Kirjan nimi: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (Storia di chi fugge e di chi resta)
Sarja: Napoli #3
Kirjoittaja: Elena Ferrante, suomentanut Helinä Kangas
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2013, suomennos 2018
Sivumäärä: 448
Mistä: Kirjastosta
' Ehkä tämä on viimeinen kerta, kun kerron Lilasta näin yksityiskohtaisesti. Myöhemmin hänestä tuli yhä vaikeammin tavoitettava ja minulla oli yhä vähemmän, mihin tarttua. Se johtui erkaantuneista elämänpoluistamme, välimatkastamme. Mutta vaikka asuin muissa kaupungeissa emmekä tavanneet juuri koskaan eikä hän tyypilliseen tapaansa kertonut, mitä hänelle tapahtui, ja minä yritin olla kyselemättä, hänen varjonsa kannusti minua, masensi minua, teki minut ylpeäksi, teki minut nöyräksi, ei antanut minulle rauhaa. '
s. 105
Napoli-sarja on jo edennyt kolmanteen osaansa ja lähdemme liikkeelle jälleen täsmälleen siitä mihin edellinen osa päättyi. Elena on valmistunut yliopistosta ja hänen esikoisteoksensa on julkaistu. Nyt on hänen viimein aika karistaa Napolin kotikorttelin tomut jaloistaan ja ottaa todellinen harppaus sivistyneistön piireihin. Avioliitto tuoreen professorin kanssa hyvästä ja kunnioitetusta perheestä varmistaisi tämän nousun. Kaikesta tästä huolimatta Elenan sisäinen kaipuu johonkin muuhun ei ota taantuakseen. Elämä ei ole niin hohdokasta, kun 70-luvun Italiassa naisen paikka on edelleen hoitaa lapsia ja pyörittää taloutta kotona. Mistä löytää siis aikaan uuden teoksen kirjoittamiselle? Entä mistä löytää edes inspiraatiota kun Lila ja kotikortteli ovat kaukana. Elena koittaa löytää oman paikkansa poliittisen aktivismin saralla, mutta voiko sekään täyttää hänen tyhjyytensä?
Toisaalla Lila on jäänyt kotikortteliin. Avioliitto kauppias Stefanon kanssa on tullut päätökseensä ja Lila on joutunut alistumaan makkaratehtaan karuihin työoloihin, joissa naisia lääpitään ja palkka on surkea. Pienen lapsen yksinhuoltajana Lila natisee liitoksistaan. Ainoat ilonpilkahdukset ovat hänen lapsuuden toverin ja nykyisen kämppiksen Enzon kirjekurssin tehtävät tietokoneohjelmoinnista. Siinä missä Elena on pyristellyt irti kohtalostaan lähtemällä muualle, keskittyy Lila löytämään keinoja parantaa tulevaisuudennäkymiään kotikorttelin suojissa. Tietokoneissa on varmasti tulevaisuus! Poliittinen ilmapiiri kiristyy fasistien ja työläisluokan aatteiden välillä myös korttelissa. Vaikka Elena ja Lila ovatkin kaukana, on heidän elämänsä silti sidoksissa toisiinsa.
' Olin halunnut tulla joksikin - tämä oli asian ydin - vain koska pelkäsin, että Lila tulisi joksikin ja minä jäisin hänestä jälkeen. Olin tulut joksikin aina ja vain hänen vanavedessään. Nyt minun täytyi vielä kerran tulla joksikin, mutta itseäni varten, aikuisena naisena, hänestä riippumatta. '
s. 369
Aloitetaan siitä, että Ferranten Napoli-sarja herättää todella tuon Napolilaisen korttelin ja sen ihmiskohtalot henkiin. Vaikka pääpaino onkin Elenassa ja Lilassa ovat korttelin muiden asukkaiden kohtalot silti sen verran kietoutuneita toisiinsa, että kokonaiskuva on varsin kattavaa. Aluksi olinkin huolestunut, mitä tästä lukemisesta tulee, sillä luin edellisen osan yli vuosi sitten. Ferranten kerronta on kuitenkin niin täynnä noita eri henkilöitä monimutkaisine suhteineen ja juonikuvioineen. Yleensä myös karsastan alussa tarjottavia henkilöluetteloita (joka olikin kunnioitettavat 7 sivua pitkä), sillä ne tuntuvat tyypillisesti spoilaavan teoksen tapahtumia. Tällä kertaa näin ei kuitenkaan ollut vaan tuosta henkilöluettelosta tuli pelastusrenkaani. Tässä listauksessa käytiin nimittäin läpi henkilöiden aiempien osien suhteita, joten se toimi loistavana johdantona takaisin Napoli-sarjan pariin. Pakko nostaa hattua tälle kertaukselle!
Tuon rikkaan henkilökaartin lisäksi Ferrantella on kyky herättää kuvaamansa aika henkiin. Elenan ja Lilan nuoruuden Italiassa näkyivät vielä sodan jättämät kahtiajaon jäljet samoin kuin miesten ylivalta kodin väkivaltaisissa ilmapiireissä. Politiikka ja naisen asema ovat siis olleet ennenkin Ferranten kerronnan keskiössä, mutta nyt ne tuntuivat saavat huomattavasti uusia kierroksia ja erilailla syvällisempiä sävyjä kun Elena ja Lila olivat tarpeeksi vanhoja ollakseen myös itse mukana tuossa muutosta ajavassa koneistossa. Toisaalta edes sosialismin sisäiset rivit eivät olleet yhteneväisiä, joka käy hyvin ilmi kun Lilan kaltaisten todellisten työläisten ja Elenan uuden perheen edustava vasemmistoaatetta kannattava ylimystön näkökannat kohtaavat. Hyvin levottomia aikoja siis elettiin 70-luvun Italiassa, kun poliittisen terrorinkin keinoin kansa pyrki vapautumaan fasismin sorron ja vastaavasti myös naiset miehisen määräysvallan alta.
Ferrante onkin siis taidokkaasti punonut 70-luvun levottomuudet ja Italian tilanteen osaksi Elenan ja Lilan kasvutarinaa, joka on nyt jo saavuttanut aikuisvuodet kerronnassaan. On ollut hyvin mielenkiintoinen matka seurata näitä kahta hyvin erilaista tyttöä ja heidän kehitystään kohti omia polkujaan. Ferrante ei nimittäin kuvaa kiiltokuvia vaan rehellisiä ihmiskohtaloita, jotka tekevät paljon virheitä ja myös sosiaalisia normeja rikkovia päätöksiä. He ovat molemmat omalla tavallaan epävarmoja ja hukassa, mutta jollain ilveellä meistä jokaisen on vain pyrittävät luovimaan tässä elämän aallokossa. Olin jo aiemminkin tykästynyt Ferranten kerrontaan, mutta tämä teos vei viimeistään sydämeni. Olo tuntui suorastaan tyhjältä kun viimeinen sivu kääntyi. Onneksi neljäs ja viimeinen osa on jo ilmestynyt (jotain iloa kun on tällainen mattimyöhäinen lukutottumuksissaan), joten voin jo piankin päästä takaisin Napolin paahtavan auringon alle.
Tähdet: 4 / 5
Muut sarjasta lukemani osat:
Muualla luettu: Kirsin Book Club, Mitä luimme kerran, Oksan hyllyltä, Sanoissa ja sivuilla, Tuijata, Paljon melua kirjoista (Hanna), Paljon melua kirjoista (Elina), Tässä kaupungissa tuulee aina, Lumiomena, Kirjakontti, Sivumerkkejä, Annelin lukuvinkit, Luettua elämää, Hurjan Hassu Lukija, Donna mobilen kirjat, Kirjojen keskellä ja Rakkaudesta kirjoihin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti