Tiluksilla: Unelmani maalla - Annukka Cederlöf

Kirjan nimi: Tiluksilla: Unelmani maalla

Kirjoittaja: Annukka Cederlöf
Kustantaja: Wsoy

Julkaisuvuosi: 2022

Sivumäärä: 224

Mistä: Omasta hyllystä

 

' Jokaisen muuton yhteydessä selailin läpi myös maa- ja metsätilailmoituksia. Asettelin hakutermeiksi erilaisia paikkakuntia ja ihastelin hevostiloja. Ajatukset maallemuutosta olivat nousseet aika ajoin mieleeni ja ne olivat pinnalla aina juuri niin kauan, kunnes järki puuttui peliin. Järki oli tiukka. Se sanoi aina, että etkö sinä nyt ymmärrä jo, että aina sinä haluat jotain sellaista, mitä sinulla ei ole, mutta ei se sitä tarkoita, että se tekisi sinusta yhtään onnellisempaa. Ole onnellinen, kun saat asua kaupungissa palveluiden lähellä ja arki rullaa ilman autoakin. Tunne tukahtui järjen alle. Se teki sen monta kertaa, mutta se ei koskaan kokonaan hiljentynyt. '

s. 32

 

Annukka on pesunkestävä helsinkiläinen. Pikkutyttönä hän tulee kuitenkin hurahtaneeksi aivan peruuttamattomasti noihin uljaisiin eläimiin - hevosiin. Kun viikoittaiset ratsastustunnit eivät millään riittäisi perustaa hän kotiinsa keppihevostallin itselleen. Vielä kun vanhemmat eivät ole suostuneet hevosta hommaamaan pihan leikkimökkiin. Annukka kasvaa ja saakin tallilla yhä enemmän vastuita, mutta haave omasta hevosesta jää itämään.

 

Tämä on tarina Annukka Cederlöfistä, joka paljon myöhemmin päätyy karistamaan kaupungin tomut jaloistaan ja muuttamaan Vihtiin maatilalle. Kuinka tästä kaupunkilaisesta tuli yli 70 päisen eläinlauman Emäntä, joka pitää menestyvää Tiluksilla sometiliä? Matka ei ole suinkaan ollut suoraviivainen vaan monien vuosien sisäinen kamppailu järjen ja tunteen välillä. Välissä ehditään opiskelemaan, pyöräyttämään parit mukulat, kouluttautumaan uudestaan ja toimimaan poliisina erilaisissa rooleissa. Kaiken lopussa kuitenkin siintää Annukan oma unelma maalla.

 

' Jotenkin pieni ärrimurri vetosi heti minuun. Siinä oli jotain spesiaalintuntuista itsepäisyyttä ja hyvin vahvaa omanarvontuntua. En epäröinyt hetkeäkään, ettenkö haluaisi kokeilla, miten tämä kaveri meidän pihassamme viihtyisi. Pieni ongelma kävi kuitenkin mielessä. Se ei oikeastaan liittynyt mihinkään käytännön asioihin, vaan siihen, että olin jo kertaalleen käyttänyt tuliaiskortin kissanpentujen kanssa. Piti miettiä keino, jolla saisin myös Isännän ymmärtämään, että hän tarvitsi varmasti yhden ponin lisää. Kun olin kuullut kahdesta pelastettavasta avioerolampaasta, olin todennut saman tien, että totta kai, meille vain. Sillä lailla ei kuulemma voinut vain todeta. Asiasta olisi pitänyt keskustella ensiksi. Minusta keskustelu oli tarpeetonta, kun lampaat olisivat keskustelusta huolimatta tulleet. '

s. 121 

 

Teos etenee varsin kronologisesti Annukan kasvun mukana, vaikka lopputulos onkin jo selvillä. Itse en ole seurannut Tiluksilla someja, joten lähdin teoksen pariin täysin ummikkona. Omassa mielessä on vain pidempään hautonut samanlainen järjen ja tunteen taisto maalle kaipuun suhteen, joten kaveri uskoi, että tämä kirja voisi olla nappivalinta. Oma taustani ei kuitenkaan ole Annukan lailla hevosharrastuksissa, joten varsinkin aluksi oikein odottelin milloin se mielenkiintoinen osuus alkaisi. Tuntui että sivutolkulla vain toistettiin lapsen toivetta omasta hevosesta. Suurempikin tiivistys tähän alkuun olisi siis käynyt, mutta ehkä entiset heppatytöt kokevat tästä samaistumispintaa.

 

Mutta ai että fiilis muuttui, kun päästiin viimein sinne maaseutu osioihin! Annukan lauma lähti nimittäin aika nopeasti kasvuun kuin itsestään kun vain oma tila saatiin. En voinut kuin ihmetellä kuinka spontaanisti ja huolettomasti Annukka meni ja otti uusia itselleen täysin tuntemattomiakin eläimiä hoiteisiinsa, vaikka hän useaan otteeseen kuvaakin itseään enempi järki- kuin tunneperäiseksi päätöksentekijäksi. Ilmeisesti eläinhankinnat olivat tästä sitten poikkeus, koska aina jos jokin yhtään karaktäärisempi yksilö tuli vastaan, olihan se pakko saada. Isäntä paralla on siinä kestämistä, kun milloin ponit, aasit ja possut liittyvät laumaan ilman sen suurempia etukäteiskeskusteluja. Mikäli kyseessä olisi ollut romaani olisin varmaan kommentoinut, että olipa epäuskottavaa toimintaa, mutta kun kyseessä on elämänkerta, niin pakkohan se on uskoa.

 

Tiluksilla on varsin mukava teos, jonka lukaisee nopeasti. Se ei mene kovin syvälle maalla asumiseen vaan pitää kevyen kirjoittelu tunnelman läpi teoksen. Ehdottomasti teoksen parasta antia olivat Annukan kuvaukset heidän tilansa staroista eli eläimistä. Aikamoista erilaista persoonaa sieltä löytyikin. Itseasiassa olisin voinut lukea paljon enemmänkin näitä tarinoita, sillä teokseen ei loppujen lopuksi mahtunut edes niin paljoa kaikkia sattumuksia, joita varmasti moisen lauman kanssa on riittänyt. Yllättävän paljon sivutilaa saikin Annukan kokemukset poliisistakin, mitkä kertomukset kyllä herättivät kylmiä väreitä. Onneksi hän pääsi pois ja uskalsi lähteä seuraamaan omaa unelmaansa! Pääpaino oli siis itse Annukan matkassa ja onhan siellä myös niitä hassuja kertomuksissa, kuinka kukin eläin löysi paikkansa tiluksille. Näissä tarinoissa pystyi oikein aistimaan kirjoittajan lämpimät tunteet. Toivottavasti jossain kohtaa Annukka kirjoittaa hyvän olon teoksen, johon on koottu vain noita eläinsattumuksia tilalta! Varoituksen sanasena kylläkin, että jo tämä teos herättää voimakkaan kaipuun oman tilan löytämiseksi.

 

Tähdet: 3.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirjakaapin kummitus ja Kirja hyllyssä