Vuodet - Annie Ernaux

Kirjan nimi: Vuodet (Les années)

Kirjailija: Annie Ernaux, suomentanut Lotta Toivanen

Kustantaja: Gummerus

Julkaisuvuosi: 2008, suomennos 2022

Sivumäärä: 215

Mistä: Kirjastosta

 

' Ehkä jäljellä ei ole enää muita kuvia kuin nämä, jotka muistin hapertuessa ovat säilyneet:

 saapuminen tuhoutuneeseen kaupunkiin ja pakoon luikkiva kiimainen narttukoira

 ensimmäinen koulupäivä pääsiäisloman jälkeen, hän ei tunne ketään

 äidinpuoleisen suvun retki Fécampiin, junavaunuissa puiset penkit, mummilla musta olkihattu ja serkut riisuutumassa rannalla peppu paljaana

 paidankaistaleesta joululahjaksi tehty kavionmuotoinen neulatyyny

 Bourvilin tähdittämä elokuva Pas si bête

 salaiset leikit, korvanlehtien nipistely verhonpidikkeillä. '

s. 28

 

Annie Ernaux on on vuonna 1940 syntynyt ranskalainen nainen. Tämä on hänen tarinansa. Hänen muistelmansa. Silti samalla se on kudelma koko ranskalaisen yhteiskunnan kehityksestä. Yksityinen ja yhteinen lomittuvat. Voiko yksilön kautta kokoa yhteisen muutoksen? Yhteiset tunteet? 

 

Annie on syntynyt pientä kyläpuotia pitäville vanhemmille. Lapsuudessa vielä muistellaan toista maailmansotaa ruokapöydässä. Välähdyksiä ja muistoja yhteisistä hetkistä. Annie kokee kuitenkin luokkanousun. Hän ei kuulu enää kotiinsa mutta ei silti myöskään täysin yliopiston älykköpiireihin. Maailma muuttuu. Tavarapaljous, naisten oikeudet ja kommunistisen politiikan taittuminen tehokkuusajatteluun. Nuoruuden palon jälkeen vanhempi nainen katsoo muutosta rauhallisemmin. Enää ei tarvitse itse nousta barrikadeille. Jokaisella sukupolvella on omat asiansa. Lapset kasvavat, avioero, suhteet nuorempiin miehiin. Enää ei tarvitse häpeillä. Halu taltioida tuo kaikki. Aika jota ei enää ole.

 

' Uudessa yksinäisyydessään hän kokee ajatuksia ja tuntemuksia, jotka parisuhde-elämä pyyhkii pois, ja niinpä hän keksii kirjoittaa "eräästä naiskohtalosta" vuosilta 1940-1985, jotakin sellaista kuin Maupassantin Elämän tarina. Siinä aistisi ajankulun hänen kauttaan ja ulkopuolellaan, se olisi "totaaliromaani", jonka lopussa luovuttaisiin kaikista ihmisistä ja tavaroista: vanhemmista, aviomiehestä, omilleen muuttavista lapsista, myydyistä huonekaluista. Hän pelkää eksyvänsä todellisuuden moninaisiin säikeisiin. Miten hän voisi järjestää muistinsa, joka on täynnä tapahtumia, pieniä sattumuksia, niitä lukemattomia päiviä jotka johdattivat hänet tähän päivään? '

s. 139  

 

Tämä on teos, josta on vaikea kirjoittaa. Ehkä takakannessa tämä on tiivistetty parhaiten: "Valokuvat ja filminpätkät omasta elämästä punoutuvat yhteen elokuvien, tuotemerkkien ja historiallisten tapahtumien kanssa. Syntyy kollektiivinen muistelma, joka on intiimi ja tunnistettava, yksityinen ja yleinen." Olen aiemmin lukenut Ernauxilta Isästä / Äidistä  teosparin kun hän voitti Nobelin 2022. Jo siinä kävi selväksi, että Ernauxilla on aivan oma tapansa kertoa. Hän yhdistää kuin ulkopuolelta katsellen oman elämänsä ja laajemmankin yhteiskunnallisen kehityksen. Syntyy kudelma, joka koskettaa ja puhuttelee laajemmin.  

 

Vuodet ei kuitenkaan noussut niin vaikuttavaksi lukukokemukselle itselleni. Vuodet on selkeästi uudempaa tuotantoa, kuin 80-luvulla kirjoitettu Isästä / Äidistä. Ernaux on vienyt nyt jo niin äärimmilleen tuon oman kerrontatyylinsä, että siitä oli jo hiukan liiankin haastavaa saada otetta. Asioita ja muistoja vyörytettiin lukijan silmille sellaisella vimmalla, että lukijana oli aivan ähkyssä. Edes vähän ilmaa olisi voinut jättää. Vaikka teos on vain kaksisataa sivua, niin silti sen kanssa meni hetki lukiessa. Niin paljon listattiin kunkin ajan sarjoja, elokuvia, musiikkia, poliitikkoja, uusia tuotteita, jotka mitkään eivät sanoneet minulle yhtään mitään enkä siten saanut tähän kosketuspintaa. 

 

Olen hiljattain alkanut käymään kirjastomme lukupiirissä, joka koostuu muuten aika pitkälti eläkeläisistä. He puolestaan pitivät teoksesta. Se nosti heille muistoja mieleen, ovathan he kokeneet nuo ajat ja muutokset. Ehkä näin alle kolmikymppisenä olin vain liian nuori tälle kirjalle. Vasta aivan lopussa, kun päästiin minunkin tietämiin asioihin, pääsin hiukan teoksen imuun. Silti sen kerrontatapa tuntui edelleen raskaalta. Ernauxilla on ollut kauhea vimma kertoa kaikki. Ymmärrän teoksen ansiot, mutta en voi varauksetta kuitenkaan suositella.

 

Tähdet: 2.5 / 5

 

Muualla luettu: Kirsin Book Club, Annelin kirjoissa, Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Kirjakko ruispellossa, Reader, why did I marry him?, Mitä luimme kerran, Ja taas kirja kädessä, Kirjat kertovat, Donna mobilen kirjat, Narratiiveja, Kirjojen kuisketta, Tarukirja, Levoton lukija, Esmeraldan eetos ja Yövalo