Graniittimies - Sirpa Kähkönen

Kirjan nimi: Graniittimies
Kirjoittaja: Sirpa Kähkönen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi:  2014
Sivumäärä: 332
Mistä: Omasta hyllystä

' Hiihdimme läpi maaliskuisten metsien, lumi oli paksua ja tahmeaa, pohjoisen Suomen suuret kuusikot eivät tahtoneet päästää meitä lävitseen. Me tunkeuduimme tähän maahan, survoimme suksia kinoksissa, sauvoimme silmät sumeina, selässä reput ja käsissä äitiemme neulomat kintaat.

Me läksimme siksi, että mieheni oli kuumapäinen ja ylpeä eikä tahtonut anella työtä niiltä, jotka löivät oven punikin edestä kiinni, läksimme uskon varassa, luottaen että on olemassa maa, jossa työläinen saa elää vapaana. Me läksimme siksi, että olimme lukeneet niin monta kirjaa. Ja myös rakkauden tähden. Minä olisin seurannut miestäni vaikka maankuoren alle tai meren syvyyksiin. '

s. 9 

Vuonna 1922 mies ja nainen hylkäävät suomalaisen menneisyytensä ja nimensä. Sisällissodan arvet ovat syvät eikä äidinmaalla tunnu olevan entisille punaisille enää mitään tarjottavaa. He hiihtävät rajan yli kohti työläisten unelmaa: Neuvostoliittoa. Täällä toisessa maassa he ottavat uudet nimet, Ilja ja Klara, korostaakseen uutta puhdasta alkua. Puolue lähettää heidät Petrogradiin, nykyiseen Pietariin, avustamaan koulun korjauksessa ja valmisteluissa. Tästä alkaa uusi uljas elämä!

Pian Neuvostoliitto näyttää kuitenkin oikeat karvansa. Kaupungissa on pulaa kaikesta ja valistusmatkoilla Klara näkee kuinka maaseudun kansaltakin ryövätään valtiolle kaikki sato. Petrograd vilisee orpolapsi joukkioita, jotka ovat perustaneet omia maanalaisia yhteiskuntiaan selviytyäkseen. Klara pyrkii tekemään osansa auttamalla näitä lukuisia orpoja saamaan päivisin lämpimiä aterioita ja mielekästä tekemistä Iloisten seppien avulla. Öisin he eivät kuitenkaan pysty Galkinin kanssa tekemään mitään näiden poloisten puolesta. 

Epäilys Neuvostoliiton epäonnistumisesta rupeaa itämään Klaran mielessä, mutta teoriaan vahvasti uskova aviomies Ilja ei kuuntele moista. Kaupungin nimi muuttuu Leningradiksi, mutta tilanne ei ainakaan parane. Mitä pidemmälle päästään sitä vahvemmin Pietari ja Neuvostoliitto syövät kansalaisensa. Kukaan ei ole turvassa maan kurjuudelta ja vainoilta.

' Lavr sanoi aivan hiljaa: "Tiedätkö sinä keitä kohti meidän aseemme on ensimmäisenä suunnattu? Jos tiedät niin kauhistut."

Ilja sanoi: "Interventionisteja, porvareita, ulkomaiden sotajoukkoja kohti."

Lavr nauroi ja sanoi: "Työläisiä ja talonpoikia kohti. Niitä joiden puolesta sinä taistelit Suomen luokkasodassa. Omia työläisiä, omia talonpoikia. Kurjassa raadannassa nääntyvää lakkoilevaa työläistä, viljelijää jonka sato otetaan pakolla viimeistä jyvää myöten. Niitä minä olen osoittanut aseellani. En kertaakaan porvaria, enkä ulkomaan sotilasta. Venäläisiä ihmisiä. Sinua", Lavr sanoi osoittaen Iljaa. "Sinua, sinun vaimoasi, sinun perhettäsi." '

s. 206

Graniittimies on ravisteleva teos. Se on tarina siitä kuinka suuret odotukset työläisten valtakunnasta romahtavat pikkuhiljaa päin kasvoja. Neuvostoliittolainen utopia ei yllä teoriasta käytännön tasolle. Vaikka entiset porvarit revittiin alas pilvilinnoistaan, ei tavallinen työläiskansa näe parempia aikoja. Pakkolunastuksia, väkivaltaa, pulaa ja kurjuutta, siitä on todellisuus rakennettu. Eliitti vain vaihdettiin toiseen. Kähkönen kuvaa hienovaraisesti mutta tarkkaavaisesti tätä maailmaa. Kurjuudella ei mässäillä, mutta se on koko ajan läsnä Pietarin kaduilla kuin synkkä varjo, joka seuraa kulkjaansa. 

Iljan ja Klaran elämän kanssa risteävät monet kohtalot, jotka läpileikkaava tehokkaasti eri kansanryhmien läpi. Heidän suomalaistaustainen ystävänsä Jelena on päättänyt nousta hierarkiassa ulkonäkönsä avulla. Henrik edustaa vanhaa rahaa. Sitten on taiteilijoiden maailma, johon päästään sirkuksessa työskentelevien Tomin ja Shuran kautta. Galkin puolestaan teki Klaran kanssa työtä orpolapsien kanssa, joka toi lähelle kaupungin kurjuuden. Sitten on vielä Iljan veli Lavr, joka liittyy Neuvostoliiton sotajoukkoihin vain huomatakseen palvelevansa aatteen sijasta aivan jotain muuta. Kaikkien heidän tarinat kietoutuvat tiukaksi punokseksi, joka vaikuttaa lukijaan syvästi.

Lukiessa oli myös mielenkiintoista toteuttaa vertailuja tämän ja vastikään lukemani Pasternakin klassikkoteoksen Tohtori Zivagon välillä. Tohtori Zivago nimittäin kuvaa myös näitä Neuvostoliiton raadollisia ensihetkiä ja sitä pulaa ja kurjuutta jota niin kaupungeissa kuin maalla jouduttiin kokemaan. Graniittimies ei ole aivan yhtä raadollinen, mutta samat asiat kyllä nousevat pintaan. Koinkin, että nämä kaksi teosta tukivat hyvin toisiaan syventäen toinen toisensa lukukokemusta. Toinen mielenkiintoinen asiayhteys joka mieleeni pulpahti liittyi tuohon kommunistiseen unelmaan, jossa jokainen tekee osansa ja saa tarvitsemansa eikä rahalla ole enää roolia. Tällaisen lintukodon onnistuivat nimittäin luomaan Meyerin scifi teoksessa Vieraassa rauhaa rakastavat ulkoavaruuden Sielut, jotka valtasivat maapallon. Ilmeisesti Meyerkin on siis kuvannut tällaisen ideaalin maailman, mutta tullut ehkäpä Neuvostoliiton ihmiskokeen jälkeen siihen lopputulokseen, että ihmiset eivät tähän pysty.

Kokonaisuutena Graniittimies on siis järin puhutteleva teos, joka herättelee lukijassaan paljon ajatuksia. Kurjuudella ei juurikaan mässäillä vaan keskitytään kuvaamaan näitä eri ihmiskohtaloita ja heidän selviytymistarinoitaan. Loppua kohden Kähkösen kerronta muuttui synkemmäksi ja sirpaleisemmaksi, kun muutkin henkilöt rupesivat saamaan oman kertojaäänensä. Tämä oli tarpeen, jotta langat saatiin solmittua, mutta samalla nämä osiot toivat hiukan hajanaisuutta kerrontaan. Vaikuttava teos joka tapauksessa ja ansainnut ehdottomasti Finlandia ehdokkuutensa 2014.

' Me teimme itse orpoja, teimme niitä päivittäin, asettamalla teorian käytännön edelle, kollektiivin yksilön edelle. Teimme orpoja halukkaammin kuin huopikkaita, samovaareja, raitiovaunukiskoja ja tiiliä. '

s. 145 

Tähdet: 4 / 5

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Reader, why did I marry him?, Amman lukuhetki, Kirja hyllyssä, Kirjan pauloissa, P.S. Rakastan kirjoja, Savannilla, Kirjabrunssi, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjan jos toisenkin, Eilispäivän kirjat, Tuhansia sivuja, Sabinan knalli, Sallan lukupäiväkirja, Tänään luin, Täällä toisen tähden alla, Kirjakaapin kummitus, Lukuneuvoja, Kirjasähkökäyrä, Kujerruksia, Rinkka ja nojatuoli, Luetut, lukemattomat, Kirjojen keskellä, Kulttuuri kukoistaa ja Kirjojen kamari