eli niitä jotka eivät koskaan jääneet kiinni teostaan.
18. päivä koittaa ja kutsuilla on 4 vainukoiraa ja 4 Shaitanin epäilemää murhaajaa, jotka kaikki ovat Poirottia lukuun ottamatta autuaan tietämättömiä kutsujen todellisesta luonteesta. Nämä vieraat ovat Poirot, salapoliisikirjailija rouva Oliver, eversti Race, ylitarkastaja Battle sekä tohtori Roberts, leskirouva Lorrimer, maailmanamatkaaja majuri Despard ja ujo neiti Meredith. Päivällisellä herra Shaitan tekee erilaisia vihjailuja kuin herätelläkseen vieraitaan että hän tietää. Aterian jälkeen joukkio jakaantuu kahteen bridgeseurueeseen ja herra Shaitan siirtyy takan eteen lepäämään. Kun on aika lähteä salaisenpalvelun konkari eversti Race löytää herra Shaitanin kuitenkin murhattuna nojatuoliinsa. Ilmeisesti Shaitan on onnistunut kutsuillaan yli odotusten. Hän on onnistunut pelottelemaan jonkun näistä neljästä epäilystään murhaamaan jälleen. Mutta kuka heistä on sen tehnyt? Neljän vainukoiran on aika lyödä älykkäät päät yhteen ja ruveta kaivelemaan menneisyyttä. On aika tunnistaa ja ratkaista nuo neljä menneisyyden surmatekoa. Menneisyys on nimittäin avain murhaajan mielenlaatuun ja siten Shaitanin kuolemaan.
' Olen nyt kirjoittanut kolmekymmentäkaksi kirjaa - ja tietenkin ne kaikki ovat täsmälleen samanlaisia, kuten monsieur Poirot näyttää huomanneen, vaikkei sitä ole huomannut kukaan muu - ja minä kadun vain yhtä asiaa - sitä, että olen tehnyt salapoliisistani suomalaisen. En todellakaan tiedä mitään suomalaisista, ja saan yhtenään Suomesta kirjeitä, joissa viitataan johonkin mahdottomaan, mitä hän on sanonut tai tehnyt. Suomessa nähtävästi luetaan salapoliisiromaaneja aika paljon. Luulen, että siihen ovat syynä pitkät talvet, jolloin ei ole päivänvaloa. '
s. 68
Kortit pöydällä on klassinen Christien teos, jossa on suljettu tila ja näennäisesti mahdoton murhatehtävä. Jonkunhan on ollut pakko nähdä jotakin, sillä nämä neljä epäiltyä ovat istuneet koko ajan samassa huoneessa pelaamassa bridgeä! Siinä missä poliisivoimien Battle keskittyy selvittelemään motiiveja ja faktoja Poirot uppoaa näiden neljän pelaaman bridgen pauloihin. Hänen kysymykset koskevat vain pelin kulkua ja huoneen sisustusta. Mutta voisivatko nämä epäsuorat kysymykset loppujen lopuksi paljastaakin enemmän kuin Battlen suorat tiedostelut? Poirotilla on tunnetusti omat metodinsa ja metkunsa, sillä ydin on murhaajan luonteenlaadun ymmärtämisessä ja harmaiden aivosolujen yhdistelmätaidoissa sormenjälkien metsästyksen sijasta.
Hauskana lisänä oli taas ilmeisesti Christien alter egoksikin tituleerattu salapoliisikirjailija rouva Oliver, joka luottaa ennen kaikkea naisen vaistoon todisteista viis. En olekaan ennen huomannut hänessä näin miesvastaisia piirteitä, sillä hänen joka toinen lauseensa tuntui sisältävän ajatuksen naisten ylivertaisuudesta. Pakko myös hehkuttaa, että Suomi on päässyt maailmankartalle rouva Oliverin salapoliisissa Sven Hjersonissa, vaikka varsinaista sivupalstaa tämä romaanin sisäinen romaanihahmo ei luonnollisesti saanutkaan. Ehkä rouva Oliverin luomisen tuskassa on myös jotain samaa Christien oman elämän kanssa, sillä molemmat heistä tehtailivat teoksia aika kovaa tahtia.
Toinen mielenkiintoinen huomio liittyy juuri lukemaani Aikataulukon arvoitukseen. Tässä ja Aikataulukon arvoituksessa oli selvästi ristiin viitteitä toisiinsa. Oikeastaan valitsinkin Kortit pöydällä lukemistooni, sillä huomasin kuinka Aikataulukon arvoituksessa kun Poirot ja Hastings keskustelevat heidän ideaalista rikoksesta minkä he haluaisivat päästä ratkaisemaan, Poirotin kuvaus bridgepelistä ja takkavalkeanääressä istuvan parittoman henkilön murhaamisesta muiden silmien alla heidän keskittyessä peliin osui täydellisesti Kortit pöydällä teoksen lähtökuvioon. Samana vuonna nämä kaksi teosta onkin julkaistu, joten selkeästi Christiellä oli tämän teoksen soppa jo syntymässä samalla kun kirjoitti Aikataulukon arvoitusta.
Ja vielä lopuksi takaisin Korit pöydällä teokseen. Koin tämän olevan varsin kelpo salapoliisiromaani. Kuitenkin olen tottunut saamaan Christien käsittelyssä vaikka kuinka taitavia juonikiemuroita, joten olo tuntui aika tyhjältä teoksen päättyessä. Tässäkö tämä olikin? Varsinainen lopun twisti oli paljon tavanomaisempi kuin ne lukuisat mielikuvituksellisemmat teoriat, joita olin jo ehtinyt kehitellä mielessäni. Teokseen oli muutenkin jäänyt harmillisen paljon kirjoitusvirheitä, jotka rupesivat jo loppua kohden hiukan turhauttamaan. Kortit pöydällä on siis enimmäkseen viihdyttävä Christie, mutta ei kyllä yllä hänen parhaimmistoonsa.
Tähdet: 3 / 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti