Nalle Puh - A.A. Milne (Klassikkohaaste 22)

Kirjan nimi: Nalle Puh  (Winnie The-Pooh)

Sarja: Nalle Puh #1

Kirjailija: A.A. Milne , suomentanut Kersti Juva

Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1926, suomennos 1997

Sivumäärä: 155 

Mistä: Kirjastosta

 

' "Ole kiltti ja kerro Nalle Puhille kertomus."

"Voin kertoakin", minä sanoin. "Millaisista kertomuksista hän pitää?"

"Sellaisista joissa kerrotaan hänestä. Hän on sellainen karhu."

"Vai on."

"Ole kiltti ja kerro."

"Minä yritän."

Ja minä yritin. '

s. 10

 

Risto Reipas laskeutuu portaat alakertaan ja Nalle Puh tömpsähtelee hänen vanavedessään. Risto Reipas pyytää kuulla sadun ystävästään Nalle Puhista ja hänen tovereistaan. Ja niin kertomus alkaa. 

 

Puolen hehtaarin puistossa tapaamme pöhkön karhun Nalle Puhin ja hänen aran ystävänsä Nasun. Yhdessä he päätyvät seikkailuihin kuten pyydystävät Tärppää ja Möhköfanttia. Pelastautuvat tulvan kourista ja koittavat ilahduttaa Ihaata tämän syntymäpäivänä. Jääpä Puh jumiin Kanin koloon ja Nasu joutuu Kengun kourissa peräti kylpyyn. Eikä pidä unohtaa koko joukkion suurta Raparetkeä Pohjoisvavalle.  

 

' "Puh, kun aamulla heräät, mitä sanot itsellesi ensimmäiseksi?" kysyi Nasu viimein.

" 'Mitä tänään on aamiaiseksi?' " sanoi Puh. "Mitä sina sanot?"

"Minä sanon: 'Mitähän jännittävää tänään tapahtuu?' " sanoi Nasu.

Puh nyökkäsi miettiväisesti.

"Se on sama asia", hän sanoi. '

s. 153

 

Esikoiseni täyttää pian kolme ja hänelle on tullut luettua paljon kuvakirjoja kirjastosta. Nalle Puh oli siis tullut tutuksi, mutta samoin kuin Muumi-kirjojen kanssa halusin nähdä millainen se alkuperäinen A.A. Milnen kirjoittama Nalle Puh tarina olikaan. Sopivasti Nalle Puh vieläpä viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuottaan, joten ajattelin tämän olevan mainio valinta tähän alkuvuoden kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, jota Kulttuuri kukoistaa-blogi emännöi tällä kertaa.

 

Nalle Puh olikin mitä mainioin klassikko. Kaikki nimittäin tuntevat sen hahmot, mutta silti kovin moni ei ole lukenut tätä Milnen alkuperäistä tekstiä. Tässähän Puolen hehtaarin metsäkin oli puisto nimellä. E.H. Shepardin kuvituksistakin puuttui vielä tuo Nalle Puhin ominainen punainen paita. Eikä Tiikeriä ollut tässä teoksessa vielä lainkaan. Ja enpä ollut tiennyt kuinka innokas Puh olikaan kehittelemään lauluja - kuinka hurmaavaa!

 

Lopulta kun esikoiseni näki tämän kirjalainani hänkin halusi päästä lukemaan äidin Nalle Puh kirjaa. Näin päädyinkin lukemaan tämän kirjan hänelle kokonaisuutena ääneen. Tämä oli ensimmäinen tällainen enemmän tekstiä sisältävä satukirja, jota hänelle luimme ja hänhän rakastui tähän ikihyvin. Hän olisi halunnut meidän lukevan vain tätä kirjaa eli teos oli hitti myös nuoremman sukupolven edustajasta :D

 

Nalle Puh oli siitä myös mukava kirja, että näin aikuislukijanakin sen lukemisesta nautti. Ehkäpä siihen vaikutti se, että kyseessä on jo klassikkoikään päässyt teos, mutta sen teksti oli myös itsessään taidokasta ja palkitsevaa. Yllättävän usein lastenkirjoissa itse teksti on nimittäin myös yksinkertaistettu roimasti, mutta tuota yksinkertaisuutta ei tarvinnut pelätä Milnen matkassa. Toki tässäkin on paljon hersyvää dialogia jolla tarinaa kuljetettiin eteenpäin, mutta sekin tuntui jotenkin hyvin aidolta. 

 

Nuo Risto Reippaan eläinystävät veivät sydämeni. He tuntuivat kuvastavan niin hyvin tuollaista pienen lapsen mielenmaailmaa. Jokaisella oli myös vahvat omat luonteenpiirteensä. Hyvää he silti aina tarkoittivat, vaikka välillä pienent pöhköt päät eivät taivukaan kaikkeen. Olenkin oikein iloinen, että tutustuin tähän lastenkirjallisuuden klassikkoon. Ja kyllähän se esikoinen onnistui jo kirjastosta löytämään Milnen toisen Nallu Puh teoksen Nalle Puh rakentaa talon. Eli matka Nalle Puhin matkassa tulee jatkumaan.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Hurjan Hassu Lukija, Kirjahullun päiväkirja, Oksan hyllyltä, 100 kirjaa, Ankin kirjablogi ja Fiktiivinen maailma

 

 

 

Aiemmat klassikkohaasteeni:

Klassikkohaaste 15: As you like it, William Shakespeare 

Klassikkohaaste 16: Romeo & Juliet, William Shakespeare

Klassikkohaaste 18: Rautatie, Juhani Aho 

Klassikkohaaste 19: Sukelluslaivalla maapallon ympäri, Jules Verne 

Klassikkohaaste 20: Kasvattitytön tarina, Jane Austen  

Tinasotamiehet - Anniina Mikama

Kirjan nimi: Tinasotamiehet

Sarja: Taikuri ja taskuvaras #3

Kirjailija: Anniina Mikama

Lukija: Maija Lang
Julkaisija: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2020, äänikirja 2020

Kesto: 12h 27min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Taikurissa ja taskuvarkaassa kohtasimme nuoren Minan, joka elätti itsensä taskuvarkaana. Minan maailma kuitenkin mullistui, kun hän valitsi uhrikseen nuoren herrasmiehen. Tuo mies oli Tom, joka palkkasikin näppäräsormisen Minan hänen ja pyörätuolissa olevan Professorin apulaiseksi. He nimittäin tekivät maagisia taikatemppuja 1800-luvun Helsingissä. Ja kyllähän se nuoren Minan sydänkin pääsi läikähtämään. 

 

Nyt uudet tuulet kuitenkin puhaltavat, kun esiintymisseurue saa kutsun saapua peräti Lontoon lavoille. Laivamatkan jälkeen alkaa suuren spektaakkelin valmistelu, sillä he aikovat esittää näytöksensä peräti kahdessa teatterissa - samaan aikaan! Mina kuitenkin epäilee, että heidän matkallaan on jokin toinenkin syy. Pian myös Tomin menneisyyden haamut tulevaisuudesta löytävät heidän seurueensa. Pystyvätkö he keksimään keinon pelastua?

 

Kun tämä Mikaman kotimainen sarja ilmestyi, sai se paljon huomiota blogipiireissä ja kirjallisuuspalkintojen saroilla. Hiukan jälkijunassa lähdin tähän taikaesitysten täyteiseen matkaa mukaan. Kaksi ensimmäistä osaa olivat jo täynnä kiinnostavia elementtejä, kuten 1800-luvun miljöö ja Tomin erilaiset mekaaniset vekottimet ja esitysten silmänkääntötemput. Ensimmäisen osan lopussa kun vielä sekoitettiin soppaan mukaan tulevaisuuden androideja niin kiinnostukseni oli taattu. 

 

Silti edelliset osat eivät täysin lumonneet minua vaan jäivät ihan mukaviksi lukukokemuksiksi. Ajatus jäi silti kytemään, että tässä olisi potentiaalia. Pitkään olenkin katsellut tätä trilogian päätösosaa äänikirjapalvelun kuuntelukirjastosta. Varsinkin kun sen saama arvio oli peräti 4.6/5. Onneksi tartuinkin Tinasotamieheen, sillä se viimein lunasti ja yhdisteli taitavaksi kokonaisuudeksi kaikki nuo Mikaman luomat eri elementit.

 

Kukapa ei olisi myyty, kun teoksen sivut pursusivat uskomattomia taikatemppuja. Ihanaa kun Minan ja Tomin esitystä ja muitakin silmänkääntötemppuja kuvattiin niin paljon näillä sivuilla. Sen lisäksi kuinka usein sitä tulee törmänneeksi samoissa kansissa tulevaisuuden taistelurobotteihin sekä etsitään Arthurin legendan Merliniä. Ja päälle vielä Minan ja Tomin suhteen pienoinen kriisi ja Lontoon katupojat... Sekalaisista aineksista kehkeytyi varsin herkullinen kokonaisuus, joka piti otteessaan viimeisille sivuille asti. Tässä sarjassa olisi kyllä ainesta kansainvälisillekin markkinoille! 

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Taikuri ja taskuvaras

2. Huijarin oppipoika   

 

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Lukujonossa, Bibbidi Bobbidi Book, Kirjoihin kadonnut, Siniset helmet, Unelmien aika, Oksan hyllyltä, Aamusta yöhön... ja Kirjahilla

 

Aviomiehen salaisuus - Helena Steen

Kirjan nimi: Aviomiehen salaisuus

Sarja: Ilona Berg ja englantilaiset murhat #1

Kirjailija: Helena Steen

Lukija: Anniina Piiparinen
Julkaisija: Docendo

Julkaisuvuosi: 2025, äänikirja 2025

Kesto: 10h 25min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Ilona Berg on nuori nainen, jonka opinnot ovat jääneet kesken perheen köyhdyttyä. Onneksi varakas liikemies Berg iskee kuitenkin silmänsä häneen. Näin Ilona lähtee tuoreen aviomiehensä kanssa kohti tämän kotimaata Englantia. 1920-luvun helmikuinen Lontoo on hämyisän sumun valtaama, eikä siten näytä parhaita puoliaan. Eipä sen puoleen, että Ilona pääsisi Lontoon katuja tutkimaan, sillä kontrolloiva aviomies pitää huolen siitä, että tämä pysyy visusti hotellissa. Itse mies kuitenkin lähtee illalla ulos - palaamatta enää koskaan.

 

Seuraavana päivänä lehdessä on kohuotsikot Bergin pariskunnan murhasta. Mutta kuka on tuo nainen joka on murhattu toiseen hotelliin hänen aviomiehensä kanssa? Entä miksi aviomies oli ollut niin hermostunut ennen lähtöään? Voisiko tällä olla yhteyksiä Venäjälle? Scotland Yardia avustava aatelistaustainen herrasmiesetsivä Henry päättää ottaa Ilonan siipiensä suojaan. Onhan tämä mahdollisesti vaarassa. Ilona osoittautuu kuitenkin varsin kekseliääksi nuoreksi neidoksi. Ja hän on päättänyt saada miehensä murhaajan selville, joko Henryn avulla tai ilman.

 

Oi olipa tämä Ilona Bergistä kertova uusi sarja mukava tuttavuus cozy crimen rintamalla. Itsehän en voi sietää liikaa verta ja suolenpätkiä, mutta cozy crime Agatha Christien hengessä uppoaa minuun kuin kuuma veitsi voihin. Tämä Steenin teos osuikin lukumakuuni täydellisesti. Siinä oli mukavan rauhaisa rytmi selvittelyssä ja tiettyä vanhan ajan henkeä. Samaan aikaan pääparin välillä oli mukavaa jännitettä aistittavissa kuin Lynn Messinan Beatrice Hyde-Claire ratkaisee sarjassa, jota oikeastaan luenkin vain tuon herkullisen suhteen kehityksen vuoksi.

 

Steenin dekkari tarjosi tämän lisäksi mitä herkullisimman miljöön. 20-luku on kiehtova aika ja Ilonan matkassa päädyttiinkin niin ilolintujen joukkoon hämyiselle klubille kuin perienglantilaiseen kartanomiljööseen palvelusleeraamaan kuin Downton Abbeyssa konsanaan. Entäpä Henryn koti kamaripalvelijoineen. Ah kuinka rakastinkaan tuota ajankuvaa! Ja jotenkin tuo koko murhajuonikin oli sen verran nerokas, että ainakin minun hoksottimeni osoittivan kyllä toisaalle kunnes lopun jännitysnäytelmä astui kuvaan. 

 

Tämä teos vei ainakin tämän lukijan sydämen. Ilona on kiehtova hahmo, joka joutuu jos jonkinlaisiin kiipeleihin. Niistä hänen onkin selviydyttävä nopeiden hoksottimiensa avulla - ja ehkä joskus turvautuen myös Henryn auttavaan käteen. Ei kuitenkaan liian innokkaasti. Mukava oli myös päästä seuraamaan välillä Henryn tutkimusten edistymistä ja niitä ajatuksia joita neuvokas rouva Berg hänessä herättikään. Toivottavasti tämä teos saisi pian jatkoa, sillä ainakin tämä lukija on täysin myyty.

 

Tähdet: 4.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjasähkökäyrä, Lukutoukan luetut sivut ja Kirjavinkit  

 

Maailmanloppu ja ihmemaa - Haruki Murakami

Kirjan nimi: Maailmanloppu ja ihmemaa (Sekai no owari to hadoboirudo wandarando)

Kirjailija: Haruki Murakami, suomentanut Raisa Porrasmaa

Julkaisija: Tammi

Julkaisuvuosi: 1985, suomennos 2015

Sivumäärä: 546 

Mistä: Kirjastosta

 

' "Kyllä. Teen nyt esipesun täällä. Vien pestyt luvut mukanani kotiin ja suoritan shufflingin siellä. Shuffling vaatii kaikenlaisia ennakkojärjestelyjä. Palaan sitten tänne suffling-tietojen kanssa.

"Tämän tulisi ehdottomasti olla valmis kolmen päivän päästä, keskipäivään mennessä."

"Se riittää hyvin", minä sanoin.

"Toistan vielä: pidä huoli ettet myöhästy", vanhus painotti. "Jos olet myöhässä, tapahtuu kauheita."

"Romahtaako maailma?" kysyin.

"Tietyssä mielessä", vanhus sanoi aivan kuin sanoilla olisi ollut kätketty merkitys. '

s. 45

 

Laskijat ovat erikoistuneet datan käsittelyyn ja salaamiseen. Tokiossa yksi tämän ammattikunnan edustaja on juuri saamassa toimeksiannon joka on muuttava hänen koko maailmansa. Vanhuksen laboratorioon pitää kulkea pitkällä äänettömällä hissillä, monimutkaisten käytäväsokkelon läpi ja lopulta vielä sukeltaa pimeään tunneliin ja sen päässä olevan vesiputouksen läpi. Laskija kuitenkin hoitaa työnsä kunnialla. Suorittaa datan esipesun ja lähtee kotiin suorittamaan haastavampaa erikoistason shufflingia. Hän saa professorilta mukaansa myös lahjan - yksisarvisen kallon. Pian on selvää, että myös Merkitsijät havittelevat Laskijan hallussa olevaa dataa ja kalloa. Sitten vanhus katoaa. Tämän vain vaaleanpunaiseen pukeutuva 17-vuotias pullea lapsenlapsi kertoo maan alla asuvien kammottavien sysiäisten vieneen professorin. Pystyvätkö he pelastamaan tämän? Varsinkin ennen vanhuksen asettamaa aikarajaa johon mennessä data pitäisi hänelle toimittaa.

 

Toisaalta on myös Maailmanloppu. Siellä mies saapuu paksun muurin ympäröimään kaupunkiin. Sen portilla Portinvartija irrottaa tämän Varjon, sillä Varjot eivät voi kulkea tämän kaupungin kaduilla. Täällä miehestä tulee Untenlukija. Hän lukee kalloista unia joka ilta, vaikkei täysin ymmärräkään työtään. Kaupunki vaikuttaa täydelliseltä, mutta onko se sitä sittenkään? Miehen Varjo heikkenee heikkenemistään. Varjon kuollessa myös ihmisen sielu kuolee. Haluaako mies todella jäädä tähän rauhan tyyssijaan, vai pitäisikö hänen koittaa paeta Varjonsa kanssa vielä kun se on mahdollista? 

 

' Olosuhteet olivat ylittäneet mielikuvitukseni rajat jo kauan sitten ja päätyneet niin sanotusti tietoisuuden rajamaille. En osannut kuvitella enää mitään. En voinut muuta kuin ponnistella kykyjeni äärirajoilla, loikkia yksitellen yli mielikuvituksen ja olosuhteiden välillä levittäytyvien pohjattoman syvien kuilujen. '

s. 310  

 

Huhhuh nyt oli jälleen sellaista mielikuvituksellista tykitystä Murakamilta, että oksat pois! Jo heti ensisivuilla lukijan on oltava tarkkana kun eteen vyörytetään Laskijoita, Systeemiä, Merkitsijöitä, Shufflingia, Sysiäisiä, yksisarvisen kalloja... Hiljalleen nämä asiat rupeavat avautumaan, mutta aina kun luulee saaneen tarinasta otteen ja ymmärtäneen mistä on kyse, se luiskahtaakin jälleen uusille uskomattomille radoilleen. Tätä lukiessa ei kyllä rehellisesti sanottuna voinut koskaan tietää mille urille tarina seuraavaksi lähtee. 

 

Ja yhden tällaisen uskomattoman maailman lisäksi Murakami oli onnistunut luomaan niitä peräti kaksi! Kaksi uskomatonta, mutta silti täysin erilaista maailmaansa. On kyllä pakko nostaa hattua tuon miehen mielikuvituksen tasolle. Olen aiemminkin lukenut Murakamia ja lumoutunut erityisesti hänen näistä maagisen realistisista teoksistaan kuten 1Q84. Paljon samaa näissä olikin, vaikka maailmat ja itse tarinat olivatkin täysin eri. Tietty tunnistettava ja omintakeinen kerrontatyyli Murakamilla silti on.

 

Murakamin kyky ei rajoitu pelkästään mielikuvituksellisten tarinoiden kehittelyyn, vaan sen lisäksi hänen teoksissaan on myös syvällistä pohdintaa. Tällä kertaa päästiinkin uppoutumaan syvälle mieleen ja ihmisen identiteettiin. Kuka minä olen? Mistä minä itse oikeastaan koostuu? Mikä on sielu? Ja entä jos jokin muuttuu, onko se enää minä? Mielenkiintoinen huomio oli myös, että kirjan hahmoilla ei ollut varsinaisia nimiä, vaan heihin viitattiin juurikin Portinvartijana tai Pulskana neitinä tai Professorina. Kuitenkin kirja käsitteli juurikin identiteettiä ja minuutta. 

 

Oli kerrassaan lumoavaa päästä sukeltamaan Murakamin tarinana arvoituksiin. Tarkkana on toki oltava ja varmasti minun vauva-arjen väsyttämiltä aivoiltani meni myös paljon ohi. Onneksi tällä kertaa ei sentään tarjoiltu Kafkan rannalla teoksen tyylistä shokeerausta ja hiukan liiankin metafyysista tasoa. Pidin Maailmanlopusta ja ihmemaasta paljon. Vaikka se on toki myönnettävä, että ennakolta olin luullut ihmemaan olevan tuo varjoton kaupunki jossa vaeltelee yksisarvisia, mutta niinpä vain nämä maailmat olivatkin toisinpäin :D

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjaluotsi, Sivumerkkejä, Kirjanurkkaus, Ullan luetut kirjat, Lumiomena, Kirjamies, Kirja vieköön!, Mitä luimme kerran, Ligths & music, Bibliofiilin päiväunia, Kaisa Reetta T., Kannesta kanteen, sivuista sivuille, Opus eka, Kirjakimara, Pikkuseikkoja, Kirjallisia kosketuksia ja Kirjavinkit  

 

Yllättävä rakkaus - Julia Quinn

Kirjan nimi: Yllättävä rakkaus (The Viscount who Loved Me)

Sarja: Bridgerton #2

Kirjailija: Julia Quinn, suomentanut Pia Salo

Lukija: Anniina Piiparinen
Julkaisija: Tammi

Julkaisuvuosi: 2000, suomennos ja äänikirja 2021

Kesto: 12h 50min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Bridgertonien kahdeksanlapsisen perheen esikoinen Anthony on aina tuntenut suurta vastuuta perheestään. Heidän isänsä kuoli hänen ollessa nuorukainen ja jätti täten Anthonyn perheen pääksi ja varakreivin tittelin haltijaksi. 1800-luvun englannin seurapiireissä nyttemmin kolmikymppisellä Anthonylla on aikamoinen elostelijan maine. Perhe on kuitenkin hänelle kaikki kaikessa. Itseään hän ei kuitenkaan ole nähnyt aviotumassa, sillä hän uskoo vakaasti kuolevansa nuorena kuten isänsäkin. Vastuu aatelissuvun jatkamisesta kuitenkin painaa vaakakupissa. Hän päättääkin nyt viimein löytää itselleen vaimon. Vaimon joka täyttäisi kaikki ulkoiset vaatimukset, mutta johon hän ei vahingossakaan voisi rakastua.

 

Tämän vuoden seurapiirien helmeksi onkin tituleerattu kaunista Edwina Sheffieltiä. Hän on herttainen ja lumoava ilmestys eli juuri sitä mitä Anthony etsii. Hän päättääkin aloittaa Edwinan kosiskelun. Tämä ei kuitenkaan sovi Edwinan suojelevalle isosiskopuolella Katelle. Hän on nimittäin lukeneet ahkerasti Lady Whistledownin Seurapiirisanomia ja on siten liiankin tietoinen Anthonyn elostelijan maineesta. Kate tekeekin kaikkensa pitääksen Anthonyn erossa siskostaan, mutta samalla hän itse joutuu väistämättä tiukkoihin sanasotiin tuon mahdottoman elostelijan kanssa. Ja eikä aikaakaan kun yllättävät tunteet rupeavat heräämään itse kussakin.

 

Olen katsonut Bridgertoneihin perustavasta Netflix -sarjasta ensimmäisen kauden sen ilmestyessä ja hullaannuin tuosta värikylläisestä pukudraamasta. Nyt kesällä kun kaipasin loppuraskauteeni jotakin kevyttä luettavaa päätinkin aloittaa tämän alkuperäisen kirjasarjan parissa. Daphnen tarina olikin yllättävän koukuttava myös kirjana, ja arvasin jo heti lukiessa, että tämän sarjan pariin tulen vielä palaamaan. Ja tässä sitä nyt ollaan. Yksi Bridgerton tarina jälleen kuunneltu ja varmasti vielä lukuisia edessä.

 

Historiallinen romantiikka on genre, johon minulla on heikko kohta. Jotenkin nuo seurapiirien etiketit mahdollistavat niin herkullisia kohtaamisia ja väärinymmärryksiä. Quinnillä onkin erityinene kyky herättä tuo aika ihanasti henkiin niin, että lukijana sitä koukuttuu ja pahasti. Koko ajan halusin vain palata Anthonyn ja Katen vuorottelevien kertojanäkökulmien matkaan. Ei tätä olisi millään malttanut lopettaa kesken! Anthonyn ja Katen välillä oli aivan mahtavaa sanallista kanssakäymistä, jossa piikit sihahtelevat, mutta silti sitä pyrittiin naamioimaan etiketinmukaiseksi kohteliaaksi keskusteluksi. Kemiaa todellakin löytyi ja minä lukijana kihertelin aivan ääneen noita yhteenottoja kuunnellessa. Unohtamatta Bridgertonien ratkiriemukasta krokettipeliä :D

 

Tällä kertaa myös nautin paljon siitä, että en etukäteen tiennyt mitä minulla oli edessä. Olenkin iloinen, että en ole enää seurannut tuota sarjaa, sillä näin pystyin nauttimaan Quinnin tarjoilemista yllättävistä käänteistä ilman ennakko-odotuksia. Tuntui, että herkulliset miljööt ja kohtaamiset seurasivat toisiaan. Tanssiaisia, vaunu-ajeluja, kartanoa... Ovathan nämä Quinnin teokset varsin kevyttä viihdettä, vaikka vähän lapsuuden traumoja käsiteltiinkin molemmilla päähenkilöillä. Sen lisäksi juonen asetelmissa oli hyvin paljon samaa tuon ensimmäisen osan kanssa. Silti nämä teokset onnistuvat ahmaisemaan tämän lukijan maailmaansa. Mahtavaa, että tämän sarjan osia on niin paljon, sillä ainakin tämä lukija aikoo palata seuraamaan Bridgertonien sisarkatraan avioitumiskiemuroita jälleen seuraavan kevyen romantiikan lukunälän yllättäessä. Anniina Piiparinen on myös loistava lukija, jonka matkassa aika kulkee kuin siivillä. Näillä tarinoilla on omat paikkansa, ja Quinn kyllä osaa genrensä taitaen.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Salainen sopimus 

 

Muualla luettu: Morren kirjablogi, Ruusunnuppuja, Paljon melua kirjoista (Elina) ja Paljon melua kirjoista (Hanna)

 

Maaemon lapsia - Arvid Järnefelt

Kirjan nimi: Maaemon lapsia

Kirjailija: Arvid Järnefelt

Lukija: Ritva-Liisa Elivuo
Julkaisija: Saga Egmont

Julkaisuvuosi: 1905, äänikirja 2019

Kesto: 5h 3min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Kinturi on torpallinen mies, jonka isoisä on omin käsin puut kaatanut ja talon rakentanut. Se ei kuitenkaan paljoa vaakakupissa paina, kun isännän kanssa tulee riitaa ja sen mukana häätömääräys torpasta. Kauppias on hyvä mies, mutta ei hänkään halua astua tietyn rajan yli auttamaan Kinturia. Kun eräs nuoriherra kuulee tästä, hän hämmentyy täysin. Maahan on täynnä viljelemätöntä alaa, miksi Kinturilla olisi hätää. Mutta sitä nuoriherra ei tiennytkään, että nuo kaikki maat joku omistaa ja mikäli kukaan ei ole halukas monilapsiselle Kinturille tekemään torpparisopimusta, ei tuo ahkera mies saa maata viljeltäväkseen eikä siten pysty elättämään perhettään. Tämä järkytys muuttaa nuorenherran koko maailmankatsomuksen, onhan hän kihloissa ison aatelisen maatalousneuvoksen tyttären kanssa. Juhlitaanko sittenkään häitä? Ja miten käy poloisen Kinturin perheineen?

 

Tämä oli ensikosketukseni Arvid Järnefeltin tuotantoon. Itse asiassa olen yhdistänyt Järnefeltin nimen tuohon kuuluisaan taidemaalariin Eero Järnefeltiin, joka on siis Arvidin veli. Ja samaan sisarusparveen kuului ilmeisesti  myös säveltäjä Armas Järnefelt sekä Sibeliuksen puoliso Aino. Huh on kyllä siinä ollut tunnettuja suomalaisia sisarusparvi täynnä, vaikken ollutkaan tätä yhteyttä ikinä tajunnut. 

 

Tässä Maaemon lapsia teoksessaan Arvidin aatemaailma paistaa hyvin läpi. Hänhän seurasi tolstoilaisuuden oppeja luopuen juristin urastaan ja muuttaen maanviljelijäksi Lohjalle. Maatyö oli työtä aidoimmillaan ja lähimpänä kansaa. Ja juuri maattoman kansan tilanteen hän on halunnut tuoda tiettäväksi tällä pienellä tarinallaan Kinturista ja nuorenherran valaistumisesta. Jos vain kaikilla olisi maata jota viljellä ja elää.

 

Äänikirjan esittelyteksti keskittyi pitkälti kuvaamaan Arvid Järnefeltin aatemaailmaa ja siten en tiennyt yhtään mistä tämä varsinainen kirja kertoi. Alun perusteella ajattelin sen olevan pitkälti Kinturin tarina, mutta sitten pääpaino siirtyikin aatelispiireihin ja nuorenherran maailman mullistukseen. Kuinka pieni asia voikaan saada pyörät pyörimään ja muutoksen voimat liikkeelle. Taitaen Järnefelt kuvaakin sitä kuinka absurdilta tuo tilanne kuulostaa, kun ahkera mies ei voi elättää perhettään vain sen takia ettei hänellä ole maata tai kukaan ei halua sitä hänelle vuokratakaan. Näiden kerrosten lisäksi myös hiukan kuvailtiin ohessa vanhoja suomalaisia unohdettuja kalevalaisia jumalia, jotka seuraavat väärille teille lähteneen kansan menoa. Siellä he kuitenkin vielä ovat ja odottavat tulevaa, jolloin heidän aika on koittava vielä uudestaan. Kiehtova lisä teokseen.

 

Olen iloinen, että tutustuin Järnefeltin kirjalliseen tuotantoon ja kasvatin täten yleissivistystäni. Tässä oli paljon kiinnostavia elementtejä. Tarina myös herätteli ajattelemaan, mikä on aina vahvan lukukokemuksen merkki. Kerronta pysyi silti myös varsin lupsakkana. Olisin oikeastaan toivonut, että tarina olisi ollut vielä himpun pidempi. Nyt se jäi sen verran lyhyeksi, että sen kaikista elementeistä ei ehkä saatu niiden kaikkea mahdollista potentiaalia irti. Kuitenkin pidin teoksesta sen verran paljon, että voisin joku kerta tutustua Järnefeltin tuotantoon uudemmankin kerran.

 

Tähdet: 3.5 / 5

  

Merenpeitto - Olli Jalonen

Kirjan nimi: Merenpeitto

Kirjailija: Olli Jalonen

Lukija: Aku Laitinen
Julkaisija: Otava

Julkaisuvuosi: 2019, äänikirja 2019

Kesto: 12h 14min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

Taivaanpallossa kohtasimme nuoren Angus-pojan Saint Helenan saarella. Kun saaren tilanne kärjistyi liiaksi, lähti hän jäniksenä laivan matkassa kohti Englantia tavoitteenaan löytää saarella kerran tutkimuksiaan tehnyt tiedemies herra Halley. 

 

Nyt Angus on kuudentoista ja viettänyt jo vuosia herra Halleyn taloudessa. Hän tekee palvelijan tehtäviä, mutta tarvittaessa hän myös auttelee herra Halleyta tämän tutkimuksissa. Tällä kertaa onkin aika suunnata katse pois taivaalta kohti Thamesin sameita vesiä. Herra Halley on nimittäin suunnittelemassa eräänlaista vesikelloa, jonka avulla voisi oleskella veden alla. Ja kukapa muu kuin Angus pääsee hänen koekaniinikseen näihin tutkimuksiin.

 

Heti alkuun todettakoon, että minulla oli tätä teosta aloittaessa hyvin kahtiajakoiset olotilat. Taivaanpallossa minua kiinnosti paljon Angusin syvälliset lapsentasoiset pohdinnat maailmasta ja herra Halleyn osuudet, mutta teoksen pääpaino oli harmillisen paljon Sain Helenalla. Jalosen kirjoitustyyli sai myös niskavillani nousemaan pystyyn. Appeni on kuitenkin tätä toista osaa säännöllisesti suositellut. Päätinkin nyt siis antaa Angusille toisen mahdollisuuden.

 

Merenpeitto imaisikin minut matkaansa välittömästi. Nythän oltiin jo Lontoossa ja teoksen pääpaino oli juuri siinä kaipaamassani, herra Halleyn tutkimuksissa. Kuinka kiinnostavaa olikin päästä seuraamaan tuon 1600-luvulla eläneen tutkijan mielenliikkeitä ja nuoren Angusin ajatuksia tästä kaikesta! Hänessäkin oli nimittäin pienen tutkijan vikaa. Hänen mielensä oli avoin uusille asioille. 

 

Toisaalta en voinut olla säälimättä Angusia, joka kasvaa aikuiseksi, mutta silti pysyy Halleyn perheessä eräänlaisena palkattomana palveluspoikana. Hän ei päässyt elämässään eteenpäin vaikka potentiaalia olisikin ehkä ollut. Sen sijaan hän keskitti koko elämänsä ihailemansa herra Halleyn seuraamiseen. Angus ei siis oikein sopinut kummankaan maailman joukkoon. Hän teki palvelijan töitä ja nukkui portaiden alla eikä siten ollut perheenjäsen tai edes Halleyn virallinen apulainen. Toisaalta hän kuitenkin sai syödä perheen kanssa samassa pöydässä, kunhan heillä ei ollut vieraita. Näin hän ei oikein kuulunut minnekään eikä onnistunut luomaan ihmissuhteita. Ehkä siksi Halley pysyikin hänen maailmansa keskuksena.

 

Sain tosiaan tästä kirjasta viimein sitä, mitä odotin jo ensimmäisestä osasta. Oli myös kiehtovaa päästä näkemään Halleyn muitakin tutkimuksia, sillä useinhan hänet muistetaan ennen kaikkea tähtitieteen saralla. Nyt päästiin kuitenkin sukeltamaan pinnan alle ja jopa tutkimusmatkoille merille. Olen myös ennenkin huomannut, että mikäli kirjoitettu teksti on jotenkin haastavaa, kuten tajunnanvirtamaista tai murteella kirjoitettu, niin kuunneltuna nämä eivät enää tökikään. Silloin voin vain heittäytyä luetun teoksen siiville ja nauttia. Uskonkin tämän teoksen kuuntelun olleen minulle oikea valinta. Nyt pystyin keskittymään Angusin ajatuksiin maailmasta ja Halleyn tutkimuksiin. Ja kuinka kiinnostavia ne olivatkaan!

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut lukemani osat:

1. Taivaanpallo 

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Tuijata, Kirjaluotsi, Tarukirja, Sivumerkkejä, Kirjakaapin kummitus, Kirjat kertovat, Kirja vieköön! ja Kulttuuri kukoistaa