Maailman kauhea vihreys - Benjamín Labatut

Kirjan nimi: Maailman kauhea vihreys (Un verdor terrible)

Kirjoittaja: Benjamín Labatut, suomentanut Antero Tiittula
Kustantaja: Tammi

Julkaisuvuosi: 2020, suomennos 2023

Sivumäärä: 204

Mistä: Kirjastosta

' Moderni maailma ei olisi mahdollinen ilman miestä, joka "otti leipää ilmasta", kuten sen ajan lehdistö kuvasi, vaikka hänen ihmeellisen keksintönsä välitön käyttötarkoitus ei ollutkaan ruokkia nälkäisiä massoja vaan tarjota Saksalle raaka-ainetta, jota se tarvitsi voidakseen jatkaa ruudin ja räjähteiden valmistamista ensimmäisen maailmansodan aikana, kun Britannian laivasto oli katkaissut siltä pääsyn Chilen salpietariin. Haberin keksinnön ansiosta Euroopan konflikti pitkittyi vielä kahdella vuodella ja kaatuneiden määrä kasvoi molemmin puolin miljoonilla. '

s. 29

 

1900-luvulla tehtiin paljon uraauurtavaa tiedettä. Toisaalta kaikella on aina kaksi puolta. Fritz Haber on tästä hyvä esimerkki. Hän kehitti ammoniakin valmistusmenetelmän, joka mullisti lannoiteteollisuuden ja siten varmisti ruuantuotannon nykyaikaisen massatuotannon. Toisaalta sitä käytettiin myös ruudin valmistukseen. Haber myös tuomittiin sotarikollisena maailmansodan jälkeen, sillä hän kehitti kammottavia taistelukaasuja, myös Zyklon B:n. Pian sen jälkeen hän sai kemian Nobel-palkinnon - tosin lannoite läpimurrostaan. 

 

On noussut myös monia muita tieteilijöitä, jotka ovat joutuneet painimaan moraalisten läpimurtojensa kanssa. Muutama kuuluisa matemaatikko on kehittänyt niin mullistavia tapoja käsitellä matematiikkaa, että lopulta he ovat päätyneet vetäytymään omiin oloihinsa ja sanoutumaan irti tuosta kammottavasta tieteenalasta. He ovat nähneet jotain mitä tavallinen kuolevainen ei voi ymmärtää - matematiikan tuhovoiman, jos tarpeeksi syvältä kuopsuttaa. 

 

Maailman ymmärryksen tavoittelu on myös ajanut monia tieteilijöitä lähes hulluuteen heidän koittaessaan saada otetta tästä monimutkaisesta kokonaisuudesta. Eineistein, Schrödinger, Heisenberg, de Broglie, Bohr... Kvanttimaailma ei noudata mukavia ennustettavia uria. Kuinka siihen saatiin tolkkua? Onko kyseessä aallot, hiukkaset vai jotakin muuta? Aikansa suurmiehet kukin pyrkivät ratkaisemaan tätä ongelmaa omilla lähestymistavoillaan. 

 

' Nimittäin vaihtoehto olisi ollut mieletön. Kun ideaalitähdestä siirryttiin tuonnemmas, Einsteinin laskukaavasta katosi järki: aika pysähtyi, avaruus kiertyi kerälle kuin käärme. Kuolevan tähden keskustassa kaikki massa kääntyi yhteen äärettömän tiheään pisteeseen. Schwarzschildista oli käsittämätöntä, että maailmankaikkeudesta voisi löytyä mitään tällaista. Sellainen soti tervettä järkeä vastaan ja asetti yleisen suhteellisuusteorian pätevyyden arveluttavaan valoon, minkä lisäksi se uhmasi fysiikan perusteita: singulariteetissa ajan ja avaruuden käsitteet menettivät merkityksensä. Karl Schwarzschild koetti löytää jonkin ratkaisun luomaansa arvoitukseen. Ehkä virhe juontuikin hänen omasta ajattelustaan. Eiväthän tähdet olleet täydellisen pyöreitä, täysin liikkumattomia ja vailla sähkövarausta: poikkeama johtui idealisoiduista olosuhteista, joille hän oli perustanut laskelmansa mutta jotka eivät onnistuneet jäljittelemään todellisuutta. Singulariteetti, niin hän itselleen vakuutteli, oli kauhea hirviö mutta pelkkää mielikuvitusta, paperitiikeri, kiinalainen lohikäärme. '

s. 38

 

Labatutin teos on jotakin mikä pakenee selkeää kategorisointia. Se yhdistelee faktaa ja fiktiota. Teos koostuu useammasta pienestä tarinasta, joissa valotetaan näitä historian suuria tieteilijöitä. Mitä he ovat keksineet, minkälaisten asioiden kanssa painineet ja miten se istuu osaksi suurempaa kuvaa. Kaikki limittyy ja lomittuu yhteen. Tässäpä vasta tarkka läpileikkaus tiedemiesten elämistä ja havainnoista.

 

Varoituksen sananen kuitenkin ennen kuin tähän teokseen innostuu tarttumaan. Suositeltavaa voisi nimittäin olla omata joko a) jonkinlaista ennakkoymmärrystä fysiikasta tai b) virkeät ja tiedonjanoiset aivot. Näen nimittäin, että tämä teos voisi tarjota niin paljon. Nyt univajeisilla aivoillani tästä meni kuitenkin isoja osia vain siihen, että koitin pysyä perässä, että kukas tämä heppu olikaan ja miten ihmeessä kaikki ovat melkein elelleet joissain parantoloissa, joissa ovat tehneet suuret läpimurtonsa, jotka ovat järisyttäneet maailmaa ja saaneet tieteilijän itse lähes sekoamaan.

 

Tuntui että tahmaisilla aivoillani en vain aivan jaksanut pysyä tässä kärryillä. Silti aina välillä kirkkaampina hetkinä ja lyhyempien osien kanssa koin silti todellista kiinnostusta. Erityisesti nuo matemaatikot saivat sisäisen uteliaisuuteni hyrisemään. Mitä ihmettä he ovat voineet keksiä, jotta he reagoisivat siihen noin rajusti? Luin diplomi-insinööri miehelleni teoksesta otteita ja hän, vähän enemmän näistä asioista ymmärtävänä, kuunteli myös innoissaan. Teos ei kuitenkaan ole pelkkää tiedettä vaan se valottaa myös paljon itse tiedemiesten elämänvaiheita. Kiehtovat raamit siis teokselle, mutta tähän lukuhetkeen, vauva-arjen keskellä, olin vain harmillisesti väärä yleisö. Näen silti teoksen potentiaalin.  

 

' Mutta kyse ei ole vain tavallisista ihmisistä: tutkijatkaan eivät enää ymmärrä maailmaa. Mieti vaikka kvanttimekaniikkaa, lajimme kruununjalokiveä, täsmällisintä, kauneinta ja vaikuttavinta fysiikan teoriaa, jonka olemme koskaan keksineet. Siihen perustuvat älypuhelinten ylivalta ja internet, ja se tarjoaa lupauksen laskutehosta, joka vetää vertoja jumalalliselle älylle. Se on muovannut maailmamme täysin uusiksi. Osaamme käyttää sitä ja se toimii kuin jonkin oudon ihmeen kautta, ja silti maapallolla ei ole ainuttakaan sielua, ei elävää eikä kuollutta, joka ymmärtäisi sitä todella. Mieli ei pysty käsittämään sen paradokseja ja ristiriitoja. Aivan kuin teoria olisi tänne toiselta planeetalta tupsahtanut monoliitti ja me olisimme apinoita hyörimässä sen ympärillä, leikkimässä sillä ja heittelemässä sitä kivillä ja kepeillä vailla aitoa ymmärrystä. '

s. 202-203

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Tuijata, Lumiomena, Hemulin kirjahylly, Anssin kirjat ja Alussa oli sana