Kirjoittaja: Jane Austen, suomentanut Kristiina Kivivuori
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1818, suomennos 2013
Sivumäärä: 311
Mistä: Omasta hyllystä
' Anne Elliot, jolla oli sellaiset syntyperän, kauneuden ja luonteen edut, hänkö heittäisi elämänsä hukkaan yhdeksäntoista vuoden iässä, sitoisi itsensä jo siinä iässä nuoreen mieheen, jolla ei ollut muuta suositusta kuin oma itsensä eikä muuta toivoa varallisuuden karttumisesta kuin sangen epävarman ammattiuran tarjoamat mahdollisuudet, eikä minkäänlaista sukua turvaamassa edes vastaista nousua tuolla uralla - totisesti se oli elämänsä hukkaan heittämistä, jonka ajatteleminenkin jo kauhistutti! Anne Elliot, niin nuori, niin harvoille tuttu - joku tuntematonko, suvuton ja rahaton mies, saisi ryöstää hänet, tai oikeastaan raahata hänet muassaan ylen kuluttavaan, hermoja koettelevaan, nuoruutta kuihduttavaan riippuvaisuuden tilaan! Se ei saanut tapahtua, jos ystävän puolueeton väliintulo suinkin saattoi estää sen, ystävän, jolla oli melkeinpä äidin rakkaus ja äidin oikeudet. '
s. 35
Aatelissukuinen Anne Elliot on nuoruudessaan rakastunut palavasti nuoreen meriupseeriin Frederick Wentworthiin. Onnensa kukkuloilla nuorikko päätti kihlautua ja he näkivät jo onnellisen tulevaisuutensa siintävän horisontissa. Sitten Annen suku päätti puuttua asiaan. Annen isä Sir Walter Elliot on kuulu turhamaisuudestaan niin ulkonäön kuin suvun suhteen. Mikäli joku ei löydy baronettikalenterin sivuilta, eivät he ole mitään. Suvuton ja rahaton vävypoika kandidaatti on siis täysin epäsopiva. Jopa hänen ammattinsa on halveksittava, sillä merivoimissa miehet voivat yletä säätyään ylemmäs, mikä on myös täysin sopimatonta. Myöskin Annen rakas ystävä lady Russell on samaa mieltä ja onnistuu taivuttelemaan Annen luopumaan moisista haihatteluista.
Kahdeksan vuotta myöhemmin vuonna 1814 Anne on jo 28-vuotias vanha piika, jonka nuoruuden kukkeus on jo jäänyt taakse. Ylväälle isälleen ja sisaruskatraan vanhimmalle Elizabethille Anne ei ole mitään. Kun perheen rahatilanne vaatii kartanon laittamista vuokralle ja siirtymistä Bathiin, jätetään Anne jälkeen huolehtimaan huomionkipeästä pikkusiskostaan Marysta, joka on ainut avioliiton satamaan seilannut sisarus. Kellynch Hallin vuokranneen amiraalin vaimo sattuu olemaan Frederickin sisar, joten jälleennäkeminen nykyään jo kapteeniksi ylenneeseen ja omaisuutta kartuttaneeseen Wentworthiin vaikuttaa väistämättömältä. Väärinkäsityksiltä ja vanhojen loukattujen tunteiden aiheuttamalta mielipahalta ei voida välttyä. Annen sydän sykkii kuitenkin edelleen nuoruuden rakkaalleen, mutta onko heitä sittenkään tarkoitettu toisilleen? Maryn aviomiehen siskot ovat nimittäin iskeneet silmänsä tähän komeaan kapteeniin eikä Annekaan jää ilman potentiaalisia kosijoita.
' Kohta hän alkoi puhua itselleen järkeä ja koetti sammutella tunteitaan. Kahdeksan vuotta, lähes kahdeksan vuotta oli kulunut siitä, kun kaikki oli loppunut. Miten mieletöntä langeta uudestaan järkytykseen, jonka näin pitkä väliaika oli loihtinut kauas muistojen hämärään! Mitä saakaan aikaan kahdeksan vuotta! Monenmoisia tapauksia, käänteitä, muuttoja, vieraantumisia - kaikkea, kaikkea siihen sisältyi; ja menneen unohtaminen - miten luonnollista, miten ehdotonta sekin! Noihin vuosiin mahtui melkein kolmannes hänen elämästään.
Mutta ah! Kaikesta järkeilystä huolimatta hän tajusi, että itsepäisille tunteille kahdeksan vuotta saattoi olla melkein kuin ei mitään. '
s. 76
Viisasteleva sydän on taattua laatua historiallisen romantiikan ystäville. Katsoin nyt alkuvuodesta tuon 1995 vuoden Ylpeys ja ennakkoluulo tv-sarjan, joka jätti minut kaihoisasti kaipaamaan noita Englannin alavia niittyjä ja 1800-luvun suhdekiemuroita. Onneksi omasta hyllystä löytyikin lukematta tämä Austenin teos, joka siivitti minut takaisin tuonne ihanaan miljööseen. Kuinka näin nykyajan lukijasta tuntuukaan hassulta nuo tiukat sääty jaot ja niihin liittyvät käyttäytymisnormit. Tervehdyskäynnit ovat kaiken a ja o ja päivätkin kuluvat mukavasti yhteisillä kävelyretkillä. Mitäpä muuta tekisikään, sillä eihän tuohon aikaan ollut mitään nykyajan elektroniikkaa sotkemassa ihmisten keskittymistä. Oli vain kirjat ja luonto. Mikä idylli, jonne Austen tarjoaa kurkistusreiän teoksillaan.
Viisasteleva sydän muistuttikin paljon muutaman vuoden takaisesta Ylpeys ja ennakkoluulo lukukokemuksesta, joka lumosi minut täysin. Tällä kertaa hahmojen asetelmat olivat hiukan muuttuneet luoden Annesta sen yläluokkaisen vastinparin alemman säädyn Fredrickiin. Ympäristö on kuitenkin vahvasti sama eli avioliitto spekuloinnit ovat keskiössä läpi koko teoksen. Päähenkilönä säyseä ja jopa liiankin kiltti Anne jää voimakastahtoisen Lizzyn jalkoihin, mutta toisaalta arvostan Austenin kykyä luoda uusia persoonia. Edelleen hänen tekstistään nimittäin loistaa se tietty tarkkaavainen ja humoristinen huomiokyky, jonka läpi hän on peilannut kaikki rakkaat ja vihastuttavat hahmonsa. Austenin teokset ovat minulle ennen kaikkea hyvän olon kirjoja. Viisasteleva sydän tuntuikin ihanan lämpimältä teokselta aivan kuin höyryävän kuuma kuppi kaakaota kylmänä talvi-iltana.
Tähdet: 4 / 5
Muualla luettu: Kirjakaapin avain, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Nenä kirjassa, Jeenin kirjablogi, Sinisen linnan kirjasto, Bibbidi Bobbidi Book, Luettua, Lukijan kirjahylly ja Aakkosellinen hakemisto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti