Kirjoittaja: Stephenie Meyer, suomentanut Pirkko Biström
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2008, suomennos 2009
Sivumäärä: 702
Mistä: Omasta hyllystä
' Lajini varminta vaistoa seuraten olin kiinnittynyt lujasti ruumiin ajatuskeskukseen, punoutunut erottamattomasti sen jokaiseen hengenvetoon ja refleksiin, kunnes en enää ollut erillinen olio. Tämä olin minä.
Ei ruumis vaan minun ruumiini. '
s. 13
Vaeltaja on sielu toiselta planeetalta. Hän on loinen, joka tunkeutuu isäntäruumiiseen ottaen komennon. Nimensä mukaisesti Vaeltaja on seilannut useilla planeetoilla etsien omaa paikkaansa maailmassa. Sielut ovat jo vallanneet maapallon yksittäisiä ihmiskarkureita lukuun ottamatta ja nyt myös Vaeltajan tie vie tälle sinivihreälle planeetalle. Vaeltaja on laitettu parikymppisen Melanien vartaloon, jonka muistoista Vaeltajan pitäisi onnistua haravoimaan jäljellä olevien ihmisten olinpaikkoja ennen kuin hän pääsee elämään omaa uutta elämäänsä Melaniena. Ainut ongelma vain on, että hän ei olekaan yksin Melanien mielessä.
Melanien mieli on niin vahva, että hän ei pyyhkiytynytkään pois Vaeltajan ottaessa komennon. Sen sijaan Mel on päättänyt tehdä kaikkensa suojellakseen muistojaan ja siten rakkaita ihmisiään sielujen etsinnöiltä. Kamppailu Melanien vartalon ja mielen hallinnasta muuttuu kuitenkin pikkuhiljaa eräänlaiseksi toveruudeksi. Melanien tunteet pikkuveljeään Jamieta ja poikaystävä Jaredia kohtaan ovat niin vahvat, että myös Vaeltaja uppoaa näiden tunteiden pyörteisiin. Vaeltaja kääntääkin selkänsä omalle lajilleen ja aloittaa uhkarohkean matkan etsiessään ihmisten viimeistä turvapaikkaa päästäkseen takaisin Melanien rakkaiden luo. Kysymys kuitenkin kuuluu voivatko ihmiset todella luottaa valloittajakansan jäseneen? Toisaalta voiko sielukaan luottaa väkivaltaiseen ihmislajiin?
' En ollut koskaan elänyt planeetalla, jossa sellaisia julmuuksia olisi voinut tapahtua edes ennen sielujen tuloa. Tämä paikka oli totisesti kaikista maailmoista ylevin ja alhaisin: kauneimmat aistit, ihanimmat tunteet... katalimmat himot, synkimmät teot. Ehkä se oli tarkoituskin. Ehkä korkeuksiin oli mahdotonta päästä ilman syvyyksiä. Olivatko sielut poikkeus säännöstä? Pystyvätkö he saamaan valon ilman tämän maailman pimeyttä? '
s. 163
Vaikka Vieras onkin scifiä avaruuden orjuuttaja kansoineen, on se silti kertomus myös meidän ajastamme. Yksi vahva teema olikin ennakkoluulot itselle vieraita asioita kohtaan. Helposti me ihmiset luomme stereotypioita ja unohdamme katsoa toista tutustumisen arvoisena yksilönä. Toisella puolella taas painaa epätoivoinen halu sopeutua ja kuulua joukkoon. Nämä ovat asioita jotka näkyvät aivan normaalissa ihmiselämässä ja ehkä juuri sen takia tarina Vaeltajan matkasta ihmisasutuksessa on niin koskettava. Se antaa toivoa siitä, kuinka erilaisuudesta huolimatta toista voi oppia rakastamaan yli rajojen.
Toinen Vieraan sykähdyttävä piirre on sen mielenkiintoisten eri maailmojen ja niiden eliöiden kuvaus. Toisin kuin muut sielut Vaeltaja on poikkeusyksilönä elänyt elämiä vaihtaen aina planeettaa, vaikka standardi olisikin testata muutamaa ja sitten vakiintua jonnekin. Vaeltaja ei kuitenkaan ollut löytänyt vielä kodilta tuntuvaa maailmaa ja isäntäruumislajia. Tarinoita näistä hänen kokemistaan maailmoista kuitenkin riitti. Meyer onkin kehitellyt herkullisen kattauksen, johon kuului muun muassa vesiplaneetan merensilmäkkeet joilla on yhteinen tietoisuus, tuliplaneetan jossa tulenmaistajat polttavat käveleviä kukkia ravinnoksi, sokean lepakkojen laulumaailman sekä superälykkäät hämähäkin, joilla on kolmet aivot. Tietenkään ei saa myöskään unohtaa itse sieluja, joista lukijalle paljastetaan pikkuhiljaa lisää tietoja tarinan edetessä.
Vuonna 2013 Vieraasta tehtiin elokuva The Host, jonka olen katsonut lukuisia kertoja, mutta silti se tekee aina vaikutukset tarinallaan. Nyt viimein päätin, että on aika uudelleen lukea tämä teos ja verestää muistoja kerrankin näinpäin. Tuo rakkaustarina onkin aivan yhtä sykähdyttävä näin kirjan sivuilta kuin television ruudulta koettuna. Uutena asiana tulikin nuo eri maailmat, joista Vaeltaja tarinoi, sillä olin kokonaan unohtanut tällaisenkin kiehtovan ulottuvuuden. Selkeästi myös huomaa, että Meyer on karistanut harteiltaan nuo Twilightin yltiö sokeriset ihastuskuvaamiset ja siirtynyt nuortenkirjasarjasta aikuisten puolelle. Eli ei kannata säikähtää kirjailijaa vaan antaa mahdollisuus tälle kertomukselle. Minulle se ainakin toimii ihanana kokemuksena aina kerta toisensa jälkeen.
Tähdet: 4 / 5
Muualla luettu: Kirjoihin kadonnut, Kirjapöllön huhuiluja, Olipa kerran kirjablogi, Yksi luku vielä..., Kirjaretket ja Villasukka kirjahyllyssä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti