Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa - Dale Carnegie

Kirjan nimi: Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa (How to Win Friends and Influence People)
Kirjailija: Dale Carnegie, suomentanut Risto Mäenpää
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1936, suomennos 2013

Sivumäärä: 254  

Mistä: Mieheltä lainassa

 

' Bisneskouluttajaguruna ja kirjailijana tunnettu Dale Carnegie uskoi, että menestys on seurausta hyvistä kommunikaatiotaidoista: emme ole loogisesti vaan tunteella ajattelevia olentoja. Toinen on saatava tuntemaan itsensä arvostetuksi, ei manipuloiduksi. Carnegie kirjoitti täsmälleen samalla tavoin kuin koulutti - eloisasti, tuttavallisesti ja terävästi. Klassikkogurun opetuksen pätevät niin autokaupassa kuin tämän päivän some-todellisuudessakin. '

Takakansi  

 

Dale Carnegie oli bisneskouluttaja, joka huomasi että mistään ei löytynyt oppikirjaa ihmissuhdetaidoista, joka olisi vastannut ihmisten tarpeisiin ymmärtää toisia ihmisiä ja tulla heidän kanssa toimeen tai vielä parempaa onnistua saavuttamaan heidän suosionsa ja voittamaan jopa omien ajatusten puolelle. Näin ollen hän päätyi kahlaamaan kirjastosta aivan kaiken mitä käsiinsä sai aiheesta aina lehtien artikkeleista aina suurmiesten elämänkertoihin ja vanhojen filosofien ja uusimpien psykologien ajatuksiin. Hiljalleen tämä teos muodostui ja kasvoi.

 

Tämä teos koostuu neljästä erilaisesta ihmissuhdetilanteita käsittelevästä osiosta sekä johdannosta, jossa on avattu tuota teoksen syntyhistoriaa. Ensimmäisenä on kolme periaatetta ihmisten käsittelyn perusmenetelmistä. Sitä seuraa kuusi tapaa joilla saat ihmiset pitämään itsestäsi. Sitten kaksitoista ohjetta kuinka saat toiset omalle kannallesi. Ja lopuksi ole johtaja osio, jossa yhdeksän periaatetta ohjeistaa kuinka muuttaa ihmisiä loukkaamatta tai herättämättä kaunaa.

 

Mieheni suositteli minulle tätä klassikkoteosta ihmissuhdetaidoista, ja kukapa nyt ei haluaisi turhien konfliktien sijasta tulla toimeen ihmisten kanssa. Otin siis teoksen lukuun, vaikka vähemmän jaksankaan lukea bisneskirjallisuutta. Yllätyinkin heti kättelyssä, että teos on tosiaan kirjoitettu lähes yhdeksänkymmentä vuotta sitten. Toisaalta vaikka maailma muuttuukin ympäriltämme niin ihmisluonteen perustavanlaatuiset tavat toimia eivät. Yllättäen huomasin näinkin vanhan bisneskirjan toimivan oikein mainiosti vielä tänäkin päivänä eikä sen soveltamisen tarvitse todellakaan rajoittua työympäristöön. Ihmisiä kun tulee kohdattua elämässä oikeastaan kaikkialla aina omasta perhepiiristä lähtien.

 

Carnegien teos oli oikein helppolukuinen. Se eteni selkeästi aina yksi periaate kerrallaan ja keskittyen erityisesti erilaisten todellisten esimerkkien avulla havainnollistamaan sanomaansa. Monet periaatteet olivat varsin itsestään selviä, vaikka niiden toteuttaminen käytännössä voikin helposti unohtua. Vilpittömyys ja aitous kehuissa oli keskiössä, sillä kyllä ihminen tunnistaa jos joku vain nuoleskelee. Aito arvonanto sen sijaan on kuin hunajaa. Opettele kuuntelemaan itse äänessä pysymisen sijaan, kunnioita toisen mielipiteitä suoran teilauksen sijasta ja muista antaa kiitosta kun sille on pienikin syy. Hymyile. Sytytä toisessa halu tai anna hänen jopa uskoa että ajatus oli hänen. 

 

Paljon on aikaa vierinyt Carnegien ajoista. Tuntuu uskomattomalta nykyajan self-help kirjallisuuden ylitsepursuavaa valikoimaa katsoessa, että tuolloin ei oltu vielä kirjoitettu tällaisia teoksia. Teosta, johon on tiivistetty hyvät käyttäytymissäännöt. Ei sen suurempia maailmaa mullistavia ajatuksia, vaan pikemminkin muistutus, että toimimalla näin saat itseasiassa parempia lopputuloksia kuin puhtaalla loogisella perusteluilla saati tunnelatautuneella moittimisella voisi saavuttaa. Carnegien esimerkit olivat kiinnostavia ja havainnollistavia. Kuinka pienillä asioilla voikin olla suuri vaikutus. Jos vain itsekin muistaisi käytännössä näitä aina soveltaa :D  

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Jokken kirjanurkka, Rautaa rajalta, Onnen tongintaa, Breathe Business, Spektaakkeliyhteiskunta  ja Kairospäiväkirja  

 

Fraktaaliruhtinas - Hannu Rajaniemi

Kirjan nimi: Fraktaaliruhtinas (The Fractal Prince)

Sarja: Kvanttivaras #2
Kirjailija: Hannu Rajaniemi, suomentanut Antti Autio
Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2013, suomennos 2014

Sivumäärä: 440  

Mistä: Kirjastosta

 

' Alus on oikeassa: ajatus oli tosiaan minun - tai pikemminkin entisen minäni. Aidon ja alkuperäisen Jean le Flambeurin, tarunhohtoisen varkaan ja mieliinmurtautujan. Miellyttävän herrasmiehen, jota kohteliaampaa ei löydy koko aurinkokunnan alueelta. Miehen joka jätti minut tyhjän päälle lukuun ottamatta muutamaa hajanaista muistikuvaa, erinäisiä vanhoja vihollisia, sangen epämiellyttävää vankilatuomiota - ja Schrödingerin laatikon sisältöä. '

s. 22

 

Kvanttivarkaassa kohtasimme mestarivaras Jean le Flambeurin tai paremminkin sen mitä hänestä oli jäljellä dilemmavankilan julmien pelien jäljiltä. Jean kuitenkin pelastettiin, mutta hän ei ole vieläkään saanut menneisyyttään takaisin. Lähes sokkona Jean koittaa suorittaa hänen vapautumisensa järjestäneen pellegrinijumalattaren antamaa tehtävää. Eihän kyseessä ole kuin yksi pieni keikka... 

 

Jean on elämänsä tehtävän edessä, sillä hänen pitäisi löytää keino murtautua itse fraktaaliruhtinaan mielen syvimpiin sopukoihin. Apunaan hänellä on paranneltu Mieli-niminen soturinainen sekä tämän tietoinen avaruusalus Perhonen. Tällä kertaa heidän missionsa suuntana on Maa. Planeetta, jonka villikoodi aavikot ovat vallanneet ja jossa siten on aivan omat lainalaisuutensa. Silti sitkeästi siellä sinnittelee oma kansansa. Twaddud elää täällä viihdyttäen kehottomia jinnejä. Myös hänet tullaan vedetyksi osaksi paljon suurempaa poliittista kriisiä, kuin hän osasi odottaakaan. Onko heidän koko tapansa elää vaarassa?  

 

' Matematiikkagogolini hihkuvat mielihyvästä ratkoessaan Hilbert-avaruusoperaattoreiden spektraalijonoja, sillä jokainen onnistunut laskutoimitus stimuloi niiden mielihyväkeskusta. '

s. 21  

 

Rakastuin joitakin vuosia sitten Kvanttivarkaaseen. Se oli sellaista scifin ilotulitusta, että oksat pois! Tällä kertaa halusin jälleen huiman scifi-matkan, mutta ainakaan tällä kertaa tämä lukija ei aivan päässyt tälle matkalle mukaan. Heti alkumetreiltä vauhti oli sellaista tykitystä eri avaruuskansoista ja teknologioista ja fysikaalisista ilmiöistä, että minulta meni aivan sormi suuhun. En muistanut enää juurikaan tuota maailmaa ensimmäisestä osasta, eikä tässä turhia pidelty lukijaa kädestä ja johdateltu sinne takaisin. Ehkä jossain teoksen puolenvälin tienoilla rupesin saamaan hiukan otetta, että mitä ihmettä täällä edes tapahtuu.

 

Loppua kohden, kun rupesin tosiaan hiukan pääsemään kärryille, juoni oli teoksessa kyllä kiinnostava. Eeppiset avaruussodat eivät ehkä ole niin minun juttuni, mutta Rajaniemi on kyllä taitava kehittämään noita maailmoja. Maa, sielujenmetsästäjät, jinnit ja villikoodiaavikko olivat kuin kiehtova sekoitus Tuhannen ja yhden yön tarinoita ja scifiä. Oli myös mukava saada taustoitusta ja syvyyttä Mielen hahmoon. Oikeastaan pidin kirjasta ja sen tarinoista paljon - silloin kuin vain pysyin kärryillä missä mennään. Tällä kertaa taaperoarjen ja viimeisillä raskaana oleva elämäntilanteeni väsyneet aivot eivät vain istuneet saumattomasti yhteen tämän kovan tason scifin kanssa. Jossain kohtaa paremmalla vireystilalla haluan kuitenkin vielä palata mestarivarkaamme matkaan ja saada selville, miten kaikki tämä eeppinen seikkailu päättyykään.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Kvanttivaras   

 

Muualla luettu: Taikakirjaimet, Ruusunnuppuja, Kaiken voi lukea!, Aamuvirkku yksisarvinen, Kujerruksia, Kirjavinkit ja Jokken kirjanurkka 

 

Metsästäjätär - Kate Quinn

Kirjan nimi: Metsästäjätär (The Huntress)

Kirjailija: Kate Quinn, suomentanut Päivi Paju

Lukija: Sanna Majuri
Julkaisija: HarperCollins

Julkaisuvuosi: 2019, suomennos ja äänikirja 2020

Kesto: 22h 55min

Mistä: Äänikirjapalvelusta

 

' Häntä kutsuttiin die Jägeriniksi - Metsästäjättäreksi. Hän oli erään SS-upseerin nuori rakastajatar Saksan miehittämässä Puolassa, järvellä järjestettyjen hohdokkaiden juhlien emäntä, innokas ampuja. Ehkä hän oli rusalka, jonka mukaan järvi on saanut nimensä - vaarallinen, häijy vedenhenki. '

Esittelyteksti

 

Ian Graham on entinen sotakirjeenvaihtaja ja toimittaja, joka ei ole kuitenkaan vuosiin enää kirjoittanut artikkeleita. Ne tuntuvat niin turhalta, kun natsien kammottavia sotarikollisia juoksee vielä vapaana. Suuren yleisön kiinnostus heihin on laskenut Nürnbergin oikeudenkäyntien jälkeen, mutta Ian jäljittää silti edelleen omasta pienestä toimistostaan käsin näitä rikollisia ja toimittaa heitä oikeuden eteen. Hänellä on omat syynsä, minkä vuoksi hän haluaa erityisesti löytää die Jägerin - metsästäjättären, mutta tämän jäljet ovat täysin kadonneet. Kunnes viimein uusi johtolanka avaa täysin uusia mahdollisuuksia. Mutta ajaako häntä kosto vai oikeudenhalu enää tässä jahdissa?

 

Nina Markova on puolestaan Siperian syrjäseuduilta Baikaljärven rannoilla syntynyt sitkeä sissi. Hänen elämänsä oli yhtä selviytymistä kunnes hän törmäsi sattumalta lentokoneeseen. Siitä Nina sai suunnan elämälleen. Hän halusi lentää. Ja lopulta hänen tiensä viekin aina Neuvostoliiton ilmavoimiin, naisten yöpommitusyksikköön - Yönoitiin. Hän on myös yksi niistä harvoista, jotka ovat kohdanneet die Jägerin silmästä silmään. Ja hän on enemmän kuin mielissään liittymässä tämän jäljitysjahtiin.

 

Sitten on vielä Jordan McBride. Nuori bostonilainen naisenalku, joka haaveilee valokuvaajan urasta ja maailmasta, vaikka kaikki odottavat hänen pian avioituvan lukioaikaisen poikaystävänsä kanssa ja asettuvan aloillaan jatkamaan isänsä antiikkiliikettä. Sitä ennen perheonnea tulee kuitenkin sekoittamaan leskeksi jääneen isän uusi naisystävä pienen tyttärensä kanssa. Sodanjälkeisiä myllerryksiä Amerikkaan paennut uusi äitipuoli on kaikin puolin täydellinen, mutta jokin saa Jordanin niskakarvat nousemaan pystyyn. Hän on nimittäin onnistunut taltioimaan kuvaan nuo hurmaavat kasvat aivan toisen näköisenä. Se on ollut vain vilahdus ilmeestä, mutta silti se saa Jordanin epäilemään tämän tarinaa...

 

Olen aiemmin jo tykästynyt Quinnin paksuihin tarinoihin toisen maailmansodan naisista. Ruusukoodin koodinmurtajien työtä oli kiehtovaa seurata ja Neuvostoliittolaisesta tarkka-ampujasta kertova Timanttisilmä vasta räjäyttikin pankin. Kaipasinkin jotakin pitkää tarinaa, jonka historialliseen kiehtovaan kehykseen voisin uppoutua, ja päätin jälleen ottaan Quinniä lukulistalleni. Ikävä kyllä Metsästäjätär ei kuitenkaan yltänyt aiempien lukukokemusteni tasoille.

 

Jostain syystä tämä tarina ei vain tuntunut lähtevän lentoon missään vaiheessa. Toki tässä oli kolme eri kertojaa, jotka sijoittuivat hiukan eri aikoihin keskittyen 30-50-luvuille, ja lopussa nämä keriytyvät yhteen, mikä oli ihan mielenkiintoista, mutta samalla en oikein missään vaiheessa myöskään täysin innostunut. Tarina jäi ihan kivan tasolle ja välillä ajatukset olivat kuunnellessa lähdössä jo omille urilleen. Tapahtumiinsa nähden tässä oli ehkä huikan liikaa sivuja ja pohjustusta. Varsinkin kun vain yksi noista kertojista valotti edes noita sodan ajan tapahtumia, missä Quinn ehdottomasti on parhaimmillaan. 

 

Fokus oli tässä teoksessa liikaa sodan jälkeisen ajan jahdissa ja Jordanin ja Ianin elämien esittelyssä. Itse Metsästäjätär ei edes saanut ääntään kuuluviin, vaan jäi täysin taustalle sivuhenkilöksi: Pahaksi natsirikolliseksi, joka oli päässyt karkuun. Olisiko hänetkin voinut päästää ääneen ja tehdä monitahoiseksi henkilöksi? Siinä missä upeassa Timanttisilmässä eli tuon sala-ampujan matkassa, niin nyt jäätiin vain huutelemaan rannalle. Ei teos varsinaisesti huono ollut. Sivuilla oli jännittäviä hetkiä, haastavia ihmissuhteita ja erityisesti Ninan matkassa kiehtovaa kurkistusta Neuvostoliiton oloihin ja Yönoitien toimintaan. Odotin vain jotakin huomattavasti parempaa edellisten lukemieni perusteella. Tämä lukukokemus jäikin lopulta aika keskinkertaiseksi.

 

Tähdet: 3 / 5

 

Muualla luettu: Elämä on ihanaa, Kirja vieköön!, Luetut.net, Luetut kirjat, Kirjojen kuisketta, Kirjarouvan elämää, Kirjoihin kadonnut, Anun ihmeelliset matkat, Leena Lumi ja Kirjavinkit     

The Secret of Chimneys - Agatha Christie

Kirjan nimi: The Secret of Chimneys
Kirjailija: Agatha Christie
Kustantaja: Berkley Books

Julkaisuvuosi: 1925 / 1984

Sivumäärä: 244 

Mistä: Omasta hyllystä

 

' They were received at the door by a white-headed butler whose demeanour was perfect.

"We are not accustomed," it seemed to say, "to having murder committed within these walls. Bet these are evil days. Let us meet disaster with perfect calm, and pretend with our dying breath that nothing out of usual has occured." '

s. 77

 

Anthony työskentelee matkanjärjestäjänä Afrikassa, kun hän törmää vanhaan ystäväänsä. Yllättäen tällä ystävällä on tarina kerrottavanaan. Tuohon vyyhteen liittyvät Herzoslovakian pienen valtakunnan poliittiset kiemurat, erään poliitikon muistelmat sekä erään naisen rakkauskirjeet rakastajalleen. Periaatteessa tehtävä olisi yksinkertainen: toimittaa käsikirjoitus kustantajalle Lontoossa tiettyyn päivämäärään mennessä ja lunastaa tällä toimella tuhannen punnan huikea palkkio, ja samalla reissulla palauttaa naisen kirjeet omistajalleen. Anthonyn ystävä on kuitenkin juuri lähdössä etsimään suurta kultalöydöstä eikä hän millään pääse lähtemään toimittamaan tätä tehtävää. Onneksi Anthonya ei voisi vähempää kiinnostaa jäädä hyysäämään rikkaita rouvia, joten hän lähtee ystävän sijasta tuolle matkalle Lontooseen.

 

Lontoossa Anthony saa huomata, että vähän jokainen haluaa nuo muistelmat itselleen, eivätkä kaikkien yritykset jää pelkiksi lahjontayrityksiksi. Anthonylla on siis varsin kuumat paikat eikä tilanne varsinaisesti helpotu, kun hän löytää rakkauskirjeiden naisen - jonka olohuoneessa on ruumis! Vyyhti sen kuin tihenee, sillä nainen, teräväpäinen Virginia, on juuri ollut lähdössä Chimneysin kartanoon, joka toimii salaisten ja tärkeiden poliittisten tapahtumien keskuspaikkana. Myös ruumiilla on viesti, jossa viitataan Chimneysiin. Kun Anthony lähtee kartanolle tutkimaan tilannetta, hän kuulee yössä laukauksen. Herzoslovakian tulevaisuuden kannalta keskeinen poliittinen henkilö on murhattu! Ja kehenkä muuhun ylitarkastaja Battlen tarkka silmä keskittyisi kuin osuvasti paikalle sattuneeseen muukalaiseen Anthonyyn... Tutkinnan aikana selviää yhä enemmän kerroksia Herzoslovakian poliittisista kiemuroista ja jopa kadonneista jalokivistä! Kaikki eivät taida olla kartanossa aivan sitä mitä väittävät. Mutta kuka on ollut valmis jopa murhaamaan?   

 

' "I've a feeling that ever since I met you you´ve been laying little traps for me. On the whole I've managed to avoid falling into them, but the strain has been acute."

Battle smiled grimly.

"That's how you get a crook in the end, sir. Keep him on the run, to and fro, turning and twisting. Sooner or later, his nerve goes, and you´ve got him."

"You are a cheerful fellow, Battle. When will you get me, I wonder?"

"Plenty of rope, sir," quoted the superintendent, "plenty of rope." '

s. 164  

 

Huh selkeästi näissä Christien alkupään tuotoksissa on vielä riittänyt menoa ja melskettä. Vuosi sitten luin Tommy ja Tuppence teoksen Salainen vastustaja, joka on myös 20-luvun alun Christien romaani, ja sisälsi vaikka kuinka maailmanpoliittisia suuria juonia ja tiedustelupalveluita. Tällä kertaa The Secret of Chimneyssä (suom. Rakkauskirjeiden salaisuus) puolestaan Anthony poloinen tuli vedettyä osaksi itseään paljon suurempaa tapahtumaketjua ja valtapoliittista kähmintää, ja vielä hiukan lisämausteena kansainvälistä rikolliskoplaa... Kierroksia on siis riittänyt tällä kertaa dame Christiellä (Christien mittapuulla siis, nykyajan modernit toimintatrillerit luonnollisesti jo aivan eri tasolla). Tylsää hetkeä ei tämän teoksen parissa tule.

 

Mielestäni Christie ei kuitenkaan ole parhaimmillaan näissä suuren kokoluokan rikoksissa. Nautin eniten hänen suljetun tilan mysteereistään ja jotakin ihastuttavaa on hänen kartanoiden ja pikku kylien dynamiikkojen kuvauksessa. Olihan tälläkin kertaa oletettavissa, että Chimneysin murhan tekijä mitä luultavimmin oli joku kartanon asukkaista, mutta kun pelissä on ollut koko valtakunnan tulevaisuus niin eri ryhmittymien agenttien rooleja ei koskaan voinut täysin poissulkea. 

 

Oikeastaan nautin tässä teoksessa juuri eniten tuosta Chimneysin mysteeristä. Silloin kuin keskityttiin siellä majaileviin henkilöihin eikä lähdetty maalailemaan tuota suurta poliittista kuviota. Sanailu oli henkilöillä hallussa ja aikamoisiin tilanteisiin Anthony tosiaan joutuikaan suorittaessaan tätä pientä palvelusta ystävälleen. Oli myös hauska seurata hänen rooliaan tutkimuksissa. Toisaalta hän oli tarkkasilmäisen ylitarkastaja Battlen epävirallinen apuri, mutta toisaalta taas aina yksi pääepäilyistä. Kiinnostavaa tasapainoilua. Aivan kelpo Christie tästä keriytyi auki, vaikkei hänen parhaimmistoonsa nousekaan.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Oksan hyllyltä ja Jokken kirjanurkka  

 

Alkemisti - Paulo Coelho

Kirjan nimi: Alkemisti (O Alquimista)

Kirjailija: Paulo Coelho, suomentanut Sanna Pernu
Kustantaja: Bazar

Julkaisuvuosi: 1988, suomennos 2008

Sivumäärä: 221 

Mistä: Omasta hyllystä

 

' Itätuuli oli alkanut puhaltaa rajummin ja hän tunsi sen voiman kasvoillaan. Se oli toki tuonut maurit, mutta se toi myös tuoksun aavikolta ja huntuihin verhoutuneista naisista. Siinä tuntuivat hiki ja unelmat, jotka olivat lähettäneet kerran miehet kohti tuntematonta etsimään kultaa, seikkailuja - ja pyramideja. Poika alkoi kadehtia tuulen vapautta ja tajusi, että hän voisi olla yhtä vapaa. Häntä ei estänyt kukaan muu kuin hän itse. Lampaat, kauppiaan tytär ja Andalusia laitumet olivat vain askelia hänen elämäntiellään. '

s. 52

 

Pojan nimi on Santiago. Hän kiertää Andalusia laitumia lammaslaumansa kanssa. Hän hylkäsi pappiskoulutuksen, koska halusi nähdä maailmaa ja mikä siihen sen parempi toimi kuin paimenen kutsumus. Elämä kulkee omia tuttuja ja turvallisia uriaan ja poika on onnellinen. Sitten hän rupeaa näkemään samaa unta. Siinä hän matkustaa kauas läpi aavikon kohti pyramideja, joiden luota hän on löytävä aarteen.

 

Pojan on valittava jatkaako tuttua tapaansa elää vai seuratako unelmaansa nähdä maailmaa. Lopulta poika päättää lähteä salmen yli Afrikkaan ja lähteä tavoittelemaan pyramideja. Se kun tuntuu olevan Maailman sielun häntä varten kirjoittama elämänpolku. Matkallaan hän kohtaa paljon viisaita ihmisiä. Elämä opettaa hänelle monia asioita ennen kuin pyramidien huiput viimein nousevat hänen edessään. Ja tällä matkalla hän kokee suuren valaistumisen. Hänestä kasvaa todellinen Alkemisti. 

 

' "[- -] Ne valmistavat henkeäsi ja tahtoasi, sillä tätä maapalloa hallitsee yksi perustotuus: on ihminen kuka on tai tekee mitä tekee, toive joka pursuaa syvältä sydämestä on lähtöisin Maailmankaikkeuden Sielusta. Unelmansa toteuttaminen on ihmisen tehtävä maan päällä."

"Vaikkei haluaisi kuin kiertää paikasta toiseen tai mennä naimisiin kangaskauppiaan tyttären kanssa?"

"Tai etsiä aarretta. Maailman Sielua ruokkii ihmisten onni. Tai onnettomuus, kateus, mustasukkaisuus. Ihmisen ainoa velvollisuus on seurata omaa elämäntietään. Yksi on kaikki.

Ja kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen." '

s. 44-45  

 

Kun tämän kirjan kannet sulkeutuivat, päällimmäisin ajatukseni oli, että tätä varten minä luen. Olen joskus vuosia ja vuosia sitten lukenut tämän Coelhon teoksen ja muistin pitäneeni siitä jo tuolloin teinivuosinani. Nyt jo aikuiseksi kehittyneen mieleni kanssa tämä teos kuitenkin resonoi vielä aivan uudella tasolla. Pysähdyin lähes joka sivulle makustelemaan Coelhon elämänoppeja. Tuntui, kuinka sieluni kietoutui yhteen tämän teoksen sanoman kanssa ja muodosti tuon ykseyden. 

 

Kuten on jo tainnut käydä selväksi, niin tämä lukukokemus oli minulle hyvin vaikuttava. Coelhon teksti oli upea yhdistelmä satua ja elämänviisauksia. Kuinka taitavasti hän olikaan onnistunut punomaan nuo ajatuksensa siitä kuinka elää osaksi Pojan sadunomaista matka- ja kasvukertomusta. Jokainen sivu oli kuin helmi. Seurasin pojan vaiheita suurella mielenkiinnolla ja samalla omaksuin joka sivuisia elämän viisauksia. Oman elämänpolun seuraaminen, Maailmansielun ykseys, hetkessä elämisen taito... 

 

Tämä tarina on täynnä elämänfilosofiaa, vertauskuvia ja symboliikkaa. Kerronnassa oli hiukan samaa kuin Coelhon Jousen tiessä, mutta Alkemisti oli paljon hioutuneempi kokonaisuus, jossa opit olivat kietoutuneet saumattomaksi osaksi Pojan kasvutarinaa löytää oma tiensä. Kyllä sen itsekin tietää, että ei se ole helppoa heittää ulkoisten meriittien tavoittelua ja yhteiskunnan odotuksia romukoppaan. Kuitenkin kuten Poika myös minä olen lähtenyt tavoittelemaan omaa elämänpolkuani. Tulen varmasti palaamaan vielä lukuisia kertoja tämän kokoaan suuremman tarinan pariin.

 

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjakko, Lukijatar, Hurjan Hassu Lukija, Aamuvirkku yksisarvinen, Kirjahullun päiväkirja, Kirjahyllyn kätköistä ja 100 kirjaa   

 

Kaupungin varjoissa - Jennifer Worth

Kirjan nimi: Kaupungin varjoissa (Shadows of the Workhouse)

Sarja: Hakekaa kätilö! #2
Kirjailija: Jennifer Worth, suomentanut Eija Tervonen
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2005, suomennos 2014

Sivumäärä: 350 

Mistä: Kirjastosta

 

' Minun sukupolveni kasvoi köyhäintalojen varjossa. Vanhempani ja isovanhempani elivät jatkuvassa pelossa, että jotakin odottamatonta tapahtuisi, minkä seurauksena he joutuisivat noihin hirvittäviin rakennuksiin. Onnettomuus tai sairaus tai työttömyys tarkoittaisi palkan menetystä, ja siitä seuraisi karkotus kodista. Avioton lapsi, vanhempien kuolema tai vanhuus voisi myös olla syy joutua laitokseen. Monille kammoksutusta köyhäintalosta tuli todellisuutta. '

s. 28

 

Hakekaa kätilö! teos aloitti Jennifer Worthin muistelmateosten sarjan hänen elämästään 50-luvun Lontoon köyhälistön keskuudessa kätilönä. Siinä missä ensimmäinen osa keskittyi hänen omaan kätilöntyöhönsä ja Nonnatus Housen nunnien keskuudessa sattuneisiin sattumiin, niin tämä toinen osa keskittyy kolmeen erilliseen tarinaan jotka tulivat, Jenniferiä vastaan hänen uransa aikana ja jotka hän nyt jakaa.

 

Ensimmäinen osio keskittyy kuvaamaan 1900-luvun alun Englannin köyhäintalojen kammottavia oloja. Sinne päätyvät nimittäin vielä aivan lapsina Jane, Frank ja Peggy. Sisaruksen erotetaan toisistaan ja kuri on niin ankara, että aurinkoisimmankin lapsukaisen mieli onnistutaan murtamaan viimeistään vitsalla. Toinen osio kertoo puolestaan nunnien iäkkäästä Sisar Monica Joanista, joka joutuu keskelle oikeudenkäyntiä syytettynä näpistelystä. Mutta onko tämä nunna enää mieleltään tässä maailmassa vai oikeasti terävämpi kuin kukaan uskoisikaan? Kolmas tarina kertoo vanhasta sotilaasta, jonka jalan haavoja Jennifer ryhtyy hoitamaan kierroksillaan. He ystävystyvät ja mies jakaa elämäntarinansa: sotilasurasta vaimonsa ja lapsiensa menetykseen. Ja lopulta hänenkin tie vie entisten köyhäintalojen varjon alle... 

 

' Perheet olivat suuria, joskus valtavia, ja elinolot olivat ahtaat. Nykypäivän standardien mukaan tuollaiset elinolot ovat kuin suoraan Charles Dickensin romaaneista. Useimmissa talouksissa oli juokseva kylmä vesi, mutta ei lämmintä. Noin puolessa talouksissa oli oma sisävessa, ja lopuissa vesikäymälä ulkona, sekin usein monen perheen yhteiskäytössä. Hyvin harvoissa kodeissa oli kylpyhuone. Kylvyssä käytiin tinasta valmistetussa kylpyammeessa, joka laitettiin keittiön tai olohuoneen lattialle ja täytettiin vedellä. Yleisiä kylpylöitä käytettiin myös paljon. Useimmissa talouksissa oli sähköt, mutta kaasuvalo oli silti yleinen, ja olenkin saattanut maailmaan monta pientä vauvaa kaasuvalon väreilevässä valossa samoin kuin taskulampun ja myrskylyhdyn alla. '

s. 14  

 

Yllä oleva kuvaus kertoi, millaiset elinolot olivat niissä kortteleissa, joiden lomassa Jennifer työskenteli. Tuo ei vielä kuulosta niin kammottavalta, mutta kun otetaan mukaan kuinka tyypillistä oli esimerkiksi torakkoiden ja muiden ötököiden invaasiot talojen rakenteissa, ja kuinka ne yöaikaan tulivat esiin ryömimään takkaseinustalle... Ymmärrän hyvin Jenniferinkin kuhistusta, kun hän ensikertaa käynnillään ymmärsi mikä se seinällä huojuva musta iso kuvio oikeasti oli.

 

Puhumattakaan noiden köyhäintalojen oloista. Olihan se niin, että eihän siellä olot ainakaan voineet olla yhtään paremmat kuin muulla köyhälistöllä, jottei vain laiskat ja saamattomat tulisi valtion hoidettaviksi. Lopulta noiden talojen karuus, kylmyys, valtavat makuusalit, pienet ruoka-annokset ja kova fyysinen kuri oli niin kammottavalla tasolla, että monet olisivat mieluummin kuolleet kuin joutuneet tuonne laitokseen, joka oli kuin vankila. Sieltä ei saanut poistua ja miehet, naiset ja jopa pienet lapset oli eritelty niin, että omaa perheettäänkään ei saanut koskaan nähdä. Kyllähän siellä hengissä pysyi, mutta mihin hintaan... Onneksi tästä on tultu eteenpäin, mutta kuten vanhan sotilaan tapauksessa nähtiin, niin vaikka nimi muuttuu vanhainkodiksi niin eipä se hoiva kovin kummoiseksi tai ihmisarvoiseksi muuttunut siltikään.

 

Pidän näistä Worthin teoksista, sillä nämä muistelmat todella herättelevät. Tuollaisissa oloissa on vielä ei niin kauan aikaa sitten asuttu Lontoossakin. Kyllä meillä vain on hyvin asiat. Toisaalta Worthin kerronta on hyvin hyväsydämistä ja lämmintä, ja se toimikin loistavana vastapainona. Pakko kuitenkin myöntää, että yllätyin aika paljon, kun kirjan selkämyksessä esimerkiksi lukee isolla pelkkä Hakekaa kätilö! 2, ja sitten koko kirjassa ei edes ole kuvattu kätilöntyötä tai synnytyksiä. Ymmärrän, että tuon tv-sarjan myötä myös nämä kirjat on vahvasti brändätty tuolla Hakekaa kätilö! nimellä, mutta aika harhaanjohtavaa se silti on. Odotin siis lukemiseltani jotakin aivan muuta. Mutta toisaalta Worthin kerronta imaisi minut välittömästi mukaansa noille Lontoon kaduille, joten eipä tämä haitannut lopulta paljonkaan.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muut sarjasta lukemani osat:

1. Hakekaa kätilö!   

 

Muualla luettu: Yöpöydän kirjat, Cillan kirjablogi, Lukijan kirjahylly ja Kirjojen keskellä  

 

Apinatalo - Sara Gruen

Kirjan nimi: Apinatalo (Ape House)

Kirjailija: Sara Gruen, suomentanut Laura Jänisniemi
Kustantaja: Bazar

Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2011

Sivumäärä: 330

Mistä: Kirjastosta

 

' Hän oli käynyt apinoiden kanssa kaksisuuntaista keskustelua. Hän oli puhunut niille englantia, ja ne olivat vastanneet viittomakielellä, mikä vain korosti asian ihmeellisyyttä, koska se todisti että apinat osasivat kahta ihmisten käyttämää kieltä. Yksi niistä, Bonzi nimeltään, saattoi osata jopa kolmea: se pystyi kommunikoimaan myös tietokoneen avulla käyttämällä erityisesti apinoille suunniteltua leksigrammeja. John ei ollut ennen tajunnut myöskään bonobojen oman kielen monimuotoisuutta: vierailun aikana ne olivat selvästi osoittaneet kykynsä informaation vokalisointiin eli pystyneet kommentoimaan jogurtin makua ja antamaan toisilleen ohjeita piilotettujen esineiden paikoista silloinkin, kun eivät olleet näköyhteydessä. John oli katsonut niitä silmiin ja todennut vailla epäilyksen häivääkään, että katseeseen vastasi älykäs, tunteva olento. Se oli ollut ihan erilaista kuin apinoiden katseleminen eläintarhassa ja muuttanut hänen maailmankuvaansa niin perinpohjaisesti, ettei hän vielä pystynyt pukemaan sitä sanoiksi. '

s. 8-9 

 

John on toimittaja, joka on juuri palaamassa juttukeikalta, joka on mullistanut hänen ajatusmaailmaansa. Hän on vieraillut tutkija Isabel Duncanin luona Suurten ihmisapinoiden kielilaboratoriossa, jossa hän on päässyt keskustelemaan bonobojen kanssa. Mikä persoonallinen joukkio nuo bonobot olivatkaan! Isabelille nuo bonobot ovat kuin perheenjäseniä ja hän huolehtii niistä kuin omista pienokaisistaan.

 

Sitten tapahtuu suuri tragedia. Kielilaboratorio räjäytetään ja bonobot lasketaan vapaiksi. Isabel loukkaantuu vakavasti tässä räjähdyksessä eikä voi ymmärtää eläinoikeusaktivistien meuhkaavia videoita. He eivät olleet mikään kammottava eläinkoelaboratorio, vaan kaikki oli pyritty järjestämään bonobojen hyvinvointi mielessä ja perustui vapaaehtoiseen kommunikointiin. Miksi ihmeessä bonobot on vapautettu kylmään kaupunkiin, jossa ne paleltuvat tai nälkiintyvät muutamassa päivässä?

 

Tilanne kuitenkin vielä pahenee. Tutkimus keskeytetään ja bonobot myydään eteenpäin. Isabel on hädissään, mutta tekee kaikkensa löytääkseen bonoboperheensä. Sitten alkaa tulemaan mainoksia uudesta Apinatalo nimisestä televisiosarjasta. Bonobot on suljettu kuin Big Brotheriin, taloon jossa niiden toimia voi seurata vuorokauden ympäri. Ohjelmasta tulee hitti, sillä bonobot ovat kuuluisia yltiöpäisestä seksin harrastamisesta vähän joka välissä. Myös John seuraa tilannetta ja hänet lähetetään tekemään skandaalinkäryisiä juttuja Apinatalosta. Ohjelman tekijöitä, kuuluisaa pornokeisaria, tuntuu kiinnostavan vain raha eikä bonobojen hyvinvointi. Pystyykö Isabel lopulta pelastamaan bonobot takaisin?  

 

' "Tervetuloa Apinataloon. Täällä määräävät apinat eikä koskaan voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu!" yli-innokas baritoniääni jylisi. "Viisikymmentäyhdeksän kameraa! Kuusi apinaa! Yksi tietokone, rajaton luotto! Ja rajattomasti... kai tiedät mitä bonoboista sanotaan?" Ääni vaikeni siksi aikaa että vanhanaikainen polkupyöräntorvi ehti törähtää kahdesti. "Vai tiedätkö? Ota selvää mitä ´Suukottelevat serkut´ seuraavaksi aikovat, juuri täällä, Apinatalossa!" '

s. 160-161 

 

Olen vuosia sitten lukenut Gruenin läpimurtoteoksen Vettä elefanteille ja siitä lähtien pohtinut, että pitäisi ehdottomasti lukea myös tämä hänen toinen suomennettu teoksensa Apinatalo. Kyllähän siinä yli kymmenen vuotta kuitenkin pääsi vierähtämään, sillä aina löytyi jotain muuta uutta ja ihmeellistä luettavaa kirjastoreissuilla. Viimein kävin kuitenkin noutamassa tämän teoksen tuolta kirjaston hyllystä pölyttymästä ja olen oikein tyytyväinen tähän päätökseen. Pidin nimittäin oikein paljon Apinatalosta.

 

Apinatalossa on käsitelty osittain samoja teemoja kuin Jussi Valtosen upeassa runsaudensarvessa He eivät tiedä mitä tekevät. Tarinassa valotetaan eläinoikeusaktivistien pahoja ylilyöntejä, jotka usein pilaavat vainottujen elämän ja samalla voivat johtaa eläimille entistä huonompaan lopputulokseen. Toisaalta Isabelin etsiessä bonobojaan valotetaan myös eläinkoelaboratorioiden kammottavia oloja ja julmia kokeita. Miten kukaan pystyy tuottamaan toiselle elävälle oliolle tuollaista kärsimystä! Yllättävän hyvin siis näin pieneenkin ja viihteelliseen kirjaan oli saatu upotettua kohtauksia, jotka saivat pohtimaan tieteen nimiin käytettyjen eläinten asemaa niin puolin kuin toisin.

 

Viihdeteollisuuden karuus nousi myös vahvana teemana esiin. Kuinka millä vain ollaan valmiita tahkomaan rahaa. Ja ihmiset liimautuvat ruudun ääreen seuraamaan tätä apinoiden Big Brotheria, koska viihde vain on niin koukuttavaa. Samoin Johnin toimittajanura on alamäessä ja kontrasti on suuri siirroksessa laatumediasta paikalliseen skandaalilehteen, jossa juttujen todenperäisyydellä ei nyt juurikaan ole väliä kunhan saadaan mehukkaita skuuppeja, julkkiksia ja seksiä juttuihin - sille ne myyvät. Entäpä sitten Johnin Kaliforniaan muuttanut kirjailija vaimo, joka joutuu kokemaan viihdeteollisuuden pinnallisuuden. Oijoi onkohan meillä lopulta toivoa?

 

Yllätyin siis positiivisesti tästä lukukokemuksesta. Gruen on ehtinyt käsitellä monia teemoja. Paasaukseen ei sorruta vaan tämä juonivetoinen romaani rullasi nätisti eteenpäin näyttäen sanottavansa osana tarinaa. Ehkä muutaman Johnin parisuhdedraaman olisi voinut jättää vähemmälle, mutta kokonaisuutena oikein mehukas romaani, jota luki mielellään. Ylitti odotukseni.

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjasähkökäyrä, Järjellä ja tunteella, Narseskan kirjanurkkaus, Kirjojen keskellä, Luettua, Vinttikamarissa, Lurun luvut ja Kirjavinkit