Piranesi - Susanna Clarke

Kirjan nimi: Piranesi (Piranesi)

Kirjoittaja: Susanna Clarke, suomentanut Helene Bützow
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2021

Sivumäärä: 261

Mistä: Kirjastosta

 

' Olen päättänyt tutkia Maailmaa niin paljon kuin elinaikanani pystyn. [- -] Olen kiivennyt Ylempiin Saleihin, joissa Pilvet lipuvat verkkaisesti ja Patsaat tulevat äkisti näkyviin Sumun keskeltä. Olen tutkinut Uponneet Salit, joissa valkoiset lumpeet peittävät mattona Tummia Vesiä. Olen nähnyt Idän Sortuneet Salit, joissa Katot ja Lattiat - joskus Seinätkin! - ovat luhistuneet, ja harmaa Valo halkoo keiloina hämäryyttä. 

Olen seissyt kaikissa niissä paikoissa Ovensuussa ja katsonut eteenpäin. En ole nähnyt merkkiäkään Maailman äärestä, vaan Salit ja Käytävät jatkuvat tasaisena virtana niin kauas kuin silmä kantaa.

Yksikään Sali, yksikään Aula, yksikään Portaikko tai Käytävä ei ole vailla Patsaita. '

s. 15

 

Päiväkirjamerkinnät alkavat viidennen kuun ensimmäisenä päivänä vuonna, jona albatrossit tulivat lounaissaleihin. On suuri ja mittaamattoman kokoinen Talo, joka on täynnä erilaisia patsaita. Saleja jatkuu joka suuntaan loputtomiin. Välillä merelliset nousuvedet nousevat piiskaamaan Saleja. Kirjoitta tuntee kuitenkin nousuveden liikkeet. Hän pitää itseään eräänlaisena tiedemiehenä ja hän on tehnyt tarkat laskelmat mihin saleihin ne kulloinkin osuvat. Talo tarjoaa kaiken mitä tarvitsee: yläkerrosten sateesta saa juomavettä ja uponneista saleista loputtomasti kalaa. Onpahan myös Patsaita ja lintuja seurana. 

 

Ja sitten on Toinen. Kirjoittaja ja Toinen ovat Talon ainoat ihmiset. Tiistaisin ja perjantaisin he tapaavat tunnin ajan ja vertailevat tutkimustietoaan. Muuten he ovat erillään. Toinen kutsuu merkintöjen kirjoittajaa Piranesiksi. Piranesin seesteinen arki kuitenkin murtuu. Matkalla kaukaisempiin saleihin tulee hän löytäneeksi kirjoitusta. Voisiko labyrinttimaisessa Talossa olla heidän kahden lisäksi vielä joku? Onko tämä ystävä vai vihollinen? Talon salaisuudet rupeavat pikkuhiljaa keriytymään auki. Eikä mikään palaa enää ennalleen.

' Piranesi. Sillä nimellä hän minua kutsuu.

Se on merkillistä, sillä muistaakseni se ei ole nimeni. '

s. 19

Huhhuh Clarken teos on kyllä hypnoottinen ja mystiikan täyteinen. Siitä on vaikea kirjoittaa, sillä siitä ei millään halua paljastaa liikaa. Tämä on jälleen niitä teoksia, jotka on koettava itse. Clarken luoman Talon loputtomat salit patsaineen on todella kiehtova miljöö, aivan kuin yksi hengittävistä päähenkilöistä. Siellä ei todellakaan tiedä mihin suuntaan matka jatkuu seuraavaksi. Samalla Clarke on kuitenkin nähnyt vaivan selittämällä selviytymiselle välttämättömien tarpeiden saannin niin, että Talo tuntuu varsin todelliselta paikalta eikä jää vain koristeeksi taustalle. Olikin upeata päästä seuraamaan Piranesin suhdetta Taloon. Sitä kunnioitusta ja arvostuksen määrää. Hän on Talon lapsi ja Talo kyllä pitää huolta omistaan. Vaikka Piranesi ei enää olekaan mikään nuorukainen, niin silti hän tuntui paikoin kuin viattomalta lapselta. Eihän hän tiedä mitään Talossa kokemansa yli. Näin asiat saattoivat kirkastua lukijalle jo huomattavasti aiemmin, mutta se ei haitannut, sillä Piranesin ymmärtämisen matkaa oli hienoa seurata.

Teos on aika pienikokoinen huomioiden sen sisältämän rikkauden. Meidän kirjastossamme tämä oli itseasiassa sijoitettu fantasiahyllyyn, mutta itse vertaisin tätä maagista miljöötä ehkä enemmän Murakamimaiseksi. Näin ollen vaikkei fantasiaa luekaan, niin ei todellakaan tarvitse pelätä tähän teokseen tarttumista. Lukiessa tulinkin useaan otteeseen verranneeksi tätä toissavuoden yhteen parhaimmista lukukokemuksistani eli Turtonin Evelynin seitsemään kuolemaan. Jotakin samaa tuossa lukukokemuksessa oli, kun lukijana koittaa kovasti pähkäillä mistä ihmeessä tässä on kyse. Todellinen taito kirjailijalta luoda jotakin uutta. Oikeastaan ainut valittamisen aihe on se, että teos oli makuuni auttamatta liian lyhyt. Olisin mainiosti voinut seurailla raukeana Piranesin päivärutiineja enemmänkin ja jäin toivomaan, että tarina olisi vielä jatkunut. Tämän lukukokemuksen jälkeen osaa taas arvostaa monia asioita uudella tavalla. Kaunis ja mystinen tarina.

 

' Talon Kauneus on mittaamaton; sen Lempeys ääretön. '

s. 14

 

Tähdet: 4 / 5

 

Muualla luettu: Kirjaluotsi, Kirjanmerkkinä lentolippu, Ankin kirjablogi, Lukijatar, Hemulin kirjahylly ja Kirjakko ruispellossa