Magian väri - Terry Pratchett

Kirjan nimi: Magian väri (The Colour of Magic)
Sarja: Kiekkomaailma #1
Kirjoittaja: Terry Pratchett, suomentanut Marja Sinkkonen
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi:  1983, suomennos 2000
Sivumäärä: 253
Mistä: Kirjastosta

' Kakskukka oli turisti, ensimmäinen, jonka Kiekkomaailma oli koskaan nähnyt. Sana turisti, Rincewind oli päättänyt, oli synonyymi sanalle idiootti. '

s. 87

Rincewind on epäonnistunut elämässään. Mitä nyt olisi velho, joka lensi ulos velhoilun korkeakoulusta takataskussan vain yksi ainokainen loitsu. Koska ammatinharjoittaminen ei oikein luonnistu, istuu Rincewind Ankh-Morporkin kaupungin pahamaineisessa juottolassa kolpakkonsa ääressä. Tämä ilta kuitenkin eroaa muista, sillä samaiseen kapakkaan sattuu astumaan jalallaan muukalainen Kakskukka matka-arkkunsa kanssa. Matkatavara ei nyt vain satu olemaan aivan tavallinen, sillä sen pohjasta törröttää lukuisat jalkaparit ja sillä on hyvin vahva oma tahto. Sen sisältämät rikkaudet kuitenkin ajavat koko korttelin sekasortoon, ja pian epätoivoinen Rincewind huomaa olevansa sidottu tämän itepäisen matkatavaran ja sen innokkaan omistajan kohtaloihin, kun he jättävät taakseen palavan kaupungin. Tämä on seurue, jonka jäsenet vaikuttavat olevan harvinaislaatuisen tumpeloita ja tapaturmaherkkiä.

Mutta tämä on vasta alku erikoisen retkiseurueemme tuleville sattumuksille. Jumalten pelien seurauksena he tulevat joutumaan toinen toistaan kiperämpiin tilanteisiin, joihin liittyvät muun muassa lohikäärmeitä, Sielujen Syöjän temppeli sekä maailman laita. Ja kaiken tämän alla valtaisa kilpikonna Suuri Kaksonen ryömii, autuaan tietämättömänä yllään tapahtuvista kommelluksista, maailmankaikkeudessa kohti tuntematonta Määränpäätään kannatellen kilvellään neljää jättiläismäistä elefanttia, jotka kannattelevat maailmankamaraa, joka nyt sattuu olemaan kiekko.

' "Loitsuko?" Kärppä kysyi kyyrystä.

"E-eei. Mutta jonkinlainen magia. Jokin muu kuin tavallinen taikuus. Tarkoitan siis, että sen magia pystyy muuttamaan kultaa kupariksi, vaikka aine samalla pysyykin koko ajan kultana. Se tekee ihmisistä rikkaita sillä, että tuhoaa heidän koko omaisuutensa ja antaa heikoille voimaa kulkea ilman pelkoa varkaiden keskellä. Se pääsee vahvimmankin oven läpi hakemaan kaikkien suojatuimmat aarteet. Minä olen juuri nyt sen vallassa - niin että joudun seuraamaan tätä mielipuolta umpimähkään, minne ikinä hän sitten menee, ja varjelemaan häntä kaikilta vaaroilta. Se on vahvempi kuin sinä, Bravd. Ja minusta tuntuu, että se on jopa sinua ovelampi, Kärppä."

"Millä nimellä sitä sitten kutsutaan, jotain niin mahtavaa taikuutta?"

Rincewind kohautti olkapäitään. "Meidän kielellämme sen nimi on kansa-talosta-ulos. Onko viiniä yhtään?" '

s. 18 

Heti ensisivuista lähtien ajattelin, että tämä on jo sen verran absurdia, että sen on pakko olla nerokasta. Maailma on kilpikonnan selässä! Mukana on myös itsekseen kävelevää tietoista Matkatavaraa sekä sympaattista Kuolemaa, joka yrittää vain saada työnsä tehtyä. Olipa joukossa jopa viittauksia Kakskukan maailmastaan tuomiin uusiin termeihin kuten vakuutuksiin, jotka tuntemattomina sanoina taipuivat hiukan hassuihin muotoiin paikallisten suussa. Niin monta kertaa Pratchett iskee niin osuvasti absurdilla tarinallaan, että vierestä ei voinut kuin naurahtaa ja nyökytellä. Tämä oli fantasiaa, joka noudattaa sen tyylipiirteitä, mutta samalla esimerkiksi irvailee sankareille, jotka ovatkin oikeasti aika barbaarisia luolamiehiä tai velhoille joiden kertakäytettävien perusloitsujen opettelukin vie jo viikkoja.

Tietenkään kaikki ei ollut aivan timanttista vielä. Kuten on kommentoitu, niin näissä aivan ensimäisissä kirjoissa Pratchett ei ollut vielä löytänyt täysin kirjallista ääntään, jonka vuoksi sarjan edetessä myös teosten tyyli tulee muuttumaan. Tästä ensimmäisestä osasta aloittaneena en luonnollisestikaan tiedä mihin suuntaan sarja lähtee, mutta toivottavasti jatkossa tarina pysyisi hiukan paremmin koossa. Tässä teoksessa nimittäin kuvailtiin perätysten vain Rincewindille ja Kakskukalle sattuneita eri seikkailuja, mutta yleinen punainen lanka jäi uupumaan. 

Pidän kuitenkin sitä mitä Pratchett tarjoaa äärimmäisen nerokkaana: fantasiaa joka irvailee huumorin ja sarkasmin keinoin eri asioille. Vaikka Magian väri ei ollutkaan täysi napakymppi poukkoilevan ja hiukan sekavan kirjoitustyylinsä vuoksi, näen tässä sarjassa paljon potentiaalia. Rincewindin tarina jatkuukin jo seuraavassa osassa Valon tanssi, enkä malta odottaa, että saan taas aimo annoksen terävää satiiria fantasiatarinaan verhottuna. Toivottavasti kohtaamme myös tuon ihastuttavan Matkatavaran, joka lumosi minut täysin. Monin paikoin minulle tuli myös mieleen yksi lemppareistani eli Linnunradan käsikirja liftareille, jossa Adamsin tarkkasilmäisessä otteessa on paljon samaa.  Kyllä sen jo kuitenkin tästä näki, että Pratchettilla on kynäily hallussa.

' "Tiedän. Sehän tässä onkin pulmana." Rincewind huokaisi toistamiseen. Helppohan sitä oli selittää puhtaasta logiikasta ja siitä miten logiikka ja numeroiden harmonia hallitsivat universumia, mutta sille tosiasialle ei kerta kaikkiaan mahtanut mitään, että mailma nyt oli kiekko, joka ilmiselvästi kulki avaruuden halki jättiläismäisen kilpikonnan selässä, ja että jumalilla oli tapana käydä heittelemässä kiviä ateistien ikkunoista sisään. '

s. 89 

Tähdet: * * * +

Muualla luettu: Books By Taru, Satun luetut, Täydellisyys on ihmisen luomaa, Kirjojen viemää ja Maailma on sana

  

Pyramidit - Terry Pratchett

Kirjan nimi: Pyramidit  (Pyramids)

Sarja: Kiekkomaailma #7

Kirjailija: Terry Pratchett, suomentanut Mika Kivimäki

Julkaisija: Karisto

Julkaisuvuosi: 1989, suomennos 2002

Sivumäärä: 323

Mistä: Kirjastosta

 

' Sellaisen kilpikonnan selässä kulkevassa maailmassa saattaa tapahtua kaikenlaista kummaa.

Ja tapahtuukin parhaillaan. [--]

Mutta tuolla, kaukana suurista asutuskeskuksista, paikassa jossa Kehämeri kohtaa aavikon, näkyy kylmän, sinisen valon muodostama juova. Helvetin kuiluja kylmemmät liekit roihuavat kohti taivasta. Aavemaiset valot lepattavat aavikon halki.

Djelin ikivanhan laakson pyramidit purkavat voimaansa yöhön.

Pyramidien parakosmisista huipuista virtaava energia saattaa valaista tulevissa luvuissa monia mysteerioita: miksi kilpikonnat vihaavat filosofiaa, miksi liika uskonto on pahaksi vuohille ja mitä kamarineidot ihan oikeasti tekevät. '

s. 7-8

 

Teppic asuu pienen pienessä valtakunnassa keskellä aavikkoa. Hän ei ole kuitenkaan kuka tahansa vaan itse faaraon eli jumalan poika. Ainut vain, että sillä ei makseta pyramidien rakennuskustannuksia. Näin ollen hän lähtee Ankh-Morporkin kaupunkiin salamurhaajien oppiin. Hänestä tuleekin taitava kiipeilijä ja veitsien käyttäjä. Ainut vain, että hän ei haluaisi surmata ketään...

 

Teppicin tulevaisuus heittää kuitenkin härän pyllyä, kun hänen faarao isänsä kuolee yllättäen. Näin ollen Teppicin on palattava pikimmiten valtakuntaansa. Onhan faaraon tehtävä saada aurinko nousemaan joka aamu ja joki tulvimaan. Mutta kuinka ihmeessä se tehdään? Onneksi apuna on ikivanha ylipappi Dios opastamassa. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin hänen isänsä pyramidi, joka tulee nyrjäyttäneeksi maailman ulottuvuudeltaan - kirjaimellisesti. 

 

' Dios oli ylipappi kansallisuskonnossa, joka oli muhinut, kiehunut ja kuplinut yli seitsemäntuhannen vuoden ajan eikä koskaan heittänyt vanhaa jumalaa menemään siltä varalta, että sillä olisi joskus vielä käyttöä. Hän tiesi, että lukemattomat toisilleen vastakkaiset asiat olivat kaikki tosia. Jos ne eivät olisi olleet tosia, rituaalit ja usko olisivat olleet yhtä tyhjän kanssa ja jos ne olivat yhtä tyhjän kanssa, niin silloin koko maailmaa ei ollut olemassa. Tällaisen ajattelutavan seurauksena Djelin laakson papit pystyivät ylläpitämään mielessään sellaista ajatusmaailmaa, joka saisi kvanttimekaanikonkin luovuttamaan ja hankkiutumaan eroon työkalupakistaan. '

s. 102-103  

 

Pratchettin Kiekkomaailma-sarja ei kyllä petä. En voi kuin ihailla hänen kykyään kirjoittaa hauskoja ja täysin absurdeja tarinoita, jotka samalla paradoivat niin osuvasti maailmaa jossa elämme. Tällä kertaa pilkkakirveestä saavat erilaiset uskonnot rituaaleineen ja pappeineen. Eikä pidä unohtaa hallitsijan tyhjänpäiväistä roolia. Siinä sivussa myös ohimennen tölvitään muun muassa kauppiaita, lääketiedettä ja filosofeja, joitakin mainitakseni. Sotiakin on pakko jonkun historiallisen ikivanhan selkkauksen takia, jota kukaan ei enää edes kunnolla muista. Ja kyllähän siellä Troijan hevosetkin tulivat tutuiksi. Entäpä maailman älykkäin matemaatikko: Kameli nimeltään Senkin Paskiainen!

 

Tällä kertaa pääpaino oli tosiaan muinaisen Egyptin kaltaisessa valtakunnassa, joka oli elänyt pysähtyneisyyden tilassa viimeiset seitsemäntuhatta vuotta. Viemäröinti, mikä se on? Auringon kululle oli myös jos jonkinlaista selitystä aina joka ilta appelsiinin syövästä jumalatar Watista Jee-jumalaan jonka silmä aurinko oli hänen etsiessään varpaankynsiään. Nämä molemmat olivat totta. Samoin kuin auringon oleminen reikä jumalatar Neshin saippuakuplassa. Olihan myös uskomaton teoria tulisesta pallosta, joka kiersi maata. Sitä tosin oli jo vaikeampi uskoa, mutta kun nyt kaikki teoriat olivat tosia niin olihan sekin uskottava. Sitten oli tietysti vielä salamurhaajien killan opiskelijoidenkin erilaiset uskomukset ja riitit, joita he koittivat suorittaa. Huhhuh mitä kaikkea sitä tulikaan vastaan.

 

Pyramidit oli varsin taattua Pratchettia. Se nauratti ja osui monin paikoin taitavasti satiirissaa. Silti se ei noussut kärkikahinoihin sarjan osissa. Muinaisen Egyptin paradointi ei saanut aikaiseksi niin tuoreita näkökulmia. Oikeastaan olisin halunnut seurata enemmänkin Teppicin opintoja salamurhaajien akatemiassa ja heidän toimintaansa. Ehkäpä joku toinen Kiekkomaailman kirja sijoittuisi myös tuonne? Ainakin näitä sarjan osia on vielä aikamoinen hyllymetri kirjastossa odottamassa. En malta odottaa minne seuraava osa minut viekään.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Magian väri

2. Valon tanssi

3. Johan riitti!

4. Mort

5. Velhous verissä

6. Noitasiskokset 

 

Muualla luettu: Lukijatar

Noitasiskokset - Terry Pratchett

Kirjan nimi: Noitasiskokset (Wyrd Sisters)

Sarja: Kiekkomaailma #6
Kirjailija: Terry Pratchett, suomentanut Margit Salmenoja
Kustantaja: Karisto

Julkaisuvuosi: 1988, suomennos 2002

Sivumäärä: 306

Mistä: Kirjastosta

 

' Kuten jo tuli mainituksikin, herttua Felmet oli askeleen päässä valtaistuimesta. Kyseinen askel oli Suureen Saliin johtavien portaitten yläpäässä, ja pimeässä kuningas Verence oli suistunut alas noita portaita ja kaikkien todennäköisyyslakien vastaisesti syöksynyt omaan tikariinsa.

Hänen oma henkilääkärinsä oli kuitenkin todennut, että kyseessä oli luonnollisista syistä tapahtunut kuolema. Bentzen oli mennyt tapaamaan miestä ja selittänyt, että portaista suistuminen tikari selässä oli sairaus, jonka aiheutti epäviisas suun avaaminen.

Itse asiassa samaan tautiin oli sairastunut jo useita kuninkaan oman henkivartioston jäseniä, jotka olivat olleet hieman kovakouraisia. Voitaisiin puhua jopa vähäisestä epidemiasta. '

s. 25 

 

Pienessä ja hyvin hyvin metsäisessä Oinasvuorten kuningaskunnassa on tapahtunut vallanvaihto. Edellinen kuningas Verence huomaa seisovansa vastatusten Kuoleman kanssa ja herttua Felmetin kurkkivan portaiden yläpäässä. Pahus miten tässä näin pääsikin käymään. Kuolema ei kuitenkaan huoli kuningasta matkaansa vaan jättää tämän kummittelemaan linnaansa kunnes tämän kohtalo on täytetty. Aika joka voi tuntua hyvinkin ikuisuudelta.

 

Samaan aikaan kolme Oinasvuorten noitaa Muori Säävirkku, Nanny Auvomieli sekä nuori Magrat ovat pitämässä noitasapattia, josta tosin kenelläkään ei ole täysin selvyyttä mitä sen kuuluisi pitää sisällään. Heidän luokseen kiidätetään kuitenkin pieni lapsonen, joka koitetaan salamurhata. Hän on juuri surmatun kuninkaan perillinen! Noidat eivät kuitenkaan halua puuttua politiikkaan, koska siltä tieltä ei ole paluuta. Näin he antavat pojan kiertelevän näyttelijäseurueen matkaan. Pian kuitenkin selviää, että uusi kuningas on vainoharhainen eikä voi sietää noitia. Hän haluaa heidän maksavan jopa veroja kuinka ennenkuulumatonta! Pian ei noitien auta muu kuin kastaa sormensa tähän poliittiseen soppaan. Minnekäs se poika tulikaan lähetettyä?  

 

' (Pääosissa Kolme Noitaa, lisäksi kuninkaita, tikareita, kruunuja, myrskyjä, kääpiöitä, kissoja, haamuja, näkyjä, apinoita, maantierosvoja, paholaisia, metsiä, perillisiä, ilveilijöitä, kiduttajia, peikkoja, kääntölavoja, yleistä riemua ja melua ja hälinää.) '

s. 3

 

Jälleen kerran fantasiasatiireita kynäilevä Pratchett ei pettänyt. Tällä kertaa jatkettiin noitien matkassa, mutta kyllä näillä sivuilla silti vierailivat muistakin juonilangoista tuttuja henkilöitä kuten iki-ihana Kuolema sekä Velhojen yliopiston kirjastonhoitaja apina. Jotenkin Kiekkomaailma on vain niin herkullinen. Sen kanssa ei ikinä voi tietää mitä on edessä ja kaikki hullunkurinen nyt vain kuuluu asiaan. Siirretään koko kuningaskuntaa 15 vuotta eteenpäin? No mikäpäs siinä on niitä oudompiakin asioita kuultu tapahtuneen maagisilla Oinasvuorilla. On myös hauska lukea tätä sarjaa eteenpäin sillä koskaan ei myöskään voi tietää mikä on seuraavan kirjan aihe tai pääjuonilanka jota se jatkaa. Nyt olen lukenut useamman teoksen jo tohelosta Rincewind velhosta mutta myös noidista ja Kuolemasta. Näin lukijanakin pysyy mukavan tuoreena seurata sarjaa. Monipuolisesti Pratchett osaa pilkkakirvestään heiluttaa.

 

Tällä kertaa satiirin hampaisiin joutui muun muassa näytelmät, noidat, uushenkisyydet ja politiikan kiemurat. Shakespearea, mutta vain Pratchettin versiona! Olin nauraa katketakseni, kun noidat menivät ensimmäistä kertaa katsomaan näytelmää eivätkä olleet laisinkaan ymmärtää mistä oli kyse. Aivan varmasti he todistivat juuri murhan, miksei kukaan tee mitään! Vastaavasti Magrat oli hiukan erilainen noita. Nuorena hän oli tohkeissaan kaikista maagisista amuleteista ja riiteistä siinä missä vanhoille kunnon noidille kelpasi paholaisen kutsumiseen vaikka pyykkilauta ja kuparisauva. Eihän se nyt niin justiinsa ollut. Entäpä kun uusi kuningas ei voinut sietää metsäistä valtakuntaansa ja Narri kertoi kuinka myydä puiden hakkuut kansalle kaupungin kehittämissuunnitelmana ja sahateollisuuden työllistämisvaikutuksella. Oi apua hymähtelin niin paljon noille Narrin teräville neuvoille siitä kuinka sanoilla hallitaan maailmaa. 

 

Ovathan nämä Pratchettin teokset hiukan sekoboltseja, mutta samalla jotenkin niin viihdyttäviä. Hänen satiirinsa osuu ja uppoaa niin terävästi, että lukijana sen kuin hekottelee mukana kun milloin sivalletaan huumorilla oikealle ja milloin vasemmalle. Ihanaa, että tässä sarjassa on vielä paaaljon osia jäljellä, joten ainakaan lukeminen ei lopu kesken. Aina on tarjolla pakopaikka Pratchettin Kiekkomaailmaan huumorin syleilyyn kun sitä tarvitsee. Jatkoon!

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Magian väri

2. Valon tanssi

3. Johan riitti!

4. Mort

5. Velhous verissä

Muualla luettu: Sekaisin kirjoista, Niin monta lukematonta, Kirjoihin kadonnut ja Prosperon kirjahylly

 

Valon tanssi - Terry Pratchett

Kirjan nimi: Valon tanssi (The Light Fantastic)
Sarja: Kiekkomaailma #2
Kirjoittaja: Terry Pratchett, suomentanut Marja Sinkkonen
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 1986, suomennos 2001
Sivumäärä: 232
Mistä: Kirjastosta

' Suuri Kaksonen, joka suurilla, hitailla räpylöillään kuljettaa tähtien kiillottamaa kuortaan vaivalloisesti galaktisessa yössä, selässään koko Kiekon paino. Yhtä suuri kuin maailma. Yhtä vanha kuin Aika. Yhtä kärsivällinen kuin tiiliskivi.

Itse asiassa filosofit ovat ymmärtäneet kaiken päin honkia. Suurella kaksosella on nimittäin erinomaisen hauskaa.

Suuri Kaksonen on koko universumin ainoa olento, joka tietää tarkalleen, minne se on menossa.

Filosofit ovat tietysti väitelleet vuosien ajan Suuren Kaksosen mahdollisesta määränpäästä, ja he ovat usein ilmaisseet huolensa siitä, etteivät ehkä koskaan saisi selvyyttä asiaan.

Asia selviää heille noin kahden kuukauden kuluttua. Ja sitten heillä vasta onkin aihetta huoleen... '

s. 5-6

 

Valon tanssi jatkaa siitä mihin edellinen osa Magian väri jäi. Kyyninen velho Rincewind ja turisti Kakskukka tietoisine matkalaukkuineen ovat aikamoisessa kiipelissä. Omituiset voimat ovat kuitenkin liikkeellä. Kahdeksan suurloitsua, tai nykyään seitsemän sillä yksi  asustelee tyytyväisesti Rincewindin päässä velhon vastustuksesta huolimatta, sisältävä kirja Octavo on alkanut käyttäytyä poikkeuksellisesti. Pian myös syy selviää, sillä taivaalle ilmestyy punainen tähti, joka tulee lähemmäs päivä päivältä Kiekkomaailmaa kannattelevan tähtikilpikonnan lähestyessä määränpäätään räpylänveto kerrallaan. Tarkoittaako tämä väistämätöntä maailmanloppua? Tähtihulluus valtaa kansaa, mutta onko enää mitään tehtävissä?

Toisaalla velho Rincewind ja Kakskukka uskollisine matkalaukkuineen joutuvat jälleen jos jonkinmoisiin seikkailuihin. Kaikki velhot haluavat saada Rincewindin kiinni keinolla millä hyvänsä, sillä nuo kahdeksan mahtiloitsua saattavat olla ainut pelastus koko maailmalle. Loitsulla ja siten Rincewindillä on kuitenkin toisenlaiset suunnitelmat. He päätyvät pakomatkallaan kohtaamaan niin lumottuja puita, kivipaaseja lennättäviä druideja, vanhoja sankareita, uinuvia peikkoja ja tähtihulluuden valtaamia kaupunkeja. Unohtamatta tietenkään kahvittelua sympaattisen Kuoleman kanssa ja lumottuja myymälöitä joiden metafyysinen olemassaolo on täysi kysymysmerkki kaikille osanottajille.

 

' Varsinkin nuoremmat velhot selittivät alinomaan, miten oli jo korkea aika, että magia esittäisi itsensä uudessa valossa ja kohentaisi julkista kuvaansa, ja miten heidän pitäisi lopettaa kaikenlainen puuhastelu vahapalasten ja luunsirpaleiden kanssa ja järjestää ennemmin koko homma asianmukaisesti organisoidulle pohjalle, johon kuuluisi tutkimusohjelmia ja paremman luokan hotelleissa pidettyjä kolmipäiväisiä konferensseja, missä he voisivat esitelmöidä aiheesta kuten "Geomantian tulevaisuudennäkymät" ja "Seitsemän peninkulman saappaiden rooli hyvinvointiyhteiskunnassa". [- -]

Toisentyyppisten velhojen mielestä moinen haihattelu katoaisi kyllä ajan myötä kuin suolistokaasun purkaus aavikolle ' 

s. 26 

 

Pratchettin Kiekkomaailma on kyllä herkullinen fantasia-sarja. Töissä oli todella hektinen viikko ja kaipasin sen vastapainoksi jotakin, joka veisi ajatukset aivan muualle. Siihen tarpeeseen Pratchettin hulvaton fantasiasatiiri upposikin kuin kuuma veitsi voihin. Jaksan edelleen ihmetellä, miten Pratchett onkin onnistunut upottamaan menevään fantasiatarinaan niin paljon osuvia parodioita myös nykymaailman ilmiöistä. Velhojen maailmassa esimerkiksi vanhat tavat ovat saamassa kyytiä kun sanat organisaatiokaavio, muistiot ja kokousten asialistat ovat saamassa jalansijaa vallanhimoisen Trymonin avulla. Tehokkuusajattelua siis peliin ja hylätään kaikki turhat härpäkkeet. On nimittäin tullut aika tehdä organisaatiouudistus! Toisaalta druidit reboottasivat valtaisaa kivipaasi tietokonettaan eivätkä halunneet kuullakaan Kakskukan almanakasta, joka olisi tarjonnut valmiina kaikki halutut tiedot. Säännötkin oli luonnollisesti luotu tässä Kiekkomaailman yhteiskunnassa laadittaviksi eikä suinkaan noudatettaviksi. Myöskin tähtihulluuden aikaansaama kansan liikehdintä oli pelottavankin osuvaa...

Jo Kiekkomaailman ensimmäinen osa Magian väri teki minuun vaikutuksen toivottomine velhoineen ja kaikkea ihmettelevineen turisteineen. Ihastuin tuolloin jo ikihyvin tietoisesta päärynäpuusta veistettyyn matka-arkkuun, ja tässä osassa tätä loistavaa persoonaa syvennettiin vielä lisää! On se mielenkiintoista kuinka tavara, joka ei omaa lainkaan vuorosanoja, voi olla noin valovoimainen osa teosta. Pratchettin kerronta on myös kehittynyt, sillä ensimmäinen osa koostui irrallisista novelleista, kun taas tällä kertaa koko teoksessa oli kantava juoni, vaikka useampi erillinen seikkailu sen sisään mahtuikin. Luonnollisesti tohellusta riitti kuitenkin taas yllin kyllin ja fantasiakliseillekin naureskeltiin.

 

Kokonaisuus toimi siis oikein hyvin herkullisine henkilöineen ja uskomattoman tarkkanäköisine absurdeine maailmoineen. Kaiken kruunasi tosiaan vielä tuo Pratchettin tarkkaan sivaltava kieli ja hersyvä kerronta. Siis täydellistä aivot narikkaan ja menoksi lukemista, mutta silti niitä aivosolujen perukoita kutittelevaa kirjallisuutta! Toivottavasti sarjan seuraavissakin osissa pääsemme seuraamaan Rinchewindin ja matkatavaran seikkailuja, sillä olen täysin peruuttamattomasti rakastunut tuohon omapäiseen kaksikkoon.

 

' "Et kai sinä suinkaan ole puu?" aina vain tiukasti eteenpäin tapittava Rincewind kysyi.

"Älä nyt ole hölmö. Puut eivät osaa puhua."

"Suo anteeksi. Minulla vain on ollut vähän vaikeuksia puiden kanssa viime aikoina, siinä kaikki. Tiedät varmaan, millaista se joskus on."

"En oikeastaan. Minä olen kivi." '

s. 119-120 

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Magian väri

 

 Muualla luettu: Books by Taru ja Valopolku

Mort - Terry Pratchett

Kirjan nimi: Mort (Mort)

Sarja: Kiekkomaailma #4

Kirjoittaja: Terry Pratchett, suomentanut Margit Salmenoja
Kustantaja: Karisto

Julkaisuvuosi: 1987, suomennos 2000

Sivumäärä: 272

Mistä: Kirjastosta

 

' ETKÖ SINÄ OLE TÄÄLLÄ ETSIMÄSSÄ HOMMIA?

Mortilla sytytti. "Haeskeletteko te oppipoikaa?"

Silmäkuopat, joissa aktiiniset neulankärjet hehkuivat, kääntyivät häntä kohti.

TIETENKIN. '

s. 16

 

Kiekkomaailmassa kaikki on hiukan omalaatuista. Tällä kertaa kohtaammekin tarinan pyörteissä itse Kuoleman. Kuolemalla on kriisi nimittäin meneillään. Häntä kiinnostaisi kauheasti ymmärtää ihmisiä ja heidän tunteitaan. Töitä on kuitenkin paiskittava. Mikä siis neuvoksi?

 

Pestausmarkkinoilla puolestaan nuori poika nimeltä Mort odottaa ja odottaa. Kuka nyt haluaisi tämän nuorukaisen palkata oppipojakseen, kun hänessä on enemmän jalkoja ja käsiä kuin koko muuta poikaa yhteensä. Keskiyön viimeisellä kumahduksella saapuu kuitenkin mies mustissa. Hupun alta paljastuu kukas muu kuin itse sinisilmäinen luuranko - Kuolema. Tarjolla olisi oppipoikapaikka, jossa ohjataan sieluja seuraavaan maailmaan.

 

Näin Mort päätyy Kuolemalle oppipojaksi - tarkistettuaan ensin, että luurankomainen olemus ei ole välttämätön pestin kannalta. Hän muuttaa asumaan Kuoleman kartanoon, jossa asustaa myös aamiaista valmistava iäisyyksiä vanha Albert sekä Kuoleman kasvattitytär Ysabel. Homma on helppo. Kun tiimalasista loppuvat hiekanjyvät, sen kuin heilautat viikatetta ja homma on sillä selvä. Paitsi, että Mort tulee sählänneeksi heti ensimmäisellä omalla keikallaan. Nyt koko maailman kohtalo ja valmiiksi kirjoitettu historia on nyrjähtänyt paikaltaan. Mikä siis avuksi, kun varsinainen Kuolema on viettämässä sapattia ihmisten maailmassa?

 

' NO KOLMANNEN EI AINAKAAN OLISI PITÄNYT AIHEUTTAA SINULLE ONGELMIA.

Hetki oli lyönyt. Mort oli vatvonut asiaa pitkään. Ei ollut mitään järkeä salata sitä. Hän oli sekoittanut historian koko tulevan kulun. Sellaisilla seikoilla on taipumus herättää ihmisten huomiota. Parasta kakistaa se ulos. Käyttäytyä kuin mies. Nielaista karvas kalkki. Lyödä kortit pöytään. Eikä kierrellä kuin kissa kuumaa puuroa. Vaan heittäytyä armoille jukolauta.

Läpitunkevat siniset silmät tuikkivat suoraan häneen. [- -]

"Ei, herra", hän sanoi. '

s. 116-117 

 

Pratchettistä on muotoutumassa minulle takuuvarmaa fantasiaa, johon tarttua huumorinnälkään. Hänen kerrontansa on kirjoitettu niin herkullisesti kieli poskella, mutta samalla tarkkaavaisesti ivaillen todelliselle maailmalle, että oksat pois! Tälläkin kertaa oli ratkiriemukasta seurata kuinka Kuolema ottaa hatkat ja lähtee ihmisten pitoihin tanssimaan letkajenkkaa, kokeilemaan perhokalastusta ja pikaruokalaan paistamaan purilaisia hakiessaan kokemusta nimeltä ihmisyys. Oli myös hersyvää kuulla, kuinka Kuolema voi kulkea Kiekkomaailman pääkaupungin Ant-Morporkin kaduilla kenenkään tunnistamatta häntä: eihän ihmismieli nimittäin suostu käsittelemään tietoa, joka ei istu hänen ajatusmaailmaansa. Eihän itse Kuolema voi vain kävellä kadulla vastaan! Aivojen ainut järkeenkäypä reaktio tähän on siis automaattisesti poistaa moinen virhe lähetyksestä. Näin ihmiset voivat jatkaa onnellista eloa omassa kuplassaan. 

Aikamoisen sopan nuori Mort saikin tässä keitettyä koittaessaan pelastaa prinsessaa. Silti tuntui, että tämä ei ollut Pratchettin parhaimmistoa. Siinä missä esimerkiksi noidista ja tasa-arvosta kertova Johan riitti! suorastaan pursuili herkullisia kohtauksia, tuntui että Mort jäi paljon tavanomaisemmaksi kertomukseksi. Vaikka koko Kiekkomaailma on yksi epätodennäköisyyksien ilmentymä, niin silti tuntui jo vähän liian paksulta, kuinka Mort vain rakastui suuta päätä prinsessaan kerran hänet nähtyään. Toivottavasti tässä Kuoleman juonilangassa tullaan jatkossa seuraamaan yhä enempi itse Kuoleman työskentelyä. Hän nimittäin vaikutti varsin kiehtovalta ja sympaattiselta hepulta!

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Magian väri

2. Valon tanssi

3. Johan riitti!

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Hurjan Hassu Lukija, Kirjus ja Stuff I like to read

 

Velhous verissä - Terry Pratchett

Kirjan nimi: Velhous verissä (Sourcery)

Sarja: Kiekkomaailma #5

Kirjailija: Terry Pratchett, suomentanut Mika Kivimäki
Kustantaja: Karisto

Julkaisuvuosi: 1988, suomennos 2002

Sivumäärä: 308

Mistä: Kirjastosta

' "Minä etsin velhoa", ääni sanoi. Se tuntui käyneen käheäksi itsensä naamioimisen ponnistuksesta, mutta sekään ei ollut mitenkään epätavallista Tynnyrissä.

"Tarkoitatteko jotakin tiettyä velhoa?" Rincewind kysyi varovasti. Ihmiset joutuivat helposti hankaluuksiin juuri tällä tavalla.

"Sellaista joka kunnioittaa syvästi perinteitä ja jolla ei ole mitään vaaroja vastaan, jos saa hyvän korvauksen", toinen ääni sanoi. Se tuntui tulevan muukalaisen kainalossa olevasta pyöreästä, mustasta nahkalaatikosta.

"Ahaa", Rincewind totesi. "Se rajaa etsintäaluetta jonkin verran. Kuuluuko asiaan uhkarohkea matka tuntemattomille ta todennäköisesti vaarallisille maille?"

"Itse asiassa kyllä."

"Kohtaamisia eksoottisten eläinten kanssa?" Rincewind tiedusteli hymyillen.

"Mahdollisesti."

"Lähes varma kuolema?"

"Lähes varmasti."

Rincewind nyökkäsi ja otti hattunsa.

"Paljon onnea etsinnöillenne", hän toivotti. "Auttaisin mielelläni, mutta en halua." '

s. 50

 

Olipa kerran mies joka sai kahdeksan poikaa. Eipä siitä sen enempää paitsi, että Kiekkomaailman omalaatuisten sääntöjen mukaisesti tästä tämän kahdeksannen pojan kahdeksannesta pojasta tuli velho. Sen olisi pitänyt jäädä siihen... Tämä velho kuitenkin pettyi velhouteen, sanoi hyvästit yliopistolle ja perusti perheen. Hän sai myös kahdeksan poikaa... Ja tämä kahdeksas poika olikin jotakin jo kauan sitten kadonnutta. Velho toiseen potenssin, puhdasta magiaa kanavoiva Lähteilijä. Sille on syynsä, minkä vuoksi velhot eivät nimittäin saa edes katsella liian pitkään hameväen perään. Kukaan ei ennen muistanut tuota syytä. Nyt kuitenkin koko Kiekkomaailman kohtalo on suistumassa kohti mitäpä sen vähempää kuin maailmanloppua.

 

Lähteilijä on vain nuori poika, mutta hänen velho isänsä on piiloutunut Kuolemalta tämän velhonsauvaan ja ohjailee sieltä käsin velhojen vallankaappausta. Velhojen johtajan, arkkikanslerin hattu on saanut tästä tarpeekseen ja lähtee livohkaan. Hän ottaa apurikseen maailmankuulun varkaan Conanin - suuren barbaarin tyttären, jonka ulkonäkö hämää. Hän on nimittäin isänsä veroinen taistelija ja sankari. He tarvitsevat maailmanlopun estämiseen mukaan myös velhon. Ikävä kyllä kapakasta ei löydy muuta kuin poloinen Rincewind omapäisine matkalaukkuineen. Nyt Rincewindin on siis jälleen pelastettava maailma, vaikka hän ei osaa taian taikaa ja viimeinen asia mitä hän haluaa on joutua osalliseksi seikkailuihin.

' Conania tuijotti Matkatavaran kantta. Se näytti aika tavalla suulta.

"Minä kannattaisin määritelmää 'hengenvaarallinen' ", hän sanoi.

"Se pitää perunalastuista", Rincewind paljasti ja lisäsi sitten: "Ehkä liioittelin vähän. Se syö perunalastuja."

"Entä ihmiset?"

"Niitä myös. Luulisin, että noin viisitoista tähän mennessä."

"Olivatko he hyviä vai pahoja."

"Sanoisin, että pelkästään kuolleita. Se pesee myös pyykkiä. Pyykit laitetaan sisälle ja ne ovat ulos otettaessa pestyjä ja silitettyjä." '

s. 72

Tässä Kiekkomaailman viidennessä osassa estradille astuu kahdesta ensimmäisestä osasta tuttu Rincewind ja tuo niin ihastuttava matkatavara. Valon tanssista kirjoittaessani totesin, että toivottavasti he seikkailevat jatkossakin, sillä olen aivan rakastunut tähän omapäiseen kaksikkoon, joten toiveisiini todellakin vastattiin. Tässä osassa matkatavara parka pettyy rakkaudessa, juo itsensä humalaan ja joutuu jos jonkinlaisen otuksen hyökkäyksen kohteeksi kammottavassa krapulassa. Huhhuh mihin seikkailuihin se päätyikään. Aivan uskomatonta kuinka yksi matkatavara voikaan olla niin sympaattinen ja elinvoimainen, että sen seikkailut vetivät minua melkein eniten puoleensa. 

Mitä muuhun tarinaan tulee, niin se käsitteli teemoinaan ehkäpä oman paikan löytymistä sekä vallanhimoa. Kuinka velhot heräävät ajattelemaan, että maailma olisi parempi paikka, jos velhot (tai vastaavasti mikä tahansa muu taho, joka näin sattuu itsestään ajattelemaan) olisivat vallankahvassa. Ja kuten yleensä tällaisista ajatuksista seuraa, niin kyllähän se kaikki meneekin päin helvettiä. Surullista myös kuinka Lähteilijän isän omat kaunat ja katkeruudet saivat hänet sokeutumaan ja käyttämään viatonta lastaan vallanvälineenä. Se on vaarallinen tie elää lastensa kautta omia haaveitaan...

 

Kokonaisuutena sanoisin, että tämä ei kuitenkaan noussut kovin erityiseksi teokseksi. Yleensä Pratchettin matkassa on päässyt seuraamaan humorillista tarinaa vahvalla oman aikamme satiirilla höystettynä. Nyt piti kuitenkin oikein pohtimalla pohtia, että mitkäköhän teemat tässä olivat tapetilla. Tuo yhteiskunnallinen satiiri jäi siis pienempään rooliin ja enempi ehkä jäätiin naureskelemaan fantasiakirjallisuuden kliseille, kuinka aina kammottava maailmanloppu uhkaa. Ja tietysti suuren kaikkivoipaisen sankarin kääntäminen naiseksi miesten vikistessä vieressä. Ja jäivätpä ne maailmanlopun kammottavat ratsastajatkin vain kapakkaan ryyppäämään... Ihan lystikäs tarina siis, mutta on hänen kynästään parempiakin nähty.

Tähdet: 3 / 5

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Magian väri

2. Valon tanssi

3. Johan riitti!

4. Mort

Muualla luettu: Satun luetut ja Kirjus

Johan riitti!, Terry Pratchett

Kirjan nimi: Johan riitti! (Equal rites)

Sarja: Kiekkomaailma #3

Kirjoittaja: Terry Pratchett, suomentanut Marja Sinkkonen
Kustantaja: Karisto

Julkaisuvuosi: 1987, suomennos 2001

Sivumäärä: 253

Mistä: Kirjastosta

' "Hetkonen vaan", hän sanoi. "Minä yritän tässä muistella jotain, mitä isä kerran minulle kertoi. Velho, joka tietää, että kuolee kohtapuolin, voi ikään kuin siirtää sen sellaisen velhoutensa sellaiselle ikään kuin seuraajalle. Eikö asia näin ole?"

"En ole koskaan kuullut asiaa ilmaistavan yhtä ytimekkäästi", velho vahvisti.

"Niin että te sitten niin kuin kuolette kohtapuolin?"

"Voi kyllä." Kissa kehräsi, kun sormet rapsuttivat sitä korvien takaa.

Seppä näytti nololta. "Koska?"

Velho tuumi hetken verran. "Noin kuuden minuutin kuluttua." '

s. 11-12

 

Avaruuskilpikonna Suuren Kaksosen kuorella tapahtuu jälleen. Tällä kertaa Kiekkomaailmassa tallustaa muuan vanha velho kohti pienen pientä kylää nimeltään Persahteri. Vanhan perimätiedon mukaisesti velho voi nimittäin siirtää voimansa juuri ennen kuolemaansa kahdeksannen pojan kahdeksannelle pojalle. Hän ehtiikin juuri parahiksi Persahteriin kun sepän vaimo on synnyttämässä heille kahdeksatta poikaa. Kaikki menee hyvin ja velhon sauva saa uuden omistajansa. Ainut vain, että kukaan ei muistanut kurkistaa Muorin pitämän kapalon kankaan alle. Nyt nimittäin pääsi käymään niin että tämä kahdeksannen pojan kahdeksas poika olikin tyttö! Näin maailma saa ensimmäisen naispuolisen velhonsa Eskin.

Esk kasvaa Persahterissa autuaan tietämättömänä kohtalostaan. Onhan kylän noita Muori Säävirkku vakuuttanut sepälle, että naiset eivät nyt vain voi olla velhoja piste. Magialla vain sattuu olemaan oma näkemyksensä asiasta. Ongelmaa koitetaan ratkaista ottamalla nuori Esk Muorille noitaoppiin, ehkä näin magia löytäisi tarvitsemansa poistumistien. Ikävä kyllä noitien ja velhojen magia toimivat hiukan eri tavoin eikä öljyä voi sekoittaa veteen - vai voisiko? Entä pystyisikö Esk kuitenkin päästä velhojen pyhistä pyhimpään eli Näkymättömään Yliopistoon? Luonnollisesti ei se olisi tarina eikä mikään, jos matkanvarrella ei sattuisi yhtä sun toista ja lopuksi vielä se maailmakin täytyisi varmaan pelastaa.

 

' "Naiset eivät voi olla velhoja", Muori tokaisi ykskantaan. "Se on luonnonvastaista. Nainen voisi yhtä hyvin tehdä sepäntyötä."

"Minä olen itse asiassa katsellut isää töissä pajalla enkä käsitä, miksi se ei -"

"Kuule nyt", Muori jatkoi kiireesti, "nainen ei voi olla velho yhtään sen enempää kuin mies noita, koska -"

"Minä olen kuullut miesnoidista", Esk ilmoitti kainosti.

"Myrrysmiehiä!"

"Niin kai."

"Tarkoitan, ettei mitään miesnoitia oikeasti ole, on vain typeriä miehiä", Muori selitti kiivaasti. '

s. 72

 

Ahh, heti ensisivuista lähtien Pratchettin nokkela sanailu veti minut pauloihinsa. Tällaista mielen huumoria yhdistettynä nerokkaisiin heittoihin olinkin juuri kaivannut. Tällä kertaa Pratchettin terävästä satiirin kynästä saa osansa ennakkoluulot sukupuolta kohtaan. Olikin mielenkiintoista, että Muori, eli itsekin nainen, oli itse asiassa se suurin epäilijä Eskin velhouden tiellä. Sukupuoliroolien jako miesten ja naisten töihin ja kykyihin oli vahvasti iskostettu hänen jämerään päähänsä. Onneksi nokkela Esk onnistuu todistamaan nämä kaikki ennakkoluulot vääriksi. Hän uskaltaa kyseenalaistaa kauhtuneita uskomuksia ja lähteä tavoittelemaan omaa polkuaan. Toisaalta ottavatpa velhotkin hänet aluksi vain vitsinä, mutta odottakaapa vain kuka viimeksi nauraa. 

Pratchettillä on todellakin kynä hallussaan. Hekottelin menemään pitkin kirjaa, kun hänen huumorinsa, tai kansilievettä lainaten "verbaalinen ilotulituksensa", antaa palaa. Tässä on fantasiaa, joka ei todellakaan ota itseään vakavasti vaan parodioi oikein olan takaa genrensä kliseitä. Hiukan kuin Adams laittoi Linnanradassa scifillä tuulemaan. Pratchettin kirjan sivuilta löytyi hauskoja hetkiä, kun esimerkiksi lentävä luuta tarvitsi mäkilähtöä ja silti saniaiset päätyivät raapimaan nilkkoja. Pratchett saa pidettyä mielenkiinnon yllä, sillä koskaan ei todellakaan voi tietää mitä tapahtuu. Jopa saman lauseen sisällä voi viimeinen sana iskeä alkuosaansa palleaan ja muuttaa koko mielikuvan. 

 

Pratchettin sarja selkeästi kehittyy teos teokselta, sillä nyt juoni pysyi jo koherenttina kasassa ja lukijana pystyi vain nauttia tekstin matkassa. Tämän teoksen pystyy myös hyvin lukemaan ilman edellisiä kahta osaa, sillä Johan riitti! aloittaa oman Noidat juonilankansa. Matalalla kynnyksellä siis kokeilemaan, koska ainakin tämä lukija nautti tästä viihdepläjäyksestä. Joskus kirjojen ei tarvitse mullistaa maailmaa ollakseen erinomainen lukukokemus. Ei kuitenkaan tosikoille!

 

' Heidän maailmansa, jonka reunamalla kehämäinen meri virtaa iankaiken avaruuteen yhtenä pitkänä vesiputouksena, on yhtä pyöreä ja litteä kuin geologinen pizza, joskin ilman anjovista.

Tällainen maailma, joka on ylipäätänsä olemassa vain siksi, että myös jumalat ymmärtävät hyvän vitsin päälle, on pakostakin paikka, missä magia pystyy vielä sinnittelemään. '

s. 8 

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

 Muut sarjasta lukemani osat:

1. Magian väri

2. Valon tanssi

 

Muualla luettu: Books by Taru

 

Hyviä enteitä - Terry Pratchett & Neil Gaiman

Kirjan nimi: Hyviä enteitä - Noita Agnes Nutterin tarkat ja huvittavat ennustukset (Good Omens: The Nice and Accurate Prophecies of Agnes Nutter, Witch)
Kirjoittaja: Terry Pratchett & Neil Gaiman, suomentanut Mika Kivimäki
Kustantaja: Jalava
Julkaisuvuosi: 1990, suomennos 2020
Sivumäärä: 433
Mistä: Kirjastosta 

 ' Vaikka sen enempää mestari Bilton kuin mestari Scaggskaan ei sitä tajunnut, heille lähetetty käsikirjoitus oli koko ihmiskunnan historian ainoa profetiateos, joka koostui pelkästään täysin paikkansa pitävistä ennustuksista, jotka koskivat seuraavia kolmeasataaneljääkymmentä vuotta ja rapiat päälle, ja se oli täsmällinen ja virheetön kuvaus tapahtumista, jotka huipentuisivat Harmageddoniin. Joka ainoa pienikin yksityiskohta osui nappiin.

Bilton & Scaggs julkaisi sen syyskuussa 1655, hyvissä ajoin joulunalusmyyntiä ajatellen,* ja se oli ensimmäinen Englannissa painettu kirja, joka meni alelaariin.

Se ei käynyt kaupaksi. '

s. 60-61 

 

 

 Erään aurinkoisen päivän iltana saatanallisessa Pyhän Berylin lörpöttelevän sisarkunnan nunnaluostarissa tapahtuu lasten vaihto. Tärkeä diplomaatti perhe sekä tuiki tavallinen Youngien perhe ovat synnyttämässä kyseisessä luostarissa, kun langennut enkeli ja nykyinen saatanan kätyri Crowley saapuu tiluksille kantaen vielä yhtä vastasyntynyttä - antikristusta. Tasan yhdentoista vuoden päästä tämä poika on tuleva tuomaan Harmageddonin eli maailmanlopun. Ainakin näin yli 300 vuotta sitten on ennustanut noita Agnes Nutteri, jonka paikkansapitävät mutta hyvin haastavalukuiset ennustukset eivät vain käyneet kaupaksi 1600-luvun ennustajabuumissa.

Tämä koittava maailmanloppu aiheuttaa huolta ja murhetta niin enkeli Aziraphalelle kuin demoni Crowleylle, sillä he molemmat ovat asuneet maan päällä tuhansia vuosia ja oikeastaan kiintyneet tähän palloon sellaisena kuin se on. Kuka nyt haluaisi kaiken kattavaa taivaslaulua tai synkkää helvetin paloa, kun nyt voi nauttia nykyajan konserteista, nopeista autoista ja maistuvasta ruuasta. He päättävätkin estää poikaa kasvamasta ennustuksen mainitsemaksi maailmantuhoojaksi. 

 

Matkassa on vain pari mutkaa. Kun yksitoista vuotta tuhraantuvat hukkaan on heillä enää muutama päivä aikaa estää maailmanloppu ennen kuin koittaa Lauantai. Ensimmäisenä steppinä olisi löytää tämä antikristus eli 11-vuotias lähes tavallinen nuori poika Englannin maaseutuidyllistä, mutta tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Näin soppaan tulee sotkeutuneeksi myös nykyajan noita Anatheme, noidanmetsästäjien armeijan rippeet sekä osa-aikainen seksityöläinen ja tarotennustaja Madame Tracy. Heillä on kuitenkin kiire, sillä maailmanlopun uskomattomat enteet sotkevat jo maailmaa ja ilmestyskirjan neljä moottoripyöräilijää ovat jo matkalla. 

 

 

' "Voisitteko selittää, mistä nuo kaikki kalat ovat tulleet?" ylikonstaapeli kysyi.

"Minähän kerroin teille. Ne putosivat taivaalta. Yhdellä hetkellä olin ajamassa kaikessa rauhassa satasta, seuraavalla hetkellä mäiskis! Viisikiloinen lohi iskeytyi tuulilasin läpi. Silloin minä käänsin rattia ja renkaat liukuivat tuon yli", hän osoitti auton alta pilkottavia vasarahain jäännöksiä, "ja törmäsin tuohon." Jälkimmäinen tuo oli kymmenenmetrinen keko kaikenkokoisia ja -muotoisia kaloja.

"Sir, oletteko juonut?" ylikonstaapeli kysyi, ei järin toiveikkaasti.

"Tietenkään minä en ole juonut, senkin iso ääliö. Kai sinäkin näet nuo kalat, mitä?"

Kasan huipulla kököttävä isonpuoleinen meritursas viittilöi heille laiskasti lonkerollaan. Ylikonstaapeli vastusti kiusausta vilkuttaa takaisin. '

s. 316

 

 

Pratchettin ja Gaimanin yhteisteos on täynnä hersyvää huumoria ja nasevia heittoja yhteiskunnastamme. Jo Pratchettin Kiekkomaailma-sarjan aloittava teos Magian väri teki minun vaikutuksen fantasialla, johon on upotettu roppakaupalla yhteiskunnallista satiiria eikä tälläkään kertaan tämä kirjailija kaksikko jättänyt tätä puolta kylmäksi. Oman mäiskäisyn lohesta naamalleen saivat niin nykyajan laihdutus- ja roskaruokatrendit sekä ympäristö asiat sisältäen muuan muassa teemoja niin saastuttamisesta, ydinvoimasta, sademetsien hakkuusta kuin valaiden pyynnistä. Myös hyvän ja pahan rajanveto sekä näiden kahden kilpavoiman taiston mielekkyys saivat omat käsittelynsä. Pakko on ihailla sitä, kuinka satiirin ja fantasiakirjallisuuden keinoin voikaan myös herätellä lukijaa havainnoimaan ympäröivän yhteiskuntansa vikakohtia.

 

Kun aloin lukemaan Hyviä enteitä olin lumoutunut. Juuri tällaista kevyesti eteenpäin rullaavaa ja tarkkanäköistä mutta samalla huvittavaa satiiria juuri kaipasinkin elämän kiireiden vastapainoksi. Pitkään pidinkin tätä aivan nappivalintana, kunnes itse tarina vain rupesi tökkimään. Se lähti hiukan lapasesta poukkoillessaan vähän joka suuntaan kuin flipperin pallo löytämättä maaliaan. Vaikka tämä uusintapainos onkin vain pari kuukautta vanha, niin täytyy muistaa, että alkuperäinen teos on jo 90-luvulta kun kumpikaan näistä fantasian suurnimistä ei vielä ollut päässyt kulttimaineeseensa. Tuo tietty fokuksen puute siis paistoi läpi, vaikka onkin hatunnoston arvoinen suoritus kirjoittaa yhdessä näinkin viihdyttävä teos eri mantereilla aikana jolloin sähköpostia ei vielä yleisesti käytetty. Kirjailijat ovat oikeasti soitelleet ja lähettäneet postilla tekemisiään toisilleen! Harmi siis että juonen punainen lanka ei oikein jaksanut kannatella itseään loppumetreille asti ja koko antikristus ei oikein tehnyt vaikutusta. Onneksi kuitenkin teoksessa oli myös kiinnostusta pelastavia hahmoja kuten Kuolema, joka puhui aina CAPS LOCKILLA sekä Agnes Nutter ja hänen kryptiset ennustuksensa. Teoksella on siis omat vahvat hetkensä, ja muutenkin kyseisten kirjailijoiden tuotannosta pitäville tämä on varmasti mielenkiintoinen yhteisprojekti, joka lisätä lukulistalleen.

 

' Ongelma oli siinä, että ymmärtääkseen ennustuksia piti osata ajatella kuin puolihullu, huippuälykäs 1600-luvun noita, jonka mieli oli kuin ristisanatehtävä. '

s. 106-107

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Yöpöydän kirjat, Siniset helmet, Ruusun nimi, Kaiken ei tarvitse olla totta, Taikakirjaimet, Hurjan Hassu Lukija ja Idioottiteoria