Kalevala - Elias Lönnrot

Kirjan nimi: Kalevala
Kirjoittaja: Elias Lönnrot

Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1849 / 1973

Sivumäärä: 729

Mistä: Isältä lainassa

 

' Louhi, Pohjolan emäntä,

Sanan virkkoi, noin nimesi:

"Sille työnnän tyttäreni,

Sille lapseni lupoan,

Joka Sampuen takovi,

Kannen kirjo kirjoittavi,

Joutsenen kynän nenästä,

Maholehmän maitosesta,

Yhen ohrasen jyvästä,

Yhen uuhen untuvasta."

s. 85

Kaikki lähtee liikkeelle maailmanluonnista. Sotka, sorea lintu, munii munansa veen emosen polvelle, josta ne vierivät alas ja sirpaleista muodostuu maa, taivas, aurinko, kuu ja pilvet. Veden emosta Ilmattaresta syntyy myös Väinämöinen, tietäjä iänikuinen. Kalevalassa seurataankin Väinämöisen sekä Kalevalan ja Pohjolan kansojen elämää, sattumuksia, kosiomatkoja ja sotaretkiä.

Alkupuolella Joukahainen on saanut päähänsä haastaa itse vaka vanhan Väinämöisen kilpalaulantaan. Suohonhan Väinämöinen Joukahaisen laulaa, joka tulee luvanneeksi Väinämöiselle vaimoksi siskonsa Ainon, jotta pääsisi pois kiipelistä. Ikävä kyllä tämä ei Ainolle sopinut ja hänen traaginen hukuttautumisensa onkin monille tuttu. Väinämöinen ei tästä kuitenkaan luovuta vaan lähtee Pohjolaan kosiopuuhiin, jossa itse Pohjolan emäntä Louhi lupaa tyttärensä sille joka onnistuu takomaan sammon. Tuon runsaudenlähteen, joka tuottaa viljaa, suolaa ja rahaa. Seppä Ilmarinen rupeaakin töihin, mutta ei saa Pohjolan neitoa palkinnokseen, vaikka sampo jääkin Pohjolaan.

Tavataanpa myös saarelta aikamoinen naistenmies Lemminkäinen, joka lähtee myös Pohjolaan kosiomatkalle suorittamaan erinäisiä ansiotöitä. Eihän siinä hyvin käy ja lopulta hän päätyy Tuonelan jokehen, josta hänen äitinsä on hänet pelastava. Kun Lemminkäinen on poissa pelistä, lähtevät urhomme uudestaan kosiomatkalle Pohjolaan. Tällä kertaa valittu kosija saa kuitenkin salaista apua suorittaessaan mahdottomia ansiotöitä ja pian hääkellot jo soivat Pohjolassa. 

 

Lemminkäistä ei kuitenkaan kutsuta näihin Pohjolan pitoihin ja pian ollaankin sotajalalla. Tavataanpa välissä myös onneton Kullervo, jonka traaginen kohtalo on inspiroinut esimerkiksi J.R.R. Tolkieniakin. Välissä käydään taas vähän epäonnistuneilla kosioretkillä ja lopulta kalevalaiset päättävät ryöstää Pohjolaan rikkauksia syytävän Sammon takaisin. Pohjolan emäntä Louhille tämä ei luonnollisesti sovi, ja kostotoimet kalevalaisille ovat kovat. Lopulta tapaamme neitsyen Marjatan, joka tulee raskaaksi puolukasta ja Väinämöisen kalevalainen aika on tulossa päätökseensä.

 

' Lyökäämme käsi kätehen,

Sormet sormien lomahan,

Lauloaksemme hyviä,

Parahia pannaksemme,

Kuulla noien kultaisien,

Tietä mielitehtoisien,

Nuorisossa nousevassa,

Kansassa kasuavassa,

Noita saamia sanoja,

Virsiä virittämiä,

Vyöltä vanhan Väinämöisen,

Alta ahjon Ilmarisen,

Päästä kalvan Kaukomielen,

Joukahaisen jousen tiestä,

Pohjan peltojen periltä,

Kalevalan kankahilta. '

s. 2

 

Kalevala on Suomen kansalliseepos, jonka Elias Lönnrot on koonnut yhteen ympäri suomea ja karjalaa kuulemistaan kansanrunoista. Kalevalan merkitystä suomalaisten kansallisidentiteetin muodostumisessa ei voida vähätellä, joten aikamoisesta merkkiteoksesta on kyse. Monille onkin varmasti runoelman juonenranka tuttu, sillä äidinkielentunneilla ja kuvataiteessa tietyt samat kalevalaiset kertomukset tulevat esiin. Olin kuitenkin hiukan yllättänyt kuinka paljon enemmän tässä oli kuin vain tuo suohon laulanta, Lemminkäisen ansiotöiden kohtalo ja sampoon liittyvät osiot. Pakko myös ihailla kuinka hyvin Lönnrot on onnistunut koostamaan tämän kokonaisuuden, joka liikkuu loogisesti tapahtumista toisiin muodostaen koherentin kokonaisuuden.

Kalevalaa lukiessa oppii myös paljon kansanperinteistä ja -opetuksista. Kullervo on esimerkki siitä kuinka käy kun laiminlyö lastaan. Käydäänpä myös oluen valmistus läpi runomitassa ja etsitään kovasti mikä toimisi hiivana tuolle juomalle. Tulipahan myös opittua eri puulajeista: mistä niitä löytää ja mihin käyttötarkoituksiin ne sopisivat. Eihän Väinämöinen voi mistä tahansa venettään veistää! Hääperinteet tuotiin teoksen keskivaiheilla esille ja oli kiehtovaa lukea morsiamen opastus ja sulhasen neuvonta. Onneksi enää ei tarvitse anoppilaan muuttaa kun on naimisiin mennyt, sillä aikamoista se on ollut nuorelle morsiamelle aloittaa alusta täysin vieraassa perheessä.

Olin pitkään pohtinut tähän kansalliseepokseen tutustumista, mutta tuo runomitta yhdistettynä vanhahtavaan suomen kieleen kuulosti hiukan liian isolta palalta haukattavaksi. Nyt kun olen ollut enemmän vapaalla, päätin että on viimein aika taltuttaa tämä pelko ja tarttua härkää sarvista. Laitoin tavoitteeksi, että luen aina yhden runon päivässä eli noin 10-20 sivua, jotta etenisin mukavasti, mutta samalla en onnistuisi saamaan ähkyä tekstistä. Olinkin ällikällä lyöty, kun värssyt imaisivatkin minut mukaansa eikä lukeminen suinkaan ollut sellaista suossa tarpomista kuin olin pelännyt. Kyllähän tässä runomuotoisessa kerronnassa tuntui olevan paikoin paljon toistoa ja erityisesti iltaisin väsyneet aivot eivät enää oikein jaksaneet taipua kerronnan mukana. Virkeinä hetkinä nautin kuitenkin paljon tämän tarinan vietävänä. Lämpimästi voinkin suositella tarttumaan tähän kansalliseepokseen, sillä se on niin paljon enemmän kuin vain nuo äidinkielentunneilta tutut osasensa.

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjavarkaan tunnustuksia, There's no such thing as too many books ja Kirjat kertovat -lukupäiväkirja