Jäniksen vuosi - Arto Paasilinna

Kirjan nimi: Jäniksen vuosi

Kirjoittaja: Arto Paasilinna
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 1975 / 2011

Sivumäärä: 218

Mistä: Kirjastosta

 

' Toimittaja istui ojan pientareella jänis sylissään, hän muistutti vanhaa naista, joka on unohtunut ajatuksiinsa kudin sylissään. Valokuvaajan auton äänet lakkasivat kuulumasta. Aurinko laski. 

Toimittaja laski jäniksen nurmelle ja pelkäsi hetken, että otus yrittäisi sännätä oitis pakoon, mutta se kyyhötti heinien seassa, ja kun mies otti sen takaisin syliinsä, ei jänis enää pelännyt ollenkaan.

- Tähän sitä nyt jäätiin, sanoo mies jänikselle. '

s. 8

 

Toimittaja ja valokuvaaja ovat palaamassa työkeikalta keskikesäisissä maisemissa. He ovat molemmat keski-ikää lähestyviä elämäänsä pettyneitä ja ahdistuneita miehiä, jotka eivät pääse sopuun tulisiko ajaa Helsinkiin suoraan vaiko jäädä yöksi Heinolaan. Silloin valokuvaaja ajaa jäniksen päälle, joka säntää metsään. Toimittaja Vatanen painelee loukkaantuneen jäniksenpoikasen perään. Valokuvaaja jää hölmistyneenä huutelemaan kadonneen toimittajan perään. Metsässä Vatanen istuutuu mättäälle ja päättää jäädä sinne. Hän on saanut tarpeekseen turhista jutuista, ikävästä vaimosta ja ylipäätänsä koko kaupunkilaisesta elämänmenosta. Nyt saa riittää!

 

Tästä alkaa Vatasen ja jäniksen uskomaton matka ympäri Suomen. On aika irtautua yleisistä toimintanormeista ja sen sijaan mennä vain sinne minne nenä vipattaa. Vatanen ja jänis päätyvätkin jos jonkinlaisiin tilanteisiin. Toiset ihastuvat ikihyviksi tästä suloisesta jäniksestä ja ovat innokkaasti auttamassa, mutta toiset suhtautuvat epäilevästi. Pitäähän sitä olla aikamoinen hiippari jos kaatosateessa tulee pyytämään yösijaa jänis mukanaan. Vähemmästäkin kutsutaan poliisit! Vatanen ja jänis viettävät kuitenkin enimmäkseen leppoisaa elämää milloin kalastusmökissä tai lapin syrjäisessä pirtissä korjaustöitä tehden. Tullaanpa siinä sivussa osallistuttua metsäpalon sammutustalkoisiin ja sekaannuttua sotaharjoituksiin, joita on seuraamassa aivan kansainvälisiä vieraita. Ja sitten on tietenkin vielä se karhu...

 

' Heinäkuun lopulla Vatanen otti Kuhmosta risusavottaurakan, hakkasi vesurilla tievojen kylkiä liioista vitikoista puhtaaksi ja eli teltassa seuranaan yhä uskollisemmaksi muuttuva, täyteen painoonsa kasvava jänis.

Vatanen teki raskasta työtään ajasta välittämättä, sitkistyi, unohti yhä edemmäksi entisen lepsun elämänsä pääkaupungissa; poliittiset keskustelut vastakääntyneiden kanssa eivät häntä vaivanneet, ja himokkaat naiset eivät Kuhmon metsissä asettautuneet miehen silmien seulottaviksi, piintynyt seksi jäi mielestä.

Semmoista elämää voi kuka tahansa viettää, kun vaan ymmärtää ensin luopua toisenlaisesta elämästä. '

s. 99 

 

Toisin kuin varmasti moni muu niin en ole koskaan nähnyt tähän klassikkokirjaan perustuvaa menestyselokuvaa tai oikeastaan muutenkaan ollut perillä teoksen juonesta. Takakansitekstistä olin jäänyt siihen kuvitelmaan, että Vatanen hylkää tuon kaupunkilaiselämän ja ryhtyisi elelemään jäniksen kanssa Suomen korvissa. Yllätyinkin siis melkoisesti, kun Vatanen ja jänis eivät suinkaan jääneetkään metsään irtiotolleen vaan lähtivät kulkemaan ympäri Suomen mantuja ja kyliä jokaisen luvun kuvatessa eri sattumaa tai kommellusta joihin he törmäsivät matkallaan. Kyllähän tarinassa Vatasen ja jäniksen matkassa nähdään tuo suuri kontrasti maaseudun elon ja helsinkiläisen toimittajan entisen elämän välillä. Silti luonto itsessään jäi pienempään roolin kuin olisin toivonut. Jänis Vatasen matkassa oli se mikä kuvasti tuota luonnon suomaa vapautta, jonka perässä Vatanen alkoi elää uutta elämäänsä.

Paasilinnan teos on varsin nopealukuinen ja viihdyttävä. Silti en ehkä ollut tämän teoksen huumorin pääasiallista kohdeyleisöä. Teoksen sivuilla kuvattiin rehellistä suomalaista menoa ja jos jonkinlaisia kommelluksia. Paasilinna ei silottele vaan tarkasti hän kuvaa kansaa ja sen toimintaa. Toiset kun ovat liiankin into piukeana omasta asemastaan kun taas tavallisesta kylän miehestä Vatanen yleensä löytää tukea ja turvaa, vaikka monen mielestä he olisivatkin enemmän tai vähemmän syrjäytyneitä. Byrokraatit eivät ainakaan tainneet katsoa hyvillään Vatasen irrottautumista yhteiskunnan normistoista ruvettuaan elämään omanlaistaan elämää. Tarkkaan siis Paasilinna sivaltaa kynällään, mutta ehkä nämä karikatyyriset henkilöt olivat jopa liiankin uskottavia, jotta tilanteisiin voisi suhtautua vain humoristisesti. Ihailtavaa toimintaa kuitenkin Vataselta lähteä tavoittelemaan omaa tietään ja kyllä hänen kommelluksiaan lukiessa tuli tälle satiirille myös hymähdeltyä.

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Jokken kirjanurkka, Elämä on ihanaa, Amman lukuhetki, Kirjahullun päiväkirja, Kirja-aitta, 100 kirjaa, Sekaisin kirjoista, Mari A:n kirjablogi, Lintusen kirjablogi, Eniten minua kiinnostaa tie, Kujerruksia, Kirjasirkus ja Paljon melua kirjoista