Rouva McGinty on kuollut - Agatha Christie

Kirjan nimi: Rouva McGinty on kuollut (Mrs McGinty's Dead)

Kirjoittaja: Agatha Christie, suomentanut Eva Siikarla
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 1952, suomennos 1979

Sivumäärä: 223

Mistä: Omasta hyllystä

' - Ja sittemmin Bentley pidätettiin ja hän joutui oikeuden eteen?

- Niin. Juttu oli esillä käräjillä. Eilen. Selvä tapaus. Jury pohti tänä aamuna asiaa vain kaksikymmentä minuuttia. Tuomio: syyllinen. Tuomittiin kuolemaan.

Poirot nyökkäsi.

- Ja sitten, tuomion jälkeen, te astuitte junaan ja tulitte Lontooseen tapaamaan minua. Miksi?

Poliisitarkastaja Spence katseli olutlasiinsa. Hän siveli sormellaan hitaasti lasin reunaa.

- Koska minä en usko että hän teki sen, hän sanoi. '

s. 13-14

Rouva McGinty on murhattu. Hänet löydettiin olohuoneesta pää auki lyötynä ja makuuhuoneen lattian alainen 'salainen' - eli koko kylän tietämä - rahakätkö tyhjänä. Juttu näyttää todella selvältä. Rouva McGinty on vuokrannut talostaan huonetta James Bentleylle, omituiselle hepulle, joka on pahassa rahapulassa. Kukaan ei voisi kuvailla Bentleytä sanalla miellyttävä. Sen on täytynyt olla hän. Myös jury päätyi tähän päätökseen ja Bentley saa kuolemantuomion. 

 

Todisteet kerännyt poliisitarkastaja Spence ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Hän on ratkaissut vuosia murhatapauksia ja jokin hänen vaistossaan sanoo, että todisteista huolimatta Bentley ei ole voinut tehdä kyseistä murhaa. Se ei vain sovi kuvaan. Apuun hän hälyttääkin eläkepäivillään gastronomisista herkuista nautiskelevan entisen salapoliisin Hercule Poirotin. Hän jos kuka pystyisi selvittämään mitä ihmettä tuolla pikku kylässä on oikeasti tapahtunut. Ketään muita epäilyksenalaisia ei edes ollut. Mutta ei veikkoa voi hirttää oli hänen olemuksensa kuinka epämiellyttävä tahansa. Mikään murha ei ole ratkaistu ennen kuin se on ratkaistu oikein. Vyyhti rupeaakin avautumaan pikkuhiljaa, kunhan Poirot ensin löytää lankakerän pään josta lähteä kerimään.

 

' Poirot hieroi nenäänsä tuskastuneena.

- Ymmärrättehän, hyvä ystävä, että olisi paljon helpompaa jollei rouva McGinty olisi rouva McGinty niin sanoakseni. Jos hän voisi olla Salaperäinen Nainen - nainen jolla on menneisyys.

- No, sitä hän ei ollut, Spence totesi vakaasti. - Hän oli vain rouva McGinty, varsin sivistymätön nainen joka vuokrasi huoneita ja kävi siivoamassa. Hänenlaisiaan on tuhansittain joka puolella Englantia.

- Mutta kaikki eivät tule murhatuiksi.

- Ei. Se minunkin on myönnettävä. '

s. 26

Minun mittapuullani tässä onkin vierähtänyt pitkä tovi, kun viimeksi luin Christietä - peräti yli puoli vuotta! Oli siis jo aikakin palata mysteerien kuningattaren pariin. Tällä kertaa päästiin seuraamaan Poirotin tutkimuksia, ja minun kävi niin sääliksi tuota snobista belgialaista. Joutua nyt keskellä Englannin maaseutua pieneen kylään, jossa on vain yksi huoneita vuokraava majatalo ja sielläkin emännällä ei ole mitään hajua taloudenpidosta, saati ruuanlaitosta. Kova on siis pitänyt olla Poirotin sisäinen tahto löytää totuus, kun tuollaisiin olosuhteisiin on suostunut. Mukana oli myös aina yhtä riemastuttava kirjailija Ariadne Oliver, jossa on selkeästi nähtävissä tiettyä Christien omaa alter egoa. Tuskaileehan rouva Oliver sen kanssa kuinka lupaava näytelmäkirjailija Robin Upward antaa kyytiä Oliverin luomalle hahmolle ja sotkee aivan kaiken aivan väärin. On vaikea nähdä, kun omia luomuksia sovitetaan aivan erilaisiin saappaisiin ja tuskaileepa rouva Oliver (Christie) edelleen tökeröiden entisten murhajuonien sekä sen kanssa, kuinka meni tekemään salapoliisistaan ylipäätänsä suomalaisen, kun eihän hän Suomesta tiedä hönkäsenpöläystä! 

Rouva McGinty on kuollut ei ole perinteisin Christie, sillä se ei pidä sisällään suljetun tilan mysteeriä. Itseasiassa lähtöasetelmat ovat Poirotillekin haastavat. Mitä saada irti vanhasta naisesta, joka eleli enimmäkseen omissa oloissaan? Toisaalta McGinty on käynyt siivoojana kylän lukuisissa taloissa ja eivätkös vanhat naiset ole kuuluisia uteliaisuudestaan? Pikkuhiljaa salaisuuksia rupeaakin keriytymään auki ja loppujen lopuksi tämä oli varsin viihdyttävää Christietä vaikkei ylläkään hänen kaikista parhaimpien teostensa joukkoon. Christiet ovat kyllä mainioita välipalakirjoja ja uppoavat jopa minun kaltaiseen ei suureen dekkarien kuluttajaan. Ei mitään liian veristä tai raakaa vaan keskitytään pohtimaan motiiveja ja käytämään niitä kuuluisia harmaita aivosoluja. Vainukoira Poirot oli jälleen vauhdissa. Kyllä siellä sen kaiken ylikorostuneen itsetietoisuuden alla piilee myös todellinen herrasmies.

 

' - [- -] Ce cher, cher ami! Halu esiintyä on heikkouteni, se on aina ollut heikkouteni. Hastings ei voinut ymmärtää tätä heikkoutta. Mutta minun kyvyilläni varustetun henkilön on aivan välttämätöntä ihailla itseään - ja siihen tarvitaan ulkoapäin tulevaa kannustusta. En voi, en kerta kaikkiaan voi, istua koko päivää tuolissa mietiskelemässä miten äärettömän ihailtava olen. Siihen tarvitaan toinen ihminen. Siihen tarvitaan - niin kuin nykyään on tapana sanoa - avustaja. '

s. 8 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjahilla, Jokken kirjanurkka, Sheferijm ja Sinisen linnan kirjasto