Meinioseppä: Morriganin kutsumus - Jessica Townsend

Kirjan nimi: Meinioseppä - Morriganin kutsumus (Wundersmith - The Calling of Morrigan Crow)

Sarja: Nevermoor #2
Kirjoittaja: Jessica Townsend, suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2018, suomennos 2019

Sivumäärä: 397

Mistä: Kirjastosta

 

' Nan Dawson närkästyi hänkin. "Älä ole hölml, Hester", hän sanoi. "Kapteeni Pohjoinen ei valehtele. Jos hän sanoo, että Morrigan on meinioseppä -"

Oli kuin happi olisi imaistu pois heidän ympäriltään sillä hetkellä kun Nan päästi tuon sanan suustaan: Meinioseppä. Sana kajahteli, kimpoili punaisen tiilitalon seinistä kuin joku olisi lyönyt gongia. '

s. 35

 

Morrigan on selvinnyt ensimmäisen osan Meineikkaan seuran pääsykokeista. Hän on ollut koko ikänsä kirottu, Ehtoon lapsi, jota on syytetty kaikista onnettomuuksista. Nyt kiitos Jupiterin hän on kuitenkin päässyt Nevermoorin ihmeelliseen maailmaan ja osaksi Seuraa, johon vain kaikista harvinaisimmat ja parhaimmat kyvyt omaavat henkilöt valitaan jäseneksi. Morrigan on osa vuosikurssi 919:ää, jossa koetuksista selvinneet yhdeksän lasta muodostavat yksikön, jossa ollaan veljiä ja siskoja iäksi. Tässä on Morriganin tilaisuus viimein kuulua joukkoon ja saada perheenkorvike.

Morriganin yksikössä on niin lohikäärmeen ratsastajaa, mieltä hämäävää mesmeristiä, lyhyen välin oraakkelia, gastronomia, kielineroa, näppäräkätistä varasta, parantajaa ja tappelijaa. Morriganin kyky on kuitenkin jotakin aivan muuta. Hän on meinioseppä, joka hallitsee meiniota, jonka avulla voi tehdä mitä ihmeellisimpiä tekoja. Ikävä kyllä joka ikinen edellinen meinioseppä on ollut kammottava, vallanhimoinen paholainen, joten jo pelkkä meinieseppä nimen sanominen saa kauhun väreet kulkemaan muiden selkäpiitä pitkin.

Yksikkö 919 aloittaa siis koulutuksensa Meinion Seurassa. Siinä missä muut pääsevät toinen toistaan uskomattomammille tunneille (lohikäärmeen kielen opettelua, aarteensukellusta aloittelijoille, keskustelun aloittaminen kuolleiden kanssa jne.) on Morriganilla lukujärjestyksessään vain yksi tunti. Tunti, jossa päivästä toiseen kilpikonnamei professori laittaa Morriganin lukemaan paksua opusta meinioseppien kammottavista teoista. Elämä Nevermoorissa ei siis olekaan kovin auvoisaa, eikä tilannetta auta että Seuran jäseniä on ruvennut katoamaan. Ei kai vain lasten pelottelutaruissa esiintyvä Kammotori voisikin olla totta?

 

' "Mikä se oli?" hän kysyi.

"Hiukan hankala metku", Jupiter mutisi. "Tule perässä." Hän nojautui taakse, nosti toisen jalan tiiliseinälle, sitten toisen, sitten - painovoimaa muina miehinä uhmaten - käveli siitä vain seinää pitkin taivasta päin kumarassa, ettei löisi päätänsä kujan toiseen seinään.

Morrigan tuijotti häntä hetken hiljaa ja ravisteli sitten itseään hieman. Olihan hän nyt nevermoorlainen. Hotelli Deukalionin vakituinen asukas, ja Meineikkaan Seuran jäsen päälle päätteeksi. Hänen pitäisi todellakin lakata hämmästelemästä joka kerta kun asiat kääntyvät vähän kummallisiksi. '

s. 10 

 

Aah kuinka miellyttävää oli jälleen kerran palata Townsendin mielikuvitusrikkaaseen Nevermoorin maailmaan. Rakastin edelleen hotelli Deaukalionin muuttavaa sisustusta ja kääpiövampyyri Frankin järjestämiä toinen toistaan uskomattomampia juhlia siellä. Oli myös kiehtovaa päästä kulkemaan enempi Nevermoorin kaduilla ja tutustua Kierokujiin. Kierokujien metkut kun voivat esimerkiksi kääntää painovoimaa, kaventaa katua tai tuottaa pahoinvointia. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu kun noille kujille eksyy. Jaoinkin opettaja Mildmayn innon Nevermoorin taianomaiseen elävään karttaan. Päästäänpä myös käymään uskomattomassa basaarissa, josta voit löytää aivan mitä vain villein mielikuvituksesi voisi luoda eteensä. Townsendin luoma herkullisen rikas maailma on täydellinen pakopaikka todellisuudesta, jota jää kaipaamaan aina vain lisää - aivan kuten enkeli Israfelin laulua.

Harmi, että itse Meineikkaan Seuran oppitunneille ei vielä kauheasti päästy, sillä Morrigan oli tosiaan pakotettu vain päivästä toiseen kuulemaan meinioseppien pahuudesta. Kuinka hirveätä onkaan kun pelon vuoksi lähdetään syrjimään muita ja tuomitsemaan heti kättelyssä edes antamatta mahdollisuutta. Koska Morrigan oli meinioseppa, tuomittiin hänet heti absoluuttisen pahaksi ja vaaralliseksi, jota jopa oman yksikön jäsenet karttelivat ja halveksivat. Kuinka nuo Seuran päättäjät voivatkin olla niin sokeita, ette eivät näe itse luovan käytöksellään katkeria ja pahansuopia meinioseppiä, koska sitä muista ja muusta yhteiskunnasta eristäminen juuri teettä. Minun kävi niin sääliksi hyväsydämistä Morrigan parkaa, joka viimein uskoi löytävänsä yhteisönsä, mutta päätyi taas löytämään itsensä kirottuna yksilönä. Ennakkoluulot ovat kauheita, sillä ketään ei pitäisi lokeroida vaan kohdata yksilöinä. Tärkeän aiheen Townsend on siis nostanut esiin tässä nuortenkirjassaan. Onneksi Morraganillakin oli joitakin ystäviä, joiden luja usko häneen ei horjunut.

Vaikka Morriganin koetukset tekikin minuun jo suuren vaikutuksen, jostain syystä minulta meni kaksi vuotta tarttua tähän toiseen osan. Jotenkin sitä vain aina unohtaa kuinka vetävä sarja onkaan kyseessä, kuten kotimaisen Erika Vikin sarjankin kanssa kävi. Olenkin iloinen, että Anki järjestää nyt 17.1.-13.2. #luelanua instagram-haasteen, jonka blogihaamuilun tiimoilta nyt olikin loistava hetki palata näihin lasten- ja nuortenkirjallisuuden fantastisiin maailmoihin. Jäänkin innolla seuraamaan mihin suuntaan Morriganin tarina lähtee kehittymään. Nevermoorista ei nimittäin voi saada tarpeekseen.

Tähdet: 4 / 5

 

 Muut sarjasta lukemani osat:

 1. Nevermoor - Morriganin koetukset

 

Muualla luettu: Yöpöydän kirjat, Kirjoihin kadonnut, Paljon melua kirjoista, Kaiken ei tarvitse olla totta, Siniset helmet, Kirjahilla ja Mrs Eriksson's Room