Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Anna-Liisa Laine
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1945, suomennos 2011
Sivumäärä: 234
Mistä: Omasta hyllystä
' - ... Mitä Mary Gerrardin myrkyttämiseen tulee, minä yritän osoittaa teille ettei kenelläkään muulla paitsi syytetyllä ollut mitään mahdollisuutta tehdä tätä rikosta...
Elinor tunsi olevansa kuin paksussa sumussa. Sumun läpi kantautui irrallisia sanoja.
- ... Voileipiä...
- ... Kalatahnaa...
- ... Tyhjä talo...
Sanat lävistivät Elinorin ajatusten sakean sumuverhon - kuin naulanpistot paksun suojaavan peitteen...
Oikeussali. Kasvoja. Riveittäin kasvoja. Eräät tietyt kasvot tuuheine viiksineen ja terävine silmineen. Hercule Poirot, pää hiukan kallellaan, silmissään mietteliäs ilme katselemassa häntä. '
s. 6
Elinor Carlisle istuu oikeussalissa syytetyn penkillä Mary Gerraldin murhasta. Syyttäjän mukaan juttu on läpihuutojuttu. Vain Elinorilla oli motiivi ja mahdollisuus surmata kylmäverisesti tämä ihastuttava nuori nainen myrkyttämällä tämän voileivän. Paikkakunnan kylälääkäri tohtori Lord ei kuitenkaan voi uskoa Elinorista moista. Hän menee Hercule Poirotin puheille. Hän jos kuka voi löytää todisteet Elinorin syyttömyydestä!
Kaikki alkoi kun Elinor sai nimettömän kirjeen, jossa varoitettiin että hänen sairas ja hyvin rikas tätinsä Laura Welman on kiintynyt liiaksikin erääseen nimeltä mainitsemattomaan tyttöön. Elinorin ei ole vaikea arvata kenestä on kyse, sillä täti on aina ollut kiintynyt portinvartijan tyttäreen Maryyn, jolle hän on kustantanut hienot koulutukset. Tämä kirje aiheuttaa kuitenkin levottomuutta Elinorin ja tämän kihlatun Roddyn (edesmenneen herra Welmanin veljenpoika) mielessä, sillä he ovat tottuneet elämään leväperäistä elämää odotelleessaan suurta perintöään. He päättävät lähteä kartanolle kohtalokkain seurauksin. Roddy nimittäin hullaantuu täysin villiruusumaisen kauniista Marysta. Kihlauksen purkautumisen johdosta palavatunteisella Elinorilla on täydellinen motiivi haluta raivata Mary pois tieltä.
' Elinor-kulta! Sinä olet paras ystävä mitä kukaan koskaan voi saada. Roddy tarttui äkkiä Elinorin käteen ja suuteli sitä. - Tiedätkö, Elinor, minä rakastan sinua - aivan yhtä paljoin kuin ennenkin. Joskus Mary vaikuttaa kuin unennäöltä. Minä voisin herätä siitä - ja havaita ettei häntä ollutkaan...
Elinor sanoi:
- Ellei Marya olisi...
Roddy sanoi äkillisen tunnekuohun vallassa:
- Toisinaan minä toivon ettei häntä olisi... Sinä ja minä, Elinor, me kuulumme yhteen. Me kuulumme toisillemme, eikö niin?
Elinor taivutti hitaasti päätään. Hän sanoi:
- Niin - me kuulumme yhteen.
Hän ajatteli:
Ellei Marya olisi... '
s. 58-59
Teetä kolmelle on rakenteeltaan hiukan erilainen Christie. Kaikki nimittäin alkaa oikeuskäynti prologista, jossa kerrotaan Maryn saaneen surmansa ja Elinorin istuvan syytetyn penkillä tilanteen vaikuttaessa toivottomalta. Tämän jälkeen teos hyppäsi takaisin selostamaan tapahtumia jotka lähestyivät koko ajan tuota nollapistettä eli Maryn kuolemaa. Noin puolessavälissä siis vasta päästiin Poirotin puheille ja tämän omiin tutkimuksiin tapahtuneesta. Lopuksi sitten vielä palataan oikeussaliin kuulemaan lopputulos. Oliko Elinor loppujen lopuksi syyllinen vai syytön? Tästä rakenteesta johtuen kertomuksen eri henkilöihin ja heidän ajatuksiin päästiin sukeltamaan rauhallisemmin, sillä itse murha tapahtui vasta niin myöhäisessä vaiheessa. Lukijalla oli kuitenkin koko ajan mahdollisuus spekuloida mitä tulee käymään ja koittaa bongailla oikeita johtolankoja jo ennen tapahtunutta eli tällä kertaa lukija ei ollutkaan täysin Poirotin tutkimusten armoilla.
Viime aikoina olen myös ruvennut kiinnittämään Christien teoksissa huomioita myös muihin pohdintoihin kuin itse päämurhajuoneen. Tässäkin teoksessa keskusteltiin muun muassa eutanasiasta ja sen oikeutuksesta, sillä rouva Welman oli halvauksen johdosta täysin sänkypotilaana muiden huollettavana. Kuten Roddy sanoi niin eläimiäkin päästetään pois kärsimyksistään, mutta ihmiset pakotetaan kiinni elämään väärinkäytösten pelosta. Tämän lisäksi tekstissä oli myös viittauksia Ruusujen sotaan ja Yorkin valkoisiin ruusuihin ja Lancesterin punaisiin ruusuihin. Hauska yksityiskohta, sillä olen lukenut Philippa Gregoryn Ruusujen sota-sarjaa, josta muistui mieleen että voisinkin lukea taas tuosta seuraavan osan.
Mielestäni Christiet toimivat oivina välipaloina muiden teosten välissä, kun haluan nollata lukemista hetken. Viime aikoina onkin tullut luettua Christieitä aika tiuhaan tahtia, joten osaan arvostaa hänen juonenkulun ja lähestymistavan vaihtelua eri teoksissa. Näin mielenkiinto pysyy yllä enkä ainakaan vielä ole saanut Poirot yliannostusta. Teetä kolmellekin tarjosi juuri sitä mitä kaipasin. Nopean cozy crime dekkarin miellyttävässä kartanomiljöössä ilman väkivaltaisia tai verisiä kohtauksia, joka vaatii kuitenkin aivonystyröitä ja tarjoilee yllättävän lopetuksen. Ei siis ollenkaan huono.
Tähdet: 3.5 / 5
Muualla luettu: Järjellä ja tunteella ja Lukuisat kissanpäivät
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti