Kirjan nimi: Huijarin oppipoika
Sarja: Taikuri ja taskuvaras #2
Kirjoittaja: Anniina Mikama
Kustantaja:Wsoy
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 408
Mistä: Kirjastosta
' Sotilaan juostessa alas kivikkoista rinnettä hänen päänsä sisällä takoi vain yksi ajatus. Tämä on protokollan vastaista. Tämä on virhetilanne. '
s. 9
Kaukaisessa tulevaisuudessa sotilasandroidi kieltäytyy täyttämästä tehtäväänsä. Hän kaappaa telekopterin ja jättää sotatantereen taakseen. Turvallisin piilopaikka on menneisyys, jossa nykyaikainen teknologia on vielä vuosisatojen päässä, joten sinne hän ottaa suunnan. Vuoden 1829 Krakovassa puolestaan viisitoistavuotias Wiktor erää nuoruuttaan katselleen taikashowta ja haaveillen mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Eräänä yönä hän lähtee seuraamaan tähdenlentoa, joka syöksyy maahan aiheuttaen kohtalokkaan räjähdyksen.
Wiktor käy lähellä kuolemaa, mutta jokin suojeli häntä räjähdyksen suurimmilta iskuilta. Hänen elämänsä ei kuitenkaan koskaan palaa ennalleen, sillä Wiktor halvaantuu vyötäröstä alaspäin. Onneksi maanteitä kiertelevä Seweryn on myös sattunut paikalle. Hän tekee Wiktorille liikkumista helpottavan pyörätuolin ja ottaa tämän oppipojakseen kellosepäksi. Kellojen korjauksen ohessa Wiktor ja Seweryn myös paneutuvat korjaamaan salassa Wiktorin pelastanutta eräänlaista ihmismäistä konetta. Pian Wiktor, Seweryn ja androidi Tom ovatkin erottamattomat, mutta menneisyyden kaiut saattavat heidät seikkailuun kuin toiseenkin.
' - On sanottava ystäväni, että olen onnekas, kun olen saanut tavata sinut.
- Onnen käsite on minulle outo, mutta tiedän mitä tarkoitat. Te kaksi olette ensimmäiset kohtaamani ihmiset, jotka kutsuvat minua ystäväksi. En tiedä vielä, mitä se merkitsee, mutta se on minulle... arvokasta. Se on jotakin, jonka haluan säilyttää, tapahtuipa mitä hyvänsä. '
s. 176
Tässä sarjan toisessa osassa ollaan palattu ajassa 60 vuotta taemmas eli aikaan ennen Minaa ja taikurishowta. Huijarin oppipojassa Mikama on päättänyt valottaa miten Taikurista ja taskuvarkassta tutut Tom ja vanha kärttyisä pyörätuolissa oleva Wiktor ovat tavanneet toisensa. Saamme jo välähdyksiä Tomin ajasta, joka ei anna kovin mairittelevaa kuvaa tulevasta. Pääpaino on kuitenkin 1800-luvun alun Krakovassa, jossa nuori Wiktor painii nuoruuden ihastustensa kanssa kuten kuka tahansa teini. Mitä nyt hänellä sattuu olemaan parhaana ystävänä tulevaisuuden sotilasandroidi, joka vasta opettelee kuinka olla itse ajatteleva ihminen eikä vain käskyjä silmittömänä noudattava kone. Aikamoinen parivaljakko siis kyseessä.
Lähtöasetelmat olivat siis kunnossa, mutta jotenkin Huijarin oppipoika ei onnistunut lunastamaan suuria odotuksiani. Tarinalla kesti todella kauan lähteä kunnolla liikkeelle, sillä nuoresta Wiktorista puuttui tietty särmä, joka olisi tehnyt hänestä kiinnostavan päähenkilön. Löhrin Sakkiautomaatti kirjastakin tuttu shakkia pelaava kone kyllä piristi alun sivuja, mutta sen jälkeen jäin vain odottamaan milloin Tom saataisiin kunnolla näyttämölle piristämään keitosta. Jo heti kättelyssä oli myös hiukan liiankin selvää ketkä ovat niitä tarinan pahiksia ja ketkä hyviksiä. Ensimmäisessä osassa Mikama osasi pitää lukijansa jännityksessä ja tuoda suuria paljastuksia aivan tarinan loppumetreillä, mutta tällä kerta moista taiturointia ei ikävä kyllä ollut tarjolla.
Odotin oikeastaan koko teoksen läpi, milloin päästään seuraamaan niitä Tomin ja Wiktorin taikashowta, mutta harmikseni kirjan fokus olikin vain heidän tapaamisessaan eikä kiertolaiselämässä. Loppua kohden Tom pääsi onneksi hiukan isompaan rooliin, mutta ne lumoavat hetket edellisen osan mekaanisista showsta jäivät uupumaan. Vaikka kellojen mekaniikka on ihan mielenkiintoista niin se ei aivan riitä saamaan lukijaa haukkomaan henkeään. Ei Huijarin oppipoika varsinaisesti huono ole, mutta odotukseni olivat vain huomattavasti korkeammalla monien kehuttua tätä kotimaista nuortensarjaa. Luin myös vastikään toisen kotimaisen fantasiasarjan aloitusteoksen Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia, joka tuntui tasokkaammalta ja raikkaammalta. Eli tietyltä peilaukselta ei voinut välttyä. Monet ovat toisaalta sanoneet, että Taikuri ja taskuvaras sarjan viimeinen osa oli se joka tyhjensi potin, joten jään odottamaan olisiko näin myös minun tapauksessani. Kokonaisuutena Huijarin oppipoika oli siis ihan viihdyttävä teos, mutta ei räjäyttänyt tajuntaa.
Tähdet: 3 / 5
Muut sarjasta lukemani osat:
Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Lukujonossa, Yöpöydän kirjat, Todella vaiheessa, Kirjoihin kadonnut, Bibbidi Bobbidi Book, Kirjahilla ja Siniset helmet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti