Kuunpäivän kirjeet - Emmi Itäranta

Kirjan nimi: Kuunpäivän kirjeet

Kirjoittaja: Emmi Itäranta

Kustantaja: Teos

Julkaisuvuosi: 2020

Sivumäärä: 382

Mistä: Kirjastosta

 

 ' Sol,

mitä ajattelet, kun ajattelet kotia?

   Ajatteletko Kuunpäivän taloa?

   Ajatteletko Marsin matalaa maisemaa, maan suojaan haudattuja kaupunkeja? Ajatteletko Fuxin kaleidoskooppihorisonttia, jossa pilvet ja valo ja peltojen vehreys kääntyvät muodostaen yhä uusia kuvioita, vielä tietämättä, että niiden on pysähdyttävä pian?

Vai ajatteletko sitä näkymää, joka avautuu maisemakannelta, kun reittialus lähestyy Nüwaa? '

s. 266-267

 

 

Eletään maan vuosiin käännettynä vuotta 2168. Saasteet ja ylikulutus ovat tehneet maapallosta suurilta osin asuinkelvottoman. Maassa elää enää toisen luokan kansalaisia, joiden on joko omaksuttava työ lomasaarekkeiden palveluammateissa tai mentävä puhdistamaan meriä myrkkykaasuihin. Vauraus ja todelliset ihmisten yhdyskunnat ovat muuttaneet muille planeetoille ja kuille aurinkokunnassamme. Suurin osa siirtokunnista on rakennettu pinnan alle, joten erityisen haluttuja asumispaikkoja ovat kaleidoskooppikaupungit, jotka leijuvat Marsin ja Kuun ympärillä saaden valoa sisäänsä.

Lumi Salo on maasyntyinen, mutta hän pääsi pois. Hänen sieluneläimensä ilves tuli kutsumaan hänet parantajan salaperäiseen ammattiin Vivianin oppipojaksi. Parantaja on ammatti, jota monet pitävät humpuukina - myös Lumen kasvitieteilijä puoliso Sol. Silti he ovat erottamattomat. Eräänä päivänä Sol ei kuitenkaan saavu odotetusti kotiin matkaltaan. Sen sijaan Lumi saa Solilla yllättävän viestin, jossa hänen pitää saapua Datongin kaupunkiin Marsissa. Solia ei kuitenkaan taaskaan näy. Hän on kadonnut. Poliisi rupeaa epäilemään, että Solilla on jotakin yhteyksiä jopa terroristijärjestöön. Lumin on vaikea uskoa tätä. Hän käsittelee tilannetta kirjoittamalla päiväkirjaa Solille. Ehkä vielä jonakin päivänä he kohtaavat ja Sol pääsee lukemaan hänelle osoitetut kirjeet. Lumi ei aio luovuttaa. Hän on päättänyt löytää Solin.

 

' On aamu kaiken jälkeen.

Täältä, missä istun, näen tomunharmaan tasangon ja sen varjoja myötäävät kukkulat, kraatterien paljaat rinteet. Kuun maisema on eloton kuin kiveksi muuttunut meri, jollei lasketa kupolikylän kaukaista hehkua, melkein näkymätöntä. Horisontti kulkee erämaan poikki mustana siveltimenvetona. Yöstä tehdyn taivaan alareunassa kelluu nouseva Maa, rajoiltaan kuulas ja ilmankeveä. Pilvihuurre sen pinnalla on jähmettynyt sinisen ja keltaisen ja ruskean ylle. Se tuo mieleeni talven ensimmäisen kuuran, joka pysäyttää pudonneet lehdet lammen pintaan.

On aivan kuin vihreää nykyisi enemmän kuin eilen.'

s. 7

 

 

Huhhuh nyt on Itäranta todella kirjoittanut aikamoisen täysosuman. Jokin tuossa Lumin päiväkirjamaisessa kerronnassa imaisi minut täysin pyörteisiinsä. Hän kirjoitti niin aidontuntuisesti ja riipaisevasti tunteistaan. Samalla Itäranta oli upottanut näihin merkintöihin sisälle saumattomasti myös aiempien tapahtumien valottamista lukijalle, kun Lumi pohtii miten tähän on päädytty. Jopa välissä olleet lyhyet tietoiskut ja sähköpostit istuivat sujuvasti osaksi kerrontaa. Lumin matkassa koin aurinkokuntamme aivan eri tavoin, mutta pääsin myös osaksi parantajien henkimaailmaa. Kuinka kauniisti Itäranta kuvasikaan noita matkoja!

 

Kuvaukset entisestä Maasta olivat paitsi kiehtovia niin samalla myös pysäyttäviä. Kuinka ollaan päädytty siihen tilanteeseen, että koko maapallo on vain täynnä erilaisia turisteja varten rakennettuja autenttisia kokemuksia entisestä maapallosta. Tällä avaruuden asukit pystyivät päästä käymään Talvimaassa, Holywoodlandiassa, Valliriuttamaassa tai vaikkapa historiallisessa Lontoossa. Side emäplaneettaan siis pysyi turismin voimalla, mutta muuten erityisesti Marsin asukit pelkäsivät maan pakolaisten sortavan heidän herkän ekosysteeminsä, mikäli heille annettaisiin tilaisuus lähteä. Aivan kuten vaikuttavassa Teemestarin kirjassa, niin jälleen kerran Itäranta on onnistunut luomaan tulevaisuuden kuvan joka tietyllä tasolla kylmää, mutta silti lukijana pystyy näkemään miten maa voisi oikeasti luisua kohti tuota kehityssuuntaa, mikäli muutoksia ei tapahdu.

 

Jo Teemestarin kirjassa Itärannan kielen runollisen soljumisen taiturimaisuus kävi selväksi. Kudottujen kujien kaupungissa tämä meni kuitenkin häneltä hiukan yli, jolloin kieli rupesi jo kompastuttamaan itse tarinan kerrontaa. Tällä kertaa voin kuitenkin ilokseni todeta, että Itäranta on jälleen löytänyt täydellisen tasapainon kielellisen kauniin soljuvuuden ja silti lukijan mukana pitämisen väliltä. Lukijana pystyin vain huokaista ihastuksesta, milloin kerronnan tyylin ja milloin kiehtovan miljöön ansiosta. 

 

Upeaa, upeaa, upeaa! Tämä oli fiilikseni kirjan kansien sulkeuduttua. Kuunpäivän kirjeet teki minuun vielä suuremman vaikutuksen kuin Teemestarin kirja muinoin. Teoksen ajankohtaisuus niin ekologisen aspektinsa kuin Solin sukupuolineutraaliuden puolesta oli spot on. Tämän lisäksi herkkä Lumi, kielen kauneus sekä mielikuvitukselliset siirtokunnat unohtamatta parantajien henkimaailman mystiikkaa imaisivat ainakin tämän lukijan aivan pyörteisiinsä. Tämä oli maailma joka sykähdytti. Siinä oli menetystä maan tilan vuoksi, mutta samalla myös pilkahdus toivoa. Sitä me kaikki varmasti kaipaamme näinä päivinä.

 

 

' Maa herää ja kivet puhuvat, ja pimeä väistyy vetten päältä. '

s. 49

 

Tähdet: 5 / 5

 

Muualla luettu: Paljon melua kirjoista, Tuijata, Kirjakko ruispellossa, Yksi luku vielä..., Iltaluvut, Kirjahilla, Sinimarjan matkassa, Oksan hyllyltä, Kirjasähkökäyrä ja Kirjapöllön huhuiluja