tiistai 5. helmikuuta 2013

Tammikuun luetut & kirjaostoksia


Tammikuun luetut:
Enkelit, Marian Keyes
Veronika päättää kuolla, Paulo Coelho
Neidonryöstö, Jane Johnson

Nähtävästi tuo kolmen kirjan lukuvauhti kuukaudessa on sitten vakiutunut. No, sellaisata se elämä on. Tällä kertaa kolmen satsistani kertyi sivuja 1120 eli n. 373 per. kirja. Noista sivuista tosin olisin mieluusti jättänyt lukematta ne neljäsataa, jotka kuuluivat tuohon Enkelit kirjaan. Se tuntui menneen niin täydellisesti metsään, enkä tiedä oliko syy lukuhetkessä vai missä, mutta Keyes ei nähtävästi ole minun kirjailijani. Pysyttelen tästä lähin siis kiltisti muitten chick-lit kirjoissa. Neidonryöstö taas puolestaan oli hyvin suuri ja mukava yllätys. Oikeastaan olisin voinut lukea sitä pidempäänkin, vaikka jatkuva huolen aiheeni onkin lukemattomat lukemattomat kirjat. Lue oman hyllyn kirjat -haaste on 9/65 tilanteessa, ja kaksi lukemaani kirjaa olivat tällä listalla eli hitaasti mutta varmasti se etenee.

Kirjaostokset:


Tähän väliin sitten muistutan, että tuohon haasteeseen ei lisätä uusia hankittuja kirjoja. Eli hyllystäni kyllä löytyy tällä hetkellä 68 lukematonta kirjaa... Tässä kuussa hankin kuitenkin kaksi kirjaa:

- Kapina laivalla, John Boyne
- Pitkä matka paratiisiin, Leah Chishugi

Tuo Chishugin kirja päätyi lukulistalleni aikas hauskaa reittiä. Olen lukiomme Nepal-ryhmässä, jossa kerätään varoja neljällekymmenelle kummioppilaallemme, jotta he pääsisivät käymään koulua. Nyt keräsimme arpajaisvoittoja, ja minun hommakseni tuli hankkia sinne kirjoja. Noutaessani kirjat katsoin saaliini, ja näin tämän kannen ja kiinnostuin. Luin kirjan takakannen ja tulin siihen tulokseen, että tuo olisi lukemisen arvoinen kirja. Tietysti samalla viikolla marketissa ollessani huomasin tämän pokkariversion lehtihyllyssä. Sieltä se sitten tarttui mukaan ja päätyi kruunaamaan ylitsepursuavia lukemattomien kirjojen hyllyjä. Boynen kirja taas löytyi Suomalaisen alennusmyynnistä pilkkahintaan.

2 kommenttia:

  1. Minäkin kotiutin saman Boynen kirjan alennusmyynneistä :) Se olikin ainoa alennusostokseni, mutta toivottavasti hyvä sellainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska sattuma. Nyt sitten vain peukut pystyyn, että saataisiin onnistuneet lukukokemukset =D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...