Matara - Matias Riikonen

Kirjan nimi: Matara
Kirjoittaja: Matias Riikonen
Kustantaja: Teos

Julkaisuvuosi: 2021

Sivumäärä: 308

Mistä: Kirjastosta

 

' Isoveli korjasi kurssia etelään, eikä aurinko enää häikäissyt, ensimmäisen kallion juurella kasvoi sananjalkoja ja haapoja... isoveli kapusi kaatuneiden runkojen yli, ja pikkuveli seurasi, he koettivat olla heiluttamatta oksia ja avokalliolle päästyään kiersivät palleroporojäkälät, jotka pitivät askeleen alla äänekästä rahinaa. '

s. 172 

 

Pikkuveli seuraa isoveljensä hiipivää askellusta metsän siimeksessä. Ulkosyrjä, sisäsyrjä, kantapää... Risujen rasahtelua pitää varoa kuin saaliseläimenä olisi. Pikkuveli ihailee edellä kulkevan isoveljen taitoa kulkea täysin ääneti. Hän yrittää matkia varovaista askellusta perässä ja oppia mitä tiedustelijan tehtäviin kuuluu.

 

Pojat asuvat kesän opistolla, josta he päivisin aina kirmaavat metsään. Metsässä on oma kokonainen antiikkinen maailmansa, jonka mukaan he toimivat. Veljekset ovat osa Mataran yhteiskuntaa, jossa jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä. Metsässä on kuitenkin myös toisia poikajoukkiota. Sodanuhka on todellinen. Matara ja metsän rinnakkaisyhteiskunta on pojille totista totta. Panokset ovat kovat, sillä mikäli kuolet tässä leikissä paluuta metsään ei enää ole. 

 

' Kukkivien vaahteroiden keskellä he kulkivat tuttua huikkua. Aukea täynnä arovuokkoja. Kulleroita, hietaorvokkeja, sananjalkojen versoja. Kielonlehtien tumma vihreä liukenemassa hämärään. Soitto ja laulua ja remuaminen kuuluivat jo, vaikkei kalliota vielä näkynyt. '

s. 30

Riikonen on onnistunut kirjoittamaan herkullisen tarinan, joka yhdistelee luonnon tarkkaa kuvausta, antiikin yhteiskuntarakenteita ja poikien leikkiä ja kasvua. Tätä lukiessa oli pakko ihailla poikien kykyä luoda tuo kokonainen rinnakkaisyhteiskuntansa, jossa on omat lakinsa, valuuttansa ja työnsä. Forumille keräännytään, senaattorit, auguuri ja toogapukuiset optimaatit politisoivat. Kampaamon vanhat nukenpäät toimivat vaimoina, joita vain rikkaimmilla vanhemmilla pojilla on varaa pitää. Näytelmiä järjestetään, kylpylässä kylvetään ja majojen arkkitehtuuri vaatii omat arkkitehtinsa. 

 

Kaikki ottavat myös pelin säännöt hyvin vakavasti. Sota kiihottaa mieltä ja samalla tuo poikien julmuuden ja nurjan puolen esiin. Matara on paikka, johon palataan kesä toisensa jälkeen ja jatketaan siitä mihin jäätiin. Toisaalta se on paikka, jossa nämä pojat voivat kasvaa ja koetella rajojaan. Ulkopuolella he voivat olla ei ketään, mutta täällä kaikki on toisin. Toiset tavoittelevat valtaa, toiset rikkauksia ja toiset vain mukavia oltavia. Toiset haluavat uudistuksia ja toiset seurata pitkiä perinteitä, joita jo edelliset sukupolvet Matarassa ovat saavuttaneet. Välillä ihan henkeä sai pidätellä, kun jännitti henkilöiden hengen puolesta, vaikka kyseessä onkin leikki ja kuolema vain tarkoittaisi poistamista leikistä. Tiiviin ja uskottavan tunnelman Riikonen on onnistunut luomaan, vaikka näin parikymppisenä naisena en pystynytkään samaistumaan kaikkiin poikien auvoituksiin ja sotavimmaan.

En ollenkaan ihmettele, miten Riikonen on päässyt teoksellaan Finlandia ehdokkaaksi ja niittänyt muutenkin jo mainetta. Kaikista hienoimpana pidinkin hänen luonnon kuvaustaan. Poikien maastot heräsivät aivan uudella tavalla henkiin, kun jokainen puu- ja kasvilaji oli nimetty ja kasvistoalueet vaihtuivat, kun veljekset kulkivat tiedusteluretkillään. Mikäli Delia Owensin kehuttu romaani Suon villi laulu oli ylistyslaulu marskimaalle niin Riikosen teos oli Suomalaisen metsämaiseman monipuolisuudelle. Todella ilo lukea tällaista kerrontaa.

Tähdet: 4 / 5

Muualla luettu: Tuijata, Kirsin Book Club, Kirjasta kirjaan ja Kirjat kertovat -lukupäiväkirja