maanantai 17. joulukuuta 2018

Elämä elämältä - Kate Atkinson

Kirjan nimi: Elämä elämältä (Life after life)
Kirjoittaja: Kate Atkinson, suomentanut Kaisa Kattelus
Kustantaja: Schildts & Söderströms 
Julkaisuvuosi:  2013, suomennos 2014
Sivumäärä: 595
Mistä: Kirjastosta

' Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Lääkäri ei pääse paikalle lumimyrskyn vuoksi, ja tyttölapsi syntyy kuolleena.

Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synyttää kolmatta lastaan. Lääkäri ehtii paikalle juuri ennnen lumimyrskyä, ja syntyy tyttö, Ursula. Tarina alkaa. '
Takakansi

Tämä on tarina Ursulasta joka syntyy 1900-luvun alussa porvarilliseen englantilaiseen perheeseen. Ursula ei kuitenkaan ole kuten kuka tahansa tyttö. Ursulan elämä koostuu sirpaleista - epätoivoisista yrityksistä selvitä aina pidemmälle kuin aiemmin. Saada tyydyttävä elämä, ja sitten kuolla. Ja aloittaa uudestaan alusta. Aina uudestaan ja uudestaan vailla loppua. Ensimmäisenä on päästävä syntymään  hengissä. Mutta elämä koettelee Ursulaa myös jatkossa. Onneksi kaikki alkaa kuitenkin taas alusta kuoleman jälkeen. Kaikki nollaantuu syntymähetkeen ja Ursula saa uuden mahdollisuuden tehdä toisin. Mitä useamman elämän yrityksen Ursula kokee, sitä vahvemmin erilaiset déjá-vu tuntemukset seuraavat häntä. Ne hellästi ohjeistavat elämän ristipaineissa: missä on vaara, ja mitä tulee tehdä toisin edellisiin yrityksiin verrattuna.

Ursulan elämän lukuisista yrityksistä huolimatta päätarina on sama. Lapsuuden rauhalliset päivät muuttuvat dramaattisesti kun ensimmäinen maailmansota puhkeaa. Pienen Ursulan isä lähtee rintamalle, eikä tehokkaan ja etäisen äidin päähän mahdu enää muuta kuin säännöstely. Sodan jälkeen on hankala palata takaisin normaaliin. Rauhan juhlissakin piilee salakavalasti kuoleman huuruinen suudelma. Elämä kuitenkin jatkuu ja Ursula varttuu. Tässä kohti tarina rupeaa haarautumaan. Lähtikö Ursula saksaan opiskelemaan kieliä vaiko jäi konekirjoituskurssille englantiin? Kohtasiko hän maailmansodan itse Hitlerin rinnalla vai tavallisena toimistorottana? Osallistuiko hän sotaponnistuksiin? Ryhtyikö hän kenen kanssa suhteisiin? Kaikki nämä päätökset vaikuttavat hyvin vahvasti hänen elämänsä suuntaan, mutta yksi asia on varma. Toisen maailmansodan kurjuutta ei voi päästä pakoon. Voiko siitä edes selvitä?

' "Ja hän saa jatkuvasti eräänlaisia déjá-vu-tuntemuksia", Sylvie sanoi lausuen sanat inhoten.
"Vai sillä lailla", tohtori Kellet sanoi, otti käteensä koristeellisen merenvahapiipun ja kopautti tuhkan takanristikkoon. Piipun pesä oli turkkilaisen pään muotoinen ja tuttu kuin vanha lemmikki.
"Oi", Ursula sanoi. "Olen ollut täällä ennenkin!"
"Siinäs näette!" Sylvie sanoi voitonriemuisesti.
"Hmm..." tohtori Kellet sanoi miettivästi. Hän kääntyi puhuttelemaan ursulaa. "Oletko kuullut reinkarnaatiosta?" '
s. 591

Olin kuullut tästä teoksesta niin paljon positiivista palautetta, että näin lukemisen jälkeen oloni on hyvin höynäytetty. Tässäkö tämä sitten oli? En tiedä vaikuttiko Totuus Harry Quebertin tapauksen niin vahva lukukokemus vielä taustalla vai mikä, mutta Elämä elämältä ei kyllä sytyttänyt millään. Verrattuna tuohon Dickerin teokseen Atkinsonin kerronta oli hyvin pintapuolista ja pliisua. Ehkä Atkinsonin dekkaritausta paistaa tästä läpi, sillä kieli jäi tylsäksi ja etäiseksi eivätkä henkilöt nousseet millään esiin. En saanut sellaista tunnesidettä teokseen, että olisin voinut kauhistella sotien tapahtumia henkeä haukkoen, kuten tarinan kurjuuksien määrästä voi päätellä olleen tavoitteena. Sen sijaan tuntui lähes pakkopullalta rämpiä näitä teoksen lähes kuuttasataa sivua eteenpäin toivoen löytävänsä sen jonkin, mikä on saanut muut niin lumoihinsa. Nyt on pakko myöntää tappionsa. En vain saanut tästä teoksesta millään kiinni.

Perimmäisin syy, miksi tämä Atkinsonin teos kiehtoi niin paljon on tuo sen 'Entä jos?' kysymys. Varmasti jokainen ajattelee aina välillä omia elämänvalintojaan, ja pohtii mitä olisi käynyt jos olisi tehnyt toisin. Minkälaista elämästä olisikaan voinut tulla? Olin siis hyvin täpinöissäni Elämä elämältä teoksen ideasta, mutta... Varsinkin alussa entä jos -kysymyksen sijasta Ursulan tarina vain näytti ne kaikki mahdollisuudet milloin Ursula olisi voinut kuolla. Tuntui hyvin tuskalliselta kun aina vain edetään vähän ja sitten taas kuolema jne. Koko tarina junnasi vain paikallaan. Onneksi hiukan myöhemmin tuli vastaan myös näitä tavanomaisempia päätöksiä ja tekoja, jotka vaikuttivat minkä kurssin hänen loppuelämänsä otti. Tämä oli selkeästi mielenkiintoisempaa kuin seurata eri kuolemanhetki mahdollisuuksia, ja siten pelastivat jossain määrin lukukokemustani täydelliseltä flopilta.

Kuten kirjoituksestani saattaa huomata niin Elämä elämältä ei iskenyt minuun. Korkeisiin odotuksiini sain vastaukseksi karvaan pettymyksen maun. Koin muun muassa hyvin häiritseväksi tuon Ursulan kyvyn muistaa asioita edellisistä elämistään. Sulkujakin käytettiin tekstin seassa oleviin huomautuksiin aivan liikaa. Ja oikeasti pitikö se Hitlerikin vetää tarinaan mukaan? Olisin kaivannut lisää syvyyttä kerrontaan. Harmi, sillä loistava idea kompastuu toteutukseensa.

' Pieni sydän. Avuton pieni, villisti läpättävä sydän. Pysähtyi äkisti kuin taivaalta pudotettu lintu. Yhdella laukauksella.
Pimeys lankesi. '
s. 20 

Tähdet: * *


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti