Myrskynsilmä - Rebecca Yarros

Kirjan nimi: Myrskynsilmä (Onyx Strom)

Sarja: Empyreum #3 
Kirjailija: Rebecca Yarros, suomentanut Laura Haavisto
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2025, suomennos 2025

Sivumäärä: 688  

Mistä: Kirjastosta

 

' Mutta ei hän tiedä. Kukaan heistä ei teidä, millaisen uhrauksen Xaden teki tappaessaan sen tietäjän... niiden kenraalin. 

"Kiitos." Lähden laskeutumaan portaita tutisevin polvin ja yritän jättää huomiotta märän maaperän pistävän hajun, joka kynsii itsevarmuuteni reunoja. "En voi uskoa, että hän tuli tänne."

"Hän varmaan etsii tietoja", Andarna huomauttaa. "On ihan ymmärrettävää, että hän haluaa tietää, mikä on." Sen äänessä kuuluva kaihoisa sävy hätkähdyttää monestakin syystä. '

s. 12

 

Siiveniskussa tapasimme hontelon Violetin, joka vastoin kaikkien odotuksia selvisi vuodesta lentäjien kavadratissa ja onnistui sitoutumaan peräti kahteen lohikäärmeeseen. Rautaliekissä hän koitta selvitä historiankirjoista poistettujen kammottavien myrkkien luomasta uhasta. Rautaliekin lopun täpärä selviytyminen on pakottanut Navarren ylimystön viimein tunnustamaan myrkkien luoman uhan, mutta pystyvätkö riitaisat aatelisit löytämään sovun jolla pelastaa koko manner? Kykenevätkö Navarre lohikäärmelentäjineen ja Poromieli aarnikotkaparvineen vetämään viimein yhtä köyttä?

 

Violetilla on myös omat taistelunsa meneillään. Kukaan ei nimittäin tiedä minkälaisen hinnan Xaden joutui maksamaan pelastaakseen kaikki. Hän kanavoi maasta eli hänestä on tulossa se mitä vastaan he juuri taistelevat - myrkkä. Violet ei suostu menettämään toivoaan Xadenin suhteen. Hän on päättänyt löytää parannuskeinon. Violet lähteekin diplomaattimatkoille saarivaltakuntiin joissa kukaan ei ole käynyt vuosikymmeniin. He etsivät Andarnan kaltaisia, seitsemättä lohikäärmelajia - ja samalla Violet toivoo löytävänsä jonkun tiedonjyvän jonka avulla pelastaa Xaden itseltään. 

 

' "Mutta Sawyer on kyllä oikeassa siinä, että sinä ja Riorson kinaatte kuin viisikymmentä vuotta naimisissa ollut aviopari, joista kumpikaan ei halua hoitaa tiskejä."

"Ei pidä paikkaansa", esitän vastalauseen Sewayerin nyökkäillessä vieressä.

"Samaa mieltä", Ridoc sanoo. "Ja aina samasta aiheesta." Hän nostaa kämmenen rinnalleen. "Luotan sinuun, jos lakkaat salailemasta asioita!" Käsi laskeutuu ja hän kurtistaa otsaansa. "Salaperäinen luonteeni viehättää sinua, ja miten vitussa sinä et voi olla vaarantamatta itseäsi edes hetken vertaa?"

Rhi nauraa niin, että on tikahtua. '

s. 152  

 

Yarrosin Empyreum on monille se The romantasia sarja. Minutkin sen ensiosa lumosi huimilla käänteillään ja herkullisella miljööllään. Unohtamatta tietenkään Violetin ja Xadenin välistä vaarallista vetovoimaa. Nyt Violet ja Xaden ovat jo vakiintunut pari ja onneksi päässyt yli edellisen osan raskaasta luottamusvatvomisesta. Tylsää ei silti tule, sillä Yarros on mainiosti onnistunut löytämään uusia yllättäviä juonenkäänteitä, jotka vievät heidän suhteensakin uuteen suuntaan. Xadenin hiljainen muuttuminen myrkäksi nimittäin muuttaa väistämättäkin heidän dynamiikkaansa. Xaden on vaipua epätoivoon ja Violet koittaa valaa uskoa. Eikä pidä unohtaa Xadenissa herännyttä hyvinkin voimakasta suojeluviettiä Violettia kohtaan.

 

Tarina lähtikin taas varsin mielenkiintoiseen suuntaan. Oli monipuolinen katsaus uusia kiinnostavan erilaisia saaria julmine koettelemuksineen. Lohikäärmeidenkin maailmaan tuli lisää näkökulmia. Nuo taivaan valtiaat vasta ovatkin kiehtova osa tätä sarjan maailmaa. Myrkät loivat puolestaan herkullisia pahisasetelmia. Niin vain Yarros onnistui myös yllättämään lopullaan. En malttaisi odottaa seuraavaa osaa!

 

Tällä kertaa koko lukumatkani ei kuitenkaan ollut aivan niin koukuttava kuin aiemmin. Varsinkin alussa oli vaikea päästä takaisin sarjan maailmaan ja imuun. Ihmettelin ihan miten olenkaan pitänyt tätä kaikista koukuttavimpana romantasiana. Tunsin vain myötähäpeää niistä pakollisista kuumista kohtauksista. Ne tuntuivat jotenkin päälleliimatuilta. Tähän väliin nyt sitten kuvataan taas kokonainen luvullinen hyvin yksityiskohtaista tajunnanräjäyttävää ja uskomattoman kuumaa seksiä. Juuh elikkäs... Onneksi jossain kohtaa itse juoni kuitenkin lähti taas rullaamaan ja sitten olinkin taas koukussa seuraamaan päähenkilöidemme dynamiikkoja ja tutkimusmatkojen uusia maisemia. Lopussa ahminkin jo sivuja. Ja ah mihin kohtaan tämä jäikään! Milloinkohan se seuraava osa ilmestyykään?

 

' "Hän ei ole sieluton myrkkä. Hän on yhä Xaden. Minun Xadenini", tiuskaisen ja pidän tiukasti kiinni siitä ainoasta asiasta, josta olen varma, kun jatkan matkaa alas portaita.

"Tiedät mitä maaperästä kanavoinnista seuraa", Andarna varoittaa.

Tiedänkö? Kyllä. Hyväksynkö sen? En missään nimessä. '

s. 12 

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Siivenisku

2. Rautaliekki

 

Muualla luettu: Lukutoukan luetut sivut ja Pikkuuset kirjat   

   

Aatonaatto - Stephanie Garber

Kirjan nimi: Aatonaatto (Spectacular)

Sarja: Caraval #4 
Kirjailija: Stephanie Garber, suomentanut Kaisa Kattelus
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2024, suomennos 2025

Sivumäärä: 219  

Mistä: Kirjastosta

 

 ' Kun lumihiutaleet alkavat maistua sokerilta,

laulajat aloittavat juhlalaulunsa

ja pipariukot tanssivat pitkin iloisinta katua,

silloin tiedät, että on suuren juhlan aika... '

s. 67 

 

Talven Suuri juhla on saapunut Valendaan. Scarlett on aina rakastanut Suureta juhlaa ja nyt keisarinnana hän haluaa tarjota Valendalaisille erityisen ikimuistoisen kokemuksen täynnä talvista taikaa. Hänen siskonsa Donatella ei kuitenkaan ole innoissaan. Hänellä on nimittäin ongelma. Hän ei ole löytänyt Legendille vielä täydellistä lahjaa! 

 

Hänen oma epävarmuutensa Legendin tunteista (yhdistettynä kammottavan ihmissuhdeoppaan neuvoihin) tekee lahja kysymyksestä elämääkin suuremman. Koska eletään talvisen taian kyllästämässä Valendassa, ei voi odottaakaan muuta kuin, että myös tällä kertaa mystiset kadut johdattavat henkilömme yllättävään ja lumoavaan seikkailuun.

 

' "[- -] Hän sanoi, että sata vuotta sitten Mistelikatu oli ainoa paikka täällä missä kukaan kävi ostoksilla. Sieltä sai parhaat makeiset, kauniemmat hatut, puvut ja sukat ja vihreimmät juhlakuuset. Kuuluisin paikka oli kuitenkin Herra Mistelin leluarkku."

"Kuulostaa lasten sadulta."

"Sellainen se varmaan onkin", Scarlett myönsi. "Joka vuosi herra Mistelin leluarkku avautui vain yhdeksi päiväksi, suuren juhlan aatonaatoksi. [- -]". '

s. 56 

 

Rakastuin viitisen vuotta sitten Caravaliin. Garberilla on nimittäin uskomaton kyky kirjoittaa kaikkia aisteja syleilevää värikylläistä ilotulitusta, että sitä ei voi muuta kuin ihailla henkeä haukkoen. Mielikuvitsellisia maailmoja. Todellista taikaa. Innostuinkin paljon kun huomasin tämän trilogian jatkoksi kirjoitetun pienen joulukirjan. 

 

Sarah J. Maasin Talviyön valtakunnan matkassa ihastuin jo tähän tapaan yhdistää tuttu fantasiamaailma ja joulun tunnelmointi. Aloitin jo alkuviikosta lukemaan tätä Garberin tarinaa ja niin upean talvinen ja joulun ihmettä täynnä oli tuo Suuren juhlan täyttämä Valenda, että halusin säästää loput kirjasta ihan jouluaattoon pieneksi tunnelmointikirjaksi. 

 

Ikävä kyllä alun herkullisen maalailun jälkeen tarina lähtikin ihan muille urille kuin odotin. Minulle olisi nimittäin riittänyt tuo lumoavan Suuren juhlan kuvailu kaikkine maagisine joulujuttuineen. Ja jännitystä olisi ollut aivan tarpeeksi jo käynti tuolla mystisessä leluarkussa. Mutta Garber päättikin toisin... En halua paljastaa liikaa juonesta, mutta sanotaanko, että minun puolestani nuo lyhyet korsettiasut ja kuumat kohtaukset olisi voitu jättää täysin pois. Niissä oli jotenkin hyvin häiritsevä tuo asetelma. Pitääkö nykyään kaikkeen fantasiaan tunkea sitä himoa... 

 

Sen lisäksi juonen pakkomielle löytää täydellinen lahja myös hiukan särähti korvaani. Milloin joulustakin tuli niin kaupallinen, että lahjat ovat siirtyneet sen keskiöön? Minua oikeastaan ärsyttää tuo koko lahjarumba tämän juhlan ympärillä, kun keksimällä keksitään jotakin annettavaa, koska lahjoja nyt vain kuuluu antaa. Meillä onkin perheessämme luovutta lahjanantoperinteestä ja keskitytään jouluna yhdessäoloon ja hyvään ruokaan. En siis ollut ehkä otellisin yleisö tälle Tellan lahjastressillekään. Ja ylipäätänsä jos tarina on kaksisataa sivua hyvin suurella fontilla ja kuvitettuna laitoksena, niin eipä siinä kauheasti muutenkaan ehditä kuvaamaan. Olisin siis jatkanut mielummin panostamista siihen missä Garber on mestari eli lumoavien miljöiden ja taikamaailmojen aistivoimaiseen kuvaukseen. Onneksi häneltä on ilmestynyt toinenkin tähän maailmaan sijoittuva trilogia Caravalin lisäksi. Pitääkin tutustua siihen jossain välissä.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Caraval

2. Valenda

3. Finale  

 

Muualla luettu: Kirjahullun päiväkirja ja Unelmien aika 

 

Pikkupappilan joulu - Enni Mustonen

Kirjan nimi: Pikkupappilan joulu

Sarja: Kytösavun tarinoita #0

Kirjailija: Enni Mustonen

Lukija: Erja Manto
Julkaisija: Otava

Julkaisuvuosi: 2025, äänikirja 2025

Kesto: 3h 2min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

On joulu 1876. Nuori Johannes on valittu uudeksi pastoriksi Kytömäen pikkupappilaan Lapualle. Hänen Aino-vaimonsa on tohkeissaan. Nyt viimein hän saa järjestää juuri sellaisen joulun kuin hän haluaa. Piparit paistuvat ja kuusi on jo katsastettu metsästä. Kaikki ei mene kuitenkaan aivan suunnitelmien mukaisesti. Kuolema ei katso kelloa ja pastorin ovelle ilmestyy ensin huutolaistyttö Hanna hakemaan viimeistä voitelua vanhalle isännälleen. Sitten paikalle pamahtaa myös Johanneksen itsetietoinen ja määreilevä äiti. Uudessa pastoraatissa on myös omat tapansa järjestää asiat, mutta onneksi emäntäpiika pitää huolen, että asiat tehdään justiinsa eikä melkein niin kuin pitääkin. Joulun hengessä kaikki kuitenkin löytävät jonkinlaiset sovun ja rauhan sydämiinsä. 

 

Olen pitkään etsinyt sellaista rauhallisen tunnelmallista joulutarinaa, joka imaisisi mukaansa ja laskisi joulun tunnelmaan. Ja viimein luulen löytäneeni täsmäosuman! Tämä Mustosen teos henki joulua. Eikä sellaista nykyajan lahjahössötystä ja tilpehööriä vaan ihanaa vanhan ajan menoa. Oli kaikki oleellinen jouluruokineen, leipomisineen ja kuusineen. Tienoon väkeä myös kestittiin ja lauluja laulettiin. Tarina alkoi sopivasti muutama päivää ennen varsinaista jouluaattoa ja päättyi hiukan sen jälkeen. Tarinaa ei oltu turhaan pitkitetty tai koitettu luoda sen suurempaa draamaa. Tässä pienessä tarinassa keskityttiin jouluun ja se tavoitti sen tunnelman täydellisesti.   

 

Tämä pieni jouluinen makupala on esiosa Mustosen uudelle keväällä ilmestyvälle sarjalle Kytösavun tarinoita. Tässä jo esiteltiin uudet keskeiset hahmot kuten pikkupappilan väki sekä kurjissa oloissa elävä huutolaistyttö Hanna, jonka hyvinvoinnista Aino jo huolestuu. Kätevästi tässä siis pohjustettiin jo Hannan astumista osaksi pappilan eloa. Nerokkaasti tämä oli kuitenkin luotu myös jouluiseksi pikku tarinaksi joka viihdytti jo omin voiminkin. 

 

Mustonen on onnistunut puhaltamaan henkilöihinsä aidon hengen. Erilaiset persoonat tunnisti ja ai että kuinka moneen kertaan nyökyttelin mielessäni, että justiinsa noin tuo voisikin toimia ja sanoa. Murteet myös mukavasti elävöittivät kerrontaa ja Mannon luentaa oli ilo kuunnella. Jään kyllä mielenkiinnolla seuraamaan, mitä kaikkea tämän uuden sarjan matkassa päästäänkään kokemaan. Ainakin Pohjanmaan körtteistä taidan päästä oppimaan uutta.

 

Rauhallista Joulua kaikille! 

  

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjahilla ja Kirjakaapin avain   

 

Kuolleet haudoissaan - Louise Penny

Kirjan nimi: Kuolleet haudoissaan (Bury Your Dead)

Sarja: Three Pines #6

Kirjailija: Louise Penny, suomentanut Outi Järvinen

Lukija: Kalle Chydenius
Julkaisija: Bazar

Julkaisuvuosi: 2010, suomennos ja äänikirja 2021

Kesto: 16h 18min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Rikoskomisario Gamache on tehnyt suuren virhearvion. Useampi poliisi on saanut surmansa ja niin Gamache kuin hänen kakkosmiehensä Beauvoir Sûreté du Québecin murharyhmästä ovat haavoittuneet vakaavasti. Fyysisten haavojen lisäksi molempien mielet tarvitsevat myös taukoa ja lepoa traumaattisen tilanteen jäljiltä. Näin Gamache on lähtenyt Quebecin kaupunkiin entisen mentorinsa luoksi nuolemaan haavojaan. Pakkanen paukkuu ikkunoiden toisella puolella, mutta Gamche on löytänyt turvapaikakseen läheisen englanninkielisten kirjaston.

 

Murhat eivät kuitenkaan jätä Gamachea rauhaan. Kirjaston kellaristi nimittäin löytyy yllättäen ruumis. Eikä kuka tahansa vaan tunnettu harrastelija-arkeologi, jolla oli pakkomielle löytää Quebecin perustajan Samuel de Champlainin kadonnut ruumis. Quebecin tulenarat kielikiistat ovat saada tapauksesta uutta ponttia ja Gamache lupautuu auttamaan tutkimuksissa virkavapaastaan huolimatta. 

 

Three Pinesin kylässä puolestaan koitetaan edelleen selviytyä Kuolettavan kertomuksen jälkipyykistä. Gamache pelkää, että väärä mies on tuomittu telkien taakse. Näin hän lähettää Beauvioirin Three Pinesiin tekemään epävirallista selvitystä vielä erakon tapauksesta. Olisiko joku toinen voinut sittenkin olla syyllinen?

 

Minä sitten nautin tämän Pennyn luoman Three Pines sarjan parissa. Rokiskomasario Gamache on taitava tehtävässään. Hän kohtaa ennen kaikkea ihmisiä eikä tutki niinkään fyysisiä todisteita. Mikä olisi voinut olla motiivi? Entä kenellä olisi siihen tarvittava oikeanlainen luonne ja mielenlaatu? Samaan aikaan Gamache on myös lämmin ihminen. Tällä kertaa häneen lisättiin vielä lisää inhimillisyyttä noiden epäonnistuneiden tutkimusten avulla. Edes terävin mieli ei voi olla aina oikeassa. Mutta kuinka selvitä siitä, että ihmisiä on kuollut hänen virhearvionsa seurauksena?

 

Tämä olikin mielenkiintoinen Three Pines-sarjan dekkari, sillä sen sivuilla keriytyi auki itse asiassa melkeinpä neljä tapausta. Oli tuo uusi ruumis kirjastossa, jonka tutkinta johti myös tutkimaan tuota Quebecin isän ruumiin katoamista 1600-luvulla. Sitten oli tuo viime osassa ollut erakon tapaus, joka toi jälleen hurmaavan Three Pinesin kylän asukkaineen tämänkin dekkarin sivuille. Ja viimeisenä vielä pikkuhiljaa tarinan edetessä myös valotettiin tuota epäonnistunutta tutkintaa, joka on johtanut Gamachen virkavapaaseen. Miten Qamache koitti sitä selvitä, ja kuinka kaikki menikään niin pahasti ja sydäntäsärkevästi pieleen. 

 

Kaikki eri tutkinnat olivatkin kiinnostavia, joten tylsää ei kyllä tullut tämän osan parissa, vaikka Pennyn kerronta onkin cozy crime dekkareille tyypillisesti hyvin rauhallinen. Hienosti Penny taitaa hitaan paljastamisen taidon. Mielenkiintoista oli myös päästä kurkistamaan Kanadan kielikiistojen maailmaan, sillä se on ainakin minulle varsin uutta seutua. Olen aiemmin vain David Foster Wallacen valtaisassa runsaudensarvessa Päättymättömässä riemussa tullut ennen tutustuneeksi tähän, vaikka suuria väkivaltaisuuksiakin on ilmeisesti ranskankielisten ja anglojen välillä ollut. Entäs sitten Quebecilaiset seperatistit...

 

Paljon oli siis jälleen ulottuvuuksia tässä Pennyn dekkarissa. Hienosti hahmojakin onnistutaan syventämään osa osalta. Niin Gamache kuin Beauviorin piti omalla tavallaan käsitellä aiempaa traumaattista kokemusta. Ja kuka olisikaan uskonut kuka päätyi Beauvioirin uskotuksi! Ainut miinus oli, että oletin lukevani jouluista dekkaria. Mainittiinhan takakannessa joulukuinen Quebec ja aiemminkin Three Pines sarjassa on kuvattu juhlapyhiä kuten kiitospäivää ja pääsiäistä. Tarina oli kuitenkin ennen kaikkea talvinen. Pakkanen paukkui ja lunta satoi, mutta joulua ei kyllä mainittu sanallakaan. Eli hiukan meni tämä sesonkilukemisen ajoittaminen tässä pieleen. Mutta toisaalta tämä Pennyn dekkari oli kyllä niin vetävä ihan itsessään, että eipä sitä jäänyt enempi edes kaipaamaan jouluista tilpehööriä kaiken tuon muun lisäksi. Mielenkiinnolla kyllä odotan, mitä tämä sarja vielä tarjoaakaan jatkossa.

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Kuolema kiitospäivänä

2. Kylmän kosketus

3. Kuukausista julmin

4. Kiveen hakattu kuolema

5. Kuolettava kertomus

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Sivumerkkejä, Kaksi sivullista ja Kirjavinkit

Joulun palapelimurhat - Alexandra Benedict

Kirjan nimi: Joulun palapelimurhat (The Christmas Jigsaw Murders)
Kirjailija: Alexandra Benedict, suomentanut Antti Autio
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2023, suomennos 2024

Sivumäärä: 356 

Mistä: Kirjastosta

 

' Hyvä Edith,

sinut tunnetaan siitä, että osaat asetella sanasi ja ristikkosi terävästi, mutta pystytkö ratkaisemaan tämän murha-arvoituksen? Neljä ihmistä on saava surmansa jouluaattoiltaan kello kahteentoista mennessä, ellet onnistu ratkomaan vihjeitä ja pysäyttämään minua. Uhreja saattaa tulla  enemmänkin. Pidä huoli siitä, että teet kaiken kunnolla etkä rupea sotkemaan asioita, sillä huonoja tapoja et petkuttajana pääse helposti pakoon.

Terveisin

Palapeluri'

s. 18

 

Edie on jo eläkeikäinen, mutta luo edelleen ristikkotehtäviä lehtiin. Hänen kasvattamansa veljenlapsenlapsi Sean on jo aikamies työskennellessään poliisissa ja haaveillessaan omasta adoptiotyttärestä puolisonsa kanssa. Edie siis kuluttaa päivänsä tehden palapelejä - ja näin joulukuun loppupuolella vältellen joulua parhaansa mukaan. Onhan hän kokenut niin paljon menetyksiä jouluna, ettei enää kestä koko juhlaa silmissään.

 

Tällä kertaa joulusta tulee kuitenkin erityisen poikkeuksellinen. Edie saa nimittäin portailleen lahjapaketin, joka pitää sisällään palapelinpaloja sekä viestin Palapelurilta. Jouluun on neljä päivää ja neljä ihmistä on saava surmansa, jos Edie ei onnistu ratkaisemaan palapeliarvoitusta. Alkaa siis kamppailu aikaa vastaan. Omapäinen Edie koittaa tehdä omia tutkimuksiaan ja Sean hoitaa poliisissa juttua kun ruumiita alkaa kertymään. Mutta miksi Palapeluri on valinnut juuri Edien vastapelurikseen? Edienkin menneisyydessä on salaisuuksia, jotka hän joutuu nyt kohtaamaan, mikäli haluaa pysäyttää Tappajan. 

 

' Edie otti uusista paloista valokuvat, suurensi kuvia, ja tutki tarkasti palasten kaikki yksityiskohdat. Juuri tässä oli palapelien kokoamisen salaisuus: tiettyyn kohtaan sopivan palasen etsiskelyn lisäksi ratkojan oli koko ajan pidettävä mielessä, mihin muut voisivat sijoittua. Palapelien kokoajan oli hahmotettava samalla kertaa sekä kokonaisuus että yksittäisten palasten tilanne, ja murhaaja oli nyt säilyttänyt Edielle tuon roolin. Mutta mistä syystä? Halusiko tämä ylipäänsä, että Edie onnistuisi tehtävässään? '

s. 148 

 

Luin kaksi vuotta sitten Benedictin jouluisen dekkarin Joulun murhapeli ja ihastuin tuohon ideaan yhdistää joulun tunnelmointi ja dekkarimysteeri. Viime vuonna olin liian hidas enkä ehtinyt saada kirjaston varausjonosta tätä Benedictin silloista uutuusdekkaria, mutta tänäpä vuonna ajoitukseni osui nappiin ja pääsin siis nauttimaan jälleen murhaavasta joulukirjasta.

 

Odotukseni olivat varsin korkealla näin pitkällisen odottelun ja suunnittelun jäljiltä eikä Benedict aivan onnistunut lunastamaan niitä tällä kertaa. Joulu ei tullut niin vahvasti esiin kuin suljetuntilan joulunviettoon keskittyneessä Joulun murhapelissä. Jostain syystä moniin joulukirjoihin valitaan päähenkilöksi henkilö, joka vihaa joulua. Toki tämä lähtäasetelma mahdollistaa niin sanotun joulun ihmeen kun he lopulta löytävätkin joulun sydämiinsä, mutta voisihan se perusjuoni mennä joskus toisinkin. Onneksi Edien veljenpojanpoika Sean oli taas hyvinkin jouluihminen ja kyllähän Ediekin joutui osallistumaan jopa pikkujouluihin osana tutkimustaan.

 

Dekkarina ja palapelikirjanakin tämä oli ihan toimiva, mutta jäi silti kauas kirkkaimmasta kärjestä. Tuntui vaikealta uskoa kuinka kevyesti Edie suhtautui siihen, että ihmisiä oikeasti kuoli. Sen sijaan hän vain jatkoi omaa palapelinsä ratkomista eikä suinkaan jakanut tietojaan poliisin tai edes oman Seaninsa kanssa. Vastaavasti luin vastikään Samuel Burrin Täydellinen arvoitus romaanin, jonka sivuilla oli kuvitettu oikein päähenkilön ratkaistavat pulmaristikot. Tässä Benedictin teoksessa toki Edie selittää kuinka lähestyä sanaristokoiden tai palapelin ratkaisemista ja viljeltiin anagrammeja, mutta lukija ei samallalailla pääse mukaan ratkomaan kuin Burrin vetävässä teoksessa. 

 

Joulun palapelimurhat oli kaikesta huolimatta ihan viihdyttävä teos. Sen lukaisi leppoisana sesonkiteoksena. Eiväthän nämä joulukirjat yleensäkään mitään maailmaa mullistavia ole vaan tarjoavat hetken fiilistelyä. Hauska onkin ollut löytää näitä sesonkikirjoja nykyään niin monesta eri genrestä. Ihan kelpo teos, vaikkei siis jättänytkään suurta muistijälkeä.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Hemulin kirjahylly ja Unelmien aika

 

Neito vanhassa linnassa - Jane Austen

Kirjan nimi: Neito vanhassa linnassa (Northanger Abbey)

Kirjailija: Jane Austen, suomentanut Eila Pennanen

Lukija: Erja Manto
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1817, suomennos 1953 ja äänikirja 2015

Kesto: 9h 4min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Catherine Morland on suuren papinperheen tytär. Nyt hänellä on kuitenkin jännittävät ajat edessä. On nimittäin aika karistaa maaseudun tomut jaloista ja päästä perheystävien Morlandin pariskunnan matkassa Bathin kaupunkiin ja sen seurapiireihin. Alku ei kuitenkaan ole kovin lupaava, sillä he eivät oikein tunne ketään Bathista. 

 

Kun Catherine sitten tutustuu Isabella Thorpeen, toiseen nuoreen naiseen joka jakaa Catherinen kiinnostuksen goottilaisromantiikkaan, on hän aivan ihastuksissaan. Ja eräissä tanssijaisissa hän myös tapaa oman aikansa tapakulttuurille naureskelevan nokkelan herra Tilneyn. Ja lopulta Catherine saa myös kutsun Tilnyjen sukukartanoon Northanger Abbeyn, jossa nuoren Catherinen mielikuvitus lähtee lentoon.

 

Tänään tulee kuluneeksi 250 vuotta Jane Austenin syntymästä. Sen kunniaksi Tuulevi on haastanut muut kirjabloggaajat lukemaan ja postaamaan Austenin teoksista. Luin vastikään Järjen ja tunteen ja nyt olikin sitten aika tarttua viimeisimpään Austeniin joka minulta enää oli lukematta eli Neitoon vanhassa linnassa. 

 

Teoksen historia on kiinnostava. Se on alkujaan nimittäin julkaistu vasta Austenin kuoleman jälkeen, vaikka se olikin hänen ensimmäinen täysipitkä romaaninsa. Hän myi tämän teoksen kymmenellä punnalla kirjakauppiaalle, joka ei kuitenkaan koskaan päätynyt julkaisemaan sitä. Vasta myöhemmin se saatiin lunastettua takaisin ja viimeisteltyä.

 

Tästä teoksesta kyllä huomaa jonkin verran, että Austenin tyyli ei ollut täysin vielä muotoutunut. Se ei enää ollut aivan yhtä kärkäs ja parodoiva kuin varhaistuotannon novellikokoelmassa Uskollinen ystävänne, mutta selkeästi terävämpi kuin seuraavat teokset. Se ei myöskään aivan löytänyt samaa valovoimaisuutta päähenkilöihinsä kuin esimerkiksi Järjessä ja tunteessa ja Ylpeydessä ja ennakkoluulossa. Catherine oli nimittäin hyvin naivi ja monin paikoin hidas tajuamaan seurapiirin suhdepelejä avioliittomarkkinoilla. Herra Tilneyn suusta puolestaan oli kyllä herkullista kuulla suorasukaisia kommentteja kuinka hänen odotettiin toimivan. Huvittavaa kommentointia, joka piti lukijan (ja Catherinen) kiinnostusta yllä. Entäs sitten Isabellan niin itseään täynnä oleva veli, voi apua. Goottilaisen kauhun elementit Nothanger Abbeyssa olivat myös oma oleellinen lisänsä tähän teokseen ja satiirinen pilkkakirves soi riemulla Catherinen ylivilkkaalle kauhuromaanien kuorruttamalle mielelle.

 

Ei ole ihme, että Austen on noussut yhdeksi niistä kirjailijoista joita vielä luetaan innolla yli kahdensadan vuodenkin jälkeen. Hänen tekstinsä on kestänyt aikaa ja ihastuttaa meitä historiallisen romantiikan ystäviä edelleen. On siinä oma viehätyksensä lukea näitä romanttisia tarinoita aikalaisen kirjoittamana eikä tyytyä vain nykyajan sovituksiin. Hauskasti välillä piti kyllä pohtia mitä ihmeitä olivat nuo juomahallit ja muut hallit joissa päähenkilömme kävivät Bathissa aina käyskentelemässä :D On haikeata ajatella, että nyt olen saanut kaikki Austenin teokset luettua. Mihin minä nyt tartun, kun kaipaan lempeää satiiria 1800-luvun avioliittomarkkinoiden saralta? Olen nauttinut paljon Austenin matkassa ja varmasti vielä palaan hänen tuotantonsa pariin tulevaisuudessakin.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muut arvioni Jane Austenin romaaneista:

Uskollinen ystävänne 

Järki ja tunteet 

Ylpeys ja ennakkoluulo 

Kasvattitytön tarina  

Emma  

Viisasteleva sydän  

 

Muualla luettu: Tuijata, Luettua elämää, Haaveena kirjailijan ura, Bibbidi Bibbidi Book, Lukujonossa, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Päiväkävelyllä, Sonjan lukuhetket, Kirjasfääri, Ruusunuppuja ja Tuulevin lukublogi

Talviyön valtakunta - Sarah J. Maas

Kirjan nimi: Talviyön valtakunta (A Court of Frost and Starlight)

Sarja: Valtakunta #4 
Kirjailija: Sarah J. Maas, suomentanut Sarianna Silvonen
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2018, suomennos 2024

Sivumäärä: 245  

Mistä: Kirjastosta

 

' Mutta nyt edessä olisi talvipäivänseisaus. Vuoden pisin yö. Käänsin katseeni ikkunasta Nuolaan, joka viimeisteli yhä piirakkansa reunoja. "Eikö se ole täälläkin erityinen juhlapyhä?" kysyin huolettomuutta tavoitellen. "Ei vain Talven ja Päivän valtakunnissa?" Ja Kevään.

"Kyllä vain!, Nuala sanoi ja kumartui pöydän ylle tarkastelemaan piirakkaansa. Hän oli paitsi taitava vakooja - itse Azrielin kouluttama - myös mestarikokki. "Pidämme siitä kovasti. Se on kodikas, lämmin ja ihana juhla. Lahjoja, musiikkia ja ruokaa, joskus juhla-ateria tähtien valossa..." Aivan toista kuin se raju, mahtava, monipäiväinen juhla, johon olin joutunut osallistumaan viime vuonna. Mutta - lahjoja.

Minun täytyi ostaa heille kaikille lahjoja. Tai ei täytynyt, vaan halusin tehdä niin. '

s. 10-11

 

Siiveniskujen valtakunnassa Prythianin eri valtakunnat ottivat yhteen Hybernin kuninkaan kanssa. Vaikka he selvisivätkin tästä, oli se valtaisa voimanponnistelu ja isoilta menetyksiltä ei voitu välttyä. Sota on kuitenkin aina sotaa. Nyt Yön valtakunnan ylivaltiatar Feyre nuolee haavojaan puolisonsa Rhysin kanssa. Kiirettä pitää, sillä heidän oma valtakuntansa vaatii uudelleen rakentamista ja suuria menetyksiä kokeneet illyrialaissotureiden keskuudessa muhii kapinamielialaa. Vaikka sodassa eri hovit yhdistivätkin voimansa, niin nyt he eivät ole millään saada koottua yhtenäistä suunnitelmaa tulevaisuudelle.

 

Nyt on kuitenkin aika pysähtyä hetkeksi. Talvipäivänseisaus lähenee ja kaikki odottavat tuota hetkeä  rauhoittua ja juhlia perhepiirissä yhdessä. Feyrelle ja hänen sisarilleen kaikki tämä on uutta, sillä ihmisten mailla Talvipäivänseisausta ei juhlittu. Feyre kierteleekin Velarisen uudelleenrakennettavan kaupungin putiikeissa ja puodeissa etsimässä juuri oikeita lahjoja uudelle laajennetulle perheelleen. Ja pian onkin aika jo kokoontua yhteen takkatulen rätistessä taustalla ja syödä herkullista ruokaa. Mutta riittääkö Talvipäivänseisauksenkaan lumo yhdistämään kaikkia riitaisia sydämiä? 

 

' "Nuo lämmitetyt hikimajat ovat oikeastaan illyrialainen perinne. Joukko alastomia sotureita istuu yhdessä hikoilemassa höyrykylvyssä."

Räpäytin taas silmiäni.

Morin huulet nytkähtivät. "Rehellisesti sanottuna se on suurin piirtein ainoa mukava perinne, jonka illyrialaiset ovat koskaan keksineet."

Tuhahdin. "Siellä he kolme siis istuvat. Alasti. Hikoilemassa."

Kautta Äidin. '

s. 184-185  

 

Vaikka sain vasta Siiveniskujen valtakunnan luettua, piti silti jatkaa pikimmiten tämän sarjan parissa. Onneksi siskoni nimittäin mainitsi, että tämä neljäs osa on käytännössä eräänlainen väliteos, jossa vain fiilistellään joulua vastaavaa Talvipäivänseisauksen juhlaa. Itsehän en ollut tätä tajunnut, ja siten olisin luultavasti tarttunut tähän teokseen aivan väärään aikaan. 

Mikäpä siis olisikaan ollut parempi hetki lukea tämä teos kuin näin joulun alla. Monet ovat itse asiassa valittaneet tästä 'turhasta' osasta sarjaa. Minulle tämä päinvastoin oli oikein mukava lukukokemus. Suurta toimintaa ja juonen eteenpäinvientiä ei kannata tältä osalta odottaa. Sen sijaan jos asennoituu tähän jo valmiiksi joulukirjana, niin tässä genressä tämä teos oli mitä mainioin. Tykkään lukea joulukirjoja näin joulukuussa, jotta pääsen pyhien tunnelmaan. Nyt olinkin innoissani lukemassa fantasiasarjan talvipäivänseisauksen perinteistä (terveisiä illyrialaisten hikimajaan alias saunaan). Hauska oli huomata kuinka joulukirjan ei tarvitsekaan aina olla sitä perinteistä vaan se voi mennä genrerajojen yli ja kohdata fantasian.

 

Joulufiilistelyn lisäksi pidin tässä teoksessa myös sen moniäänisyydestä. Rupean olemaan hiukan sitä mieltä, että Feyren tarinasta ja kerronnasta on kohta saatu jo kaikki aikalailla irti. Olikin siis mahtavaa, kun tässä osassa viimein ääneen pääsevät myös monet muut sarjan mahtavista hahmoista. Näin saatiin jälleen avarrettua tuota maailmaa ja sen henkilöitä lisää, kun esimerkiksi Cassianin matkassa astuttiin illyrialaisten sotaleiriin. Paljon herkullisia suhdejännitteitä on myös tarjolla, joiden kehittymistä kyllä jään seuraamaan mielenkiinnolla seuraavissa sarjan varsinaisissa osissa. Tämäkin osa oli siis omalla tavallaan avartava, vaikkei se varsinaista juonta edistänytkään. Suosittelen kuitenkin tarttumaan tähän näin joulun alla, jotta siitä saa parhaan mahdollisen tunnelmoinnin irti.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Okaruusujen valtakunta

2. Usvatuulen valtakunta

3. Siiveniskujen valtakunta

 

Muualla luettu: Siniset helmet, Lukunurkka ja Kirjojen pyörteissä